Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Moskovassa länsimaisen hotelliyhtiön kantaja ryhtyi kerran 90-luvulla valittamaan antamastani juomarahasta. Poika arveli, etten tiennyt kuinka paljon antamani ruplat ovat dollareissa. Tiesin oikein hyvin kuin myös sen, että antamani n. 10 taalaa vastasi siihen aikaan karkeasti yhden päivän palkkaa venäläisten silloiseen keskimääräisen ansiotasoon (n. 250 USD/kk) verrattuna; tottakai palkkataso Moskovassa oli tietysti keskiarvoa korkeampi mutta siltikin. Sama episodi toistui sillä kertaa kaikkien muidenkin seurueemme jäsenten kohdalla. Se olikin ainoa kerta kun joku on valittanut tipistä, jonka "oikean" maakohtaisen tason selvitin yleensä ennen matkaa.
Itse kannatan sitä, että lasku on sen suuruinen että se sisältää kaikki kulut ja henkilökunnalla on vastaavasti kunnollinen peruspalkka. Ainakin Suomessa pelkillä tipeillä elämisestä tulisi ongelmia mm. verottajan ja eläkevakuuttajan kanssa.
Joskus 70-luvulla huhuttiin että Helsingissä isojen hotellien ovimiehillä olisi ollut negatiivinen peruspalkka, eli ovimies joutui maksamaan hotelliketjulle päästäkseen keräämään rahakkaitten ulkomaalaisten tippejä. Joku ehkä tietää pitikö huhu paikkansa. Muistan aikanaan lukeneeni että myös verottaja olisi osoittanut kiinnostusta ovimiesten tippejä kohtaan.
Käytän Wolttia 1-2 kertaa viikossa ja tippaan sinne aina muutaman euron kun tilaussovelluksen kautta sen pystyy tekemään. Kuskit täällä on käytännössä kaikki somaleja, jotka perustaneet kuljettamista varten oman toiminimen, joten tukee ihan mieluusti jo siitäkin itsekkäästä syystä että palvelu täällä pysyisi ja toimisi.
Lyhyistä taksimatkoista tulee kahvi ja pullaraha yleensä tipattua. Kuopiossa tai Mikkelissä kun käyn taksilla niin en kehtaa, kun kuskit on meno-paluun muhkeasta tilistään muutenkin jo ihan liian riemuissaan.
Siinäpä ne. Ravintoloissa en jostain syystä osaa antaa tippiä. Ovimiehiä tuli kännissä toki lahjottua välillä kohtuuttomastikin silloin kun oli yökerhoiässä. Mieleen jäi erityisesti kun annoin viiskymppisen (euroja) ovimiehelle joka oli pari tuntia aiemmin heittänyt mun natsibodariserkun sieltä pihalle.
Mielestäni tipit toimii Suomessa just hyvin. Kaikki ymmärtää että ne on mukava bonus hyvästä palvelusta. Luulisin että suomalaiseen mentaliteettiin tipin antaminen ja pyytäminen ei välttämättä tulisi istumaan kovin hyvin.