Kirjoittaja
|
Mitä odotat vuodelta 2007?
|
HeidiJ
|
#1 kirjoitettu
25.12.2006 01:31
Mitä sinä odotat/toivot alkavalta vuodelta? Esimerkiksi rahaa, valtaa ja terveyttä. Vai toivotko/odotatko kenties mitään, oletko niin pessimistinen, että uskot kaiken menevän tänäkin vuonna päin v*ttua?
Itse odotan sitä, että saan vihdoin YO-todistuksen ja pääsen (toivottavasti) muuttamaan muualle opiskelemaan (psykologiaa..).
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
rokkineiti
|
#2 kirjoitettu
25.12.2006 15:29
Odotan, että vuosi olisi edellisvuoden kaltainen eli minulla olisi aikaa keikoille ja sosiaaliselle elämälle.
Odotan tapaavani ihania ihmisiä, odotan et saan mielekästä duunia, pääsen ihanille keikoille, löydän rakkautta, kenties myös odotan laihtuvani ja toivon et ehdin viettää hyviä hetkiä myös kotosalla.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Zeip
1047 viestiä
|
#3 kirjoitettu
25.12.2006 15:41
En kyllä odota juuri mitään, mutta toivon kylläkin. Ykkösenä olisi se oman kämpän löytyminen ehdottomasti. Pääsisi täältä porukoiden siipien alta vihdoin omaa elämää rakentamaan. Kakkostoiveena olisi rakkauden löytyminen, mutta näyttää yhtä toivottamalta kuin aikaisemminkin, joten en tule masentumaan, vaikkei sitä löytyisikään. Toivottavasti inspistä riittää, että teen paljon musiikkia ja varsinkin hyvää sellaista. Tietysti toivon kasapäin hyviä hetkiä ja kauniita muistoja vuoden 2007 varrelta.
Zeip muokkasi viestiä 15:41 25.12.2006
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Lapsi_ajassa
2467 viestiä
|
#4 kirjoitettu
25.12.2006 15:44
Toivon kovasti että järki ei pakene päästä vielä ensi vuonna vaikka se on jo kovasti yrittänyt tässä viimeisen kahden kuukauden aikana.
Tieksmää millanen hullu on?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
dbgirl
4818 viestiä
|
#5 kirjoitettu
25.12.2006 15:48
Odotan sitä, että pääsisin opiskelemaan jompaan kumpaan haluamaani paikkaan. Odotan, että oppisin kuvaamaan paremmin. Odotan, että pääsisin lopulta läpi autokoulun ykkösvaiheesta. Odotan, että saisin töitä. Odotan näkeväni enemmän kavereitani kuin edellisvuosina. Odotan, että löytäisin mielenrauhan. Siinä on paljon odotettavaa. Odotankin, että edes yksi ylläolevista toteutuisi
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Makkaraperunat
|
#6 kirjoitettu
25.12.2006 18:16
Odotan että tenuttaminen jatkuu edelleen rankkana. Koulu tulee menemään yhtä perseelleen kuin aina aikasemminkin. En usko että mitään erikoisen mullistavaa tulee tapahtumaan yhtään minkään suhteen. Ainakin näillä näkymin vähän parempi vuosi tulossa kuin vuodet 2005 ja 2006.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
HeidiJ
|
#7 kirjoitettu
25.12.2006 20:02
Veri kirjoitti:
Jos vaikka pillua sais.
Sekin vie.. Toivossa on hyvä elää..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
iskujuuri
4869 viestiä
|
#8 kirjoitettu
25.12.2006 20:40
Josko tuollaisen kymmenvuotiaan saisi korkata.
Niin, tarkoitan tietenkin laatuviiniä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Tusina Immonen
10508 viestiä
|
#9 kirjoitettu
26.12.2006 02:10
Sanotaanko vaikka että näkymät on semmoset että ylöspäin tässä mennään.
Jos nimittäin mennään alaspäin, niin pohja on lähellä.
Siis toisin sanoen suunnan todennäköisyys on aika pitkälti ylöspäin ja kovaa.
Zitru muokkasi viestiä 02:10 26.12.2006
Ai niin mitä mä odotan..
Mä odotan että ensi vuonnakin on kesä, juhannus sekä joulu. Syntymäpäiväkin olisi vähän outo missata, vois jäädä päälle tämänhetkinen ikä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
buranaC
5116 viestiä
|
#10 kirjoitettu
26.12.2006 02:32
Veri kirjoitti:
Jos vaikka pillua sais.
Samaa ajattelin mutta tuskimpa toteutuu.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Putte
6686 viestiä
|
#11 kirjoitettu
26.12.2006 04:28
Örvelö kirjoitti:
Veri kirjoitti:
Jos vaikka pillua sais.
Samaa ajattelin mutta tuskimpa toteutuu.
Toivossa on hyvä elää. Itse vietän todennäköisesti koko vuoden armeijan leivissä, eli täytynee asettaa joitain realistisempia tavoitteita.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Free-Soul
Soldier of Love 9011 viestiä Luottokäyttäjä
|
#12 kirjoitettu
26.12.2006 20:29
Kivoja uusia juttuja musiikin saralla odotan tapahtuvaksi, eli uraan liittyviä juttuja.
Keikkoja ja opettajan hommia toivon lisää.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
sipulipekka
1367 viestiä
|
#13 kirjoitettu
26.12.2006 22:03
Että se on parempi kuin edellinen.
Eli siis sitä samaa kuin joka vuosi..
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Pastori
Henkinen tuki 7422 viestiä Luottokäyttäjä
|
#14 kirjoitettu
27.12.2006 09:24
Hyviä kännejä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
KoBa
3919 viestiä
|
#15 kirjoitettu
27.12.2006 09:40
Poikuuden menetystä. Ajokorttia. Liian kuumaa kesää. Täysi-ikäsyyttä. Ydinsotaa. Halpoja dual-core-prossuja.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
iskujuuri
4869 viestiä
|
#16 kirjoitettu
27.12.2006 11:29
Pastori kirjoitti:
Hyviä kännejä.
Sama.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
sipulipekka
1367 viestiä
|
#17 kirjoitettu
27.12.2006 12:52
wiren kirjoitti:
Camp Mikseri 2007 kännejäkö?
Niitä minä ainaki odotan.
Ja 18-vuotis kännejä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Pastori
Henkinen tuki 7422 viestiä Luottokäyttäjä
|
#18 kirjoitettu
27.12.2006 12:54
wiren kirjoitti:
Unlimitor kirjoitti:
Pastori kirjoitti:
Hyviä kännejä.
Camp Mikseri 2007 kännejäkö?
Muun muassa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Hombre Muerto
3489 viestiä
|
#19 kirjoitettu
27.12.2006 13:41
Paljon pimppiä, päihteitä ja musiikkia! Hyvää elämää ja kaikkea tosi kummallista mitä en vielä osaa ennustaakaan!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
hapou
21350 viestiä
|
#20 kirjoitettu
27.12.2006 13:47
HeidiJ kirjoitti:
Veri kirjoitti:
Jos vaikka pillua sais.
Sekin vie.. Toivossa on hyvä elää..
"sanoi lapamato"
Itse toivon ja odotan kesää. Sillon ostan uuden skepen.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
hapou
21350 viestiä
|
#21 kirjoitettu
27.12.2006 13:56
Monophobic kirjoitti:
hapou kirjoitti:
HeidiJ kirjoitti:
Veri kirjoitti:
Jos vaikka pillua sais.
Sekin vie.. Toivossa on hyvä elää..
"sanoi lapamato"
Itse toivon ja odotan kesää. Sillon ostan uuden skepen.
Eli skeban eli kavereiden kesken kepin? Jeba, kesäl on mageet vetää skebal!!
Ainaki ulkona on kivempi revitellä. Saa lämmin tuuli pyyhkiä hien otsasta. Tuu mukaan vetelemään. Saat mun vanhan ja kaupan päälle saat Distin. 60-luvulta.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jules Varjola
2537 viestiä
|
#22 kirjoitettu
27.12.2006 15:15
Rokkia, rauhaa ja rakkautta. Kaikki näyttää tällä hetkellä toteutuvan.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
HW
ärsyttävä 7252 viestiä Luottokäyttäjä
|
#23 kirjoitettu
27.12.2006 15:26
Sweetie kirjoitti:
Rokkia, rauhaa ja rakkautta. Kaikki näyttää tällä hetkellä toteutuvan.
Sun kuuluu odottaa meidän häitä!!!
Itse en osaa odottaa oikeastaan mitään. Paitsi sitä avioitumista, tietysti. Kokemus on osoittanut että mitä enemmän odottaa, sitä vähemmän saa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Lapsi_ajassa
2467 viestiä
|
#24 kirjoitettu
27.12.2006 15:30
BluesWoman kirjoitti:
Toivon myös tapaavani mukavia mikseriläisiä Camp Mikser 2007- tapahtumassa.
Ensi vuonna minullakin on mahdollisuus tulla tuonne. Jei! Ensi kertaa ei jotain paskaa estettä. Kännissä kuin käki, tietysti
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
iskujuuri
4869 viestiä
|
#25 kirjoitettu
28.12.2006 19:17
BluesWoman kirjoitti:
Käyttäsin sitä enemmän, jos sillä oikeasti vois vaikuttaa asioihin.Siis muihinkin, kuin miehen kiristämiseen..kjähkjäh
Ahaa! Nyt ymmärrän miksi se Jäätteenmäki oli niin vähän aikaa pääministerinä!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Marre
355 viestiä
|
#26 kirjoitettu
28.12.2006 19:57
Odotan sopua tietyn "paskiaisen" kans,
toivon et tyttäreni pysyisi terveenä, ja et hän pikkuhiljaa oppisi tottelemaan äitiään...heh.
Odotan saavani miehen viereen, aina kun haluan
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
sipulipekka
1367 viestiä
|
#27 kirjoitettu
29.12.2006 20:50
Tajusin just et mulla alkaa ylppärit ens syksynä. Tiedossa olisi ainakin enkku ja luultavasti myös filosofia. Niitä odottelen vähän jänskättäen josko menisi hyvin.
Nyt ku aloin oikein miettimään, ni muistin et ens kesääkin odottelen innolla. Tarkoitus olisi tehdä vähän laajempi road trip ja kierrellä Suomessa oikein kunnolla. Ja käydä moikkailemassa tuttuja ympäri Suomea. Puren korvani irti jos tämä reissu ei toteudu.
..Vaikka kaikkein eniten ajatukseni ovat jo vuodessa 2008, varsinkin sen vuoden kesässä. Silloin toivon mukaan pois täältä pyllyreiästä.
Ja lopetan haaveilun juuri nyt ja palaan takaisin tähän hetkeen.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Jontte
|
#28 kirjoitettu
29.12.2006 21:18
Hyvää meininkiä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kaurismaki
1141 viestiä
|
#29 kirjoitettu
01.01.2007 21:34
Elämän asettumista jollekin urille siten että voisi kenties suunnitella elämäänsä ja koettaa järjestää aikaa esimerkiksi musiikin tekemiselle. Se on mahtavaista että muutaman vuoden kestänyt masennus ja mustuus on päättynyt, mutta tilalle on tullut sitten joku toinen todellisuus, josta pitäisi nappailla kiinni.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
accent
10939 viestiä
|
#30 kirjoitettu
02.01.2007 01:36
No tehdäänpä ihan lista.
- Valmistuminen media-assistentiksi
- Camp Mikseri 2007 (en ihan varmuudella tietenkään vielä voi sanoa olenko tulossa mutta haluan ainakin)
- Jotain kivaa kesätyötä/freelancerointia
- Stocon star wars-legoja
- uusi tietokone
- rauhaa ja rakkautta
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
tahtila
2311 viestiä
|
#31 kirjoitettu
03.01.2007 23:42
Ainakin yksi tänne mikseriin asti päätyvä sävellys. Tein kyllä vuonna 2006 biisejä, mutta niistä vain yksi päätyi nettiin 1.1.2006.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
SaastanenHippi
4225 viestiä
|
#32 kirjoitettu
04.01.2007 04:34
jospa saisin unirytmin kohdilleen vuonna 2007. Työhönkin ajattelin mennä viimeistään kesällä
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
makes69
1587 viestiä
|
#33 kirjoitettu
15.01.2007 09:33
Terveyttä ja diiliä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
jimbow
108 viestiä
|
#34 kirjoitettu
15.01.2007 11:37
Taivaalta putoavaa levytyssopimusta ja säkkikaupalla ilmaista rahaa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Rojola
2394 viestiä
|
#35 kirjoitettu
16.01.2007 16:36
Kaiketi Toivon Rajusti Olevani Parempi Raataja
_ _ _ _ _ _
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Mr.Dom
|
#36 kirjoitettu
18.01.2007 02:32
Aion valloittaa Valtion ja perustaa sinne Imperiumin.
Siis kyse on Ari Peltosen Valtiosta.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|