Mikseri.net

#2 kirjoitettu 03.05.2018 13:32 Muok:03.05.2018 13:33

IT kirjoitti:
Musta vaan tuntuu, että keyboard on kitaraa monipuolisempi ja myöskin käytännöllisempi väline tuollaisten midi ym. efektijuttujen ohjaamiseen ja tekemiseen...

Näinhän se on nyt, mutta vain siksi että MIDI-standardi (joka on monilta osin tuskaisen rajoittunut) suunniteltiin ensisijaisesti keyboardeja varten 80-luvun alun tietotekniikan rajoissa. Tai toisinsanottuna, kiipparin perusdatan (note on/off ja velocity) kaappaaminen ja käsittely oli silloisella tekniikalla helpointa ja halvinta, joten standardi rakentui sen ympärille. Toki standardissa oli monipuolisempia mahdollisuuksia kuten automaatio per nuotti (poly pressure / polyphonic aftertouch) mutta niitä tuettiin vain harvoissa laitteissa ja ohjelmissa.

Kielisoittimien moniäänisellä käyttöliittymällä - oli sitten sähkökitaran 6 raitaa x 24 sävelkorkeutta tai jokin muu - on paljon vahvuuksia verrattuna pianonkaltaiseen koskettimistoon. Yksi esimerkki (virityksestä riippuen) ovat sointuotteet joihin pianolla ei välttämättä pysty. Toinen on mahdollisuus soittaa perkussiivisesti tai jatkuvasti (jousella tms.) niin että äänen muutokset ovat koko ajan soittajan hallussa eivätkä esiohjelmoitu syntikkaan. Kiipparipuolella tämä on vasta yleistymässä (Roli Seaboard yms.) ja näissäkin ohjaussignaalien tallentaminen perustuu yleensä vanhan MIDI-standardin päälle rakennettuun kompromissiin.

Jahka kielisoittimien luonnetta ja ilmaisurikkautta tukeva MIDIn kaltainen standardi viimein kehitetään, niin sähkökitaran ja viulujen luulisi olevan ensimmäisinä listalla tuettujen instrumenttien joukossa. Teknisesti lähtökohtana on käsittääkseni se, että jokaisen kielen värähtely otetaan erikseen talteen riittävällä näytteenottotaajuudella (käytännössä audiona), analysoidaan siitä ainakin perustaajuus, voimakkuus sekä yläsävelten määrä ja jakautuminen, ja sitten tehdään niistä ohjaussignaaleja uudelle äänelle.

Tuo vaatii isojen datamäärien käsittelyä reaaliajassa ja siksi kai sellaista tekniikkaa käyttäviä tuotteita ei ole vielä laajasti saatavilla.
Toinen syy on tietysti se että ostajien käsitys kitarasta on vahvasti sidoksissa sen perinteiseen saundiin, eikä tuollaiselle tekniikalle ole ollut kysyntää. Mutta kun myynti vähenee niin pitää keksiä uusia tuotteita Saa tosiaan nähdä miten käytännössä menee.

#3 kirjoitettu 05.05.2018 11:39

IT kirjoitti:
Rupeaako sähkökitara olemaan "out of fashion"?

Ei. Ainoastaan Gibson. Gibsonin laatu on noin niinkuin mututuntumalla ollut vähän vaihtelevaa tässä männävuosina, ainankin ne muutamat kappaleet joita on tullut kokeiltua Les Paul Studioista Standardeihin ovat olleet vähän sellaisia, että niissä ei oikein hinta/laatu kohtaa. Sekä Gibsonin sekoilu kaikenlaisten robottivirittimien, ja kevennettyjen bodyjen kanssa, on varmasti ollut omiaan kanssa osaltaan karkottamaan asiakkaita.

Ja ihmisille jotka haluavat sitten modernimpaa "gibsontyylistä" keppiä, löytyy ESP:ltä hyvät vaihtoehdot, esimerkiksi Phoenix joka flirttailee Firebirdin muodon kanssa, ja tottakai sitten Eclipse niille jotka kaipaavat LP:tä. Niin ja unohtamatta Viperia.

#4 kirjoitettu 24.06.2019 09:57

Luulisin, että kitaroiden valmistuksen ulkoistaminen todellisen (tai kuvitellun) taloudellisen pakon alla on ollut muutamalle huippumerkille lopun alkua.

Itse ostin (toki tietoisesti) Martinin akustisen kitaran joka on tehty Meksikossa. Liitetäänkö Meksiko huippulaatua tekevien maiden joukkoon? Ei tietääkseni. Ja kun laatumielikuva hämärtyy, se vaikuttaa maksuhalukkuuteen. Ja kuten arvaatte: kitara oli halpa ollaakseen Martinin nimen ja brändin alla.

Ollaanko tultu tilanteeseen, jossa huippumerkeistä on tehty tusinatavaraa josta saa tusinatavaran hinnan? Pahalta näyttää.

Samaan aikaa muutama suomalainen kitaranvalmistaja tekee pienen määrän korkealaatuisia ja erittäin hintavia kitaroita huippukitaristeille. Tilauskannat ovat jopa vuosia, asiakkaat ovat jonossa ja kannattavuus kunnossa.

Kysymys kuuluu: olisiko mm. jenkkien huippumerkkien kuitenkin kannattanut luottaa brändeihinsä ja niiden tuotekehittelyyn sen sijaan että pyrittiin vastaamaan Kaukoidän halpiskitaroiden esiinmarssiin ja päädyttiin massamarkkinoille? Olisiko kannattanut myydä "alkuperäisiä" kitaroita kappalemääräisesti vähemmän mutta paremmalla hinnalla?

Ongelmia syntyy kuitenkin silloin kun brändikitara on samantasoinen kuin tusinatuote tai jopa sitä huonompi. Siinä asetelmassa ei vanha ja vahvakaan brändi voi mitenkään pärjätä.

#5 kirjoitettu 25.06.2019 10:28

Valittu markkinointistrategia on mielenkiintoinen aihe.

Kannattaako "luksusbrändiä" käyttää heikompilaatuisten halpistuotteiden valmistuksen yhteydessä kun kyse kuitenkin on eri tasoisesta tuotteesta, vai kannattaisiko halpamarkkinoilla käyttää ihan eri tuotenimeä brändiarvon suojelemiseksi? Onko brändimielikuvan downgreidaus ja hämärtäminen aina eduksi? Ei ole.

Kannattaisiko luksusbrändin pitäytyä omilla markkinoillaan ja jättää halpismarkkina muiden huoleksi? Sama kysymys käytännön esimerkin valossa: pitäisikö suomalaisten huippukitaroiden valmistajien laajentaa toimintaansa ja käynnistää omien samannimisten mutta heikompilaatuisten halpistuotteiden valmistus vaikkapa Virossa? Vastaus on aika helppo: ei missään oloissa.

Onko strategiana myydä paljon mutta halvalla vai vaihtoehtoisesti myydä vähemmän mutta kalliimmalla. Molemmilla tavoilla voi menestyä: suuret marketit käyttävät ensimmäistä ja erikoisliikkeet toista vaihtoehtoa.

Mutta jos yhtiö ajautuu market-strategiallaan vaikeuksiin, voi olla että "erikoisliikestrategia" olisi kuitenkin ollut viisaampi valinta. Onko yhtiö ajautunut kriisiin siksi, että sen luksustuotteet eivät menesty vai siksi, että halpamarkkinoilla olevat tuotteet tuottavat tappiota ja rapauttavat samalla brändiarvoa?

Yksi tärkeä pointti tässä tietysti on: jos luksus ei olekaan luksusta, ei hyvällä laatumielikuvallakaan potkita pitkälle. Tässä on mielestäni se asia, johon kitaroiden entiset huippumerkit ovat takavuosina osittain kompastuneet. Jos halpiskitara soi yhtä hyvin kuin viisi kertaa kalliimpi tuote, on jossain jotain mätää.

Vielä 70-luvulla Fenderin omistajaa katsottiin soittajajunnujen keskuudessa ylöspäin oli kyse kitarasta tai vahvarista. Katsotaanko vielä ja jos katsotaan, onko pää yhtä takakenossa kuin silloin?

#6 kirjoitettu 25.06.2019 21:30

No joo, ne 70-luvun Fenderin kadehtijat (mm. minä) kadehtivat kyllä 60-luvulla tehtyjä kitaroita ... usein käytettyinä hankittuja mutta kuitenkin niitä "oikeita, Leo Fenderiltä" peräisin olevia kappaleita. Muotoilin asiani kiireessä vähän epätarkasti.

Mutta se peruspointtini on edelleenkin: kannattaako luksusmerkin tuottajan lähteä halpismarkkinoille omaa brändiään tuhoamaan? Onko sillä siellä tarvittavaa ihan erilaista osaamista (mm. kustannusten enemmän kuin tiukkaa hallintaa, alihankinta- ja logistiikkaketjujen osaamista yms.) vai ei? Tähän seikkaan pistän edelleen enemmän kuin suuren kysymysmerkin.

Jos ostajat ovat valistuneita, he kyllä tietävät mitkä halpiskitarat ovat "Fendereitä"; jos ei muuten niin siksi että kaupan myyjäsetä kyllä muistaa muistuttaa tästä myyntiargumentista jos se ei muuten olisi ollut ostajalla entuudestaan tiedossa. Brändin rapautuminen alkaa siitä kun ensimmäinen halpiskitara saapuu kauppoihin. Nimisumutus ei valitettavasti toimi, koska sitä ei pidetä salassa. Kaikki kuprut kaatuvat ihan suoraan päämerkin piikkiin.

Kumman strategia on ollut fiksumpi: jenkkijättien kaikkia syleilevä yritelmä vai suomalaisten kitaranvalmistajien niche-markkinoihin keskittyminen? Nyt Gibson on saneerauksessa, ja suomalaiset eivät. Siitä voi päätellä aika paljon.

Yleisemmin voi todeta, että todella jättimäisen konsernin ravintoketjun alapään sivujuonteelle ostettu, ei-ydinbusinessta harjoittava pienehkö yritys on usein todella lirissä. Kohta kasvetaan hallitsemattomasti tai leikataan kuluja ja ajetaan tuotekehitystä alas kun voitot eivät olekaan niin isoja kuin ostajakonserni on itselleen uskotellut. Suttahan siinä tuppaa tulemaan, ja maine on kohta mennyttä kuten CBS/Fenderillä.

--------------------

Työkaveri pyysi 70-luvun loppupuolella (sitä aikaa kai se taisi olla?) apua, kun pojan hemmetin kalliissa, tuliterässä Musicman-kitarassa oli yksi nauhaväli g-kielessä, joka aiheutti "särinää". Katsottiin, että kaula on suorassa, nauhat eivät ota kiinni eikä niissä ole lovia, kielet ovat uudet, metalliosat ovat tukevasti kiinni jne. ... vaan eipä vikaa löydetty; ei tosin musiikkikaupassakaan, vaan kitara meni vaihtoon. Ei varmaan Fenderin uuden pajan koesoitto-osasto ollut sattunut kokeilemaan juuri kyseistä nauhaväliä.

#7 kirjoitettu 26.06.2019 09:57

Siitähän ne ongelmat usein alkavat: laajennutaan oman ydinosaamisalueen ulkopuolelle. Todella vaikeaksi menee silloin kun laajennutaan kokonaan uusille tuotealueille.

Merkkituotteet ovat siitä metkoja, että ostajat maksavat myös tietystä logosta eikä vain tuotteesta. Kun logo kävelee liian usein vastaan joko pää- tai sivutuotemerkkinä, siitä ei enää haluta maksaa yhtä paljon kuin aiemmin ja hupskeikkaa: brändin lisähintaa tuonut arvo onkin menetetty.

Autoteollisuudessa näyttää olevan tiettyjä ns. käsinvalmistettuja merkkejä, joita myydään kappalemääräisesti todella vähän, mutta julmetuilla hinnoilla vain miljonääreille. Sama pätee veneteollisuuteenkin. Moottoriteollisuuden luksusmerkeistä ei löydy halpistuotteita edes eri nimellä ja siihen on varmasti hyvä syy: miksi kukaan maksaisi miljoonan tuotemerkistä, joka huristelee vastaan uutena kymppitonnin versiona?

En edelleenkään ymmärrä, mikä oli se suuri "viisaus" joka johti laatukitaroiden valmistajat halpatuotteiden markkinoille. Olisi hauska tietää, miten Gibsonin ja Fenderin olisi käynyt, jos ne olisivat valinneet niche-markkinat koko markkinan kattavan tarjontastrategian asemasta ja kehittyneet siinä minkä ne osasivat todella hyvin.

Valitettavasti emme saa sitä koskaan selville.

Jos ostaisin itselleni vielä yhden kitaran, se olisi lähes varmasti 60-luvun "aito" Fender vaikka joutuisinkin aika varmasti maksamaan siitä enemmän kuin vastaavasta tuliterästä kitarasta. Ero on siinä, että vanhan ostamalla tietäisin ihan varmasti mitä saan.

-------------

Ai niin: sen Meksikon kitarani kaula kupristui talvella niin pahasti, että C:ä korkeammalle ei barrella kannattanut mennä kun en viitsinyt käyttää mukana tullutta, turhaksi arvelemaani kostutushärveliä. Asia korjaantui kostutuksella, mutta jostain syystä vanhoilla kotimaisilla Landola-kitaroillani tätä ongelmaa ei ollut koskaan.

Wiki tietää Landolasta mm. seuraavaa: "Vuonna 1973 Musiikki Fazer osti yrityksen. Fazer-Landolan aikana laatu laski, mutta tuotantomäärät kasvoivat." Kitaroita tehtiin vuosittain kymmeniä tuhansia. Moninaisten vaiheiden jälkeen yhtiö ja sitä seuranneet viritelmät menivät konkurssiin kilpailun koventuessa. Mutta kaikeksi lopuksi: "Landola-kitaroiden valmistus jatkuu work shop -tyyppisenä Pietarsaaressa. Tilat varastoineen ovat noin 300 neliötä. Tuotantomäärä oli vuonna 2013 noin 200 kappaletta. Tuotanto on täysin käsityötä. Ulkomaisista muusikoista Landola-kitaroita on käyttänyt ainakin ruotsalaisen Roxette-yhtyeen Per Gessle." Landola päätyi massamarkkinalta nicheen.

T&T kertoo nykyisen omistajan haastattelussa seuraavaa:

Landola-tuotemerkkiä pitää hengissä kitaratehtaan viimeinen omistaja Erkki Noromies. Hän lunasti tavaramerkin käyttöoikeuden ja mittavan komponenttivaraston yrityksen konkurssipesältä muutama vuosi sitten. "Yritän pitää liekkiä yllä rakentamalla tilaustyönä pari kitaraa kuukaudessa. Ehkäpä joku vielä haluaa jatkaa kitaroiden valmistamista Landolan arvokkaiden perinteiden pohjalta", Noromies sanoo. Kyselyitä on kyllä ollut, mutta ei vakavasti otettavia.

"En halua myydä tuotemerkkiä käytettäväksi Kaukoidässä valmistettavien heikkolaatuisten soitinten myyntikikkana."

Koko juttu on täällä:

https://www.tekniikkat...

#8 kirjoitettu 26.06.2019 14:48

Me ajatellaan tätä asiaa vähän eri näkökulmista, ei tämä sen kummoisempaa ole.

Totta kai kuluttajan kannalta kuulostaa (huom!) hyvältä jos nykyinen/entinen laatumerkki tekee halpoja kitaroita kaikille. Mutta eihän sekään saa minimikuluilla millään kannattavasti tehtyä kuin ...no, niitä halpoja kitaroita joiden laatu ei ole luksusta (vaikka nimi niin antaisi ymmärtääkin).

Itse lähestyn asiaa teknokraattisesti ja yhtiön kannalta katsoen: millä markkinalla sen olisi viisasta toimia maine, vahvuudet, voimavarat ja osaaminen huomioiden. Eri markkinoilla on eri pelisäännöt kuten mm. Landola-case osoitti: ennen tehtiin vähän mutta hyvää laatua, myöhemmin paljon mutta huonoa laatua, eikä siltikään pärjätty massamarkkinoilla. Sitten kun homma oli jo housuissa, palattiin takaisin lähtöruutuun.

Vanha sananlasku sanoo: jos joku kuulostaa liian hyvälle ollakseen totta, se ei ole totta. Kenen tahansa halpisluokkaan tekemä loistava kitara kuulostaa hienolta, mutta eihän sellaista ole olemassa vaikka kitarassa olisi millainen logo tahansa.

Olisi todella hienoa, jos massamyynnistä jäisi sellainen kate, että sillä voisi ylläpitää mm. kunnollista tuotekehitystä. Katteet siellä ovat kuitenkin kovin ohuet, ja joskus jopa negatiiviset.

#9 kirjoitettu 27.06.2019 09:00

"joka tapauksessa Fender näyttäisi olevan Leo Fenderin viitoittamalla tiellä: tuotetaan mahdollisimman hyviä kitaroita, mahdollisimman suurelle joukolle, ja mahdollisimman edullisesti". Kuulostaa komealle ja idealistiselle, mutta ....

Tuotetaan mahdollisimman hyviä ... ei siis hyviä, koska niiden tekeminen halvalla ei ole mahdollista. Lisäksi niitä tehdään mahdollisemman suurelle joukolle. Nämä ovat juuri niitä seikkoja jotka tuhoavat brändin arvoa. Ei voi mitään. Massatuote ja mielikuva (todellinen tai kuviteltu) korkeasta laadusta mahtuvat aika harvoin samaan lauseeseen.

Miksi Fendereiden hinnat ovat laskeneet: sen brändiarvo on laskenut. Ja juuri tästä olen koko ajan motkottanut.

Olisiko kuitenkin ollut viisaampaa pysyä premium-kitaroiden valmistajana ja hinnoitella tuotteet sellaisiksi, että niitä kenokaulaisia kadehtijoita olisi vielä nytkin?