Fitz
Luottokäyttäjä

#1 kirjoitettu 01.07.2008 07:34

Maria

Araya käveli pitkin askelin Pääkatua tönien vastaantulijoita tieltään. Tummat, pitkät hiukset hulmuten hän harppoi kengänkannat kopisten mukulakivillä, ja ne ketkä eivät kerenneet väistää noiden palavien mustien silmien, joutuivat makaamaan tielle kiroillen.
Arayan ajatukset olivat täysin sekaisin, lukuunottamatta yhtä selvää päämäärää; se elukka pitää nylkeä. Arayan marssiessa pitkin sivukujaa hänen ajatuksensa setvivät taas kerran aamupäivän tapahtumia. Hän ei saanut niitä mielestään ja ne kalvoivat häntä sielun perukoita myöten. Tönäistessään raivoissaan koulun oven auki hän palasi hetkeen ennen iltapäivää.

Araya oli juuri tullut töistä. Hän asteli pihaportista sisään etupihalle. Araya sulki portin ja seisahti hetkeksi vetämään henkeä ja katselemaan pilvetöntä poutataivasta. Työmaalla oli ollut raskas päivä, eikä kuuma helle helpottanut asiaa, joten Araya oli yltä päältä hiessä ja rättiväsynyt. Ainut asia, jota hän pystyi ajattelemaan oli kylpy ja suukko vaimoltaan.
Araya henkäisi syvään, tyytyväisenä ajatustensa luomaan mielikuvaan, ja asteli puutarhan läpi kukkaistutuksen ääressä kyykkivän vaimonsa luo. Hän taputti hellästi vaimonsa selkää.
- Oi anteeksi, en huomannut lainkaan tuloasi, Sara päivitteli pyyhkiessään multaa mekoltaan.
- Ei se mitään, Araya naurahti lempeästi, onko Maria tullut jo kotiin? Hän silitteli vaimonsa ruskeita hiuksia ja pyyhkäisi vallattoman hiussuortuvan Saran kasvolta.
- Ei, hän on epätavallisen myöhässä, Sara vastasi kurtistaen kulmiaan.
- Äh, hän on todennäköisesti vain poikennut matkalla jonkun ystävänsä luo, Araya lepytteli vaimoaan ja tarttui tätä käsipuolesta. He kävelivät ovelle. Sara tuijotti vielä hetken miestään miettiessään, mutta huokaisi sitten:
- Olet varmaan oikeassa, rakas. Sara luovutti ja väläytti pienen hymyn.

Araya katseli, kun Sara hääräsi ympäri keittiötä keittäen teetä, hämmentäen kattiloita ja järjestellen mausteita. Araya pyyhkäisi kylvystä märkiä hiuksiaan sivuun ajatuksissaan. Hän oli aina rakastanut Saran punertavan ruskeita hiuksia. Ne olivat pitkät ja tuuheat, ja ne olivat aina auki. Nuo vallattomat hiukset kertoivat kaiken pienen ja vaalean naisen luonteesta; tulinen ja vallaton. Tätä piirrettä Araya vaimossaan ihaili ja oli aina ihaillutkin.
- Missä ihmeessä Maria viipyy? Olen huolissani, Araya, Sara tivasi ja läimäytti soppakupin miehensä nenän eteen säikäyttäen tämän pahanpäiväisesti ajatuksista.
- Ah, anteeksi kulta, mitä sanoit? Araya ihmetteli vaimoaan silmiään räpytellen.
- Maria, Luoja paratkoon, missä Maria on? Sara kivahti ja tipahti jakkaralle tuijottamaan miestään, kuin tällä olisi vastaus kaikkeen. Araya äännähti epätoivoisesti ja raapi niskaansa. Eikö hän voisi ymmärtää ettei ole syytä huoleen, Araya tuskaili mielessään. Toisaalta, ehkä Marialla onkin jokin hätä, ei hän yleensä myöhästellyt ilmoittamatta, kylmäävä ajatus hiipi hänen mieleensä.
Juuri kun Araya aukaisi suunsa yhtyäkseen vaimonsa pelkoon ulko-ovi aukesi ja Maria astui sisään. Molemmat vanhemmat huokaisivat silminnähden helpottuneina. Luojan Kiitos, Araya huokaisi ajatuksissaan. Sara polvistui nuoren tyttärensä viereen.
- Herra paratkoon Maria, missä olet ollut? Sara henkäisi katsoen tiukasti tytärtään. Maria vain tuijotti pyörein silmin takaisin ja puristi kätensä tiukemmin nyrkkiin.
- Kuulitko? Sara tivasi tiukemmin ja pyyhkäisi hiukset tytön silmiltä, missä sinä... Hyvä Jumala, Araya! Sara kirkaisi äkisti sävähtäen taaksepäin. Araya hypähti vaimonsa vierelle katsomaan mikä oli hätänä. Hän katsoi tytärtään ja vetäisi kauhuissaan henkeä. Marian vasen puoli otsasta oli verillä ja iho-riekaleilla, aivan kuin siihen olisi lyöty jollain kovalla.
- Mistä sinä sait tuon? Araya kysyi hädissään lapseltaan. Maria vain tuijotti takaisin kuin vajaajärkinen. Sara kiirehti hakemaan sidetarpeita, samalla kun hänen miehensä tutki Mariaa muiden haavojen pelossa. Araya parahti löytäessään sinertävät mustelmat tyttärensä kaulan ympäriltä. Arayan vatsaa kylmäsi ja kyyneleet kihahtivat hänen silmiinsä. Voi rakas tyttäreni... Hän ajatteli.
- Maria! Kuka? Araya huusi taistellen kyyneliä vastaan.
Maria laski katseensa hetkeksi maahan. Araya katsoi palannutta vaimoaan epätoivoissaan. Hetken päästä tyttö nosti saman kuolleen katseensa isäänsä, mutta nyt silmissä olivat kyyneleet.
- Herra Winrey halusi, että tulen hänen avukseensa hakemaan kirjoja. Ensin se vain kutitti... Tahdon kotiin, Maria puhui sekavia hiljaa ja sävyttömästi.
Hän pudotti jotain kädestään ja käveli äitinsä helmaan painaen pienen päänsä Saran syliin. Araya tuijotti lattialle kauhun vallassa, hetki tuntui liian epätodelliselta, se oli kuin ahdistavaa unta, jonka tiedät olevan loputon.
Marian alöushousut makasivat keskellä lattiaa Saran ja Arayan välissä revittyinä ja verisinä. Oli kuin aika olisi pysähtynyt nauttimaan hetkestä.
Se luonnoton paskiainen... Araya ajatteli. Hän nousi hitaasti ja jäykästi, ikään kuin hän olisi vanhentunut hetkessä vuosia. Sara tuijotti miestään epäuskoisena ja järkyttyneenä peittäen kädellä suunsa ja kouristuksenomaiset nyyhkäykset. Araya puristi nyrkkinsä kiinni ja tunsi, kuinka viha, inho ja suru yhdistyivät selväksi päämääräksi. Araya jätti vaimonsa huutamaan Jumalaa ja itkemään lattialle. Maria tuijotti kuollein silmin äitinsä sylistä isänsä kapenevaa selkää.

- Missä se saasta piileksii? Araya raivosi koulun eräälle opettajalle, vanhalle, laihalle, ja perinpohjin pelästyneelle miehelle. Araya oli sisään tultuaan kolunnut kaikki huoneet läpi huutaen ja pöytiä kaataen.
- K- Ketä tarkoitatte? Mies änkytti kauhuissaan ja vilkuili ympärilleen pakomahdollisuuden toivossa.
- Winrey, hyvä mies, missä on Winrey? Araya huusi sylkien nimen suustaan.
- Hän lähti juuri äsken, saavutatte hänet juosten nopeasti, mies pälpätti toivoen pääsevänsä pian pakoon, P-puistokadulle, hän lisäsi nopeasti.
Araya nyökkäsi ja juoksi ulos. Vanha mies lysähti nurkkaan kauhun helpotettua.
Hetken juostuaan koivujen reunustamaa, varjoisaa katua pitkin Araya näki valkopukuisen, pyylevän oppineen astelevan kadulla yksin. Araya totesi ilokseen olevansa ainut tällä kadulla Winreyn lisäksi. Hän lisäsi vauhtia saavuttaakseen opettajan. Hän oli enää kymmenkunta metrin päässä saaliistaan.
Araya saavutti miehen. Hän kiskaisi Winreytä räväkästi kaavun takakauluksesta ja pyöräytti yllättyneen opettajan ympäri. Arayan nyrkki jysähti äänekkäästi rusahtaen siankasvoisen opettajan nenään. Winrey peruutti surkeasti ulisten taaksepäin koettaen estää veren tulvimista musertuneista kasvoistaan.
- Mikä sinua riivaa, mies! Winrey kiljui tapittaen pienillä mustilla silmillään ensin palavasilmäistä Arayaa ja sitten kauhistellen omia verisiä käsiään.
- Olet alhainen saasta, Winrey! Pidän huolen siitä, että et sekaannu enää yhteenkään elävään olentoon! Pieksen sinut sinne, mistä tulitkin, alimpaan helvettiin! Araya ärjyi kuin Jumalan vihan airuet ja otti askeleen lähemmäs verta valuvaa opettajaa.
Winrey katsoi Arayaa hetken, kun äkillinen ymmärrys valautti hänen löysät kasvonsa taikinan värisiksi. Hän otti muutaman askeleen taaksepäin kädet edessään kuin yrittäisi torjua Arayan katseen murhanhimoisen katseen käsillään, minkä jälkeen kääntyi salamannopeasti ja kirmasi kaavun helmat paukkuen tien yli koivujen sekaan.
Araya juoksi kömpelon opettajan perään ja saavuttikin tämän helposti suuren koivun vieressä. Hän kaatoi kiljuvan opettajan juurakkoon alkaen hakata tätä kasvoihin. Aina kun multainen opettaja koitti ryömiä pakoon Arayan vetäessä henkeä, tämä nykäisi hänet tylysti takaisin jatkaen armotonta pieksemistä.
Lopulta Araya istui hajareisin verisen Winreyn vatsan päällä hengästyneenä ja nyrkit opettajan ja oman veren peitossa. Verisen Winreyn suusta kuului epätoivoista korinaa.
- Oletko valmis kuolemaan, äpärä? Helvetissä on katettu pöytä sinua varten, Araya kähisi hampaidensa välistä. Hän ajatteli tyttärensä ruhjottuja kasvoja ja häpäistyä ruumista kohottaessaan nyrkkiänsä viimeisen kerran korisevan Winreyn ylle. Äkkiä, Winreyn veriset kasvot värähtivät ponnistuksesta ja hänen kasvoilleen lennähti tuoretta verta. Arayan rinnan lävisti äkillinen viiltävä tuska. Hän tuijotti rinnassaan sojottavaa oksaan suu auki ja Winreyn täriseviä käsiä kepin varressa. Araya sylki verta opettajan voitonriemuisille kasvoille, mutta kaatui lopulta kyljelleen koivua vasten, antaen sen juoda vertansa.
Verinen ja piesty opettaja aloitti tuskallisen ryömimisensä kohti tietä yrittäen sulkea korvansa kuolevan isän huudoilta; - Maria, Maria....