|
Kirjoittaja
|
Suuri koronavirus keskustelu
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#1 kirjoitettu
13.03.2020 16:57
Tänne jaetaan viimeisin tieto viruksen leviämisestä maailmalla ja Suomessa. Jouduitko tekemään etätöitä? Kenen keikan tai minkä tilaisuuden jouduit jättämään väliin? Mitä mieltä olet siitä, miten media käsittelee aihetta? Pelottaako? Oletko varautunut pahimman varalle vai onko aihe ihan samantekevä?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#2 kirjoitettu
13.03.2020 17:25
Tähän asti on ollut yhdentekevää, mutta nyt on alkanut hiljalleen kiinnostamaan.
Olen hiihtokeskuksessa töissä ja satojen ihmisten kanssa tekemisissä. Ihme ettei ole vielä tauti tänne tullut. Kiinalaisista, italialaisista ja eteläsuomalaisista on selvitty. Työtä tehdään normaalisti, korona ei vaikuta mihinkään vielä.
Tänään tuli tieto että vanhimman tyttäreni luokkakaveri oli ollut viimeviikolla lomalla Itävallan kriisialueella. Tällä viikolla ollut sitten 4 päivää normaalisti koulussa, tänään kotona. Saa nähdä miten käy, ensi viikolla viimeistään selviää.
Mutta mistäpä sen tietää onko korona jo Kuusamossa. Testejä ei perusjampoilta oteta, eikä terveydenhoitopiiri kerro yksittäisten kuntien/kaupunkien tilastoista.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#3 kirjoitettu
13.03.2020 17:33
Tänään aamulla, kun tulin töihin, niin alkoi "myllytys". Eilen vielä kuunneltiin suoraa lähetystä, mutta tänään aamulla oli päätetty, että pidetään koko ensi viikko etätyönä. Teen siis toimistossa töitä ja keikkoja tehdään eri puolille Vantaata. Nyt keikat peruttu tai tehdään etänä. Voi olla, että jatkuu vielä ensi viikon jälkeen etänä. Kaupunkikuvassa näkyy - on vähemmän ihmisiä liikkeellä, kaupoissa pitkät jonot, tavarat alkaa loppumaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#4 kirjoitettu
14.03.2020 07:18
Koska kuulun nykyisin riskiryhmään, otan homman vähän tavanomaista (lintuinfluenssa, sikaflunssa, SARS ... mitä niitä on aiemmin ollutkaan?) varovaisemmin.
Sapuskaa on purkeissa, pusseissa ja pakasteessa parin viikon tarve (vessapaperia kuitenkin vain tavanomainen määrä ).
Aamulla tuli tietoon, että paikallisissa hoitolaitoksissa ei enää pitäisi vierailla joten taitaa päivittäiset käynnit äitimuorin luona jäädä vähäksi aikaa jäihin.
Olisihan noita Valioliigan (otteluiden siirtopäätös) ja Korisliigan (sarjan lopullinen päätös) pelejä katsellut mielikseen jos olisi ollut mahdollista. Tällä on tietysti iso vaikutus erityisesti viikonvaihteen viettoon, mutta tehdyt päätökset on helppo ymmärtää.
Jos jostain ei löydy ylimääräistä rahaa (tai erittäin pitkämielisiä velkojia), voi olla että muutamalla urheiluseuralle tulee noutaja koska pudotuspelien tuotot jäävät nyt saamatta.
Pelottaako? Omasta puolesta ei.
PS: katselin pari päivää sitten teeveestä kuinka Vasemmistoliiton ministeri Pekonen maalaili mitä kaikkea pahaa siitä seuraa jos koulut ja lastentarhat suljetaan. Kummallista kyllä Tanskassa ja Norjassa on kyky toimia myös sulkupäätöksien jälkeen. Ehkäpä joku kertoo pohjoismaisten päättäjien puhelinnumerot Pekoselle siltä varalta, että kyseinen päätös joudutaan tekemään myös täällä.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#5 kirjoitettu
14.03.2020 08:28
Mietin, että mitä isompaa tästä seuraa. Kävisiköhän niin, että tämä ravistelee hieman ihmisiä. Minkälaisia vaikutuksia kansainväliseen talouteen? Muuttuuko joku ja muuttuuko joku pysyvästi? Hämmentävää. En toivo todellakaan mitään maailmanloppua, mutta jospa tilanne toisi jotain positiivistakin tullessaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#6 kirjoitettu
15.03.2020 14:03
No mulla on tähän sanottavaa, että on pyydetty asiakkaita olemaan pyytämättä rahojaan takaisin useista peruutetuista tapahtumista (esim. kulttuuri) ja tällä toiminnalla pyritään vähentämään rahallisia menetyksiä nimenomaan tapahtumajärjestäjien kannalta.
En osaa IT:n asiantuntevaan kirjoittamiseen kommentoida, mutta joku minua viisaampi varmasti osaa.
Onpa aution oloista ulkona. Eilen kävin ruokakaupassa. Muuten oon ollut sisätiloissa.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#7 kirjoitettu
15.03.2020 14:59
https://www.koronakons...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#8 kirjoitettu
15.03.2020 21:45
Mulle tuli mieleen tästä kaikesta peli nimeltä Resident Evil. Ei välttämättä kaikille tuttu peli. Siinä on skenaario, jossa huipputeknologia-firmalta karkaa viirus, joka tekee ihmisistä zombeja. Pelin jatko-osassa aloitetaan keskeltä zombien valtaamaa kaupunkia. Selviytymiskauhua.
Ajattelin katsoa videon YouTubesta. Otsikko taisi olla Resident Evil Korona tai jotain vastaavaa. Lähti sieltä viime tammikuusta liikkeelle. Katoin muutaman minuutin ja rupesi ahistamaan ihan pirusti. Laitoin videon kiinni eli se siitä huvista...Neljän tunnin jonot lääkärille ja jonottavat korkeassa kuumeessa...
Mietin tuota, että olisiko koronaviirus karannut laboratoriosta Kiinassa. Virallinen vastaus on vissiin, että tarttui eläimestä, todennäköisesti lepakosta...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#9 kirjoitettu
16.03.2020 07:32
aRt074 kirjoitti:
ei siinä labroja tarvita jos väestö Kiinassa popsii lepakoita paremman proteiinilähteen puutteessa. Tuleehan siinä pakosta pikku vahinkoja kun lepakkosatoja korjataan pimeissä luolissa. Ei ne aina suosiolla lähde mukaan.
Olen kuullut, että kaikki lähti siitä kun kiinalainen piraatti-Batman suuteli Kissanaista ...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#10 kirjoitettu
16.03.2020 09:12
Paljon väärääkin tietoa liikkeellä, yllätys yllätys...Uutisten ja juttujen lähteiden kanssa täytyy olla tarkkana...Tuo mun kommentti siis todennäköisesti hölynpölyä, mutta ei tarkoitukseni ollutkaan informoida ketään, vaan höpötellä muuten vaan
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#11 kirjoitettu
16.03.2020 11:16 Muok:16.03.2020 11:18
Tässä niistä talouden elvytystoimista asiaa, eli aihe josta IT kertoi aika lailla:
wAR1-MMCfaVXQqaDynZ8z93crW6H5KlAxEL0NmqFcTiaMGJXDYasiOpk7SpY" target="_blank" class="bb-url">
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#12 kirjoitettu
16.03.2020 12:07
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#13 kirjoitettu
17.03.2020 09:27
No niin. Täällä onkin kunnon debatti/väittely käynnissä. Itse heräsin tänään n. klo 8.10 ja 8.30 alko aamun etäpalaveri. Nyt päivystänyt tässä koneella Teams auki. Oli muuten Microsoftin palvelimet eilen kovilla, kun näitä niiden etätyövälineitä käytettiin ihan tosi paljon. Eilen tuli katsottua suora lähetys. Tänään olisi taas tarjolla klo 15 lähtien tai näin ainakin tiedotettiin eilen että päivittäin olisi tämä suora lähetys.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#14 kirjoitettu
17.03.2020 15:43
Tässä uutisessa synkkiä ennusteita koronan suhteen Suomessa:
Huhtikuun lopulla jopa 6 000 suomalaista voi olla sairaalassa koronan takia
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#15 kirjoitettu
18.03.2020 09:24
Äsken oli hetken alhaalla koko sivusto. Ajattelin heti, että onko koko saitti sensuroitu, nyt kun Facebookissa on ollut esim. YLE:n uutisia myös sensuroitu tosin bottien toimesta. Aiemmin FB sensuroi manuaalisesti näitä, mutta tämä oli siirretty tekoälyn hoidettavaksi. En tiedä oliko väliaikainen ratkaisu...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#16 kirjoitettu
19.03.2020 14:01
Tällanen uutinen:
https://www.cityam.com...
Eli Euroopassa, ja maailmallakin, porukka alkanut katsomaan paljon Netflixiä. Pitäs kyl varmaan vähän rajottaa...Ne palvelimet tarvittaisiin nyt johonkin vähän tärkeämpään...eli voisiko kattoo vaik DVD:ltä sen leffan tai jotain vastaavaa...
Koittakaa jaksaa tän koronan kanssa...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#17 kirjoitettu
19.03.2020 20:37
IT kirjoitti:
Italiassa kuoli juuri viimeisen vuorokauden aikana lähes 500 ihmistä koronaan. Ei sen takia toki tarvitse hysteeriseksi ruveta, mutta katsotaanpa asiaa Pääsiäisenä meillä Suomessa ja muualla Euroopassa... Veikkaan että silloin nähdään se totuus tästä "peruspöpöstä"...
Italiassa myös on hyvät edellytykset koronalle. Siellä nuollaan morotellessa toisten naamoja, ja lapset asuu vielä 80-vuotiainakin vanhempiensa kanssa vaikka vanhemmat ovat kuolleet jo 25 vuotta sitten.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#18 kirjoitettu
20.03.2020 20:08
Popkorni kirjoitti:
Olen juu piensijoittaja joka kohtasi nyt todellisen Joulun. Nyt on halpaa osaketta tarjolla niin paljon, että en edes tiedä, mistä aloittaisin ostot ja milloin.
Totta; pakko ostaa nyt kun hyvää tavaraa tippuu syliin puoli-ilmaiseksi. Tiettyjen osakkeiden arvon alenemiseen ei ole olemassa mitään järkisyytä ... ainakaan, jos sijoitushorisontti on edes muutamia vuosia. Kun korona saadaan aisoihin, alkaa kymmenien prosenttien kurssinousu.
Mutta totta kai suurin liikepankkimme Nordea tyri hyvän ostopäivän (20.03.) täydellisesti kun toimeksiantoja ei pystynyt tekemään verkkopankissa koko päivän aikana. Samaa ongelmaa esiintyi myös v. 2008 ja 2014 suurien kauppamäärien yhteydessä ja nytkin ajoittain jo viime viikolla. Helppo päätellä, että pankki on mitoittanut systeeminsä teholtaan liian pieniksi. Yhdyn pankin toimihenkilön toteamukseen: "erittäin paha moka meiltä". Ehkäpä kolmas kertaa toden sanoo, ja Nordea panostaa sen verran lisää, että myllyt pyörivät jatkossa ongelmitta.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#19 kirjoitettu
21.03.2020 13:22
nosto
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#20 kirjoitettu
22.03.2020 11:27
Kiinan Wuhanin tilanne nyt:
https://www.is.fi/ulko...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#21 kirjoitettu
27.03.2020 20:29 Muok:27.03.2020 20:30
Itse viruksen aiheuttamat hyvien ihmisten kuolemat ja viattomien kärsimys ei ole milläänlailla hyvä asia.
Mutta tämä maailmassa nyt vallitseva poikkeustila on kokonaisuutena hyvä asia.
1. Länsimaisen ihmisen on nyt pakko pysähtyä kaiken kiireen, stressin ja suorittamisen keskellä. On pakko miettiä että onko jatkuva suorittaminen ja kuluttaminen oikeasti tärkeää elämässä. Riittäisikö vähempikin?
2. Poikkeustila innostaa ihmisiä kehittämään uusia tapoja työskennellä ja tehdä rahaa. Uusia keksintöjä syntyy. Esim. etätyön tekeminen voi jäädä monessa yrityksessä pysyväksi tavaksi ja se taas mahdollistaa maaseudun pikkukuntien uudelleenasuttamisen jne jne.
3. Luonto ja ilmasto kiittävät pienestä hengähdystauosta. Tästäkin löytyy jo useampi esimerkkitapaus.
4. Talous ei voi kasvaa ikuisesti. Jossain vaiheessa tulee väkisinkin stoppi. Tarvitaan aina jokin. Katastrofi mistä lähetään taas nousemaan. Onko nykyinen talouskasvu ollut Toisen maailmansodan vaiko kenties 90-luvun laman seurausta? Mutta koronaepidemian jälkeen talous lähtee ennenäkemättömään nousuun. Pohjalta ei voi enää alemmaksi mennä, suunta on väkisinkin ylöspäin.
Mutta oppiiko ihminen mistään? Jatkuuko vanha meno entistä pahempana? Kunhan talouskasvu ei sitten tee merkityksettömäksi kohtien 1 ja 3 seurauksia.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#22 kirjoitettu
28.03.2020 13:55
D Trumpin lisäksi Björn "I'm the " Wahlroos pohti jossain muutaman talousalan päätoimittajan tukemana, että nyt pitäisi miettiä kumpi tuo enemmän tuhoa: toimintojen tilapäinen sulkeminen vai täysin vapaa meininki jotta yritystoiminta voisi jatkua normaalisti. Trump on varmasti huolestunut omien hotelliensa nollatasoisesta käyttöasteesta ja "Jörkkä" osinkotuotoistaan. Pätoimittajien huolien syytä voi vain arvailla.
Tuollainen ajatuskulku olisi paljon tukevammalla pohjalla, jos ns. vapaan menon jatkumista kannattavat kertoisivat samalla kenet olisivat valmiit uhraamaan koronalle: vanhempansa, sisaruksensa, puolisonsa tai lapsensa. Veikkaan, ettei uhraushalua löydy silloin kun on omasta lähipiiristä kysymys.
Perusteluissa Suomen osalta ontuu ainakin yksi kohta todella pahasti: jostain syystä vedotaan Suomen 90-luvun lama-ajan kokemuksiin ja yrittäjien silloisiin henkisiin ongelmiin ja itsemurhiin.
Perustelu on kestämätön. Tuolloin yrittäjiä ei auttanut kukaan, mutta nyt yrityksille on luvattu sekä suoraa tukea, lainoja sekä takauksia. Jos oikein muistan niin 90-luvun alun lamassa toimittiin itse asiassa aivan toisin: mm. SYP oli kaatamassa elinkelpoisiakin yrityksiä koska valtion piikki oli auki luottotappioiden kattamiseen. Rohkenen väittää, että erilaisten rajoitusten ja niistä johtuvien talousvaikeuksien aiheuttamat itsemurhat eivät tule nousemaan määrällisesti lähellekään koronan aiheuttamia kuolemia.
Vaikka omistankin kohtuullisen osakepotin, ja vaikka joudun osaltani em. yritystukien maksumieheksi, olen ehdottomasti rajoitusten kannalla. Jos osinkotuotot dyykkaavat nyt, niin ne palaavat kuitenkin parin vuoden kuluttua.
Pidän enemmän kuin kyseenalaisena sitä ajatusta, että talouden tila ja ihmisten henki olisivat jotenkin yhteismitallisia. Talous toipuu aikanaan, mutta kuollut on lopullisesti poissa.
Minulla on aikaa odottaa, vaikka mitä ilmeisimmin köyhälistöön kuuluvilla Donilla, Jörkalla ja parilla päätoimittajalla ei ehkä olekaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#23 kirjoitettu
29.03.2020 09:44
Luin hetki sitten, että USA:n tartuntatautien asiantuntija Anthony Fauci (pienikokoinen harmaa herrasmies Trumpin koronaa koskevissa tiedotustilaisuuksissa) todisti kongressille omana käsityksenään, että korona olisi n. 10 kertaa tavallista kausi-influenssaa tappavampi.
Ironista kyllä, tämä tapahtui samaan aikaan kun Trump vertasi koronaa tavalliseen influenssaan omassa tiedotustilaisuudessaan.
Fauci on joutunut oikomaan Trumpin koronapuheita sen verran tiheään, että miehen pysymistä johtavana asiantuntijana voidaan pitää jo nyt jonkinmoisena ihmeenä.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#24 kirjoitettu
29.03.2020 10:30
Lukekaahan hieman "espanjantaudista".
https://fi.wikipedia.o...
" Arviot kuolleiden määrästä vaihtelevat suuresti, noin 30 miljoonasta 100 miljoonaan..."
Täähän on esimerkkitapaus siitä, miten räjähtää viruspandemia päälle ihan kunnolla. Lisäksi en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä tapauksesta ja eilen vasta luin juttua ja katsoin yhden videonkin. Eipä mainittu tätä lukion historian tunnilla aikanaan. Taitaa olla luettu miljoonat kuolleet 1. maailmansodan uhreiksi.
Koronaviruksesta ei tule näin pahaa...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#25 kirjoitettu
29.03.2020 11:46
Vaikea sanoa mihin tämä johtaa. Viimeisimmät tiedot Italian korona-alueelta kertovat, että koronaan on saattanut kuolla moninkertainen määrä ilmoitettuihin virallisiin koronakuolemiin nähden. Arvio perustuu viime vuoden vastaavan ajan kuolleisuuslukuihin, jotka ovat merkittävästi pienemmät kuin koronakorjatut tämän vuoden luvut. Pahoin pelkään, että tehty johtopäätös on oikean suuntainen.
Arvaan, että Italian viranomaisilla on juuri nyt muutakin puuhaa kuin kuolleiden testaaminen mahdollisen koronan varalta. Koska ruumiita poltetaan kiireen kaupalla ympäri Italiaa, ei asiaan tulla koskaan saamaan lopullista ja täyttä varmuutta.
Ovatko Kiinan ja Venäjän ilmoitetut luvut luotettavia? Sitä voi vain arvailla, mutta joku pätevä syy on siihenkin, että Putin käänsi kelkkansa koronan suhteen 180 astetta muutamassa päivässä.
Entä sitten Afrikka? Tuskin kukaan tulee koskaan laskemaan kuinka paljon koronaan kuolleita on. Jälki on todennäköisesti pahaa kunhan epidemia saavuttaa suuret kaupungit.
Summa summarum: tilanne on todennäköisesti pahempi kuin tällä hetkellä uskomme. Siksi on syytä jatkaa kaikessa rauhassa ja ilman paniikkia "kotoilua" ja käydä ihmisten ilmoilla ainoastaan ruokakaupassa. Eiköhän se siitä ...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#26 kirjoitettu
29.03.2020 12:01
Espanjantaudin aikaan asiasta vaiettiin. Tietojen vääristely ja vähättely on ongelma vieläkin. Kun ilmiö alkoi Kiinassa, sitä vähäteltiin eikä haluttu kertoa muille, että "tässä on vakava ongelma, joka on saanut alkunsa meillä" tai että "meillä on vakavia ongelmia". Kehittymisen varaa on aika paljolti kansainvälisessä viestinnässä ja osittain varmaan ongelma siinäkin, että lehdet paisuttelee ja repii isoja otsikkoja.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#27 kirjoitettu
30.03.2020 12:45
Popkorni kirjoitti:
geeli kirjoitti:
Lukekaahan hieman "espanjantaudista".
https://fi.wikipedia.o...
" Arviot kuolleiden määrästä vaihtelevat suuresti, noin 30 miljoonasta 100 miljoonaan..."
Täähän on esimerkkitapaus siitä, miten räjähtää viruspandemia päälle ihan kunnolla. Lisäksi en ollut koskaan kuullutkaan kyseisestä tapauksesta ja eilen vasta luin juttua ja katsoin yhden videonkin. Eipä mainittu tätä lukion historian tunnilla aikanaan. Taitaa olla luettu miljoonat kuolleet 1. maailmansodan uhreiksi.
Koronaviruksesta ei tule näin pahaa...
Espanjantauti on niin puhkikulutettu esimerkki ihmisen historiassa, että suuresti hämmästyn, jos joku reippaasti yli kakskymppinen ei ole mukamas kuullut siitä koskaan. Koronahan on telluksen kannalta tervetullutta lastenleikkiä siihen verrattuna.
Voi olla että muistan tämän väärin, mikä olisi todennäköistä.
Voisiko olla kuitenkin, että vähän peitellään ja sensuroidaan opetuksessa?
Tulis ainakin parempi mieli, jos näin olisi
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#28 kirjoitettu
30.03.2020 13:35
Yks mistä, tähän liittyen, on nostettu meteliä lähinnä jenkkiläisten mustien räppärien keskuudess (Nas, Dead Prez), siis se, että Afrikan historiasta kerrotaan väärää tietoa tai jätetään niiden historia kokonaan kertomatta. Sitten, että Egyptiläiset olivat mustaihoisia oikeasti.
En ole Yhdysvalloissa historiaa opiskellut.
On myös olemassa biisi, Elämä on tentti, jossa voimakkaasti kritisoidaan sitä, että Suomessakin koulussa "ei opeteta kaikkee" ja kehotetaan menemään ottamaan itse selvää.
Ehkä onkin tosiaan niin, että joutuu vähän kaivelemaan tietoa ja etsimään totuutta johon taas motivaatio löytyy ihan muualta kuin koulun penkiltä. Kaikkea ei tuoda valmiina. Muistuttaisin koululaisia ja vielä lukiolaisiakin, älkää uskoko kaikkea!
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#29 kirjoitettu
30.03.2020 13:42
Itse muutes tein 1980-luvun lopussa tunnin kestävän uskontoesitelmän tappavista taudeista ja se esitys alkoi nimenomaan espanjantaudilla. Silloin oli hieman jopa koominen pelko valloillaan AIDS:ia kohtaan.
Esitelmästä tuli kiitettävä, vaikka vittumaista se luokan edessä jököttäminen tunnin ajan olikin.
Ai, ai, ai ... nyt tuli kouluajat mieleen. Muistan kuinka keskikoulun viimeisellä luokalla (junioreille tiedoksi: vuosi ennen lukiota) pidin äidinkielen tunnilla luokan edessä tärisevällä äänellä esitelmän Navajo-intiaaneista. En vieläkään ymmärrä, miksi hemmetissä valitsin esitelmän aiheeksi Navajot.
Saattoi olla, että ensimmäinen käteeni tarttuneista kirjaston kirjoista koski intiaaneja. Havaintomateriaalejakin oli mukana tasan 0 kappaletta. Eipä tullut siitä projektista kiitettävää, mutta meni se sentään rimaa hipoen läpi.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#30 kirjoitettu
30.03.2020 14:17
"intiaanit" nimitys tulee siitä, kun Kolumbus luuli purjehtineensa aikanaan Intiaan. Olette te kyllä tämän kuullu.
tulee mieleen luonnonläheisyys ja sen vuorovaikutuksessa eläminen. Intiaaneilla oli oma ehkä hieman alkeellinen, mutta merkittävä kulttuurinsa, jonka "valkoinen mies" tuhosi.
Intiaaneilla oli huono viinapää ja he kestivät huonosti Euroopasta tulleita tauteja.
Onkos se totta, että polttelivat Cannabista paljon? Sellainenkin väite elää mun mielessä ainakin...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#31 kirjoitettu
31.03.2020 17:57
nosto
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#32 kirjoitettu
01.04.2020 11:53
Hesarin "päivittyvä seuranta" näyttää aika ahdistavia lukuja:
Talous
303 524
yt-neuvottelujen piirissä
väh. 20 työntekijän yrityksissä
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#33 kirjoitettu
01.04.2020 12:35
Saa nähdä millainen rumba lopulta tulee työmarkkinoille, ketä irtisanotaan, kuinka paljon haetaan uusia työntekijöitä, mitä paikkoja on auki, miten vaikuttaa koulutusjärjestelmään ja vastavalmistuneisiin?
So many questions, inside my mind...what will the future bring, dealing with corona is a very hard thing...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#34 kirjoitettu
02.04.2020 09:22
Koronavirustilanteen hyviä puolia:
- ilmansaasteet pienentyneet, koska ihmiset kulkevat paljon vähemmän julkisilla ja autoilla
- etätyövälineiden käyttö tehostuu, ongelmana tosin palvelinten kuormitus
Huonoja puolia ei tarvitse edes tähän listata! Niistä on kuultu ja tullaan kyllä kuulemaan.
Mitä muita hyviä puolia?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#35 kirjoitettu
02.04.2020 09:35
Tartuntojen avainluku romahti alemmas kuin missään ennusteessa
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#36 kirjoitettu
03.04.2020 12:01
geeli kirjoitti:
Koronavirustilanteen hyviä puolia:
- ilmansaasteet pienentyneet, koska ihmiset kulkevat paljon vähemmän julkisilla ja autoilla
- etätyövälineiden käyttö tehostuu, ongelmana tosin palvelinten kuormitus
Huonoja puolia ei tarvitse edes tähän listata! Niistä on kuultu ja tullaan kyllä kuulemaan.
Mitä muita hyviä puolia?
Eläkeläisenä elän ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Muuttuiko mikään? Eipä paljon mutta
- ei tarvitse suorittaa pakonomaisia kyläilyjä "kun on tämä korona" eikä kukaan tule kuluttamaan olohuoneen sohvanpäällystä.
- digiboksin muistiin syntyy uutta tallennustilaa kun pystyy katselemaan vanhoja rainoja pois kuleksimasta.
- kaupoissa on REILUSTI tilaa kun joutuu käymään ostoksilla.
- saamme syödä poikkeuksellisesti viikonvaihteessa herkkuja kun haluan tukea paikallista nuorta konditoria-yrittäjää.
- tulee tavattua isäukkoakin useammin kun hoitelen sen kauppa-asioita.
Mutta sitten aiheesta vakavammin:
Muiden osalta voisin kuvitella ettei ole pahaksi jos koko perhe pääsee viettämään aikaa arkisinkin yhdessä kotona ... mutta tuntuu sille, että aika moni on kääntänyt tämänkin negatiiviseksi asiaksi jo parin viikon yhdessäolon jälkeen.
Autoilu on vähentynyt, joten tuontibensiinin ja -raaöljyn määränkin pitäisi laskea: kansantalous kiittää siitä. Samaan suuntaan vaikuttaa öljyn hinnan aleneminen (jossa tosin koronan vaikutus on pienempi kuin itsestään liikoja kuvittelevien typeryksien aikaansaama öljyn hintasota). Ainakin öljylämmittäjä kiittää tästä.
Osakesäästäjälle avautui satumainen ostopaikka, jossa hyviä yhtiöitä saa jopa -50%:n alelaarista. Jos BKT:t laskevat koronan takia -5% yhtenä vuonna, sen ei millään laskuopilla pitäisi johtaa moisiin alehintoihin. Paniikkki markkinoilla on velkavivulla toimivalle katastrofi, mutta omalla rahalla operoivalle lähes lupa painaa rahaa.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#37 kirjoitettu
03.04.2020 19:51
Ja rikollisille tämä on toki valitettavasti oivallinen hetki toimia.
Mitä, mitä...? Eivätkö latvialaiset, liettualaiset, bulgarialaiset ja romanialaiset rosvokoplat olekaan jääneetkään rajojemme ulkopuolelle.
Suomalaiset rosvot sentään osaavat varoa kotona olevia eläkeläisiä, jotka nukkuvat koiranunta haulikon, hirvikiväärin, pienoiskiväärin ja pertuskan kanssa odottaen, että joku yrittäisi tunkeutua reviirille.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#38 kirjoitettu
04.04.2020 07:17
Mutta siis tämäkin rajojen sulkeminen johtaa vaan lopulta huumeiden puutteeseen ja sitä kautta rikosten ja rikollisten väkivallan yleistymiseen. Moni viekas rikollinen osaa myös hyödyntää nämä Koronapelkohetket rahallisina viekkauksina etenkin vanhuksia kohtaan.
Eletään varsin metkoja aikoja.
Totta. Uutisissa on jo ollut sekalaisia huijausyrityksiä joissa on mm. yritelty kaupitella "koronan havaitsevaa softaa" puhelimiin ja muutamat hyypiöt ovat onnistuneet pääsemään vanhuksille sisään pöllimään tavaraa tekeytymällä koronatarkastajiksi. Alhaista!
Ei liity koronaan mutta silti: minullekin soitti joku englantia puhuva nainen joka yritti selitellä että koneessani on havaittu virus. Käämihän siinä paloi välittömästi ja haukuin naisen ns. huolella "fucking criminaliksi". Harmittaa näin jälkikäteen, etten heittäytynyt mukaan peliin. Olisi ollut viisaampaa kusta kusettajia kuin menettää malttinsa.
Kuviohan olisi kulkenut niin, että tyypit olisivat toimittaneet sähköpostiin mukamas pelastusohjelman, joka oikeasti sisältää pankkiliikenteen haltuunottavan ohjelmapalikan.
Sen olen jo kuivaharjoitellut, että järjestän ansan ensimmäiselle tunnuslukujani ja pankkikorttiani tarvitsevalle "poliisille". Sovin tapaamisen kortin luovuttamiseksi ja hoidan vastaanottokomitean paikalle.
Seuraavaa nigerialaiskirjettä odotellessa ...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
cedarbear
3175 viestiä
|
#39 kirjoitettu
08.04.2020 14:42
Päivän tilanne:
USA:ssa aktiivisia tapauksia 364 479. Se on n. 34,5% kaikista (aktiivisista) tapauksista maailmassa.
Onneksi se on siellä vain pikkuflunssaa ja Demokraattien ja Fake News Median alullepanemaa huijausta.
Aika tuhoisa silti.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
cedarbear
3175 viestiä
|
#40 kirjoitettu
08.04.2020 16:19
IT kirjoitti:
>> Yhteenveto:
- Noissa 8 keskisen Euroopan maassa on väestöön suhteutettuna melkein tuplasti enemmän koronatapauksia kuin USA:ssa...
Eli katsoo asiaa miltä kantilta tahansa, niin koronan suhteen USA ei ole se ongelmallisin maa, vaan yleisesti keskinen Eurooppa... Noissa kahdeksassa maassa on pelkästään yhtä paljon tapauksia kuin USA:ssa, puhumattakaan muista EU-maista jos ne laskettaisiin mukaan...
Maailman koronakeskus on nimenomaan Eurooppa...
Ei epäilystäkään etteikö tilanne olisi tällä hetkellä juuri niin kuin kirjoitat.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|