Kirjoittaja
|
Google Maps grafiikkaa"-kilpailu - OSA 2
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#1 kirjoitettu
02.02.2009 14:14
Nt palataan taas uudestaan tämän karttataiteen piiriin. Tälläkertaa vähän haastavampaa, sillä nyt etsitään yhtenäistä kolmen kuvan kokonaisuutta. Eli paras kolmen kuvan kokonaisuus voittakoon. Kuvat saa ottaa läheisistä paikoista eri suurenuksilla samasta kohdasta tai ihan miten taiteellisesti kokee parhaaksi.
Tehtävänä on etsiä google maps oneline karttapalvelusta kolme hienoa kuvaa ottaa niitä screenshottit ja rajata taideteokseksi.
Rajausta lukuunottamatta kaikki kuvankäsittely on kiellettyä. Kuvien pitää olla alkuperäisiä karttakuvia. Ne saa tallentaa .jpg:iksi ja laittaa vaikka tänne.
Kuvien linkit tähän ketjuun ja kokonaisteokselle pitää sitten antaa nimi
Rajaukseen on sisällytettävä tämän esimerkkikuvan kuvan tyyliin:
a) Vasemman reunan mittakaavat (alhaalla ja ylhäällä)
b) Oikean alareunan googlen copyright ilmoitus
c) Oikean yläreunan napit
Karttamoodina on käytettävä satelliittikuvaa ja ilman "tunnisteita" tai muita satelliittikuvan päälle piirtyvia juttuja, kuin säännössä vaaditut.
Hienoimmasta kuvakokonaisuudesta sitten äänestetään. Etsi kuva itse karttapalvelusta! Se on kaikkein hauskinta! Valinnanvaraa on!
Haava lisäsi viestiä 14:14 02.02.2009
Dealine on kolmen viikon kuluttua yllä näkyvästä ajasta.
Haava lisäsi viestiä 14:18 02.02.2009
Edellisen kisan satoa voi tutkailla täällä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Jasnajan Puukissa
5698 viestiä
|
#2 kirjoitettu
05.02.2009 22:45
city 1
city 2
city 3
Kuvat ovat Google Maps sovelluksella poimittu, joten käsittääkseni täyttävät kilpailun säännöt.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
accent
10939 viestiä
|
#3 kirjoitettu
06.02.2009 18:10
Jasnajan Puukissa kirjoitti:
city 1
city 2
city 3
Kuvat ovat Google Maps sovelluksella poimittu, joten käsittääkseni täyttävät kilpailun säännöt.
Haava kirjoitti:
Karttamoodina on käytettävä satelliittikuvaa
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Hosni
78 viestiä
|
#4 kirjoitettu
06.02.2009 19:06
Mielikuvittelette että seuraavat kuvat on otettu mikroskoopin läpi, mitä ihmeellisimmistä kohteista!
MIKROSOOPPISET NÄKYMÄT.
Sormenjälki
Rihmasto
Lirviö
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jasnajan Puukissa
5698 viestiä
|
#5 kirjoitettu
06.02.2009 19:19
accent kirjoitti:
Karttamoodina on käytettävä satelliittikuvaa
Nuo kuvanihan ovat satelliittikuvaa, ja siellä oikeassa alareunassa on se karttakohta, mistä ne tarkennnukset ovat. Täysin Google Maps oma sovellus. Tuo sovellus ei vain löydy kuin joidenkin kaupunkien kohdalla, huomasin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
KSalmela
|
#6 kirjoitettu
06.02.2009 19:56
Jasnajan Puukissa kirjoitti:
accent kirjoitti:
Karttamoodina on käytettävä satelliittikuvaa
Nuo kuvanihan ovat satelliittikuvaa
Millä satelliitilla nuo on otettu? Jotain uusinta teknologiaa? Eiköhän ihan tavallisia digikuvia ole.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
accent
10939 viestiä
|
#7 kirjoitettu
06.02.2009 20:08
Jasnajan Puukissa kirjoitti:
accent kirjoitti:
Karttamoodina on käytettävä satelliittikuvaa
Nuo kuvanihan ovat satelliittikuvaa
Aika matalalla kiertoradalla nuo satelliittisi
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jasnajan Puukissa
5698 viestiä
|
#8 kirjoitettu
06.02.2009 20:37
accent kirjoitti:
Jasnajan Puukissa kirjoitti:
accent kirjoitti:
Karttamoodina on käytettävä satelliittikuvaa
Nuo kuvanihan ovat satelliittikuvaa
Aika matalalla kiertoradalla nuo satelliittisi
No hitsi, kokeile vaikka Tokiosta katsella, siirrät sen ihmisen sinne kadulle ja kuvaa tulee.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
accent
10939 viestiä
|
#9 kirjoitettu
06.02.2009 20:44
Jasnajan Puukissa kirjoitti:
accent kirjoitti:
Jasnajan Puukissa kirjoitti:
accent kirjoitti:
Karttamoodina on käytettävä satelliittikuvaa
Nuo kuvanihan ovat satelliittikuvaa
Aika matalalla kiertoradalla nuo satelliittisi
No hitsi, kokeile vaikka Tokiosta katsella, siirrät sen ihmisen sinne kadulle ja kuvaa tulee.
Siis ääh, kyllä minä uskon että se kuva tulee tuosta google mapsista (olen itsekin katsellut noita katunäkymiä), mutta kun käsittääkseni tässä haetaan satelliitti/ilmakuvia eli ylhäältä päin otettuja, niitä mitä google mapsin pääasiallinen sisältö on, eikä noita maan pinnalta otettuja jotka ovat perus satelliittinäkymästä erillinen toiminto. Ks. Hosnin kuvat.
accent muokkasi viestiä 20:45 06.02.2009
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jasnajan Puukissa
5698 viestiä
|
#10 kirjoitettu
06.02.2009 20:54

Joo, joo, mutta onhan noissa kuvissa siellä oikealla alareunassa se grafiikkakuva, Haava saa sanoa painavat sanansa kelpaako nuo, otan sitten uusiksi, jos eivät kelpaa.
Tämä on taiteen ja auktoriteettien kyseenalaistamista, anarkismia pienessä mittakaavassa jopa.
Jasnajan Puukissa lisäsi yhden pikkuisen aan...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#11 kirjoitettu
07.02.2009 13:17
Jasnajan Puukissa kirjoitti:
Kuvat ovat Google Maps sovelluksella poimittu, joten käsittääkseni täyttävät kilpailun säännöt.
Kyllä ne säännöt vähän spesiifimmät olivat.
Joo, joo, mutta onhan noissa kuvissa siellä oikealla alareunassa se grafiikkakuva, Haava saa sanoa painavat sanansa kelpaako nuo, otan sitten uusiksi, jos eivät kelpaa.
Eivät tietenkään kelpaa, kun eivät ole satelliittikuvia.
Tämä on taiteen ja auktoriteettien kyseenalaistamista, anarkismia pienessä mittakaavassa jopa.
Taidetta tuo ei kyseenalaista mitenkään. Kisan säännöt kyllä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jasnajan Puukissa
5698 viestiä
|
#12 kirjoitettu
07.02.2009 13:52

No niih, eli sitten väkerrän jossain vaiheessa sääntöjen mukaisia kuvia, jos et muuta sääntöjä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#13 kirjoitettu
07.02.2009 13:54
Jasnajan Puukissa kirjoitti:
jos et muuta sääntöjä.
En muuta kun nyt ne ovat hyvät.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jasnajan Puukissa
5698 viestiä
|
#14 kirjoitettu
07.02.2009 16:26
Going Deeper You'll Meet Blues
kuva 1
kuva 2
kuva 3
Näillä sitten kisaan mukaan.
Jasnajan Puukissa nimesi kokonaisuuden
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#15 kirjoitettu
23.02.2009 09:11
Luonnon muotoja
1
2
3
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|