Nyhde
Take it sleazy! 3097 viestiä Ylläpitäjä
|
#1 kirjoitettu
19.07.2007 15:09
No niin, tervetuloa Buzzin kanssa tuskailleiden käyttäjien laajaan ja katkeraan joukkoon. Buzén uusia versioita odotellessa pääset aluksi tutustumaan Buzz Fixkitiin, joka tulee muistaakseni jonkin Overloaderin version mukana. Varmista myös, että sinulla on viimeisin käyttöön suositeltu versio Overloaderista, niin päästään vauhtiin. Fixkit löytyy jostain päin Buzzin juurihakemistoa. Riippuu hieman asennetuista versioista. Ohjeet kannattaa ehdottomasti lukea ajatuksella läpi ennen suurempia toimenpiteitä.
Sieltä Fixkitin asetuksista kannattaa aluksi ruksata äänikorttia koskeva Silent-kohta. Lisäksi siellä tarjoillaan kahta ylimääräistä dll-tiedostoa, joiden asentamista kannattaa kokeilla. Hommahan hoituu yksinkertaisesti ruksaamalla näitä dll-tiedostoja koskeva valinta, ja ajamalla fixkit läpi.
Sen jälkeen tarkastellaankin sitä kohtaa, jonka takia en itse pystynyt tekemään musiikkia vajaaseen vuoteen. Joidenkin epästandardien asennuspakettien mukana saattaa nimittäin tulla laitteita, jotka eivät yksinkertaisesti toimi, ja saattavat Gear-kansiossa ollessaan jopa estää Buzzin käyttämisen. Kyseisten laitteiden löytäminen pelkästään Gear-kansioon jätettyjä laitteita rajaamalla saattaa olla työlästä, joten onneksi näppärät velmut internetistä ovat tehneet useitakin listoja, joilla nämä ongelmatapaukset löytää.
Yksi lista löytyy osoitteesta http://wiki.buzzmusic....
En valitettavasti löytänyt sitä samaista listaa, jonka avulla sain pari vuotta sitten oman Buzzini jälleen toimimaan.
Vaan kerrohan tilanteen etenemisestä! Odottelen mielenkiinnolla.
|