Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Vastaa Aloita uusi keskustelu

 
Kirjoittaja Minkälainen vuosi 2018 oli?


geeli
4260 viestiä

#1 kirjoitettu 30.12.2018 16:14

Vuoden 2018 toiseksi viimeinen päivä on tänään. Miten vuosi osaltasi meni? Tuliko epäonnistumisia tai onnistumisia? Oliko hyviä tai huonoja hetkiä?

Mitä odotat uudelta vuodelta? Teetkö uudenvuoden lupauksia? Miten aiot juhlistaa vuoden vaihtumista? Minkälainen musiikkisi osalta vuosi oli?

Aloitan

Vuosi 2018 oli jännittävä ja töitäkin sai tehdä. Vapaa-aika jäi hieman vähemmälle. Musiikin tekeminen jäi myös vähemmälle. Ahkeraa ja ajoittain rasittavaakin työskentelyä töissä, jotka aloitin n. vuoden puolivälissä eli about heinäkuussa. On tullut luettua muutama hyvä kirja. Musiikin saralla ei ole mitään kummempaa tapahtunut. Teen edelleen biisejä, jotka julkaisen SoundCloudissa, Mikserissä tai YouTubessa. Elättelen vielä ajatuksia uudesta niin sanotusta levystä.

Tuli myös nähtyä kesäkuussa yks hyvä kaveri, jota en ollut nähnyt yli viiteentoista vuoteen. Ja toinenkin, kun kävi pistäytymässä mun duunissa ja ehdittiin vähän jutella. Liikuntaa oon saanut vähennettyä. Oon laihtunut silti n. viisi kiloa koko vuoden aikana. Vähentänyt alkoholia, josta painon tippuminen johtuu. Alan olemaan kurkkua myöten täynnä pelejä, kun ensin duunissa niitä joudun myymään ja sitten pelaan myös vapaa-alalla. Olisi ollut kiva toteuttaa joku isompi ohjelmointiprokkis, mutta se näyttää jäävän ensi vuoteen.

Hyvää uuttavuotta Mikseriläisille! Olkaa varovaisia rakettien ja alkoholin kanssa...

^ Vastaa Lainaa


Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project

6963 viestiä

#2 kirjoitettu 30.12.2018 16:42

Ihajjees vuosi, ei valittamista.

Tämä vuosi mennyt työnteossa, kesällä pidin sentään 3 kuukauden loman/työttömyysjakson, jonka aika pääsi rentoutumaan ja käymään myös henkisessä kodissani eli Kreikassa.

Vuosi huipentui eiliseen kun tytär syntyi. Ihmisennäköinen on hän: https://pbs.twimg.com/...

Edellämäaintuista syistä johtuen on uuden musiikin tekeminen ollut vähäistä. Aikaa ja jaksamista ei ole ollut riittävästi. Mutta paljon olen vanhaa matskua korjannut ja uutta suunnitellut. Jatkon suhteen on selvät sävelet. Vuosi 2019 olkoon edellistä aktiivisempi.

^ Vastaa Lainaa


accent
10957 viestiä

#3 kirjoitettu 30.12.2018 17:36

Yksi paskimmista vuosista elämässäni tähän mennessä. Työttömyyttä ja masennusta ja terveysongelmia. Viimeks ollu yhtä paskaa joskus yläasteikäisenä kiusaamisen takia.

^ Vastaa Lainaa


geeli
4260 viestiä

#4 kirjoitettu 30.12.2018 18:43

accent kirjoitti:
Yksi paskimmista vuosista elämässäni tähän mennessä. Työttömyyttä ja masennusta ja terveysongelmia. Viimeks ollu yhtä paskaa joskus yläasteikäisenä kiusaamisen takia.


Aika yleisiä ongelmia kaikki joita mainitsit ja itselläkin ollut tänäkin vuonna samankaltaisia juttuja. Mulle on kyl sattunut monia hyviä juttuja enemmän niin positiivisen kokemuksen puolelle vetäisin tämän vuoden.

Masennus on tosi yleistä ja samoin työttömyys tällä hetkellä ja Suomessa.

^ Vastaa Lainaa


BVR
20425 viestiä

#5 kirjoitettu 31.12.2018 13:58

Mitäänsanomaton ja tasapaksu, niin kuin vuodet tuppaa olemaan. Toisiaalta tasapaksuus on hyvä juttu.

^ Vastaa Lainaa


Tyranno
15 viestiä

#6 kirjoitettu 26.01.2019 14:56

Eroa, surua, hautajaisia, sairastumisia. Onneksi vuosi vaihtui.

^ Vastaa Lainaa

Vastaa Aloita uusi keskustelu