|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#1 kirjoitettu
04.10.2022 15:09
1p Karisma - Omat Lekat
Kepeää kasaripoprokkia, eipä siinä. Tyyli on löytynyt ja sille pysytään uskollisena. Kyllähän tuota mielellään pieninä annoksina kuuntelee, mutta ei välttämättä koko ep:tä kerrallaan. Monelle Bon Jovi on idoli, mulle lähinnä kirosana.
Olisin niin kovasti halunnut antaa IT:lle pisteen, mutta kun nuo ep:lle valitut biisit ovat niin uskomattoman tylsiä ja masentavia. Ei sillä, monet ihmiset tykäävät masentavasta musasta. Lisäksi noissa oli yhtä poikkeusta lukuunottamatta se perisynti että laulumelodiat seuraavat liian orjallisesti kitaraa. Liftari-biisissä oli myös kangertelevaa kitaran soittoa, mitä en ole IT:n biiseissä kuullut ainakaan pariin vuoteen.
Kummassakaan ep:ssä ei ollut mitään selkeätä linjaa tai teemaa valittujen biisien suhteen.
Siinä suhteessa oma ep:ni on poikkeus. Sen biisit ja sanoitukset ovat huolella valitut. Vituillaan olevat ihmissuhteet ja itsesäälissä rypeminen ovat yhdistävinä tekijöinä. Tätä aihepiiriä en ole juuurikaan käsitellyt muussa tuotannossani. Homma ei vaan toimi suomeksi. Thunder And Lightning on ep:ni voimabiisi jonka avulla noustaan sieltä itsesäälin syvimmistä syövereistä.
|
|
Pekkas OMB

POMB
109 viestiä
|
#2 kirjoitettu
06.10.2022 11:34
Hyviä EPitä oli kaikki.
Makuasiota kun nämä on niin pisteeni annan KARISMAlle.
Erityisesti miellytti Greed piisi. Levollisuus ja laulajan saundi.
ITlle jonkulaisena kehitysideana voisi olla pyrkimys irroittamaan laulun sävelkulku kitarariffistä...ja tuntuu että voisi ottaa pari pykälää korkeammalta ni laulu ehkä pelaisi paremmin . Itllä hyvä ja tunnistettava ote musaansa.
Kostiaisen kitarasaundeita ja sooloista tykkäsin varsinkin Closed piisissä.
|
|
Marko Toivonen
504 viestiä
|
#3 kirjoitettu
06.10.2022 20:43
Olin kirjoittanut puhelimella pitkät sepitteet jokaiselle kisaan osallistuneele mut sit ne vaan katosi kun yritin googlettaa kesken kirjoituksien jotain. Joo. Tekniikka se vain helpottaa meidän elämää sanotaan. Tekisi edelleen mieli jotain sanoa mutta on tää mobiililla hankalaa kun on pc:stä luopunut. Joten sen pidemmittä kirjoituksitta:
Kostiaiselle +1 pistettä.
Laitetaan plussaa lyhyesti kuitenkin muillekin:
Karisma. Positiivista, melodista ja hyvin tuotettua AOR hengessä tuotettua Journeymaista hyvän mielen musiikkia. Tulee kuitenkin tunne että tätä on kuultu ennenkin. Silti diggaan tälläisestä musiikista.
IT. Paljon olet mennyt eteenpäin musiikin teossa. Varsinkin miksaamisessa ja rumpujen työstämisessä. Koukkuja tai koukku. Senkun vielä löydät millä vangita kuuntelija. Se vielä puuttuu. Ehkäpä se jo lähitulevaisuudessa löytyy. Hienoa että jaksat täällä kisoja järjestää ja aktivoida porukkaa. Se on sun iso vahvuutesi.
|
|
Karisma1
125 viestiä
|
#4 kirjoitettu
09.10.2022 21:24
Kirkkonummen raati antaa +1 pisteen Kostiaiselle.
IT on mennyt, etenkin taustojen osalta, hyvinkin paljon eteenpäin näinä vuosina, kun olen ollut Mikserissä. IT:llä on hyviä skitta ideoita, mutta niistä ei oikein koskaan muodostu ehjää kokonaisuutta ja biisit junnaavat paikallaan ilman riittäviä muutoksia biisien sisällä mielenkiinnon ylläpitämiseen ja ehkä olisi hyvä myös lyhentää biisejä, jos ekan kierroksen jälkeen ei ole uusia jippoja tiedossa. Tästä muutamat ovatkin jo maininneet ja sama asia häiritsee itseäni, eli se, että laulumelodia seuraa orjallisesti skittasointuja. Toisaalta se antaa tunnistettavuutta IT:lle ja hän on löytänyt sen oman tyylinsä ja tavan tehdä omaa musiikkia, niin se on myös vahvuus. Diggaan yleensä IT:n introista, koska siinä on biisin ydin tuotu heti alkuun framille.
Piste meni Kostiaiselle lähinnä sen takia, että hänen musiikissaan on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia pääskitan rinnalla ja kivan kuuloisia ideoita pitkin biisejä. Tämä on luonnollisesti täysin jokaisen musiikintekijän valinta, mutta itse käyttäisin enemmän aikaa laulumelodioiden kehittelyyn, koska yleensä Kostiaisen taustat on tehty hyvin, mutta omaan korvaani laulu kuulostaa lähinnä aika monotoniselta karjumiselta, ilman, että laulu välttämättä sopisi taustoihin. Mahdollisuuksia olisi niin paljon enempään, mutta asiahan on täysin subjektiivinen ja jokainen tekee omat hässäkkänsä juuri, kuten parhaaksi näkee. Kostiaisella on hienosti erottuvia biisejä, joten jatkossakin odotan uusia julkaisuja häneltä, kuten myös IT:ltä.
|