Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Ajattelin seuraavanlaisen paljastuksen ja tarpeellisen informaation saattaa tietoonne:
Mitä tapahtui Roswellissa 1947
Mutta ensin Elviksen tilanteeseen:
Kun Elvis oli julkisuuden paineissa lavastanut kuolemansa onnistuneesti ja muuttanut Suomeen, elviksen elämä kohtasi monia vastoinkäymisiä suurimpana ongelmanaan mm. ammatilliset vaikeudet, sillä eihän kukaan häntä Elvikseksi uskonut ja siksi ei keikkaa saanut. Lisäksi Elvis oli auttamatta pois muodista sekä tangon että punkin vuoksi ja näin ollen ns. "vanha pieru" joka ei laulamalla elä.
Tästä ongelmasta harmistuneena vuonna 1987 kun aikakone keksittiin (ja sen jälkeen salattiin siirtämällä ihmisten tietoisuus ulottuvuuteen jossa aikakonetta ei tunneta) Elvis ensimmäisten joukossa siirtyi takaisin vuoteen 1947 jotta voisi uudelleenlämmitellä villin 50-luvun rock-uransa ja elää loputtomasti rokaten.
Elvis oli noihin aikoihin aika tuhdissa kunnossa ja uudistanut esiintymisasuvalikoimansa. Tämä Elviksen laskeutuminen roswelliin aiheutti pölykapselivyönsä valoilmiön ja muutenkin Elvis laskeutui melkoisella rytinällä mikä aiheutti "ufo-ilmiön". Löytyneet jäänteet olivat palasia Elviksen esiintymisasuista ja muuta romua mitä mukanansa tuli.
Samalla minä tulin (tai minut tuotiin, koska piti tuoda joku kun joku lähetettiin menneisyyteen) 6000 vuoden takaisesta persiasta vuonna 1987 Suomeen täyttämään vajausta ja toisekseen koska muinaispersiassa musanteko ja yleinen häröily oli paljon tylsempää, ajoitin tuloni niin, että olisin parikymppinen 2000-luvulla jolloin musanteko ja häröily on kaikista parhaimmillaan ja hauskinta.
Nyt Elvis kiertää loputtomiin aikaväliä 1947 - 1987 ja minä vaatimottamasti vain yhden kerran tästä eteenpäin näin aluksi. Elvis laulaa rokkia siellä jossain.
Ja tämä aikakone ei ole enää käytössä, koska loputtomasti aikojansa kiertelevät ihmiset olisivat liian raskas pala maailmankaikkeudelle ja aiheuttaisivat valtavan materiaali-ja energiapuutteen ennenpitkää eläessään loputtomasti, miettikää nyt esim. paljonko bensaa sellainen jenkkirauta syö?
Kahvi on kuumaa ja tupakissa makua, mutta pakkohan tämä nyt oli saattaa hieman suuremmankin yleisön tietoon. Vaikak tietysti toivon, että kaiksita herkkähermoisimmille ette tätä menisi esittämään, ettei raukoilla yläkerrassa menisi matot ryppyyn, tippuisi inkkarit kanootista, katoiaisi muumit laaksosta tai kortit pakasta. Niinkuin sanotaan.
JM hyväksyy siismadonreikien olemassaolon.
Elviksen vaaleanpunaisen Cadillacin bensakuluista ei kannata kantaa huolta: Oikopolku ajan ja avaruuden halki on nopea.
Sitäpaitsi Elvis käy tankkaamassa aina viisikymmenluvulla, jolloin bensa maksoi vain joitakin senttiä/litra.