Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Kuulin joskus, että tää kirja on tulossa. Voisihan tuohon perehtyä.
Kuulin myös, että tämä olisi maailmanlaajuisestikin merkittävä siten, että tästä aiheesta ei ole aiemmin näin laajasti kirjoitettu. Eikös toi PaleFace a.k.a. Karri Kalpeanaama ollut kirjoittamisessa mukana...
Tullut tästä aihepiiristä, suomihiphopista, luettua jo jonkin verran. Esim. Cheekin elämänkerta tuli luettua. Aika paljon tästä aiheesta kirjoitetaan.
Mut on varmaan aloittelijalle paljon hyötyä. Itsehän sen räppäämistaidon lopulta oppii ja jos on hyvä kirja, niin kyllä se ainakin tukee oppimista.
suomihiphopin ja jenkkiräpin välinen ero on se, että esim. PaleFace on korkeakoulutettu, kun taas jenkeissä räppärit on kaikki jotain "high school drop-outteja". Turha varmaan sanoa, mut jenkeissä räppärit on ghetosta...Sama musiikkigenre, mutta lähtökohdat tekemiseen on täysin erilaiset...
Suomessa on kirjoitettu paljon hiphopista suomeksi. Kaikkea en jaksa lukea...Tämä kyseinen kirja kuitenkin vaikuttaa mielenkiintoselta...
geeli kirjoitti:
suomihiphopin ja jenkkiräpin välinen ero on se, että esim. PaleFace on korkeakoulutettu, kun taas jenkeissä räppärit on kaikki jotain "high school drop-outteja". Turha varmaan sanoa, mut jenkeissä räppärit on ghetosta...Sama musiikkigenre, mutta lähtökohdat tekemiseen on täysin erilaiset...
Eli sama juttu kuin bluesissa aikoinaan: mustat alistetut keksi sen, ja valkoiset hyvinvointikansalaiset otti omakseen ja teki kuuluisaksi & myyväksi.
Eihän elämä ole reilua. Valkoiset keksivät koripallon ja jenkkifutiksen ... mutta nyt pääosin mustista pelaajista tulee multimiljonäärejä. Nooh, tämä nyt oli tietysti kevennys ...
Vaan tottahan se on, että musiikissa on aiemmin menty ihan päinvastaisella tavalla eli valkoihoiset ovat tehneet mustasta musiikista omia "salonkikelpoisempia" versioitaan, muuttaneet ehkä hiukan tyylilajia ja kuorineet kermat päältä. Onneksi nykyään myös värillisillä tähdillä on kunnollinen mahdollisuus saada oma osuutensa tuloista.
--------------------------
Sitä olen useinkin pohtinut, kuinka pitkälle köyhyydestä miljonääriksi nousseen esiintyjän uskottavuus kantaa köyhien asioiden ajajana. Voi olla että pitkäänkin, jos esiintyjää ryhdytään pitämään esimerkkinä siitä, että jengikulmiltakin voi nousta kuuluisuuteen.
En tiedä kuuluuko kulttuurin yleisemminkin jonkinasteinen rahoilla ja omaisuudella rehentely; Suomessa sitä tuntuu muutamilla staroilla ainakin olevan.
Suomessa mun mielestä omaisuudella rehentely on pientä verrattuna jenkkilään... Ajatellaan nyt vaikkapa ihan limusiinikulttuuria... Rikkaat näyttävät avoimesti, että heillä on varaa maksaa kuljettajasta ja luksusautosta, kun taas Suomessa harvemmin näkee vuorineuvoksia Helsingin keskustassa limusiinikyydissä...
Suomessa on paljonkin yritysjohtajia, joita kuskit kuljettavat, mutta autot ovat huomaamattomampia kuin limusiinit. Isot hyvin varustellut Audit, Volvot ja Mercedekset eivät juurikaan kiinnitä huomiota liikenteen seassa vaikka ovatkin yhtä kalliita kuin limusiinit.
Yleisesti ottaen Suomessa rikastumista ei arvosteta tai suorastaan ei hyväksytä (pl. Pohjanmaa) samalla tavalla kuin vaikkapa USA:ssa. Pohjanmaallahan naapurin uuteen autoon suhtaudutaan siten, että ensi vuonna itsellä pitää olla parempi. Täälläpäin siihen suhtaudutaan siten, että mistähän tuokin kyylä on rahansa autoa varten pimittänyt.
Mutta jostain syystä (liekö iltapäivälehtien verkkoversioiden syytä?) päähäni on syntynyt kuva, että nuoremmilla staroilla on ihan erilaiset taipumukset vaikkapa juuri autojen suhteen, joita ei peitellä ja joita suorastaan esitellään hyvinkin mielellään. Musiikilla rikastuminen ei tunnu haittaavan juuri ketään joten menestymistä ei tarvitse peitellä ja sen voi ottaa jopa osaksi imagoaan, kuten ainakin Cheekin kohdalla tuntuisi käyneen.