Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 

1 2 Seuraava >

Kirjoittaja Miten aloitit musiikin tekemisen?


geeli
4260 viestiä

#1 kirjoitettu 25.10.2019 14:48

Avaan tällaasen keskustelun, jossa voidaan vähän fiilistellä, että mistä se kaikki sitten lähti.

Kerro vapaasti, miten päädyit musiikin tekemisen pariin? Soititko kenties jotain vai tulitko harrastuksen pariin sanoittamisen kautta? Haastaan niin vasta-alkajat kuin pitkän linjan konkaritkin...

^ Vastaa Lainaa


geeli
4260 viestiä

#2 kirjoitettu 25.10.2019 14:53

Itse aloitin jo 2001. Olin kuunnnellut jo muutaman vuoden hiphoppia todella intensiivisesti. Käytin selvästi enemmän aikaa levyjen kuunteluun kuin opiskeluun. Lopulta halusin itse kirjoittaa saman tyylistä muusiikkia.

Alkuun sain tietokoneen lisäksi vain jonkun perus laulumikin. Sillä sitten aloitin. Hankalaa oli softien käyttö. Tutuksi tuli useampikin softa.

Kirjoittaminen alkoi lopulta sujumaan. Kuitenkin vasta vuonna 2002 uskalsin laittaa jotain omaa räppimatskua internettiin. Eka levy tipahti 2003. Toista duunasin, mutta en sitä missään julkaissut. Uran "huippu" oli 2008, kun tein jälleen levyn ja olin Räpin SM-kisoissa.

Nykyään olen tiputellut lähinnä yksittäisiä biisejä, mutta haaveilen uudesta ja entistä laadukkaammasta platasta, joka olisi tod. näk. sähköisessä muodossa.

^ Vastaa Lainaa


Karisma1
125 viestiä

#3 kirjoitettu 25.10.2019 15:55

Vanhempien pakotettua mut pianotunneille v. 1980, niin jaksoin soittaa Aaronin pianovihkon kappaleita pari vuotta, kunnes aloin löytää mielenkiintoisia omia sointu- ja melodiakulkuja.

Sen jälkeen lopetin pianotunnit ja jatkoin omien biisien tekemistä.

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot

7403 viestiä

#4 kirjoitettu 25.10.2019 17:59

Taisin olla n. 15 vuotias kun hinguin kitaraa lahjaksi ja sainkin "peruslandolan" (ei se tainnut edes olla Landola) koska vanhemmat olivat sitä mieltä, ettei se kuitenkaan jaksa opetella soittamaan. Yrittelin aikani jotain korvakuulolta kunnes isi ja äitykkä laulutaitoisina henkilöinä ilmoittivat etteivät pysty tunnistamaan mitä biisiä soitan.

Ei siinä mikää muu auttanut kuin mennä hankkimaan Viljo Immosen kitarakoulu ykkönen. Siitä se sitten pikku hiljaa lähti ja huomasin parin vuoden päästä osaavani soittaa paremmin kuin muutama tuttu tyyppi, joita olin katsellut soittajina ns. ylöspäin.

Ensimmäisen sähkökitaran (puoliakustinen Hagström) hankin ensimmäisillä varsinaisilla kesätyötuloillani ja vahvistimen vastaavasti vuotta myöhemmin.

Sitten olikin ensimmäisen bändin vuoro vajaa parikymppisenä ja nyt ollaan tässä yli 50 vuotta myöhemmin.

^ Vastaa Lainaa


geeli
4260 viestiä

#5 kirjoitettu 26.10.2019 13:16

Mul oli kans tuota, että katsoin ylemmäs niitä, jotka osasi. Nykyään noiden vokalistien sanoitusten sisältö saattaa tuntua lapselliselta. Tuntuu, että omat ajatukset ja sanoitukset on kypsempiä. Mutta teknisesti taitavia arvostaa kyllä vieläkin, tai että joku osaa vaikka oikeasti laulaa. En itse meinaan osaa kuin räppiä.

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot

7403 viestiä

#6 kirjoitettu 26.10.2019 14:09

geeli kirjoitti:
Mul oli kans tuota, että katsoin ylemmäs niitä, jotka osasi.


Minusta yksilön kannalta bändihommissa olisi ideaalista, että mukana olisi muutama itseään taitavampi soittaja. Ei liian taitavia, jotta ollaan biiseissä sentään samalla pelikentällä, mutta sen verran kuitenkin että itse pääsisi kehittymään muita kuuntelemalla.

Se on kai kehityksen merkki, että jossain kohtaa aiemmat tekemiset alkavat tuntua vähän ... no ...

^ Vastaa Lainaa


tompa
449 viestiä

#7 kirjoitettu 27.10.2019 00:34

Musiikin tekeminen taisi alkaa 2000-luvun puolessavälissä kun miettii että aloitin rummunsoiton ja laulamisen silloin, ennen sitä olin musiikkiterapiassa sekä laulu- ja soittotunneilla peruskoulussa. Myös kitaransoittoa opettelin.

Toisaalta säveltäminen alkoi vasta vuonna 2011 ja siitä lähtien olen tehnyt biittejä sekä muita sävellyspohjia niin omaan käyttöön kuin muillekin. En muista teinkö mitään sävellystä 2000-luvulla mutta ainakin lähinnä soitin rumpuja itsekseen ja lauloin yhdessä kuorossa, opettelin myös sanoittamaan ja nykyään teen lyriikoitakin.

^ Vastaa Lainaa


Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project

6963 viestiä

#8 kirjoitettu 27.10.2019 19:10

Siinä joskus vuosituhannen taitteessa alkoi vain omia riffejä kehkeytymään. Olin silloin soitellut vuoden, pari kitaraa ja bändintapaistakin oli olemassa. Sitten hieman myöhemmin aloin näitä riffejä yhdistelemään peräkkäin ja sanoitusjuttujakin alkoi syntymään.

^ Vastaa Lainaa


morfin_mafer
427 viestiä

#9 kirjoitettu 24.11.2019 08:36

Ólen koittanut tehdä musaa jopa Commodore 64:llä Basic-ohjelmoitnikielellä tekemällä jotain kummallista metelilä. Sitten tuli Amiga ja sen eri Trakkerit ja sitten PC ja sen omat trakkerit. Mutta ei noilla mittän erikoista saanut aikaan koska sen aikasilla Trakkereillä soitettin vain sampleja ja jos koitti jotain melodiaa tehdä niin trakkeri soitti samplet epävireessä. Eikä 10-15-kesäsenä voi oikein olla rahaakaan oikeisiin syniin.

^ Vastaa Lainaa


geeli
4260 viestiä

#10 kirjoitettu 24.11.2019 14:34

VST-instrumentit on tuoneet mukanaan tehokkaat ja monipuoliset softasyntetisaattorit joita löytyykin jopa ilmaisena hyvinkin laadukkaita. 2000-luvun alkumetreillä monet käyttivät vielä sample-pohjaiseen hiphoppiin esim. Akai MPC:tä. Nykyaikana riittää, kun hommaa jonkin MIDI-koskettimiston, niin johan alkaa melodiaa löytyä...

^ Vastaa Lainaa


kuokkamusic
1 viesti

#11 kirjoitettu 24.11.2019 19:20

Alotin soittamalla rumpuja nuorena ja päädyin siitä konemusiikkiin vuonna 2013 Bingo Playersin innoittamana.

^ Vastaa Lainaa


morfin_mafer
427 viestiä

#12 kirjoitettu 25.11.2019 09:08

geeli kirjoitti:
VST-instrumentit on tuoneet mukanaan tehokkaat ja monipuoliset softasyntetisaattorit joita löytyykin jopa ilmaisena hyvinkin laadukkaita. 2000-luvun alkumetreillä monet käyttivät vielä sample-pohjaiseen hiphoppiin esim. Akai MPC:tä. Nykyaikana riittää, kun hommaa jonkin MIDI-koskettimiston, niin johan alkaa melodiaa löytyä...


No mulla oli kyl. C64 jo 80'-vuvulla ja Amiga 500 tuli tämän jälkeen (ei ollut kuiteskaan varaaa Aimigan äänikorttiin jolla sampalta ja eikä kovoon joten kaikki piti tallentaa disketille) ja PC 90'-luvulla ja tämä oli markka-aikaa ja lapsena ei ollut kuin joku 5 mk viikkoraha jolla sai vain pienen karkkipussin ja papatteja kioskilta (eli pikkukiinnalaisia). Ei ollut varaa 16 bit Soundblaster -äänikortiinkaan nolilla viikorahoilla jolla olisi saanut sen CD-tasosen äänen.

^ Vastaa Lainaa


Jules Varjola
2537 viestiä

#13 kirjoitettu 25.11.2019 19:38

Jotain ysärin alkua se oli, kun isä-vainaa opetti landolalla pari sointua, sitten hommasin metallican black-albumin tabulatuurit ja opettelin pari kappaletta sieltä, mutta pian huomasin, että teen mieluummin omia kappaleita, kuin soittelen perässä toisten. Siitä sit kitaralla muutaman vuoden askartelin, kunnes tuli ImpulseTracker, jolla kasasin aika läjän sävellyksiä. Maailmahan aukeni vasta joskus 2000 -luvun vaihteessa, kun sain oikeaa studiosoftaa ja sain ruveta kasaamaan "oikeaa" musiikkia "oikeilla" äänillä. Sitten oli jotain viisi vuotta sen jälkeen jopa bändisoittelujakso, jolloin tuli tehtyä paljon hyvää paskaa ja keikkailtua Tampereen kuppiloissa jonkin verran. Paljon kaljanhuuruista muistoa. Kivaa on ollut, ja vaikka nyt homma on paljon enemmän harrastelua, niin hauskaa riittää vieläkin. <3 Musiikki on ihana asia.

^ Vastaa Lainaa


tompa
449 viestiä

#14 kirjoitettu 27.11.2019 20:06

IT kirjoitti:
Rämpyttämällä kitaraa.


En varsinaisesti lähtenyt kitaratunneille, vaan rupesin kotona rämpyttelemään omiani, kun en oikeita piisejäkäään osannut soittaa. Siitä se lähti. Kannattaa siis alusta lähtien rämpytellä omiakin juttuja, vaikka olisivat kuinka yksinkertaisia ja kehnoja...


Muistan että rämpyttelin kitaraa eka kerran vuonna 2003 kun olin musiikkiterapiassa. Lisäksi olen joillakin kuntoutusjaksoilla lähinnä rämpytellyt omia sointuja.

Kävin aikoinaan myös soittotunneilla mutta nykyään opettelen kitaransoittoa itsekseen ja aina kun soitan kitaraa tulee joskus jopa omia sävellyksiä keskittyä

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot

7403 viestiä

#15 kirjoitettu 06.12.2019 17:04

Täällä esiintyy usein sanapari "kitaran rämpyttely". Yksi tunnetuimpia "rämpyttelijöitä" taitaa olla Tuomari Nurmio, josta bändin senhetkinen basisti ja sovittaja (olisikohan ollut Punaisen Planeetan Ahti Marja-aho?) totesi jossain haastattelussa kymmeniä vuosia sitten: parasta kun antaa Tuomarin vaan leipoa itse omat pullansa. Tuomarin soittamat soinnut olivat basistin mukaan välillä vähän ns. epäortodoksisia, mutta kuitenkin erittäin hyvin toimivia. Mistä opimmekin sen, että hyvää saadaan aikaan monella eri tavalla.

^ Vastaa Lainaa


Jamsteri
1084 viestiä

#16 kirjoitettu 09.12.2019 10:57

Muistaakseni eka biisi minkä "sävelsin" oli varmaan viisivuotiaana keksimä rallattelu, josta muistan seuraavat sanat: "Naisella siellä taikka täällä, turkki vaikka päällä". Ei mitään hajua, että mistä tällainen olisi syntynyt

Sitten voikin skipata ainakin 8 vuotta eteenpäin kun joskus yläasteaikoina 2000-luvun alussa muistaakseni muropaketista tipahti ejayn demoversio. Sillä väsättiin kavereiden kanssa hurrrjan hienoja teknopläjäyksiä, kunnes lapsikin tajusi softan rajoittuneisuuden. Intoa siihen ei varmaan kestänyt kuin pari viikkoa.

Vähän myöhemmin jostakin eräs kaverini oli löytänyt fruity loops 2.5:n demoversion ja siitä eteenpäin sillä on tullut musiikkia tehtyä. Aikoinaan demoversiota käyttäessä oli pulmallista kun biisit piti tehdä kerralla valmiiksi, koska eihän demot anna tallentaa

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot

7403 viestiä

#17 kirjoitettu 09.12.2019 14:55

Pakko tunnustaa, etten ymmärrä valmiiden luuppien päälle mitään. Tai oikeastaan en ymmärrä miten niitä pitäisi käsitellä.

Jotenkin minusta tuntuu, että äänen laatu kärsii aika paljonkin jos (a) sävellaji ja/tai (b) tempo poikkeavat kovasti alkuperäisestä Wav-loopista.

No, ovathan nekin tavallaan luuppeja kun kopioin jonkun pilliriffin midieditorissa toiseen paikkaan. Mutta siinä ei tietysti synny noita (a) ja (b) ongelmia. Siitäkin olen perillä, että muutamat samat luupit on tehty useilla sävellajeilla ja eri nopeuksilla juuri varmaankin tuon laatuongelman takia.

MIDI-luupit ovat tietysti eri asia, koska ääni muodotetaan jälkikäteen mistä soundipaketista tahansa. Midi-nuotithan on helppo siirtää mihin sävellajiin tahansa eikä nopeuden muuttamisenkaan kanssa synny ongelmia.

Katselin joskus BigFishAudion videota Kontaktissa toimivista KLI-luupeista, mutta homma alkoi tuntua tosi hankalalle mitä pidemmälle video eteni. Enkä ihan pystynyt allekirjoittamaan sitäkään, etteikö äänen laatu olisi heikentynyt mitä kauemmas originaaliarvoista mentiin.

Olen joskus tehnyt vahingossa biisin valmiiksi ihan väärällä nopeudella (ero oli alle 10%). Yritin korjata asiaa parillakin tavalla, mutta ei siitä kovin hyvää tullut. Nykyisin varmistan kolmeen kertaan, että nopeus on oikea. Puolivalmiin tekeleen korjaamisessa ei ole mitään ongelmaa, koska raidat ovat MIDI-muodossa.

äh ... ei tästä tule mitään. Kääntäkää joku kahden minuutin rautalanka siitä miten noiden luuppien kanssa toimitaan Protools-ympäristössä.

Olen huono lukemaan oppaita.

PS: tämä nyt karkasi kovinkin kauas tekniikan puolell, mutta menköön nyt tänne

^ Vastaa Lainaa


geeli
4260 viestiä

#18 kirjoitettu 09.12.2019 19:35

AnttiJ kirjoitti:
Pakko tunnustaa, etten ymmärrä valmiiden luuppien päälle mitään. Tai oikeastaan en ymmärrä miten niitä pitäisi käsitellä.


Itse tulee paljon kikkailtua looppien ja samplerin ja samplejen kanssa. Se on kyllä aika oma lajinsa.

Kun otan jonkin samplen, niin lähden muuttamaan sen "nopeutta" ja haen siihen sopivan tempon suurinpiirtein väliltä 80 - 95 bpm. Joskus voi poiketa "säännöstä".

Kun nyt sitten pätkin sitä sämpleä lisää, niin laitan LMMS:ään (voi olla tietty joku muukin ohjelma) projektin temmoksi juuri tuon äsken hakemani. Projektin tempo pysyy siis samana vaikka sample on pätkitty mielivaltaisesti.

En tiedä selvensikö tämä yhtään...

Tosissaan sämpläämällä ei saa ihan samanlaista jälkeä, kuin jos osaisi soittaa oikeasti ja säveltää. Se on aina vain sämpläystä. Usein joutuu ainakin bassoa vähän soittamaan niin saa biitin aikaiseksi.

^ Vastaa Lainaa


AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot

7403 viestiä

#19 kirjoitettu 10.12.2019 08:25

Kiitoksia kovasti.

Tuo oli hyvä tieto, että luupin nopeus pitää muuttaa ensin koko projektin sunnitellun tempon mukaiseksi. Tällä kyllä välttää kaiken sähläyksen ja pahimmassa tapauksessa koko projektin sotkemisen yhden luupin takia.

Samalla varmistui sekin että kun haluaa muuttaa luupin ominaisuuksia (nopeus/äänen korkeus), se ei välttämättä ole ihan ongelmatonta lopputuloksen äänen laadun kannalta. Olin siis suunnilleen oikeilla jäljillä.

Kyselin tätä siksi, että ihan vähän kiinnostaisi hankkia Gregg Adamsin pilliluuppeja oman "tuotannon" tueksi.

^ Vastaa Lainaa


redlerx
70 viestiä

#20 kirjoitettu 22.12.2019 20:31

Kerronpa minäkin aikani kuluksi vähän taustojani...

Olen myös vanhemman polven kaveri (57 v) ja kaikki alkoi noin 15-vuotiaana, kun sain rippilahjaksi toivomani Landolan (joka vieläkin palvelee mökkikitarana). Sillä opettelin jotain helppoja duuri/mollisointua barre-otetta käyttäen. Sitten 70-luku läheni loppuaan ja punk vei mennessään. Perustettiin bändi ja tehtiin pari omakustannekasettia, joita myytiin ihan muutamia kappaleita. Pienlehtiin tehtiin juttuja. Ja näitä pienlehtiä todellakin oli kymmeniä 80-luvun alussa.

Sitten soittelu jäi taka-alalle, kunnes n. vuonna 2006 kuulin eräältä kaveriltani, että tietokoneelle saa ilmaisen Audacity-ohjelman, jolla moniraitaäänitykset ovat mahdollisisa. Tämä oli aika huikea juttu! Kului pari vuotta ja ostin ensimmäisen digitaalitallentimeni; Bossin Micro BR:n. Tämä mullisti kaiken ja antoi todellakin boostin tehdä ja äänittää biisejä. Netissä törmäsin muutamaan ulkomaalaiseen kaveriin, joiden kanssa olen tehnyt musaa kymmenisen vuotta. (Redler & co ja Audiobeams). Vaimon kanssa meillä on Haltia ja ihan omat tuotokseni on Hilapiste projektin alla. 

Ohjenuoranani on tehdä sellaista musaa missä pitää olla jonkinlainen "tunnelma", tai ainakin itselleni pitää sellainen välittyä. Tykkään tehdä akustisia balladeja, punkkia, progea ja jonkinlaisia iisijazz balladeja myöskin.

Pidän itseäni ensisijaisesti biisintekijänä (säveltäjänä), en niinkään hyvänä soittajana, ehkä tuokin puoli on vuosien saatossa kehittynyt.

Koneellani on vanhemman päivityksen FL-studio, jolla olisi mukava koittaa tehdä konemusaa. Aikaa ei ole ollut siihen kovin paljon tutustua.

Mukavaa joulua vaan kaikille!

^ Vastaa Lainaa


Axu-T

24 viestiä

#21 kirjoitettu 09.08.2025 04:41 Muok:09.08.2025 05:19

Mä aloitin musan tekemisen vuonna 1987 koodaamalla CID piiriä Commodore 64:ssa. Soittelin myös Yamahan "syntikkaa" eli sähköurkua, ja treenasin pianonsoittoa pianonsoitonopettajan Korg M1:llä (joskus -88-90), jonka soundien ihastelu vei kaiken huomion. Soittotaito on edelleen ihan olematon. Noihin aikoihin, siis ala-asteen loppupuolella, tuli soiteltua myös trumpettia jonkin verran, ja työväenopiston kursseilla opittua jotain musiikkiteorian alkeitakin, nyt kun muistelen. Harrastin myös räppäämistä ja kirjoittelin riimejä silloin joskus 80-luvun lopulla. Public Enemy hittas erittäin kovaa. Kun olin 9 vuotias, niin tajusin että haluan olla isona dj-tuottaja ja tehdä omia biittejä. Tämä oivallus vei 15 vuotta kestäneelle dj-uralle, myöhemmin 1997-2012. Tuottaminen on ollut vähän niin ja näin. Ekaa diskoiltaa koitin valmistella silloin ala-asteella jo, mutta Koulun johto ei lämmennyt ajatukselle.

Aika pian sen jälkeen kun aloitin Commodore 64:sen koodaamisen, kaverit sai ensimmäset trackersoftat PC:lle ja Amigalle, ja niiden koneilla / luona pääsin aika nopeasti jyvälle samplepohjaisesta tracker-tuotannosta, mitä teen edelleen tänä päivänä. Joskus about 1990 voisin sanoa että lähti sellanen tracker-musan tekemisen vaihe, että roikuin tosiaan kavereilla vähän liikaakin, mut ne oli pikkupojalle hienoja aikoja. Mä kiikuttelin siis diskettejä ja kinusin turhaan omaa konetta vuosikaudet. Oon vieläkin kiitollinen näille kavereille. Siinä oppi kollaboraatiotaitoja ihan väkisinkin, ja tuli tehtyä biisejä yhdessä. Technoa lähinnä, myös HC:ta, ja ensimmäisiä hiphop-biittejä.

Oman Amiga 1200:sen sain osteltua vasta 1992, ja sillä tein musaa lähinnä Octamedillä ja soundimodulilla, mutta myös Protrackerillä 4channel modeja, aina siihen asti kun sain vuorostaan PC:n, ja niin edelleen. PC:llä Fastrackker ja Jeskola Buzz edisti harrastamista. Vielä tänäkin päivänä saatan availla noita 90-luvun alun biisejä, jotka aukeaa Renoisessa edelleen, siis protrackerin .mod -filut, tai myöhemmät FastTrackerin XM:t. Se on aika kosmista avata omia 30 vuoden takaisia biisejä, ja lähteä tuorestamaan niitä VST-plugareilla.

Nykyisin softana on tosiaan Renoise, eli olen juurilla edelleen. Commodore 64:lla koodattuja biisejä mä en usko enää avaavani ikinä, mutta kyseinen kone ja kassut on varastoitu, samoin Amiga 1200 löytyy ja toimii edelleen. Tarkoituksena on siirtää sieltä biisejä PC:lle enemmänkin, vain ihan satunnaisia on siirretty aikoinaan.

Mitä mä toivon, niin sitä että saan vielä kasattua biisinaihoista valmiita siten, että julkaisisin kollaasin biiseistä kaikilta näiltä ajoilta. Semmonen albumi ois äärettömän siisti projekti, jossa olisi biisejä 35 vuoden varrelta, mutta tuotannollisesti tämän päivän tasoisesti toteutettuna. Siisteintä ikinä on se, että tämä on toteutettavissa.

Axu-T muokkasi viestiä aika monta kertaa

Axu-T muokkasi viestiä 04:43 09.08.2025

Axu-T muokkasi viestiä 04:47 09.08.2025

Axu-T muokkasi viestiä 04:56 09.08.2025

Axu-T muokkasi viestiä 04:57 09.08.2025

Axu-T muokkasi viestiä 05:04 09.08.2025

Axu-T muokkasi viestiä 05:09 09.08.2025

Axu-T muokkasi viestiä 05:17 09.08.2025

Axu-T muokkasi viestiä 05:19 09.08.2025

^ Vastaa Lainaa


ricbay

Ric Bay
259 viestiä

#22 kirjoitettu 09.08.2025 12:14

Karisma1 kirjoitti:
Vanhempien pakotettua mut pianotunneille v. 1980, niin jaksoin soittaa Aaronin pianovihkon kappaleita pari vuotta, kunnes aloin löytää mielenkiintoisia omia sointu- ja melodiakulkuja.

Sen jälkeen lopetin pianotunnit ja jatkoin omien biisien tekemistä.


Tuttu vihko tuo Aaronin pianokoulu. Muistan vieläkin kappaleen nimeltä Mylly.

^ Vastaa Lainaa


Aleifr Abbey
1 viesti

#23 kirjoitettu 13.08.2025 21:26

Halusin soittaa rokkia. Mutta kun en oppinut muiden tekemiä biisejä, oli pakko alkaa tekemään omia. heh. Nykyään kyllä osaisin soittaa muidenkin biisejä, mutta niitä tulee soiteltua lähinnä harjoittelumielessä ja harvoin. Oman musan tekeminen on mulle SE juttu.

^ Vastaa Lainaa


cutesolar
63 viestiä

#24 kirjoitettu 15.08.2025 01:00 Muok:15.08.2025 01:45

Itse en oppinut mitään musiikista koulussa vaan kun sain tietokoneen 1990-luvulla jolloin kaikilla ei ollut tietokoneita löysin tracker musiikkia BBS-purkeista ja innostuin myös itse kokeilemaan tehdä jotain "musiikkia" vaikka en tiennyt juurikaan mitään musiikista.

Myöhemmin 2000-luvulla törmäsin Buzz-trackeriin jossa oli signaalinkäsittelypalikoita joilla sai aikaan ammattimaisempaa laatua ja julkaisin muutamia tekemiäni kappaleita silloisessa mp3.com:ssa. Tämän jälkeen olen 2000-luvun jälkeen hankkinut Cubase ja FL Studio DAW-ohjelmistot ja käynyt pianotunneilla ja julkaisut jotain tekeleitäni harrastuksena.

Olen nyt harrastanut musiikkia 25 vuotta enemmän tai vähemmän mutta soittotaitoa tai musiikinteorian osaamista minulla ei juurikaan ole.

cutesolar muokkasi viestiä 01:44 15.08.2025

^ Vastaa Lainaa


Timbor
8 viestiä

#25 kirjoitettu 18.09.2025 00:26

Todella tiivistettynä: Musan teko alkoi mulla Amigalla vuonna 1993. Siitä 4 vuotta eteenpäin vuoteen 1997 jatkoin amigalla musisointia kunnes tuntui että 4 kanavaa ei riitä, niinpä sain ekan pc:ni joka taisi olla joku 60mhz Pentium. Mulla oli Amiga 1200 jossa kiintolevy, nuo modit siirrettiin nollamodeemikaapelilla amigalta pc:lle. Ja mun koko modiarkisto löytyy edelleen omalta koneella. Taisin kyllä tehdä sekä amigalla että pc:llä musaa niihin aikoihin. Amiga myytiin pois ja jäljelle jäi PC. Siitä asti oma pc kone ollut aina käytössä.

1997-2001 musisoinnit jatkui fast tracker kakkosella- Sitten tutustuin Jeskola Buzziin vuonna 2001. Olin siihen aikaan armeijassa joten aikaa musiikin tekemiselle ei juuri ollut mutta lomilla ollessani tuli aina jotain näperrettyä kun ehti.

2001 alkaen tein buzzilla paljon musiikkia käyttäen aluksi pelkästään buzzin omia generaattoreita. Muutama vuosi myöhemmin pääsi käyttämään myös VST instrumentteja.

2004 asti jatkui vielä DJ Unique touhuilut.

Vuonna 2007 perustimme pitkäaikaisen kaverini Tebicin kanssa Bluebear Projectin. Siitä asti tein biisejä enemmän juurikin tuolle projektille. Näissä kaikissa kuuluu mun kädenjälki.

Vuosien varrella uusia aliaksia on tullut tosi paljon, vähän kuin erilaisia persoonallisuuksia. Profiilissani on listattu kaikki projektit joissa olen ollut musiikkia tuottamassa. Kokemusta kyllä löytyy ihan tarpeeksi.

^ Vastaa Lainaa


DJMaster21
23 viestiä

#26 kirjoitettu 19.09.2025 02:00

Itsehän aloitin todella huonosti.

^ Vastaa Lainaa


Uppe
2014 viestiä

#27 kirjoitettu 20.09.2025 10:55

Musiikin tekemiseni konkreettisesti alkoi kansakoulussa 60-luvun loppupuolella, kun 7-vuotiaana pakotettiin laulamaan laulunkokeessa koko luokan kuullen. En ollut ennen juuri yksin laulanut. Meni hermostuneeksi runonlausunnaksi ja vitonen tuli toikkariin. Siihen aikaan numero annettiin osaamisesta iästä riippumatta ilman mitään pedagogista pehmohöpinää. Luonnon pois ottaminen oli osa koulutusta, jolla lapsi "pysyi ruodussa" ja oppi kunnioittamaan auktoriteetteja. Sitä ennen olin jo soittanut Beatlesia matkien "kitaristina" sulkapallomailoilla naapurin pojan kanssa. Se oli hauskaa. Kitaraa on tullut soiteltua myöhemmin enemmänkin ja biisejä tehtyä (usein auktoriteettejakin huumorilla härnäten). Ja laulanutkin olen arviolta arvosanalla 7 parhaimmillaan.

^ Vastaa Lainaa


BullHill mja
335 viestiä

#28 kirjoitettu 20.09.2025 13:59

Uppe kirjoitti:
Musiikin tekemiseni konkreettisesti alkoi kansakoulussa 60-luvun loppupuolella, kun 7-vuotiaana pakotettiin laulamaan laulunkokeessa koko luokan kuullen. En ollut ennen juuri yksin laulanut. Meni hermostuneeksi runonlausunnaksi ja vitonen tuli toikkariin. Siihen aikaan numero annettiin osaamisesta iästä riippumatta ilman mitään pedagogista pehmohöpinää. Luonnon pois ottaminen oli osa koulutusta, jolla lapsi "pysyi ruodussa" ja oppi kunnioittamaan auktoriteetteja. Sitä ennen olin jo soittanut Beatlesia matkien "kitaristina" sulkapallomailoilla naapurin pojan kanssa. Se oli hauskaa. Kitaraa on tullut soiteltua myöhemmin enemmänkin ja biisejä tehtyä (usein auktoriteettejakin huumorilla härnäten). Ja laulanutkin olen arviolta arvosanalla 7 parhaimmillaan.


Samanlainen aloitus mulla kansakoulussa laulukokeineen.. tärkeintä oli oppia virsien, maammelaulun, Siniristilppumme ja maakuntalaulujen sanat ulkoa, ei niinkään niiden sävelet. Samoin do, re, mi … ja c, d, e jne. oli myös tärkeää oppia ulkoa ilman opetusta siitä, mitä ne merkitsevät esim. pianon koskettimilla tai sävelkorkeuksina.
Niin ja sulkapallo- ja lätkämaila tekivät mullakin kitaran virkaa ennen kuin joulupukki toi ensimmäisen kitarani.
Kyllä se musiikkioppi piti sitten ihan itse hakea muualta kuin kansakoulun laulu/musiikkitunneilta.

^ Vastaa Lainaa


ricbay

Ric Bay
259 viestiä

#29 kirjoitettu 20.09.2025 17:49

Itsekkin muistan, kun ala-asteela piti laulukoe hoilata luokan edessä. Kai se nöyryytys oli päätarkoitus. Luokan ujoimmat tytöt sai laulaa privaatisti.

^ Vastaa Lainaa


Snacke
Erityinen tuki
4702 viestiä

#30 kirjoitettu 21.09.2025 08:56

ricbay kirjoitti:
Itsekkin muistan, kun ala-asteela piti laulukoe hoilata luokan edessä. Kai se nöyryytys oli päätarkoitus. Luokan ujoimmat tytöt sai laulaa privaatisti.


Mulle valikoitui joku jeesuslaulu, eikä siin mitää, mut aivan hiton korkealta. Vedin ihan ookoo total sopraano menoa, ei siit edes kiusattu kun olivat vissiin järkyttyneitä että semmoista ääntä voi lähteä ihmisestä. Nykyään ainakin kaks oktaavia lähtenyt sieltä päästä, toki alas tullut kompensaatiota (ääneen, ei mikään kalsarivitsi). Ysin sain mut kuumottavaa oli.

^ Vastaa Lainaa


SampoM
1370 viestiä

#31 kirjoitettu 21.09.2025 17:38

Siniristilippumme tuli vedettyä laulukokeissa joskus ehkä vitosella. Siitä ei jäänyt kummempaa traumaa, vaikka näen vieläkin säännöllisesti koulupainajaisia. Sitä olen jälkeenpäin ihmetellyt, miten olen laulanut tokalla luokalla yksinlauluna koulun joulujuhlassa "kun maas on hanki ja järvet jäässä...", koska kammoan esiintymistä ja biisi on ankea. Veikkaan, että olen joutunut opettajan manipuloinnin kohteeksi ja kilttinä poikana suostunut. Samoin jouduin tiernapojaksi ja tähtipoikana pyöritin tähteä sen verran tunnollisesti, että tähden edessä oleva kynttilä halkesi ja sammui. Ei siitäkään jäänyt traumoja. Ne tulivat aivan muusta, erilaisuuden tunteesta ja siitä, että omat ajatukset peittosivat opettajan sanat ja sitä oli useinmiten kaikesta suht pihalla.

Musahommat alkoivat veljeni Landolalla, joka oli se, jonka pohjan läpi isoproidi löi nyrkkinsä pienen mökillelähtökahinan yhteydessä. En koskaan opetellut muiden biisejä, paitsi Elviksen Love me tenderin, vaan aina syntyi omia juttuja. Niitä äänitettiin Saksasta tuodulla Basfin mankalla, jossa oli jotenkin väärät kierrokset ja hommat kuulosti mielenkiintoisesti pultsarin örinältä.

^ Vastaa Lainaa


Erno´s
98 viestiä

#32 kirjoitettu 04.10.2025 14:02

Eiköhän kaikki kunnon vanhat yhä elossa olevat aloittaneet pelkillä Rec and Play
C-kasettiäänityksillä? Sitten tuli lopulta se hurja neliraitaäänitysmahdollisuus.

^ Vastaa Lainaa


ricbay

Ric Bay
259 viestiä

#33 kirjoitettu 04.10.2025 15:05

Erno´s kirjoitti:
Eiköhän kaikki kunnon vanhat yhä elossa olevat aloittaneet pelkillä Rec and Play
C-kasettiäänityksillä? Sitten tuli lopulta se hurja neliraitaäänitysmahdollisuus.


Mulla oli kaksi monomankkaa. Toisesta play ja toisesta rec päälle ja moniraitamaailma avautui. Tosin melko tunkkainen oli se lopputulos.

^ Vastaa Lainaa


Erno´s
98 viestiä

#34 kirjoitettu 04.10.2025 16:08

ricbay kirjoitti:
Erno´s kirjoitti:
Eiköhän kaikki kunnon vanhat yhä elossa olevat aloittaneet pelkillä Rec and Play
C-kasettiäänityksillä? Sitten tuli lopulta se hurja neliraitaäänitysmahdollisuus.


Mulla oli kaksi monomankkaa. Toisesta play ja toisesta rec päälle ja moniraitamaailma avautui. Tosin melko tunkkainen oli se lopputulos.


No tietenkin jo silloinkin aikaa edellä. Olet huikea!

^ Vastaa Lainaa


Diverse System
48 viestiä

#35 kirjoitettu 11.10.2025 12:58

Soittelin jo eri instrumentteja ennen ku alkoi omia ideoita syntyä. Scream Tracker siinä 90-luvn taitteessa oli se, jolla aloitettiin.

^ Vastaa Lainaa


Maucca
527 viestiä

#36 kirjoitettu 14.10.2025 21:01

Soittamaan aloin kahdeksan vuotiaana, kun isoveljeni vei minut puhallinorkesterin harjoituksiin. Minut laitetttiin soittanaan rumpuja. Opiskelinkin teoriakurssit ja läpäisin kaikki
3/3 Musiikkiopiston teoriakurssit. Opin soittamaan rumpuja nuoteista. Rumpalointi kesti aina siihen saakka, kun pääsin pois armeijasta. Muutin pois kotipaikkakunnalta ja huomasin, että Suomi on täynnä "Gozy Poweleita". Onneksi olin myös kahdeksan vuotiaana opetellut kitaran soiton, joten kun huomasin, että bassonsoittajissta on pulaa. saatoin näin helpottaa bändin kuormaa osaltaan.
Siitä se biisien tekeminen sitten lähti.
Ja tuolta nimimerkin alta noita vanhimpia löytyy.

^ Vastaa Lainaa


Hernia
57 viestiä

#37 kirjoitettu 23.10.2025 18:08

ricbay kirjoitti:
Erno´s kirjoitti:
Eiköhän kaikki kunnon vanhat yhä elossa olevat aloittaneet pelkillä Rec and Play
C-kasettiäänityksillä? Sitten tuli lopulta se hurja neliraitaäänitysmahdollisuus.


Mulla oli kaksi monomankkaa. Toisesta play ja toisesta rec päälle ja moniraitamaailma avautui. Tosin melko tunkkainen oli se lopputulos.


Tupladekillä tämä onnistui myös.
Muistaakseni tällä menetelmällä esiintyi jonkinasteisia vireongelmia.. Saattoi toki johtua soittajan valmiuksista enemmän kuin teknologiasta..

^ Vastaa Lainaa


ricbay

Ric Bay
259 viestiä

#38 kirjoitettu 23.10.2025 18:24

Juu vireongelmaa oli. Ei ihan identtinen ollut eri mankoissa pyörimisnopeus.

^ Vastaa Lainaa


Snacke
Erityinen tuki
4702 viestiä

#39 kirjoitettu 23.10.2025 20:25 Muok:23.10.2025 20:33

Täällä aletaan päästä todella kuumaan aiheeseen. Kokeilin myös kaikenlaista tuommoista, suurin editointisaavutukseni oli green dayn dookien se akkaribiisi lopussa, josta tein tupladekin kanssa - ihan ilman suurempaa syytä - yhden version jossa jonkinlainen rakenne pelkillä akkarimenoilla ja sit version jossa välikeriffi teemana ja vika turbosärökertsi kertsinä, niinku pelkkää säröä - versio. Hitto et oli vaikea saada timeen. Joku loppukesän -94 sadepäivä meni siinäkin sit.

Faijan sanelukone oli myös fantastinen laite, siihen kun nauhoitti isoisän ikivanhalla suolikielisellä kitaralla jotain, ja kuunteli volat täysillä niin kuulosti uskomattoman upealta. Mitään säröpedaaleja tai sähkökitaroita mulla ei vielä siinä vaiheessa ollut unelmissakaan. Sit joskus paaaljon myöhemmin sain hommattua mudhoney - ep:n ni paljon samaa soundeissa.

Snacke muokkasi viestiä 20:33 23.10.2025

Ja sehän näyttää olevan LP eikä EP.

^ Vastaa Lainaa


ricbay

Ric Bay
259 viestiä

#40 kirjoitettu 24.10.2025 07:56

Joskus ysärin alussa, kun neliraituri oli viimeistä huutoa. Uhrasin aina yhden raidan metronomille, jonka äänitin Amiga 500 tietokoneesta. Jos sen metronomin äänitti vähänkään liian lujaa, niin se kalke tuli läpi jokaiselle raidalle. Ja eikun koko biisi alusta asti uusiksi. Kasetti piti vaihtaa joka projektiin, jos "laatua" halusi.

^ Vastaa Lainaa

1 2 Seuraava >

Vastaa Aloita uusi keskustelu