|
Kirjoittaja
|
Miltä joku aine on tuntunut?
|
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#1 kirjoitettu
02.02.2008 19:56
Kaverini sanoi et aine CH3CH2OH "väsyttää, turruttaa, heikentää motoriikkaa, saa minut virnuilemaan typerästi ja tekee puhumisesta tavanomaistakin hankalempaa ja jutuista toisaalta suorempia, toisaalta tyhmempiä. Aiheuttaa tietynasteista euforiaa kunhan kukaan ei vittuile tai ärsytä". Kertoi et tolla aineella tripeistä palailu on tuskaista ja siihen saattaa liittyä seuraavaa:
- paniikkikohtauksia
- väsymystä
- unettomuutta
- painajaisia
- päänsärkyä
- huonovointisuutta
Jälkiseuraukset ovat verrannolisia aineen käyttömäärään. Korkeissa käyttömäärissä aine kuulemma aiheuttaa muistinmenetystä ja motoriikan pettämistä ja lopulta kuoleman.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Disintegr8
11310 viestiä
|
#2 kirjoitettu
02.02.2008 20:04
Al:Fe2O3-seos sulatti teräspannun kauniisti. Viime uutenavuotena tein tämän paljon isommassa skaalassa sinkkiämpärissä, sulan raudan muodostumisen aiheuttama tuhansien asteiden lämpö tuntui reilusti yli kymmenen metrin päähän.
Al:KClO4-seos räjäytti kauniisti alumiinitölkit ja kaiken muunkin. 80g muovirasiassa, järven rannalla. Hiljaisuus. Uskomaton välähdys yön pimeydessä, maa tärähti ja rinnassa tuntui huikea perkussioefekti. Räjähdyksen kumea kaiku järveltä hiveli korvia useita sekunteja.
Hienoja kokemuksia.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#3 kirjoitettu
02.02.2008 20:09
Disintegr8 kirjoitti:

D: D: D: D: D: D: I'M IN AWE!!!
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#4 kirjoitettu
02.02.2008 21:03
Endorpheeny kirjoitti:
Liukaste peräaukossa tuntui oikein mukavalta. Isäkin sanoi että meni paljon kivuttomammin sisään.
Kerran vedin käteen saunassa ja käytin liukkarina oliiviöljyä, se oli taivaallista.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Disintegr8
11310 viestiä
|
#5 kirjoitettu
02.02.2008 22:17
Mainittakoon nyt vielä että
- Alumiinipölyn hengittely ei ole niin hauskaa miltä se kuulostaa, ja saattaa aiheuttaa Alzheimeria ja muuta mukavaa
- Puhdas ammoniumkloridi (tuttavallisemmin salmiakki) on varsin maukasta tavaraa
- Vetysulfidi haisee helvetin pahalle ja on sitäpaitsi helvetin myrkyllistä
- Sulaa galliumia on hauska pitää kädessä, mutta sitä metallia jää ihohuokosiin välillä aika pahasti. Ihohuokosten tukkiminen sulalla metallilla on luultavasti huono homma, galliumilla leikkiminen on tosin elohopealla leikkimistä järkevämpää
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#6 kirjoitettu
02.02.2008 22:23

Tosta tuli mieleen:
Ammoniakki! D: Jeesus. Sen haistaminen.-.---... Mulla ei ole sanoja kuvaamaan sitä...ei...se ei enää haissut se...porautui nenäkanavien läpi. Uskomatonta. Samanlainen humahdus kun jos vetää jotain kovaa viinaa, mut monta kertaa kovempana.
MKDELTA muokkasi viestiä 22:23 02.02.2008
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#7 kirjoitettu
02.02.2008 22:27
Join joskus vahvaa kahvia ja ihmiset sanoi 'olet intoa täynnä'
Toisaalta alkoholi on petollinen aine. Pettää jalat alta ja ties mitä tulee suusta. Vaikka puuta tai liisteriä
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Tukutuku
128 viestiä
|
#8 kirjoitettu
02.02.2008 22:30
Kävin kerran suihkussa. Vesi oli märkää.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#9 kirjoitettu
02.02.2008 22:32
Epoche kirjoitti:
MKDELTA kirjoitti:
Ammoniakki! D: Jeesus. Sen haistaminen.-.---... Mulla ei ole sanoja kuvaamaan sitä...ei...se ei enää haissut se...porautui nenäkanavien läpi. Uskomatonta. Samanlainen humahdus kun jos vetää jotain kovaa viinaa, mut monta kertaa kovempana.
Huh, kovaa kamaa vai? Ookko koittanu paineessa nestemäisiä polttoaineita hengittää sillai, et ne on nestemäises muodos kun kulkeutuu henkitorvea pitkin keuhkoihin..Tästä kerron enemmän osiossa Itse avautuu vol.III..Tai sit en, riippuu mistä roikun..öh, köhinäpöhinä
Vaikuttaa...inhalta.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Tukutuku
128 viestiä
|
#10 kirjoitettu
02.02.2008 22:32
Disintegr8 kirjoitti:
Al:Fe2O3-seos sulatti teräspannun kauniisti. Viime uutenavuotena tein tämän paljon isommassa skaalassa sinkkiämpärissä, sulan raudan muodostumisen aiheuttama tuhansien asteiden lämpö tuntui reilusti yli kymmenen metrin päähän.
Al:KClO4-seos räjäytti kauniisti alumiinitölkit ja kaiken muunkin. 80g muovirasiassa, järven rannalla. Hiljaisuus. Uskomaton välähdys yön pimeydessä, maa tärähti ja rinnassa tuntui huikea perkussioefekti. Räjähdyksen kumea kaiku järveltä hiveli korvia useita sekunteja.
Hienoja kokemuksia.
Eikö tuollaisessa voi... tavallaan... satuttaa itsensä?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#11 kirjoitettu
02.02.2008 22:33
Turkilas kirjoitti:
Kävin kerran suihkussa. Vesi oli märkää.
no vittu! et kai kastunu`??!?!??
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Disintegr8
11310 viestiä
|
#12 kirjoitettu
02.02.2008 22:38
Turkilas kirjoitti:
Eikö tuollaisessa voi... tavallaan... satuttaa itsensä?
Minusta tuo on kuitenkin terveellisempi harrastus kuin jotkut kovat huumeet.
Täytyy kyllä myöntää että kun sekottelee hienojakoista metallijauhetta ja hapetinta tuollaisia isompia määriä niin kyllä siinä vähän hirvittää. Jos tulee joku staattinen kipinä tai jotain ni se on helposti käsi pois. Ehkä siinä on kans osa siitä viehätyksestä, pistää mukavasti adrenaliinin virtaamaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Tukutuku
128 viestiä
|
#13 kirjoitettu
02.02.2008 22:38
rampage kirjoitti:
Mites niinku kokemuksena, jäikö hyvä mieli, aattelitko kokeilla uudestaan?
Emt. Olo oli jälkeenpäin vähän kostea. En taida ottaa uusiksi.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Disintegr8
11310 viestiä
|
#14 kirjoitettu
02.02.2008 22:46
Metkaa tavaraa kyllä tuo aikaisemmin mainitsemani gallium. Jos on niin perverssi että haluaa välttämättä tuntea nestemäisen metallin ihoaan vasten ilman että 1) myrkyttää itseään 2) saa palovammoja niin suosittelen kyllä tuota, hauska tunne. Sulamispiste n. 30 Celsiusta.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#15 kirjoitettu
02.02.2008 22:48
Disintegr8 kirjoitti:
Jos on niin perverssi että haluaa välttämättä tuntea nestemäisen metallin ihoaan vasten
Ja sinä olet?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Disintegr8
11310 viestiä
|
#16 kirjoitettu
02.02.2008 22:59
MKDELTA kirjoitti:
Ja sinä olet?
Minä olen jopa niin perverssi että oikeasti keräilen ~99% puhtaita näytteitä alkuaineista. Se että hieronko niitä ihooni yön pimeinä tunteina on henkilökohtainen asia. Ja kyllähän minä hieron! Puhdas seleeni on muuten aika hienon näköistä, tekisi mieli maistaa mutta vaikka tärkeä mikroravinne onkin niin saatanallista myrkkyä se on isoissa määrissä. Jos popsisin nuo kaikki näytteet niin kuolisin samanaikaisesti suunnilleen 30 erityyppiseen myrkytysoireeseen. Hyvä niksi onkin että puhtaita alkuaineita ei kannata syödä, vaikka ne näyttävätkin herkullisilta ja joitakin saattaa olla hauska pitää kädessä.
Aistillisiin kokemuksiin liittyen tuli mieleen se kun ensimmäistä kertaa pitelin kädessäni puhdasta iridiumhelmeä. Siinä on jotain uskomatonta miten niin pieni esine voi painaa niin paljon. Iridiumin tiheys on 22,42g/cm^3, kun esimerkiksi lyijyn, tuon raskaiden metallien malliesimerkin tiheys on vaivaiset 11,34g/cm^3.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
MKDELTA
11907 viestiä
|
#17 kirjoitettu
02.02.2008 23:02
Disintegr8 kirjoitti:
MKDELTA kirjoitti:
Ja sinä olet?
Minä olen jopa niin perverssi että oikeasti keräilen ~99% puhtaita näytteitä alkuaineista.
Toi vaikuttaa kiehtovalta harrastukselta.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Disintegr8
11310 viestiä
|
#18 kirjoitettu
02.02.2008 23:16
MKDELTA kirjoitti:
Toi vaikuttaa kiehtovalta harrastukselta.
Se on, pieksee jotkut postimerkkiperseilyt tai urheiluharrastukset 100-0. Kallista se toki on jos näytteen puhtauden pitää olla siellä 99% tienoilla mutta ainakin sen kokoelman voi saada valmiiksi pysyvien alkuaineiden osalta, että mikään loputon rahakaivo se ei tässä mielessä ole. Itseasiassa löytyy myös parin tuhannen euron valmiita kokoelmia missä on jopa uraania, thoriumia ja radiumia. Valmiin kokoelman ostaminen on toki aika tylsä ratkaisu, ja näytteet ovat pääasiassa pieniin ampulleihin suljettuja hippuja.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Tusina Immonen
10508 viestiä
|
#19 kirjoitettu
03.02.2008 03:04
wiren kirjoitti:
Epoche kirjoitti:
no aloitetaan siitä k:lla alkavasta kasvista jota eräs ylläpitäjä joltain saitilta, ei välttämättä Mikseristä, tarjosi. Ekat imut, alkoi ihan homona naurattamaan ilman mitään syytä, siihen yhtyi koko pöytäseurue. Sitten olikin kivaa kun 100m matkalla alkoi eksymään kun oli matkalla paikasta a paikkan b.
ei hyvä...
Koskenkorva?
Eiks se oo joku kasvi?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Mika Björklund
|
#20 kirjoitettu
03.02.2008 03:51
BVR kirjoitti:
Kaveri tuossa kertoi että on kuulemma hienoa tehdä musiikkia kun on kunnolla kukkaa poltellut, siihen kuulemma lisätään olut vielä ja pari zopinoxia. Tai sitten tuon vaihtoehdoksi kaveri ehdotti että kuunnellaan musiikkia, vaikkapa dark ambienttia moisissa.
Xanoreista ja viinasta sano kaveri että taju menee ja vaikka rypee kännissä ja riehuu baarissa, rikkoo kerrostalon alaoven lasin yms. niinku frendi eilen.
Ai niinku tähän tyyliin: http://www.youtube.com...
Viinaa ja nappeja.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
har
7706 viestiä
|
#21 kirjoitettu
03.02.2008 11:51
Yhden kerran piti lapota skootterini tankki tyhjäksi, tankin korjausta varten. No hengittelin sitä lyijybensaa aikani ennenkuin huomasin, ettei letku ole edes nesteessä. Kaikki muuttui yhtäkkiä vihreäksi - makailin nurmikolla ja ihmettelin. Täysin koomassa pitkältä tuntuvan ajan. Joka oli kai korkeintaan puolituntia. Sitten oli vain paha ja voimaton olo.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|