Mikseri.net

#2 kirjoitettu 04.04.2011 14:01

Fakap kirjoitti:
Tässä ketjussa voi nyt puhua kuolemasta!

Tästä aiheesta on jo ketju. Käytetään sitä hakua!

#3 kirjoitettu 04.04.2011 15:28

Kuolema ei olekaan se asia, joka itsessään pelottaisi. Miten se tulee tapahtumaan on asia, joka sisältää myös karmaisevia vaihtoehtoja. Jos se tulee, kuin salama kirkkaalta taivaalta, tai saa vain nukahtaa rauhassa, niin mikäpä siinä. Sen sijaan jos ensin pitää huutaa tuskasta pari viikkoa sidottuna sairaalan sänkyyn kuset ja paskat housussa, niin sellainen kyllä hirvittää.
Edesmennyt tuttavani kerran sairaalassa kuoli, mutta saivat hänet pumpattua henkiin vielä joksikin aikaa. Hän kertoi, ettei kuolemisessa ole mitään pelättävää. Hän koki ikävämmäksi sen, että joutui vielä tulemaan rajan tälle puolen. Se merkitsi, että taas oli kovat tuskat kärsittävänä. Hän jopa pyysi lääkäriä olemaan tekemättä samaa toistamiseen.

Turha sen kanssa on kuitenkaan kiirehtiä, sen hoitaa kyllä nopeastikin sitten aikanaan.

#4 kirjoitettu 04.04.2011 18:00

Stoggaf kirjoitti:
Toinen juttu, mikä kuolemassa voi pelottaa, voip olla se, mitä jaa elämässä tekemättä ainakin nuoremmilla ihmisillä.


Kaikki pelko on pohjimmiltaan kuolemanpelkoa. Se on ihmisluonnossa.
Mutta mielenkiitoinen kysymys onkin, onko mitään järkeä pelätä kuolemaa? Tuurillahan tässä ylipäätään hengitetään ja se voi olla milloin vain *naps* game over. Totta kai itsesuojeluvaisto on hyvä olla, mutta usein pelko itsessään on irrationaalista ja ihmistä rajoittavaa. Hyvänä esimerkkinä kaikki fobiat, esiintymiskammo ymspyms. Näistä voi onneksi päästä eroon esim. itsesuggestion avulla.

#5 kirjoitettu 04.04.2011 18:09

Stoggaf kirjoitti:
^Tai sitten vaipu vaan johonki tajuttomuuteen... en jaksais uskoa näitä "herätettiin henkiin" juttuja.


Eikös kuoleman tunnusmerkit ole elintoimintojen lakkaaminen. Sanotaan nyt vaikka että sydän pysähtyy. Jos siinä tilanteessa se sydän saadaan uudestaan lyömään, niin voitaisiin sanoa henkilön olleen kuolleena muutamia sekunteja.

Tajuttomuus ja kuolema ovat sinällään kyllä aika lähellä toisiaan, sillä eihän kuolemassakaan ihminen tajua mitään Tai mistäs minä sen tiedän, mutta jotenkin voisi kuvitella kuoleman, tajuttomuuden ja nukkumisen olevan noin niinkuin fiiliksiltään samankaltaisia.

#6 kirjoitettu 04.04.2011 18:16

Tuossa 21 ikävuoden tienoilla ajatus kuolemasta ahdisti aika paljon, tässä iässä ei enää niinkään.

#7 kirjoitettu 04.04.2011 20:04 Muok:04.04.2011 20:05

Stoggaf kirjoitti:
^Tai sitten vaipu vaan johonki tajuttomuuteen... en jaksais uskoa näitä "herätettiin henkiin" juttuja.

Toinen juttu, mikä kuolemassa voi pelottaa, voip olla se, mitä jaa elämässä tekemättä ainakin nuoremmilla ihmisillä.


Kyseessä oli sydänpotilas, jolla sitten pumppu pysähtyi. Siinä mielessä hän siis kuoli. Totta on, että ennen kuin aivotkin menee pimeäksi, ei välttämättä olla vielä rajan takana. Eikä hän kertonut mistään oudoista kokemuksista sillä aikaa. Sanoi vain mustan seinän kaatuneen päälle. Seuraavan kerran tajuissaan, oli teholla hoitajien ja lääkärin keskellä.

#8 kirjoitettu 04.04.2011 21:27

Kimmo G. kirjoitti:
Fysiikan näkökulmasta ton voi sanoa kahdella sanalla: Energia säilyy.

Mietin joskus että senkö takia tiettyjä ihmisiä vituttaa niin paljon elämäntapahaahuilijat ja muut sluibat, kun ne ei kestä sitä että joitain tyyppejä ei kuolema ahdista? Ja se jotenkin alleviivaa niiden omaa pelkoa ja ahdistusta ja kiirettä ja sitä miten vitusti pitäs saada aikaseks?

Energia =! tietoisuus

Minusta tuntuu että juuri niitä elämäntapahaahuilijoita se kuolema vasta ahdistaakin kun pitää keksiä toinen toistaan jännempiä visioita siitä, miten voi elää kuoleman jälkeen. Ymmärrän että oman identiteetin ja havaintokentän täydellinen tuhoutuminen aivojen sähkövarauksen purkautuessa on liian ahdistava ajatus suurelle osaa ihmisiä. Se, että kuluttaa bongin hitholea koulun penkin sijasta ei välttämättä tee sitä ajatusta yhtään sen vähemmän ahdistavammaksi. Kun elämä on järjetöntä haahuilua tukiluukulta toiselle ja substansoituneesta tilasta toiseen ajatus siitä, että pääsee osaksi jotain "elämää suurempaa" kuollessaan on varmasti kohtuu lohduttava.

Itse joskus yläasteikäisenä hiffasin melko sattumalta mitä olemattomuus kokemisen ja olemisen täydellisenä puuttumisena oikeastaan on, ja minua ei ole sen jälkeen kuolema itsessään ajatuksena ahdistanut. Kun minua ei enää ole, en voi edes kuumottaa sitä mitä tuli tehtyä tai jätettyä tekemättä. En vain ole. Enään yhtään mitään. Minulla ei ole mitään tarvetta kuvitella että jatkuisin jonain elämää suurempana kun kuolen, koska otan vastuun tekemisistäni tässä ja nyt.

Sen sijaan kuoleminen prosessina pelottaa, koska se todennäköisesti sattuu aivan vitusti. Sain kerran lämpöhalvauksen ja hetken aikaa ainoa asia mitä oli jäljellä tajunnastani oli täysin eläimellinen halu olla elossa ja saada se kipu loppumaan. Uskon, että aika monet tavat kuolla tulevat olemaan jotain sentyylistä. Ellei sitten saavu elämäntilanteeseen jossa kuoleminen vaikuttaa eksistentiaalisesti parhaalta vaihtoehdolta, on valmis saapumaan mahdollisesti vaikka kuinka helvetillisen kivun läpi olemattomuuteen. Aika monet saavuttavat tämän tilan loppupeleissä. Elämä on tuskaista, mieletöntä ja sisällötöntä rapistumista, ja oman olemassaolon tuhoutuminen on vapautus siitä mielettömästä tilanteesta.

#9 kirjoitettu 04.04.2011 23:16

Ensin pieni yhtälö tähän alkuun:
Luonto = Kaikki ihmisen mielestä universumin laidalle ja sen ulkopuolelle

Näin naturalistiselta näkökulmalta kuolema voisi merkitä enemmän tiedon laajentumista ja inhimillisten rajojen rikkomista. Kun ihminen kuolee, tämä saavuttaa sen absoluuttisen tietouden ja kykenee ymmärtämään maailman eli luonnon toimintaa, mitä ihmismieli ei kykene ymmärtämään. Kuollessaan ihmisen olemuksesta tulee kiinteämpi osa luontoa. Eläessään olento on jo osa luontoa siinä missä muutkin, mutta on ns. irtonainen luonnonkappale, jolla ei ole kiinteää sidonnaisuutta tähän luontokokonaisuuteen. Kuollessaan ihmisen olemus fuusioituu luontokokonaisuuden kanssa ja näin saavuttaa sen absoluuttisen pisteen eli täydellisen tietoisuuden.

Eli periaatteessa kuolemaa ei tämän periaatteen pohjalta pitäisi pelätä. Mutta se on vain siinä, että jos ihminen kokee nykyisen tietämättömyytensä ja olemisensa riittävän tärkeäksi pysymään elossa, niin kuolemaa on sinänsä syytäkin pelätä, jos ei ole valmis sitoutumaan ympäröivään olemukseen eli luontoon. Se on ihmisestä itse kiinni, miten elämänsä kokee.

Ja toiseksi, miksi kuolema voi olla tietyllä tavalla vähemmän miellyttävä asia, on luonnon sattumanvaraisuus. Luonto on yksi sattumanvarainen järjestelmä, jossa ei ole mitään sääntöjä tai tahdonalaisuutta suuremman auktoriteetin toimesta(vrt. Jumala). Luonto vain on yksi kokonaisuus, joka muokkaa itse itseään sattuman kautta. Ja me olemme tämän jatkuvan sattumanvaraisen muokkautumisen tulosta. Joten koska se on ylipäätänsä sattumaa, että universumi on tällainen ja me ylipäätään voimme elää, niin vältämme jo luonnollisesti kuolemaa sisäänrakennettujen aistien kautta, jotka ovat meille kehittyneet. Luonto on kyennyt saamaan ihmiset kehittymään sellaiseksi - mitä me olemme nyt, ajattelemaan ja toimimaan - sattuman kautta. Kykenemään jättämään jälkemme luontoon ennen vaipumista korkeampaan olemassaoloon.

Eli tiivistettynä, olemme luonnon sattumanvaraista tulosta ja luonto on kehittäneet meidät sellaisiksi, mitä me olemme nyt. Elämän alkaminen tarkoittaa tiedon kehittymistä uuteen muotoon ja kuoleminen tiedon rajojen rikkoutumista ja tämän laajentumista.

#10 kirjoitettu 05.04.2011 01:21

ossi kirjoitti:
Käännyn sinuun päin. Tökkään käsivarttasi sormellani ja kysyn; " Onko tämä sun kehosi?"
Vastaat; " On."
Kysyn; "No mikä tai kuka sinä sitten olet?"

"Lue Pekka Ervastin kirja "Mitä Kuolema on", ja katso löydätkö kysymykseesi vastauksia."

Mutta niin, mie oon ajatellut näin että meillä on OPPI ja TIETOISUUS, siis myö ollaan kerätty muistiimme erinäisiä asioita syntymästä lähtien, ei se kaikki voi vaan hetkessä kadota. Siis nyt vaikka sie kuka luet tätä, päätät että muistat kyseisen katkelman 30 vuoden päästä, ei se häviä mihinkään. Sie saatat 30 vuoden päästä muistaa sen yht'äkkiä. Tieto jonka kerää, lukee, tai asiat jotka tuntee jää elämään vielä ruumiin kuoleman jälkeen, eivät nyt mihinkään taivaaseen tai helvettiin, vaan ympärille. Jos tuo miun olettamus nyt ois mitenkään totta, niin se taas osaltaan selittäisi sen, miten jotkut voivat saada (mukamas) henkiin yhteyden. Mutta jos kuolema on totaalinen kuolema, niin eiks se sillon olisi sama että milloin täältä päättäisi lähteä?

Ei, enkä mie ajatellut syvällisesti väitellä tästä, kirjoitin vaan oman näkemyksen.

#11 kirjoitettu 05.04.2011 01:43 Muok:05.04.2011 01:44

ossi kirjoitti:
Ihan hyviä ajatuksia. Kannattaa tutustua reinkarnaation ideaan esim sen ilmiön yhteydessä kun on lapsia jotka muistaa edellisen elämänsä. Tästä aiheesta on tehty hyviä dokkareitaki.

Pitää laittaakkin korvan taakse, oisko siul mitää suositeltavaa josta aloittaa? Ois oikeesti ihan mielenkiintoista tsiigailla.

Minusta se silti on selittämätöntä, koska muistot on biologisessa ruumiissa, samoten ku kaikki identiteettiin liittyvä. Kaiken sen illuusio, kuten myös ajan ja paikan illuusio katoaa kuolemassa. Periaatteessa sama asia, kun tämä miinus kaikki aistit ja kyky ajatella.
No tuo menee vähän samaan settiin kun avaruuden loppuminen, siis että se laajenee, okei, mihin? Mitä sen takana on mihin se laajenee? Jos ajateltais että se ruumis katoaa maan multiin, mutta Mieli olisi niin vahva että se jää olemaan vaikka pieninä muistijälkinä. Musiikissakin on erillaisia taajuuksia, sitten on kaikkea meediosettiä ym. hömppää, joten miksei sitten vois olla taajuutta niille edesmenneille mielille, ja eläähän ne mielet omalla tavalla myös sen edesmenneen henkilön tuttavissa, niiden ajatuksissa jne.

#12 kirjoitettu 05.04.2011 14:29

Wattafak.

Ihminen kuolee, nesteet kuten veri ja aivokemia lopettavat edellisen toimintansa ja niistä tulee hajottajien ruokaa. Tai jonku.. En oo biologiasta niin hyvin perillä.

Enivei. Maadutaan. Ravintoketju alkaa alusta.
Ihminen on vain kerran.

Kaikenlainen mesoaminen sitä ajatusta vastaan osoittaa vain pelkoa, ja se on ihan luonnollista ihmiselle.
Minun puolestani jokainen uskokoon siihen, mistä saa parhaat kiksit ja turvallisimman olon.

#13 kirjoitettu 05.04.2011 22:42

ossi kirjoitti:
Tusina Immonen kirjoitti:
Wattafak.

Ihminen kuolee, nesteet kuten veri ja aivokemia lopettavat edellisen toimintansa ja niistä tulee hajottajien ruokaa. Tai jonku.. En oo biologiasta niin hyvin perillä.

Enivei. Maadutaan. Ravintoketju alkaa alusta.
Ihminen on vain kerran.

Kaikenlainen mesoaminen sitä ajatusta vastaan osoittaa vain pelkoa, ja se on ihan luonnollista ihmiselle.
Minun puolestani jokainen uskokoon siihen, mistä saa parhaat kiksit ja turvallisimman olon.


Totuus on kuitenkin että sitä ei voi tietää. Sinä väität tietäväsi asian jota et voi tietää, ja tuomitset pelkureiksi kaikki jotka on erimieltä.

No enhän mä nyt varsin halua tuomita ketään. Musta pelkääminen ja pelkuruus on kaks eri asiaa...
Kyllä minäkin pelkään kuolemaa, ja mun mielestä on kiva leikitellä kaikenlaisilla ajatuksilla tuonpuoleisesta, mutta kun Occamin partaveitsi toimii tässä tilanteessa mielestäni paremmin kuin pilvilinnat.
Kuolema on helpoiten selitettävissä niin, että elämä loppuu. Mistään muusta ei ole mitään näyttöä.

Minusta sillä ei ole mitään väliä jatkuuko elämä vai ei. Elämä on jo nyt. Mutta reinkarnaatiolla on väliä siinä mielessä että se on mielenkiintoista. Elämähän on vaan muotojen leikkiä.

Onhan se mielenkiintoista, sitä en kiistä.

#14 kirjoitettu 05.04.2011 22:46

mie oon agnostikko mutta arkiajattelussa puhun kuolemasta ihan lopullisena loppuna. siksi siis eniten asiassa pelottaa siihen johtavat seikat enemmän kuin itse olotila, sillä eipä siinä tilassa kiinnosta enää mikään. ikinä. lakkaan vain olemasta, ei siinä sinänsä mitään kauhean vaivalloista taida olla. jäljelle jäävä aine on sekin katoavaisat ja tulee koostumaan miun elämäni aikaansaannoksista. varmaan vitusti liian isosta hiilijalanjäljestä ja parista paskasta runokokoelmasta.

jos taas kuolema ei sitten olekkaan loppu, niin se uudelleensyntymä tuntuu todennäköisemmältä (lue: miellyttävimmältä mahdolliselta) vaihtoehdolta. taivaspaikkojen jonottelu tuntuu aika hassulta ajatuksena.

niin ja jumalan olemassaolon todistamisesta vielä sen verran että kaikkivaltiaan luulisi itsessään kattavan koko maailmankaikkeuden sillä tasolla että sen/hänen käsittämisensä on ihmisolennolle aika paljon liian vaikeaa. ellei oo hullu ja vitun viisas.

#15 kirjoitettu 06.04.2011 01:51

Kaiketi minäkin olen agnostikko. Ajattelen niin, että jatkuu, jos jatkuu ja ellei jatku, niin ei sitten. Kun en tiedä, onko sen rajan toisella puolen jotain, niin sen voi reilusti myöntää. Ei siihen tarvitse alkaa keksiä jotain selityksiä ja alkaa uskoa taivaisiin, tai uudelleen syntymisiin. Sen sitten näkee, jos näkee.
Onhan joitain dokumenttejä näytetty, joissa on annettu ymmärtää, että olisi todisteita jostain jatkumisestakin, mutta jos ne olisivat aivan varmasti luotettavia, niin kai tiede olisi asian jo ajat sitten selittänyt sellaiseksi. Tuhansia vuosia vanhoja nuolenpääkirjoituksia en pidä lainkaan uskottavina. Niihinhän nämä meidän "pyhät" kirjat paljolti perustuu.
Tässä nyt kuitenkin tekisi mieli vielä kaikenlaista saada aikaankin, joten jos ei ihan vielä kuitenkaan...

#16 kirjoitettu 06.04.2011 11:05

kannattais miettiä missä haluaa viettää iäisyyde kuolema jälkee.mä oon valinnu saatana

#17 kirjoitettu 06.04.2011 15:06

Jos sellainen paratiisi jossain on, niin sen täytyy olla tällainen. Muutenhan se ei ole paratiisi

#18 kirjoitettu 06.04.2011 20:53

Kuolema on vapaus tästä maailmasta.
koska mitä pahempaa voi olla enää, kun täällä maanpäällä on:
Köyhyyttä, rikollisuutta, murhia, raiskauksia, petoksia, sairauksia... etc.
niin en koe kuolemaa pelottavana.

#19 kirjoitettu 06.04.2011 21:01 Muok:06.04.2011 21:03

Kuolema on elämän puute

Sunt1o muokkasi viestiä 21:01 06.04.2011

BTW, kuolema on aika semmonen jännä juttu. Se on aika mystifioitu ja tabu vieläkin, ainaki jossain määri. Mie yhtenä päivänä pääsin/jouduin kattomaan yhen ihmisen kuolevan ni jotenki tulin jälkikäteen miettineeksi et sitä itekkin ootti et se ois jotenkin isompi tapahtuma kun sitä pidetään jotenkin elämää suurempana (pun intented) juttuna.

#20 kirjoitettu 06.04.2011 21:56

Homeroksen mukaan kaikella maailmassa on vastakohta ja elämän vastakohta on kuolleena olo. Hän koki senkin merkityksellisenä.