Kirjoittaja
|
Punaviinibiisi-kilpailu *Äänestys!*
|
Ville Kotiranta
301 viestiä
|
#1 kirjoitettu
18.02.2016 18:47 Muok:28.03.2016 23:08
Uusi biisikisa pystyyn! Tässä mitataan erityisesti runosuonta. Eli tehtävänä tehdä kappale, jonka lyriikassa pääosassa tavalla tai toisella punaviini. Tarinassa tulee olla mukana myös meri ja kiltti kissa. Kappaleen tulee sisältää laulua tai vaihtoehtoisesti räppiä.
Eli tiivistettynä sanoituksen tarinalta vaadittavat asiat:
1) Pääaiheena punaviini
2) Tärkeänä sivuhahmona kiltti kissa
3) Meri
Muita sääntöjä ei ole. Deadline esimerkiksi maaliskuun lopussa. Mutta katsotaan nyt rauhassa kuinka se runosuoni lähtee pulppuamaan ja lyödään sitten vasta aikataulua lukkoon.
Ville Kotiranta muokkasi viestiä 23:57 14.03.2016
OSALLISTUJAT:
Eino Kialle - Kiltti-Kissa
Arto Hietala - MUSIC LOVE AND RED WINE
P.M. Kostiainen Project - Punaviiniä humalaan
Nouway - Tempranillo
Syvis & Friends - Wine Red
Ääneenajattelija - Punaviini, kiltti kissa ja meri VOITTAJA!
Laulajan Laulut - Malja Rakkaudelle
Make&Tepa - Merimiehen unelma
Elan Never Dance - Punaviini Pop
Kilpailu umpeutuu 20.3 sunnuntaina klo 23:59, jonka jälkeen alkaa äänestys.
----
Enää ei voi osallistua.
Pisteet jaetaan perinteisesti parhaalle 3p, tokalle 2p ja kolmannelle 1p. Yrittäkää huomioida arviossa biisin hyvyyden lisäksi sitä kuinka onnistuneesti vaaditut sanat ja teema on saatu mukaan.
TULOKSET:
1. Ääneenajattelija - Punaviini, kiltti kissa ja meri = 24p
2. Arto Hietala - MUSIC LOVE AND RED WINE = 19p
2. Make&Tepa - Merimiehen unelma = 19p
3. Syvis & Friends - Wine Red = 16p
Laulajan Laulut - Malja Rakkaudelle = 11p
P.M. Kostiainen Project - Punaviiniä humalaan = 9p
Eino Kialle - Kiltti-Kissa = 7p
Nouway - Tempranillo = 4p
Elan Never Dance - Punaviini Pop = 4p
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
J. Hifish
825 viestiä
|
#2 kirjoitettu
18.02.2016 19:00
Pitääkö noi sanat löytyä tollasenaan vai saako ne olla taivutetussa muodossa?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ville Kotiranta
301 viestiä
|
#3 kirjoitettu
18.02.2016 19:07
J. Hifish kirjoitti:
Pitääkö noi sanat löytyä tollasenaan vai saako ne olla taivutetussa muodossa?
Saa taivutella vapaasti! Hyvä tarkennus.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
MCReino2000
50 viestiä
|
#4 kirjoitettu
18.02.2016 19:18
Ville Kotiranta kirjoitti:
Uusi biisikisa pystyyn! Tässä mitataan erityisesti runosuonta. Eli tehtävänä tehdä kappale, jonka lyriikassa pääosassa tavalla tai toisella punaviini. Tarinassa tulee olla mukana myös meri ja kiltti kissa. Kappaleen tulee sisältää laulua tai vaihtoehtoisesti räppiä.
Eli tiivistettynä sanoituksen tarinalta vaadittavat asiat:
1) Pääaiheena punaviini
2) Tärkeänä sivuhahmona kiltti kissa
3) Meri
Muita sääntöjä ei ole. Deadline esimerkiksi maaliskuun lopussa. Mutta katsotaan nyt rauhassa kuinka se runosuoni lähtee pulppuamaan ja lyödään sitten vasta aikataulua lukkoon.
MC REINO 2000 AIKOO OSALLISTUU TÄHÄ PASKAA! OON KÄNNISSÄ JA ALAN ÄÄNITTÄÄ!
Mul on yks kaveri, joka saattaa tulla räppää! Mut se on paska räppäri toisin ku minä! Eikä se sit oo varmaan mun kaveri! Mä vihaan sen tyypin räppiä yli kaiken!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
J. Hifish
825 viestiä
|
#5 kirjoitettu
18.02.2016 19:56
aRt074 kirjoitti:
mites me suomenkielivammaiset...voiko laulaa englanniksi....entäpä latinaksi tai arabiankielellä jos siellä vain on sana olemassa punaviinille?? Isojen kysymysten äärellä. ,,,Ihme kyllä jos itseltä näistä aiheista jotain syntyy mut katellaan.
Challenge yourself!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ville Kotiranta
301 viestiä
|
#6 kirjoitettu
18.02.2016 20:13
aRt074 kirjoitti:
mites me suomenkielivammaiset...voiko laulaa englanniksi....entäpä latinaksi tai arabiankielellä jos siellä vain on sana olemassa punaviinille?? Isojen kysymysten äärellä. ,,,Ihme kyllä jos itseltä näistä aiheista jotain syntyy mut katellaan.
Käytännössä kaikki kielet käy.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kostiainen
P. M.
Kostiainen
Project
6879 viestiä
|
#7 kirjoitettu
18.02.2016 20:14
Taasen messissä mukana. Halvat punkut ovat kyllä lähellä sydäntä. Olisin tästä aiheesta tehnyt biisin joka tapauksessa joskus.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Marko Toivonen
503 viestiä
|
#8 kirjoitettu
18.02.2016 20:35
"Kiltti kissa merellä seilaa punaviini pullossa makaa ja meilaa"
Mieki voisin koettaa jotain. Ihan mielenkiintoinen aihe.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Epoche
5248 viestiä
|
#9 kirjoitettu
19.02.2016 22:58
Kaikki skabatko on nykyään jotain vitjakkeen laulukilpailuja?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
tompa
440 viestiä
|
#10 kirjoitettu
20.02.2016 00:07
Epoche kirjoitti:
Kaikki skabatko on nykyään jotain vitjakkeen laulukilpailuja?
Se ehkä vähän riippuu siitä mitä skaballa tarkoitetaan mutta toisaalta nettimaailmassa kilpailu voi olla sama asia kuin skaba. Onhan silleen myös muusikoiden.netissäkin.
Mitä tulee tähän kilpailuun tämä on aika haastava varsinkin minulle
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Epoche
5248 viestiä
|
#11 kirjoitettu
20.02.2016 22:14
aRt074 kirjoitti:
ei kai mikään täällä estä itse avaamasta vaikka mitä noise-tai piereskelykilpailuja tai mikä nyt tahansa on omaa sydäntä lähellä.
Ei toki, mutta valitettavasti mielestäni skaban järjestäjän osallistuminen omaan skabaansa on vähän arveluttavaa joten en niin tee.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ville Kotiranta
301 viestiä
|
#12 kirjoitettu
21.02.2016 01:35
Epoche kirjoitti:
Ei toki, mutta valitettavasti mielestäni skaban järjestäjän osallistuminen omaan skabaansa on vähän arveluttavaa joten en niin tee.
Tässä kohtaa pakko huomioida, että itse tämän kilpailun järjestäjänä en aio myöskään kilpailuun osallistua. Tämän ilmoitin jo joulubiisi-skaban ketjussa, kun vitsailtiin kuinka voittamaton muka olen.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ville Kotiranta
301 viestiä
|
#13 kirjoitettu
22.02.2016 11:38
aRt074 kirjoitti:
kappaleen työnimeksi näyttää tallentuneen "Red wine and a Nice Pussy"..... merestä ei vielä hajuakaan. Vaimo kuulemma ei suostu laulamaan tässä.
Nyt kuulostaa hyvältä! Kenties tapahtumapaikka voisi olla meren aalloilla seilaava romantiikkaa tihkuva paatti.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
J. Hifish
825 viestiä
|
#14 kirjoitettu
25.02.2016 22:05 Muok:21.03.2016 21:06
osanottoni
Vaihdoin linkin soittimesta projektisivulle, koska en halua olla erilainen nuori.
J. Hifish muokkasi viestiä 12:58 02.03.2016
Korjasin biisin nimeä, niin tuo linkki kosahti.
J. Hifish muokkasi viestiä 21:05 21.03.2016
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
BVR
20370 viestiä
|
#15 kirjoitettu
26.02.2016 19:00
Sävellys alkais olemaan valmis. Vielä ku oppis täs yht'äkkiä laulamaan.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Ääneenajattelija
91 viestiä
|
#16 kirjoitettu
27.02.2016 23:09
KÄÄKS! No enpä minäkään ole kisan sääntöjä sitten tarkasti lukenut , kun ei siinä minunkaan biisissä kiltti kissa missään tärkeässä sivuroolissa ole....punaviinikin sanana vain aloittaa kertsin....voi himputta!! Noh....saapi nähdä...laittaako biisiä sit tulemaan vai ei....
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Marko Toivonen
503 viestiä
|
#17 kirjoitettu
27.02.2016 23:58
Jotain alkaa jo pikkuhiljaa mullakin hahmottumaan...Dementoitunut punaviiniä päivittäin litkivä mummeli, vanha kiltti kissa sylissä, elää mielessään nuoruutensa suurta seikkailua tyynellä valtamerellä, joka päätyy haaksirikkoon autiolle saarelle komean nuorukaisen kanssa ja laatikollisen punaviiniä. Kissa kuolee mummelin syliin. Mummo järkyttyy. Viinipullo putoaa lattille. Mummeli kuolee kuollut kissa sylissään nojatuoliin. Meren rantaan kulkeutuu vanha viini pullo jonka sisällä on paperilappu jossa lukee: please, send us more wine...
kyllä tää tästä...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kostiainen
P. M.
Kostiainen
Project
6879 viestiä
|
#18 kirjoitettu
28.02.2016 02:38 Muok:28.02.2016 02:39
Maanantaina aamupäivästä täräytän rallin ilmoille. Pitää enää kitarasoolot lisätä keitokseen..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ville Kotiranta
301 viestiä
|
#19 kirjoitettu
28.02.2016 03:28
Kunhan sivuroolissa. Tärkeällä painotan sitä, että tämä kiltti kissa selkeästi tarinassa mainitaan. No hätä!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kostiainen
P. M.
Kostiainen
Project
6879 viestiä
|
#20 kirjoitettu
29.02.2016 16:49
Tässä: http://www.mikseri.net...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Nouway
6 viestiä
|
#21 kirjoitettu
05.03.2016 23:48
Tällänen siitä sit muodostu :
http://www.mikseri.net/artists/nouway/tempranillo/577466/
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
SyvisEntertainment
Syvis &
Friends
107 viestiä
|
#22 kirjoitettu
06.03.2016 12:04
Viininpunainen
Alustava versio kisaan konevokalistilla siinä toivossa että tältä foorumilta löytyisi kenties vapaaehtoinen joka heittäisi oikeat vokaalit. Tai katsotaan jos ehdin tehdä englanninkielisen version.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Ääneenajattelija
91 viestiä
|
#23 kirjoitettu
06.03.2016 19:52
Punaviini , kiltti kissa ja meri...
http://www.mikseri.net...
osallistumiseni...ja aRt ! Ja miksei kaikki muutkin...surkeiden miksaustaitojeni vuoksi..laittakkee nyt hyvät ihmiset kuunteluvälineidenne voluumit ens alkuun maltillisiksi....kertsissä saattaa räjähtää korvat
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Marko Toivonen
503 viestiä
|
#24 kirjoitettu
10.03.2016 11:08
Marko Toivonen - Malja Rakkaudelle
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
milo05
325 viestiä
|
#25 kirjoitettu
13.03.2016 15:31
Kappale Punaviinibiisi kilpailuun. http://www.mikseri.net...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
SyvisEntertainment
Syvis &
Friends
107 viestiä
|
#26 kirjoitettu
20.03.2016 20:28
Englanninkielinen versio ehti valmistua, joten tämä Wine Red korvaa tässä kisassa aiemman suomenkielisen lauluni Viininpunainen.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
elanneverdance
6 viestiä
|
#27 kirjoitettu
20.03.2016 22:17
Punaviini Pop kappale
http://www.mikseri.net...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kostiainen
P. M.
Kostiainen
Project
6879 viestiä
|
#28 kirjoitettu
21.03.2016 00:28
3p Marko Toivonen
2p LauMa
1p aRt074
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
milo05
325 viestiä
|
#29 kirjoitettu
21.03.2016 15:49
sylvis&friends.3 pojoo. tempranillo.2.pojoo. elan never-dance.1.pojo.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Eba94
7 viestiä
|
#30 kirjoitettu
21.03.2016 16:55
3p Merimiehen unelma
2p MUSIC LOVE AND RED WINE
1p Punaviiniä humalaan
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
marshal
8 viestiä
|
#31 kirjoitettu
21.03.2016 19:19
merimihen unelma.3/art074.2./music love and red vine.1.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
J. Hifish
825 viestiä
|
#32 kirjoitettu
21.03.2016 19:28
marshal kirjoitti:
merimihen unelma.3/art074.2./music love and red vine.1.
Jos kuuntelisit biisit ensin tai lukisit tämän ketjun edes, niin ei tulisi tällaisia hämmentäviä pisteytyksiä
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
jakonen
4 viestiä
|
#33 kirjoitettu
21.03.2016 19:28
merimiehen unelma 3. ja tokana toi punaviini.kiltti kissa 2, ja varmaa.naisääntä malja rakkaudelle.1.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Nouway
6 viestiä
|
#34 kirjoitettu
22.03.2016 09:00
Syvis & Friends - Wine Red - 3 points
Ääneenajattelija - Punaviini, kiltti kissa ja meri - 2 points
Arto Hietala - MUSIC LOVE AND RED WINE - 1 point
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Marko Toivonen
503 viestiä
|
#35 kirjoitettu
22.03.2016 12:29
3p. -Syvis & Friends - Wine Red
2p. -Arto Hietala - MUSIC LOVE AND RED WINE
1p. -P.M. Kostiainen Project - Punaviiniä humalaan
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
SyvisEntertainment
Syvis &
Friends
107 viestiä
|
#36 kirjoitettu
22.03.2016 20:31
3p. Ääneenajattelija - Punaviini, kiltti kissa ja meri
2p. Eino Kialle - Kiltti-Kissa
1p. Laulajan Laulut - Malja Rakkaudelle
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
J. Hifish
825 viestiä
|
#37 kirjoitettu
22.03.2016 21:06
3p. Arto Hietala - MUSIC LOVE AND RED WINE
2p. Syvis & Friends - Wine Red
1p. Ääneenajattelija - Punaviini, kiltti kissa ja meri
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
elanneverdance
6 viestiä
|
#38 kirjoitettu
22.03.2016 22:50
3p. Ääneenajattelija - Punaviini, kiltti kissa ja meri
2p. Nouway - Tempranillo
1p. Laulajan Laulut - Malja Rakkaudelle
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Ääneenajattelija
91 viestiä
|
#39 kirjoitettu
23.03.2016 00:28
3p. Arto Hietala - MUSIC LOVE AND RED WINE
2p. Syvis & Friends - Wine Red
1p. Kostiainen - Punaviiniä humalaan
Olipahan aika ... Hmmm... Melkein inhottavaa laittaa näitä biisejä järjestykseen. Kun olivat kaikki niin älyttömän hyviä omalla tavallaan. Mutta niin... Tämähän taitaa kuitenkin olla pelin henki. Mielenkiintoinen oli tämä kilpailu
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Arja.52
4 viestiä
|
#40 kirjoitettu
23.03.2016 10:26
merimiehen unelma 3p
eino kalle.kiltti kissa2p.
punaviiniä humalaan 1p.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|