|
Kirjoittaja
|
Jos syntyisit uudelleen
|
|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#1 kirjoitettu
19.02.2018 10:27
Oletetaan että saat syntyä uudelleen ja saisit määritellä tulevan olomuotosi alusta saakka.
Millainen [ilmiö, olio tms.] olisi tuloksena? Säilyttäisitkö nykyiset muistot, tiedot, geenit yms. vai aloittaisiko tuleva minäsi vain muotonsa lähtökohdista tietämättä mikä se/hän oli aiemmin ja mikä sen/hänet loi?
Olomuoto saa olla sekä ihmiselle tunnettu että tuntematon, rajallinen tai rajaton, ajallinen tai ajaton, tietoinen tai tiedoton jne., ja kaikkea siltä väliltä.
Toisinsanoen, voi syntyä uudestaan vaikkapa ihmiseksi valitsemaansa aikakauteen, sukupuoleen, sosioekonomiseen luokkaan jne., tai vaikka omaksi lemmikikseen.
Ei myöskään ole pakko asettua tällä planeetalla ja tässä universumissa ihmisen tuntemiin olomuotoihin, lajeihin, tilaan, aikaan yms., eikä edes tämän universumin fysiikan lakeihin. Kaiken saa valita itse mielihalujensa, tietojensa ja mielikuvituksensa pohjalta.
Kun hahmotelma on valmis, kerro miksi valitsit juuri sen?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#2 kirjoitettu
19.02.2018 11:56
Jos syntyisin uudelleen, niin ei varmasti olisi yhtä ainoaa hahmoa, joksi haluaisin vaihtaa nykyisen itseni. Tämä olisi siis yksi vaihtoehto. Toivoisinkin, että voisin vaihtaa olomuotoani halutessani...
Tässä kuitenkin yksi hahmo:
Pitkä koripalloilija, ihonvärillä ei väliä, rikas ja menestynyt, urheilee ammatikseen ja menestyy, tienaa miljoonia dollaareita vuodessa. Lisäksi minulla olisi vaimo ja kaksi lasta, jotka olisivat urheilijoita ja kohtalaisen lahjakkaita. Iso asunto, ei autoa välttämätttä (koska autot saastuttaa / ehkä sähköauto??).
Nauttisin elämästä...
Toinen hahmo voisi olla kissa, koska kissojen elämä on helppoa ja turvallista. Tähän hahmoon vaihtaisin, kun koripalloilijan elämä kävisi raskaaksi ja kaipaisin lepoa. Kissalla olisi siis hyvin asiat ja mukava isäntä ja ehkäpä emäntäkin...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
samiviinik
2195 viestiä
|
#3 kirjoitettu
19.02.2018 12:08 Muok:19.02.2018 12:17
En tiedä miksi, mutta lohikäärme tuli mieleen aloitusta lukiessani.
Varmaan keskiluokkainen ilotalon pitäjä.. Hugh Hefnerin elämän mää haluaisin. Mulla on ongelmia niiden naisasioiden kanssa. Mutta ei kuitenkaan. Valitsen Robin Hood, koska häntä oikeasti kunnioitetaan miehenä.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#4 kirjoitettu
19.02.2018 13:14 Muok:19.02.2018 13:16
Minun seuraava olomuoto olisi tällä kirjoitushetkellä tällainen:
- olio elää ikäänkuin informaationa ja signaalina elollisessa ja elottomassa, voiden siirtyä mihin vaan "mediaan" ja mihin tahansa sen sallimaan suuntaan, pystyen kokemaan miltä "tuntuu" olla ko. "media".
- universumi jossa olio elää on pitkälti nykyisenkaltainen, yhdellä ehdolla: ainakin tälle oliolle siinä on mahdollista käsittää aikaa ja liikkua siinä ilman että jokin olisi lähtökohtaisesti "ennen", "nyt" tai "tulevaisuudessa".
Eli jos vaikkapa katselee jotain taloa, niin luontevasti tiedostaa sen olevan sekä rakennustyömaa viisi vuotta sitten että asuttu kiinteistö kymmenen vuoden päästä. Tähtitaivasta katsellessa ei olisi väliä kuinka "vanhaa" valo on, ja koska voisi käyttää valoa "mediana", niin jokainen näkyvä tähti olisi tie avaruuden läpi.
- olio on paikallinen ilmiö, eli ei ole kaikkialla tilassa, vaikka onkin tavallaan "kaikkialla ajassa". Jännää toki on se, "missä ja milloin" ko. olio on esimerkiksi alkuräjähdyksen kohdalla.
- olio säilyttää minuutensa pohjana nykyisen ihmisen muistot, persoonan yms., koska jos se ei muistaisi mitään, niin sillä ei ehkä olisi motivaatiota olla olemassa
- olio voi muokata sekä itseään että universumin lakeja jos ja kun kyllästyy olemaan sitä mitä edellä on kirjoitettu.
***
Syy ylläoleviin on mm. tunne siitä, että oma aika ihmisen muodossa on toisinaan jonkinlainen vankilatuomio ja toisinaan koulunkäyntiä johon kuuluu olomuodon sanelemaa kitumista. Tästä tunsi haluavansa eroon jo lapsena, nyt kolmenkympin jälkeen on asiasta täysin varma, etenkin kun tietää että lähtö tulee kuitenkin ja sitä ennen pääsee vain kärsimään enemmän.
Ja sitten kuitenkin ihmisenä ollessa on kertynyt ja kertyy edelleen olemassaolon motivaatiopohjaa joka - ihmisen näkökulmasta, kun ei muutakaan ole - on ihan kiva lähtökohta universumissa seikkailemiseen. Eli jos pitäisi valita uudelleensyntymisen ja elottomaksi, tiedostamattomaksi aineeksi muuttumisen välillä niin ennemmin muuttuisi joksikin muuksi eläväksi, tämän tietoisuuden pohjalta mutta ilman sen kasvattaneen olomuodon rajoja.
(ennen kuin joku kysyy, kirjoittaja on täysin päihteetön, käy välillä myös töissä eikä käytä koskaan tavallista tummaa suklaata vahvempia piristeitä)
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Vessajono
7995 viestiä
|
#5 kirjoitettu
19.02.2018 15:39
Määrittelisin tulevan olomuotoni olemattomaksi.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#6 kirjoitettu
23.02.2018 13:02
Shub-Niggurath tai Nyarlathotep vois olla miun valinta. Tosin Shub-Niggurathina olisi hirvee homma jörniä alvariinsa, niin ehkä mie valitsisin Nyarlathotepin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
veezay
bassofriikki 7701 viestiä Luottokäyttäjä
|
#7 kirjoitettu
02.03.2018 23:13 Muok:02.03.2018 23:13
Vessajono kirjoitti:
Määrittelisin tulevan olomuotoni olemattomaksi.
sama. en haluu mitään tästä uusiks. hyvä läppä ekalla kerralla ja onhan se välillä siistii mut ahdistais jos ois joku mahdollisuus että oma tietoisuus toistuis millään muotoa.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
samiviinik
2195 viestiä
|
#8 kirjoitettu
03.03.2018 14:46 Muok:03.03.2018 15:40
Vähän offtopic.. luulin olleeni edellisessä elämässäni koira. Muistan tapauksen, missä olin rintamamiestalon kuistin portaiden alla piilossa ja joku toista jalkaa linkuttava lasisilmäinen mies kävelee pihassa olevaan mustaan puuautoon.
Tämä mies olikin isäni, kuka vinoili minulle siitä, kun olin jäänyt naapurin isännälle kiinni kissaan yhtymis yrityksestä. Olin jotain +2vuotta.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#9 kirjoitettu
03.03.2018 21:05 Muok:03.03.2018 21:16
IT kirjoitti:
Eräänlaisena ajatusleikkinä voit kuvitella avaruuden jossa maapallomme ja aurinkommekin vaeltaa eräänlaisena merenä, siis sähkömagneettisen kentän merenä, jossa kulkee huomaamattomia aaltoja eri taajuudella joka suuntaan ristiin rastiin. Tuo meri olisi täysin tyyni, mutta esim. auringosta lähtevä valo saa tuon meren elikkä kentän värähtelemään, ja nuo kentässä liikkuvat valon nopeudella liikkuvat värähtelyt kuljettavat energiaa ja informaatiota...
Tästä kiitos, ajatusleikki jäänee päähäni kunnes jonakin päivänä sattumanvarainen synapsireittien sotku saa aikaan vaikutelman sen tajuamisesta
IT kirjoitti:
Ehkäpä sinä olisit tällainen koko universumin kattava kenttä...
Olisi mielenkiintoista jos uskontojen ja myyttien valo- ja henkiolennot, ylösnousemukset ja vastaavat selittyisivät jotenkin tätä kautta. Että ihmisten tieteistä puuttuisi toistaiseksi keinot havaita tuollaista elämää, vähän niinkuin ennen radion keksimistä ihmisten oli mahdotonta tietää että ympärillä on aaltoja joissa voi olla signaaleja. Ja tietysti myös kiinteäksi kokemaamme maailmaa voisi ajatella hiukkastasolla olevana "datana" jonka olemuksessa ja liikkeissä saattaa olla signaaleja tai elämää jota ei osata havaita eikä käsittää.
Hassua kuinka näitä ajatuksia ja kuvitelmia on sinänsä helppo alkaa pyöritellä päässä, mutta sitten kun yrittää fysiikan ja matikan keinoin ymmärtää mitä oikein visioi, niin törmää kuin lasihuoneen seiniin - jos ei tiedon niin sen käsittelykyvyn suhteen, yleensä kummankin. Kuin yrittäisi nähdä sinfonian koko partituurin, vaikka päähän mahtuu kerralla vain yksi sivu. Tai partituurin sijaan koko orkesterin soittosuoritukset, käsittäen koko sinfonian ajalta kaikki soittotapahtumat kaikille instrumenteille.
Popkorni kirjoitti:
Tämä postaus on aidosti yksi hienoimpia koko Mikserin historiassa.
Miksi näin?
Vessajono kirjoitti:
Määrittelisin tulevan olomuotoni olemattomaksi.
veezay kirjoitti:
sama. en haluu mitään tästä uusiks. hyvä läppä ekalla kerralla ja onhan se välillä siistii mut ahdistais jos ois joku mahdollisuus että oma tietoisuus toistuis millään muotoa.
Tämä on mielenkiintoista.
Jos ette haluaisi nykyisen tietoisuutenne jatkuvan tämän elämän jälkeen, niin mitä mieltä olette nykyisen elämänne jatkumisesta? Jos olisi kivuton keino olla pysyvästi heräämättä seuraavana aamuna niin käyttäisittekö sen?
Itsellä vastaus jälkimmäiseen on "kyllä", mutta kysymyksen ollessa toistaiseksi teoreettinen en tiedä ymmärränkö todella tuota vastausta.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#10 kirjoitettu
04.03.2018 14:56
IT kirjoitti:
Video tietoisuudesta
Mielenkiintoinen tämäkin, vaikka onkin "etsivä löytää" -tason fiktiota. Harmi että puhujalta jää (muiden kaltaistensa saarnaajien tapaan) sanomatta että kyseessä on todennäköisesti enenevissä määrin kuvitelmaa eikä tiedettä.
Tuo video muistutti siitä, kuinka paljon ihmiset tykkäävät selittää ja kuvata monimutkaisia ilmiöitä jollakin ihmisenkaltaisella tai ainakin useimpien ihmisten käsityskykyyn mahtuvilla mielikuvilla. Siinä kun puhuja (parhaassa tapauksessa) saattaa vielä ymmärtää esittävänsä asioita yksinkertaistettuina ja/tai vertauksina ja/tai kuviteltuina visioina, niin kaikki kuulijat eivät välttämättä siihen kykene, etenkin jos haluavat löytää elämäänsä jotain mystistä ja kiehtovaa.
Itsehän olen niin tyhmä että karismaattiset paimenet korkealentoisine visioineen saisivat helposti pään pyörälle (ja vietyä mukanaan, jos ovat pahempaa sorttia), kun en ymmärrä tieteitä ja ihmisten viestintää sen vertaa että osaisin aina erottaa mikä osa sanomasta on totuutta, mikä vertausta ja mikä sepitelmää. Siinä mielessä selkeästi sepitelmänä esitettävä visiointi ja tieteisfiktio on kaltaiselleni turvallisempaa materiaalia
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#11 kirjoitettu
11.03.2018 11:48 Muok:11.03.2018 11:51
IT kirjoitti:
[...] kvanttimekaniikasta on olemassa erilaisia tulkintoja, joissa kaikissa on jokin rooli havaitsijalla, eli kenties sillä tietoisella mielellä...
Tulee mieleen kysymys, miksi ajatus kvanttimekaniikan takana olevasta tietoisuudesta vaikuttaa niin monen mielestä mielekkäältä?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|