Mikseri.net

#2 kirjoitettu 07.05.2018 11:38 Muok:07.05.2018 11:48

IT kirjoitti:
samiviinik kirjoitti:
Ajatus kehittyy ja keho vanhenee.


Sul on ennenkin ollut näitä "Zen-mäisiä" lyhyitä oivalluksia näissä meidän keskusteluissa....

Tohon mun aloitukseen liittyen on vielä todettava, että tuon mun jaottelun mukaisesti vanheneminen on pakollista, mutta aikuistuminen ei, jos ei siis ota vastuuta tekemisistään vanhempanakaan ja hoida edes perus velvollisuuksiaan...

Toisaalta vanheneminenkaan ei ole mikään pakkopaita... Nykyään ei ole mitenkään kummallista, että keski-ikäiset pelaavat pleikkarilla, mutta joskus aiemmin tuota olisi saatettu katsoa hieman vinoon... Se mikä on kussakin iässä yleisesti soveliasta ja mikä ei muuttuu myös ajan kanssa... Aiemmin vanhemmat ihmiset pelasivat mm. korteilla...


Juu, kiitos. Olen vähäpuheinen.. täytyy pureutua asiaan paremmin, kunhan "jaksaa".

#3 kirjoitettu 07.05.2018 19:06 Muok:07.05.2018 19:07

Leikkimisen tarve vähenee, jos leikki tarkoittaa hyötyä tavoittelematonta hyveellistä toimintaa, koska vanhetessa oppii kaikenlaista. Ei siis tarvitse harjoitella, kun osaa kaikenlaista.

Mutta nyt puhuttiin aikuistumisesta..

Kanssaihmisten positiivista huomioon ottamista. Sosiaalisen taidokkuuden parantuminen voisi olla aikuistumista.

#4 kirjoitettu 07.05.2018 19:56

Aikuistuminen oli mulle aluksi hemmetinmoista sekoilua ja itsensä etsimistä. Sitten se palkitsi kuitenkin, kun kaikki epävarmuus lopulta väheni huomattavasti ja opin nauttimaan pienistä, mutta tärkeistä asioista. Sosiaalisuus ja ihmisten arvostaminen lisääntyivät. Järkeä on tullut päähän, tai ehkä viisautta. Pystyy nauttimaan elämästä eikä kokoaika ahdista niin paljon. Lisäksi opin lopulta omaksumaan teoreettista tietoa kohtuullisella taitavuudella. Tämä tuotti nuorena parikymppisenä aluksi ihan hurjan paljon miettimistä, kun ei enää oppinutkaan samalla tavalla kuin lapsena. En tiedä, missä oli vika, mutta tuolloin tuntui, että en opi enää yhtään mitään, mikä taas ahdisti aika lailla paljon.

Aikuistuminen oli aluksi veemäistä, mutta todellakin kaiken sen arvoista, koska nautin aikuisuudesta ja aikuisena olemisesta. Jollain tavalla olen tyytyväinenkin, että tein tämän matkan ja olen siinä missä nyt olen.

#5 kirjoitettu 26.06.2018 10:14

Aikuiseksi kasvaminen on kyllä mälsää. Kaikki maksaa ja stressi nousee. Mihinkään ei ole aikaa. Nuorena ei koskaan halunnut mennä nukkumaan ja nyt vain odottaa sitä, että pääsee nukkumaan.

#6 kirjoitettu 26.06.2018 10:35 Muok:26.06.2018 11:27

Mikoko kirjoitti:
Aikuiseksi kasvaminen on kyllä mälsää. Kaikki maksaa ja stressi nousee. Mihinkään ei ole aikaa. Nuorena ei koskaan halunnut mennä nukkumaan ja nyt vain odottaa sitä, että pääsee nukkumaan.


Sitä kutsutaan masennukseksi.
Aikuistuminen - alistumista toisen tahtoon.

Kun on homojumalan tahdonvastaista pitää minua ilman naisystävää..
Vainoamalla leikisti pillun antaminen on älyllisen kehityksen jarru.

#7 kirjoitettu 03.07.2018 19:00 Muok:03.07.2018 19:02

Onko aikuistuminen sama asia kuin vanheneminen?
Nää on mielestäni kaksi eri asiaa. Ihminen voi olla mieleltään nuorekas tai epäkypsä vaikka ikääkin olisi. Samoin iältään nuori voi olla mieleltään kypsä tai pikkuvanha. Lapsekkuus ja epäkypsyys ovat myöskin eri asioita.

Itse täytän kohta 33 mutta minua luullaan lähes aina nuoremmaksi kuin olen. Näytän nuorelta, kuulostan nuorelta ja koen joissain asioissa olevani vielä ihan kakara. Silti huomaan tietyissä asioissa olevani kypsynyt.

Vanhenemisesta en jaksa ottaa paineita, ryppyvoiteet hiiteen. Joskus alle kaksikymppisenä kuvittelin olevani tässä iässä jo naimisissa jne. mutta tällä hetkellä asustelen yksin ja se sopii minulle vallan mainiosti.

Tässä kulttuurissa palvotaan mielestäni aivan liikaa nuoruutta, jopa kuusikymppiset kokevat huonoa itsetuntoa siitä etteivät näytä enää parikymppisiltä. Miksi? Tätä olen ihmetellyt aina.

Tähän muutokseen liittyy asioista ulos kasvaminen taikka niiden itseltä kieltäminen...
Tietyistä asioista varmasti kasvaakin ulos aivan luonnostaan kun ei koe enää niitä tarvitsevansa. Itseltään kieltäminen onkin sitten ehkä valintakysymys... Toki vanhetessa fysiikka muuttuu eikä kaikkeen enää välttämättä taivu. Vanheneminen on vääjäämätöntä, aikuistuminen ei.

#8 kirjoitettu 04.07.2018 15:58

Täällä jo mainittujen ilmiöiden lisäksi tuli mieleen se, kuinka vanhempana katselee joskus nuorempien ongelmia ja ajattelee että onneksi tuo on minun osalta ohi. Toisinaan tekisi mieli yrittää auttaa jossakin asiassa, mutta sitten muistaa ettei neuvot korvaa kokemuksen kautta opittua ja ettei edellissukupolvien ratkaisut ole välttämättä suoraan sovellettavissa seuraavien sukupolvien ongelmiin.

Sitten on ne hetket, kun katselee vanhuksia ja tietää että monet heidän ongelmistaan ja sairauksistaan on itselläkin edessä, osa todennäköisesti yllättävän pian. Siinä tuntee itsensä hyvin epäaikuiseksi kun monet niistä asioista pelottavat ja asettavat eteen erittäin vaikeita kysymyksiä, etenkin kun tiedostaa sen ettei biologisille faktoille voi mitään.

Liekö aikuistumista vai sen puutetta, mutta monesti sitä toivoo että omaan eläkeikään mennessä eutanasia on helppo ja yleisesti hyväksytty toimenpide, jonka voisin valita ennen kuin oma päätöksentekokyky hämärtyy ja joku "inhimillisyydessään" tuomitsee kitumaan vuosikausiksi.

Jonkinlaisena kevennyksenä tulee mieleen ne leffadialogit, joissa nuorempi kysyy vanhemmalta onko elämä aina vaikeaa.

Leon:
- "Is life always this hard, or is it just when you're a kid?"
- "Always like this."

Lost in Translation:
- "Does it get easier?"
- "No... Yes, it gets easier [...] The more you know who you are and what you want, the less you let things upset you."

Jälkimmäinen vastaus vaikuttaa olevan tarkoitettu "nuorille", joille suurin osa ihmisen biologisista ja yhteiskunnallisista mahdollisuuksista ovat vielä olemassa, ainakin teoreettisesti. Itseltä alkaa se vaihe pikkuhiljaa mennä ohi, ja sanoisin näillä näkymin, että vaikka moni asia helpottuu, niin todellisuudessa menee monilta osin yhä vaikeammaksi - mutta todennäköisesti sitä oppii sietämään.