Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Ai niinkuin tästä kaudesta? Ei mitään tietoa että se on taas alkanut ja keitä siellä on. Yllättävän hyvin on tässä pysytty uutispimennossa.
Noin yleisellä tasolla olen sitä mieltä että kyseinen sarja oli oman aikansa tuote ja olisi pitänyt opettaa jo monta kautta sitten huipulla, alamäki on alkanut jo aikoja sitten. Aikansa kutakin.
Ensimmäistä kautta katsoin ja olin sitä mieltä että hieno sarja. Toinenkin kausi meni siinä, mutta viimeistään kolmas kausi sen sanoi että vittu mitä paskaa. Sarjasta puuttui kyky uudistua. Samaa keinotekoisuutta, ennalta-arvattavuutta ja käsikirjoitettua hömppää. Kappaleita ei vedetä oikeasti livenä. Jos sarjan ainoat "aidot" tunteet ovat itkemistä ja sitä reaktiota oikein odotetaan niin hyvin kaukana ollaan semmoisesta ohjelmasta mitä haluan katsoa.
Taitaa olla Vesa-Matti Loiri mukana ja semisti on nyt kiinnostava, koska vissiinkin eilen julkaistiin hänen elämänkerta ja senhän on kirjoittanut Jari Tervo. Joutaisin lukemaan tuon jossain välissä, vaikka olenkin jo miettinyt kymmenkunta kirjaa, joita pitäisi jossain välissä ehtiä lukemaan.
Ei oikeastaan ole sarja kiinnostanut...koskaan...ottaa päähän vielä enemmän kun siellä on jotain räppäreitä pyörimässä tyyliin JVG tai Nikke Ankara. Olen jokusen jakson katsonut kyllä. Tän sarjan takana taitaa olla, en muista tarkemmin missä roolissa, naispuolisena räppärinäkin tunnettu Yavis, joka oli aikanaan vaikuttajana Lahden hiphop-skenessä ja muistan hänet räpin SM-kisoissa lavalla bonganneeni joskus way way back.
Elastinen on mielestäni ansainnut paikkansa ohejlmassa, mutta muuten mielestäni hänenkin musiikkinsa on jo parhaat päivänsä nähnyttä ja en ole ollut innoissani uudemmasta materiaalista moneen, ellei jopa kymmeneen, vuoteen. Vanhat biisit kyllä kolahtaa edelleen (esim. Elaksis Kivi -levy vuodelta 2004). Cheek nyt on kaupallisesti niin iso juttu ollut, etten ihmettele, että tässä ohjelmassa esiintyy...
On vähän kökköö ku samoi naamoi nyt kierrätetää. Ja heillä kun tuo on niin veressä niin se vain elämää -pakotus paistaa läpi niistä esityksistä. Laurin veto Antin päivänä alleviivasi tätä aika hyvin.
Mut ei siinä. Konsepti on kyllä todella kiva ja olis kiva saada uusia naamoja kehiin. Ville Valoa on ekasta kaudesta lähtien odoteltu muna kielellä.
Se on tullut selväksi, että Elastisesta on tullut munaton räppäri. Isyys ja avioliitto ei tehnyt hyvää. Tähkä ja Haaperi vaikuttaa mukavilta janttereilta.
Olen katsellut joitakin satunnaisia pätkiä esityksistä. On niissä ollut varsin hyviäkin suorituksia. Yhtään jaksoa en ole katsellut koskaan; ei vaan nappaa ihmisten yksityisasioiden käsittely (tai ainakin niitä ennakkopuffeissa mainostettiin).
Muutenkin on vähän erikoista, että parikymppisten ja seitsemänkymppisten elämät asetetaan ikään kuin samalle viivalle. Tai eihän se aikuisten oikeasti mitään erikoista ole: TV-kanava pyrkii haalimaan katsojia jokaisesta mahdollisesta ikä- ja kohderyhmästä jotta ohjelman kokonaistavoittavuus olisi mahdollisimman suuri mainostajien näkövinkkelistä katsottuna.
Jos TV-yhtiö tekisi sellaisen erikoisjakson, jossa osallistujien minimi-ikäraja olisi 60 vuotta, voisin sen katsoakin.
Sen sijaan olen katsonut jokaisen jakson VOF:a vaikka niissäkin ottaa pattiin se, kun joka hemmetin vuonna jotkut todella hyvistäkin kilpailijoista alkavat vedota (toki juontajan auttamina) mustalaisten maahanmuuttoon, näkkileivän kovuuteen, paiseruttoon, vesipöhöön ja heinäsirkkainvaasioon kerätäkseen ns. säälipisteitä. Eikös VOF ole laulukilpailu eikä Sosiaalinen Kirjelaatikko??