Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
Elikkä miksi musiikki on teidän mielestänne palvottavaa, mieleenpainuvaa ja loistavaa?
Itselleni tulee hyvä olo soittaa ja kuunnella musiikkia. Tietty yhteensopivuuden tunne, alkoholin sidekick joka voi muutta käsityksiä. Mahdollisuus vaikuttaa eri kultuureihin tai säilyttää ne sellaisinaan kuin ne ovat. Monipuolisena tai yksinkertaisena väliineenä joka on jo saanut oman sielunsa. Siksi musiikki on mielestäni mitä se on.
Tämmöiset ketjut hukkuu lopulta siihen, kun ihmiset eivät pidä toistensa mielipiteistä ja tuntemuksista ja alkavat puolivittumaisin elkein piilohaastaa piiloriitaa. Tyhmää se on jo pelkästään sen takia, että jokainen kokee musiikin eri tavoin ja monille se on monella tavalla henkilökohtainen kokemus. Eihän näistä asioista ole kenellekään mukavaa avautua, jos se pitää tehdä varpaillaan.
Haava vastasi jo hyvin. Sanon kuitenkin vielä omasta puolestani, että musiikki on pelottavaa ja kaunista ja pelottavan kaunista (kuin myös rumaa ja rasvaistakin) niiden tekijöiden takia, jotka kokoavat musiikin. Melodiat, sanat, kaikki. Monasti minulle käy vielä niin, että biisit voi lyödä yhteen tietyn hetken, ulkomusiikillisen tunteen tai ajatuksen kanssa. Se on yksi syy, miksi musiikki on minulle, mitä on.
Kiitos! Toivon, ettei minun mielipiteeni aiheuta ärtymistä kenellekään.