Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Suuresta soundtrack-kisasta tuli tosi pieni soundtrack-kisa kun en itsekään saanut biiseloista aikaan. Koitetaan siis ihan eri meiningillä ja jatketaan soundtrack-teemaa joskus myöhemmin. Nyt on vuorossa siis "coveroi toista mikserkäyttäjää"-kisa!
Tässä ensimmäisessä vaiheessa toimitaan niin, että linkataan tähän ketjuun oma kappale, josta haluaa kuulla coverin toisen tekemänä. Seuraavassa vaiheessa arvotaan parit ja tulkitaan biisit omikse versioiksi. Sitten äänestetään.
Aikaa oman kappaleen linkkaamiseen annettakoon 10.8 asti ellei joku keksi hienoja perusteluja että miksi pitäisi jatkaa aikaa.
Laitetaan sellainen rajoitus kisaan, että coveroitava kappale ei saa pidempi kuin 6 min ja biisin tulee sisältää melodista materiaalia. Jätetään 48-minuuttiset "dark ambient"-pörinät tässä vaiheessa kisan ulkopuolelle. 6-minuuttinen "dark ambient"-pörinä saa osallistua jos siinä on tarpeeksi melodiallista elementtiä mukana
Miten olisi sellainen systeemi, että arvotaan osallistujille järjestys ja tässä järjestyksessä saa valita coveroitavan teoksen? Jotain arpahommia on pakko olla, koska muuten jotkut biisit (Varmaan minun ) jäisivät ilman coveroijaa.
Coveria voisi harkita jos olisi pianonuotti ja sanat. Vanha ei muuten jaksa ... . Ja koska kenelläkään ei takuuvarmasti ole nuotteja, niin coveri jää vetämättä ... vaikka jäisi se kyllä muutenkin. Siinä kukaan ei tosin häviä yhtään mitään.
Jos joku on niin epätoivoisessa jamassa, että haluaisi coveroida Aimo Annoksen omia biisejä tai itseni laskemia "Jyrkimpiä Mahalaskuja", niin siitä vaan kunhan säveltäjän&sanoittajan nimi on oikein kirjoitettu. Teostolle ei tarvitse maksaa mitään koska minä eikä Aimo A ole Teoston jäsen.
AnttiJ kirjoitti:
Coveria voisi harkita jos olisi pianonuotti ja sanat. Vanha ei muuten jaksa ... . Ja koska kenelläkään ei takuuvarmasti ole nuotteja, niin coveri jää vetämättä ... vaikka jäisi se kyllä muutenkin. Siinä kukaan ei tosin häviä yhtään mitään.
Minun biiseistä saisi melkein kaikista äkkiä väsättyä pianonuotin. Ainakin melodian ja sointumerkinnät. Mutta se ei auta siihen jos joutuisi jonkun toisen biisiä coveroimaan.
geeli kirjoitti:
Mun biiseissä on kaikissa räppiä et siitä lähdetään...höh...minä kylläkin pystyisin jonkun hemmetin coverin ehkä tekemään...en kyl vältsysti halua...
Räpissä ei siis sääntöjen puitteissa ole mitään vikaa. Tarkoitus sillä rajauksella siis sitä että ei tule coveroitavaksi jotain ihme häröilyä, jossa on tyyliin nauhoitettu tyhjän huoneen ääntä tai laitettu pädisaundi soimaan syntikasta 15 min ajaksi.