|
Kirjoittaja
|
Muutoksia Maksalaatikkoon
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#1 kirjoitettu
29.08.2022 22:43
Myös Showcase-nimellä tunnettuun etusivun mainospaikkaan on tehty pari muutosta.
Ensinnäkin SMS-maksulla mainosajan ostaminen ei valitettavasti ole enää mahdollista, vaan maksutapoina käyvät "ainoastaan" mikserikrediitit, verkkopankkimaksut, credit/debit -korttimaksut sekä mobiilimaksut kuten Pivo ja kumppanit.
Toisekseen Paytrail-maksun avulla pystyy nyt ostamaan myös tunnin tarkkuudella haluamansa ajan, siis esimerkiksi 7 tuntia. Minimiaika Paytrail-maksuissa on kolme tuntia, koska sitä pienemmistä maksuista ei jää palvelumaksujen jälkeen juuri mitään käteen. Krediiteillä maksaessa onnistuu tunninkin mainosajan ostaminen edelleen.
Kolmanneksi etusivulla näytetään nyt sattumanvaraisesti jokin viidestä viimeksi mainosaikaa ostaneesta biisistä, mikäli laatikko olisi muutoin tyhjä.
Neljänneksi maksalaatikkosivulla on nyt kätevä listaus kaikista artistiprofiileistasi sekä niiden alta löytyvistä biiseistä. Ei enää linkkien metsästämistä biisihallinnan syövereistä!
Lähiaikoina Maksalaatikon näkyvyyttä tullaan boostaamaan merkittävästi myös muilla kuin etusivulla. Lisäksi biisin kuuntelemista suoraan mainoksesta ilman popup-soittimen avaamista tullaan helpottamaan. Näistä lisää tuonnempana.
Kommentit, kysymykset ja parannusehdotukset ovat lämpimästi tervetulleita!
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#2 kirjoitettu
30.08.2022 16:19
IT kirjoitti:
Nyt siellä luki kun tein maksupäätöstä piisin osalta "Kappaleen mainostaminen etusivulla" -sivulla, että Paytrailin kautta suoraan ostettuna mainosaika maksaa 10 eur/vrk, ja toisaalta krediiteillä ostettuna 1500 krediittiä/vuorokausi....
Krediittejä saa ostettua 5000 krediittiä/ 10 eur, joten tämä tulee kolme kertaa halvemmaksi...
Erittäin hyvä huomio, kympillä kuuluisi saada kolme päivää mainosaikaa kuten ennenkin. Laitan piakkoin kuntoon ja laitan mahdollisille kympillä tilanneille lisäaikaa oikean taksan mukaisesti.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#3 kirjoitettu
31.08.2022 22:26
IT kirjoitti:
Tässä nyt ei ole loppupeleissä mitään järkeä, koska Paytrail palvelun kautta ostettuna mainosaika on noin 3 kertaa kalliimpi kuin krediiteillä ostettuna... Tämä pätee sekä tuntitaksaan että vuorokausitaksaan...
Jep, tuo 3 tunnin hinta oli suoraan vanhasta SMS-maksun hinnasta poimittu ilman isompia mietintöjä ja eihän tuossa hinnoittelussa mitään järkeä tosiaan ole.
Ratkaisin tämän nyt sillä tavalla, että Paytrailin kautta ostettuna tunti mainosaikaa maksaa jatkossa 0,20€ eli kolmen tunnin hinnalla saa jatkossa 9 tuntia. Vuorokauden hinnaksi muutin 3,30€. Hintojen kohtuullistaminen on muutenkin varmaan ihan aiheellista kun kuulijoitakaan ei ole yhtä paljon kuin silloin kun hinnasto on aikanaan hihasta ravistettu.
Iso kiitos IT:lle tämän nostamisesta esille, heitän palkkioksi hieman krediittejä!
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#4 kirjoitettu
03.09.2022 19:43
IT kirjoitti:
Siellä on kaksi vaihtoehtoa:
>>> Lopputulos on se, että tuo 300 krediitin osto on reilut 3 kertaa kalliimpi vaihtoehto kuin tuo 5000 krediitin vaihtoehto...
Tähän vaikuttaa paljolti se, että jokaisesta maksusta menee 50 senttiä provikkaa maksupalveluntarjoajalle. Se on siis tarkoituksellakin hinnoiteltu isompaa tilausta suosivaksi, mutta toki noita voidaan miettiä ja varmasti tullaan säätämäänkin jatkossa.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Funereal
2874 viestiä
|
#5 kirjoitettu
04.09.2022 09:52
IT kirjoitti:
Mun pointti ton esille tuonnissa oli oikeastaan se, että jos sitä isompaa tilausta suositaan siihen pisteeseen asti, ettei kukaan viitsi valita sitä pienempää tilausta, koska se on ostajalle niin epäedullinen, niin eikö tuollaisen vaihtoehdon voisi sitten lopettaa kokonaan?
Mä en ihan ymmärrä, mistä vedät sen johtopäätöksen, että pienempi tilaus ei olisi houkutteleva. 2 e on kuitenkin ihan rahamääränä aika paljon vähemmän kuin 10 e, etenkin jos rahaa on muutenkin käytettävissä vähän. Ja jos tolla 2 e panostuksella jo pystyy evaluoimaan sitä, kuinka paljon rahalle saa vastinetta, niin seuraavalla kerralla joko ostaa sen 10 e paketin tai sitten jättää kokonaan ostamatta. Niinhän usein muuallakin "kokeilupakkaukset" toimivat (esim. myydään 5 ml pesuainetta eurolla, kun 300 ml säästöpakkaus maksaisi 15 e).
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Funereal
2874 viestiä
|
#6 kirjoitettu
04.09.2022 10:19
IT kirjoitti:
Funereal kirjoitti:

Tossapa noi pointit olikin...
Jos tarkastelet tuota mun erittelyä, niin tällä hetkellä suoralla Paytrail maksulla saa 1,60 eurolla 8 tuntia mainosaikaa... Miksi siis maksaisin 1,90 euroa ja ostaisin 300 krediittiä, jolla saan vain reilu 3 tuntia mainosaikaa?
Ja tuo "jättää kokonaan ostamatta" tuossa sun kommentissa on se vaihtoehto, jonka moni valitsee... Siinä häviää sekä artisti että Mikseri, joka menettää tuloja, koska hinnoittelu on tehty epäedulliseksi sen mainostajan kannalta...
No en nyt varsinaisesti ottanut kantaa siihen, mitä krediiteillä saa, mutta toi krediittien hinnoittelu ei vaikuta musta itsessään mitenkään täysin pöllöltä kuten tuossa mun lainaamassani viestissä hehkutit.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Funereal
2874 viestiä
|
#7 kirjoitettu
04.09.2022 11:16

No nyt irroitat tuon mun kommentin ja lainaamasi pätkän siitä kontekstista, jossa tuon kirjoitin...
Enkä irrota. Mainosaika ja krediitit ovat eri tuote, joten on ihan luonnollista, että niissä on eri hinnoittelu. Se mitä krediiteillä saa, on irrallaan tästä mainosaika-asiasta (krediiteillä periaatteessa voisi saada vaikka mitä sellaista, mitä ei saa ostettua suoraan, mutta nykyään taitaa saada vaan kultamunan). Oma kysymyksensä toki on, kannattaako kahta eri järjestelmää ylläpitää rinnakkain.
Tykkimies saa olla muttei tyhmä...
Hyvät ad hominemit sieltä näin aamutuimaan. Mä vaan yritin sulle tuoda esiin tän näkökulman, mitä et mun mielestäni ole ottanut huomioon muuten varsin kattavissa analyyseissäsi.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Funereal
2874 viestiä
|
#8 kirjoitettu
04.09.2022 11:53
IT kirjoitti:
Funereal kirjoitti:
Hyvät ad hominemit sieltä näin aamutuimaan.
Aika erikoinen luonnehdinta "ad hominem" loukkauksesta...
Viittasin tuolla "Tykkimies saa olla muttei tyhmä" ilmaisulla toki itseeni, ja siihen edelliseen kappaleeseen kommentissani...
Eli ilmaisu ei liittynyt sinuun millään tavalla...
Okei, ajattelin, että viittasit muhun kun en tajunnut sun pointtiasi. Mut all good ja life goes on ja sitä rataa
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#9 kirjoitettu
04.09.2022 12:09
IT kirjoitti:
Ja otaksuisin, että Salminenkin alkaa jo saamaan tarpeekseen tästä Maksalaatikon hinnoittelu palautteesta, jota olen tässä ketjussa tarjoillut...
En missään tapauksessa. Palautetta ei ole ikinä liikaa. Ainoastaan tietämällä mitä käyttäjien päässä liikkuu pystyn kehittämään Mikseriä sellaiseen suuntaan että se palvelee sekä artistien että kuulijoiden tarpeita parhaiten. Ilman palautetta se ei onnistu.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#10 kirjoitettu
01.01.2023 17:03
Tämä ei nyt sinänsä haittaa kunhan laskua ei tule perässä, mutta mun joulubiisi kummittelee edelleen Showcasessa vaikka maksettu aika loppui jo maanantaina.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#11 kirjoitettu
02.01.2023 17:37
IT kirjoitti:
Kostiainen kirjoitti:
Tämä ei nyt sinänsä haittaa kunhan laskua ei tule perässä, mutta mun joulubiisi kummittelee edelleen Showcasessa vaikka maksettu aika loppui jo maanantaina.
Se toimii nykyään siten, että jos maksettuja mainoksia ei ole jonossa, niin tuo maksalaatikko näyttää randomina viittä viimeiseksi maksettua piisiä...
Eli kappaleet saavat nykyään Showcasessa ilmaista mainosaikaa, jos ei ole maksettuja mainoksia... Tämä siis viiden viimeksi maksetun kappaleen kohdalla... Eli jos ei mainostajia ole, niin sun joulupiisi voi soida tossa etusivulla vielä pitkäänkin...
Hyvä tietää.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
art074
1672 viestiä
|
#12 kirjoitettu
07.01.2023 00:07
IT kirjoitti:
No niin... Ymmärsit ilmeisesti yskän Showcasesta päätellen... Tuo on Mikserimainostamisen piilevä voimavara, jota harvat ovat vielä älynneet hyödyntää...
Tämäkin piilevä voimavara on sitten ilmeisesti korjattu nyt pois.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
art074
1672 viestiä
|
#13 kirjoitettu
07.01.2023 02:50
IT kirjoitti:
art074 kirjoitti:
IT kirjoitti:
No niin... Ymmärsit ilmeisesti yskän Showcasesta päätellen... Tuo on Mikserimainostamisen piilevä voimavara, jota harvat ovat vielä älynneet hyödyntää...
Tämäkin piilevä voimavara on sitten ilmeisesti korjattu nyt pois.
Ei, kyllä se ominaisuus siellä tallella on...
Siinä vaan on juuri nyt maksettu mainoskappale, joka pyörii Showcasessa kuten pitääkin... Mutta kun tuo maksettu mainosaika loppuu, ja jos ei tule heti perään uusia mainostajia, niin sitten tuo 5 viimeksi mainostetun piisin ilmainen rotaatio alkaa...
Ok. Yllättäen meni taas yli hilseen täällä päässä.
Muistelin (väärin) että tuo nyt laatikossa oleva biisi olisi ollut yksi niistä mitkä siellä jo edellispäivinä pyörivät rotaatiossa, ja se olisi nyt niistä viimeisimpänä maksettuna sen ominut.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|