Kirjoittaja
|
Useampi käyttäjäkuva + kuvat kommenteihin
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#1 kirjoitettu
12.01.2005 13:13
Miltäs kuulostaisi idea, että jokainen käyttäjä voisi asettaa itselleen useamman (vaikka 3-5) käyttäjäkuvaa? Näistä voisi esimerkiksi forumviestiä kirjoitettaessa valita kuvan mitä käytetään, jolloin esimerkiksi vitsikkääseen heittoon saisi velmun virnistyksen ja tuliseen flametukseen hurjan irvistyksen. Näistä valittaisiin oletuskuva, joka näkyisi esimerkiksi käyttäjän profiilisivulla, online-listauksissa ja olisi forumviesteissä oletusarvoisesti valittuna.
Näiden lisäksi voisi olla hauska lisä saada valita käyttäjäkuva biisikommenteihin. Ilmeellä tehostettuna kommentit olisivat varmasti hauskempaa luettavaa, kun kymppiä voisi tehostaa hekumallisella hymyllä ja nelosta samanlaisella kuvalla kuin Haavalla on tällä hetkellä. Hieman samaa kikkaa on käytetty muunmuassa ulkomaisissa musiikkilehdissä, joissa on monen toimittajan antama pistemäärä pisteisiin sopivalla kuvalla höystettynä.
Ylläpito voisi nähdä käyttäjän profiilissa vaikka kaikki kuvat kerralla, jolloin käyttäjäkuvien moderointi olisi helpompaa. Samat säännöt koskisivat tietysti myös näitä toissijaisia käyttäjäkuvia.
Meneekö liian monimutkaiseksi vai saisiko tällä kätevästi uutta ilmettä (kirjaimellisesti) Mikseriin? Kommentteja kehiin!
[img=http://koti.mbnet.fi/w...]
PS: Jos vastaatte lainaten, älkää ottako tuota kuvaa mukaan!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Roudantuoja
|
#2 kirjoitettu
12.01.2005 13:20
Kuulostaa mielekkäältä. Jos joku vaikka on hieman sydämistynyt jostain asiasta ja ilmaisee sen aggressiivisin sanavalinnoin, hymyilevät kasvot vievät postaukselta kaiken uskottavuuden.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
akhi
|
#3 kirjoitettu
12.01.2005 13:26
Onahn tossa kyllä ideaa...
Varana tossin on se että "luvattomia" käyttäjä kuvia tulee ihan Helvetisti enemmän, tosin se on lisätyötä ylläpidolle, ei onneksi minulle...
Hienot pleksit...
akhi muokkasi viestiä 13:27 12.01.2005
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Raphis
955 viestiä
|
#4 kirjoitettu
12.01.2005 13:28
[img=http://mikseri.mpoli.f...] [img=http://mikseri.mpoli.f...] [img=http://mikseri.mpoli.f...] [img=http://mikseri.mpoli.f...] [img=http://mikseri.mpoli.f...] Kannatusta tulee!!!
Minusta toi on niin hyvä idis ett pitää antaa 5 peukkuu
Koktaili aatteli yhtä seikkaa 13:30 12.01.2005
Miten sit kun lähettää viestin ja pistää kuvan A näytettäväks kuvaks ja esim. 2 kuukauden päästä poista kuva A:n. pistetäänkö silloin kuva A:n tilalle oletusarvoinen kuva viestiin?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Pastori
Henkinen tuki 7422 viestiä Luottokäyttäjä
|
#5 kirjoitettu
12.01.2005 13:30
Sinänsä ihan mielenkiintoinen idea kyllä. Toisaalta taas usein foorumilla naama saattaa olla tutumpi kuin nimi ja jos se vaihtuu joka toisessa viestissä, niin tällaisen maalaispojan pieni pää saattaa mennä sekaisin.
Mutta sellainen olisi ihan mukava olla, että tuonne profiilin asetuksiin saisi heitettyä muutamia kuviaan ja sieltä sitten ruksia päälle sen kuvan jonka haluaisi yleisesti olevan käytössä. Itsekkin kun tulee tuota naamaansa vaihdettua vähän väliä fiiliksien mukaan.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
iskujuuri
4869 viestiä
|
#6 kirjoitettu
12.01.2005 14:10
Shoganai kirjoitti:
Mainio idea. Ehkäpä foorumviestiä lähettäessä yhtenä valintana voisi olla myös "Ei käyttäjäkuvaa viestiin"?
Tämä olisi minusta erinomainen vaihtoehto.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Stocco
13143 viestiä
|
#7 kirjoitettu
12.01.2005 16:46
Jännä idea. Itse olen enemmän ajatellut että olisi hyvä että viestin lähetyshetkellä oleva kuva jäisi viestin viereen kökkimään hamaan tulevaisuuteen asti. Olis paljon jännempää katsoa vanhoja viestejä tai tiettyyn vuoden aikaan liittyviä puheluita.
Mutta tosiaankin välillä, kun puhutaan vakavista aiheista niin höpönassu ei sovi siihen viereen. Ehkäpä kuvattomuus toimisi sellaisissa tapauksissa jopa parhaiten.
Biisiarvosteluissa voisi kuvia sitten olla useampiakin, kun sieltä ei niin pärstän perusteella tule ketään etittyä. Näkisi sitten todella nopeasti biisin vaikutuksen kuuntelijaan ilmeestä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Laihanen
1649 viestiä Ylläpitäjä
|
#8 kirjoitettu
12.01.2005 17:54
Mitäs jo halukkaat vain tekisivät itsestään niitä erilaisia PIENIÄ kuvia joita sitten url-linkillä pistää viestin yhteyteen jos sellaiseen on tarvetta? Pienet kuvat on kuitenkin sallittu viestien yhteydessä.
Mielestäni tuo menisi turhan monimutkaiseksi systeemiksi ja tuo kuvien uusiutuminen juuri tulisi ongelmaksi. Entäpä jos jollakin käyttäjällä on vain yksi kuva jossa on tyly ilme? Sitten kun hän kirjoittaa asiallisen viestin niin ihmiset luulevat että hän on jotenkin nyt vihainen tai vastaavaa.. Tai yhden iloisen kuvan omistaja kirjoittaa katkeran tilityksen ylläpidolle, ja me vain luulemme että hänpä tuossa nyt jotain hassuttelee hehahahahehaehaa...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Stocco
13143 viestiä
|
#9 kirjoitettu
13.01.2005 12:14
Laihanen kirjoitti:
Mitäs jo halukkaat vain tekisivät itsestään niitä erilaisia PIENIÄ kuvia joita sitten url-linkillä pistää viestin yhteyteen jos sellaiseen on tarvetta? Pienet kuvat on kuitenkin sallittu viestien yhteydessä.
Tuossahan olisikin mahtava puumerkki viestin loppuun. Hienoa tosiaan, että niitä pieniä kuvia saa laittaa. Tuollainen voisi olla jännää katseltavaa. Ja vielä informatiivistakin. Hymiöisi viestinsä omalla pärställään, mutta tosiaankin vain se yksi kuva per viesti, ettei mene ihan järkyttäväksi. [img=http://mikseri.mpoli.f...]
Stocco muokkasi viestiä 12:14 13.01.2005
Tuli vaan mieleen, että kuvia olisi kiva päivittää, koska muuten olisi pirun vaikeaa valita hyvät kuvat. Joten sellainen ehotus, että galleriassa olisi esim vaikka juuri tuo kolme pärstäkuvan paikkaa: Iloinen, vakava, surullinen. Ja sitten niitä voisi päivittää ilman, että linkin osoite muuttuisi. Eli kaikki forumilla olevat iloiset naamat vaihtuisivat kerralla uudempaan versioon kun vaihtaa. Tosin ei kai ne vanhat viestit niin tärkeitä enää myöhemmin ole, vaikka sieltä se kuva katoaisikin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#10 kirjoitettu
13.01.2005 12:17
Laihanen kirjoitti:
Mitäs jo halukkaat vain tekisivät itsestään niitä erilaisia PIENIÄ kuvia joita sitten url-linkillä pistää viestin yhteyteen jos sellaiseen on tarvetta? Pienet kuvat on kuitenkin sallittu viestien yhteydessä.
Kyllä minua rupeaisi harmittamaan, jos käyttäjien keskuudessa vähänkään enemmän leviäisi ajatus tunkea joka viestin loppuun joku turha kuva. Mielummin tuo Salmisen idea, vaikkei sekään nyt niin tarpeellinen.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
sakke-makke
|
#11 kirjoitettu
13.01.2005 14:08
Haava kirjoitti:
Mielummin tuo Salmisen idea, vaikkei sekään nyt niin tarpeellinen.
Niin, eihän tuo kamalan tarpeellinen uudistus olisi, muuta oishan se mielenkiintoista nähdä Haavankin hymyilevä naama silloin, jos hän sattuu olemaan vaikka poikkeuksellisen hilpeällä tuulella. Tämä nykyinen ilme olisi sitten taas oivallinen reaktio noob-postauksiin ja kummastuttavampiin threadeihin
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Haava
Jumalan nyrkki 43152 viestiä Ylläpitäjä
|
#12 kirjoitettu
13.01.2005 14:11
conaysto kirjoitti:
Haavankin hymyilevä naama silloin, jos hän sattuu olemaan vaikka poikkeuksellisen hilpeällä tuulella.
Noh... Kun se ilme nyt oikeastikkin on kokoajan tuollainen, niin eipä sitä kuvaa paljon tulisi vaihdettua.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Chemical Kim
1675 viestiä
|
#13 kirjoitettu
13.01.2005 14:23
Eli erilaisilla käyttäjäkuvilla korvattaisiin hymiöt? Olisi ainakin mielenkiintoista, minäkin voisin valita minkä poistetuista käyttäjäkuvusta laittaisin aina postauksien yhteydessä. Todella tarpeeton, mutta olisi ainakin jotain uutta.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Migeteus
945 viestiä
|
#14 kirjoitettu
13.01.2005 20:07
Stocco kirjoitti:
Joten sellainen ehotus, että galleriassa olisi esim vaikka juuri tuo kolme pärstäkuvan paikkaa: Iloinen, vakava, surullinen. Ja sitten niitä voisi päivittää ilman, että linkin osoite muuttuisi. Eli kaikki forumilla olevat iloiset naamat vaihtuisivat kerralla uudempaan versioon kun vaihtaa.
Tai sitten vaikka jokaista viestin ikonia (peukku ylös, alas, huutomerkkikolmio ja kysymysmerkkiympyrä) vastaavat kuvat? En tiedä miten toimisi, sopiiko sama ilme aina samaan merkkiin?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
oc
Äitis oli
ylläpidossa! 1115 viestiä Ylläpitäjä
|
#15 kirjoitettu
13.01.2005 21:47
Laihanen kirjoitti:
lääp lääp lääp wonk wonk wonk...
Olen aika pitkälti samaa mieltä Laihasen kanssa.
Loppupeleissä aika turha uudistus...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Raphis
955 viestiä
|
#16 kirjoitettu
15.01.2005 13:48
Stocco kirjoitti:
Tuli vaan mieleen, että kuvia olisi kiva päivittää, koska muuten olisi pirun vaikeaa valita hyvät kuvat. Joten sellainen ehotus, että galleriassa olisi esim vaikka juuri tuo kolme pärstäkuvan paikkaa: Iloinen, vakava, surullinen. Ja sitten niitä voisi päivittää ilman, että linkin osoite muuttuisi.
ja joulun aikaan jouluinen?
mäkin tykkään kyll enemmän Salmisen ideasta kuin Laihasen
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Stocco
13143 viestiä
|
#17 kirjoitettu
16.01.2005 14:53
Migeteus kirjoitti:
Tai sitten vaikka jokaista viestin ikonia (peukku ylös, alas, huutomerkkikolmio ja kysymysmerkkiympyrä) vastaavat kuvat? En tiedä miten toimisi, sopiiko sama ilme aina samaan merkkiin?
Tuohan on aika nerokasta. Noista entisistähän ollaan luopumassa.
Koktaili kirjoitti:
ja joulun aikaan jouluinen?
No sit ne kaikki kolme (neljä) kuvaa vois päivittää joulun ajaks tonttumoodiin.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Stocco
13143 viestiä
|
#18 kirjoitettu
13.02.2006 23:17
Salminen ole kiltti ja koodaa ehdottamasi ominaisuus. Nykyään kun ei edes pikkukuvat näy forumilla vaan aina tulee se [kuva]-linkki pelkästään.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
JM
18460 viestiä
|
#19 kirjoitettu
14.02.2006 22:32
Minun mielestä tämä olisi "kiva pieni lisäominaisuus" eli ei nyt mitään haittaakaan tule mieleen, mutta hyötykin olisi kohtuullisen pieni.. eli ne, joille työ tästä tulisi (ylläpito = lisää kuvia tarkastettavaksi ja mikseri.net:in koodaajien koodailutyö) päättäköön hvittaako tuota työtä tehdä. jos huvittaa, niin mukava pikkulisä mikserin käyttöön.
JM muokkasi viestiä 22:36 14.02.2006
ps. minulla ei muuten näy mikään kuva koskaan ikinä forumilla viesteissä...(?)
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Barbara Stewart-Baxter
2490 viestiä
|
#20 kirjoitettu
14.02.2006 22:42
En mä kyllä oikein lämpeä tolle ajatukselle. Tuskin itse käyttäisin, mutta tuskin mua häiritsisi jos mut käyttäisivät. En koe kovinkaan hyödylliseksi.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
SleeperXxX
1024 viestiä
|
#21 kirjoitettu
15.02.2006 02:15
Olishan se ihan hauska juttu, mutta moniko jaksaa sitten räpeltää niitä kuviaan viesteihin.
Sinänsä tämähän on sellainen juttu että kokeilematta ei voi tietää olisiko tuo hyvä vai huono asia.
Eli aika riski-homma, mutta saattaisi hyvällä tuurilla olla
kannattavakin juttu.
Käytössähän sen vasta huomaisi että kuinka ihmiset innostuu.
Itse kuitenkin pitäisin ihan hyvänä lisänä mikserin ilmeeseen.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
substance
|
#22 kirjoitettu
15.02.2006 06:55
En oikeastaan osaa sanoa juuta enkä jaata, voisin ehkä käyttää ominaisuutta tai sitten en. Kannattaa kuitenkin muistaa siltäkin kantilta että mitä monipuolisemmaksi sisältöä rakentaa, sitä raskaammaksi sivusto tulee. Muistan vielä hyvin taannoisen hurjan käyttäjämäärän kasvun Irc-galleriassa, jossa se aiheutti jatkuvia jumituksia, kovalevyrikkoja yms. koska kuvia ja ylimääräistä liikennettä tulikin niin paljon.
Sinällään olen toivonut ettei tästä mitään toista Irc-galleriaa, tai Kuvaketta tulisi. Onhan joku visapää ehdottanut vissiin käyttäjäkuvien reittausmahdollisuuttakin...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
KoBa
3919 viestiä
|
#23 kirjoitettu
15.02.2006 09:43
Hmm... Nyt kun jopa ylläpidolla on asiasta eriäviä mielipiteitä pitäisikö tälläisen pelkän peruskäyttäjän osata ottaa kantaa? En osaa sanoa oikein mitään, jollekin tästä olisi kenties hyötyä, esim. Tonkku joka esittelee kerran viikossa saman parransänkensä voisi saada tästä kunnolla kiksejä saada.
Toki on mukavaa kun helposti bongaa pelkän kuvan ansiosta jonkun käyttäjän ja vaikka ei se käyttäjä ihan plastiikkakirgilla olekaan käynyt, saa eri ilme, valaistus ja kuvakulma ihmisen täysin erinäköiseksi kuvassa, muokkauksista puhumattakaan. Otetaampa vaikka ketjun aloittajan nykyinen kuva verrattuna siihen pipo-kuvaa.
Tähän muuten loppuisi tämä harrastamani uusien kuvien bongauskin.
Hieman hyödyttömältä tälläinen kyllä tuntuisi, onko kenelläkään muka niin suurta tarvetta tunkea oma pärstänsä jokaiseen pikkuasiaan eri kulmasta?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#24 kirjoitettu
15.02.2006 10:18
Heh, kun näin tämän ketjun etusivulla, ajattelin että mitäköhän ihmeen galleriaominaisuuksia ne taas ruinaavat. Mutta sitten ehdotus olikin omani.
Tuo ominaisuus olisi melko hankala jo edellämainituista syistä, joten toistaiseksi sitä ei olla toteuttamassa. Mikäli ongelmiin (lähinnä ylimääräisten kuvien tarkastus) keksitään hyvät ratkaisut, en kuitenkaan ainakaan itse näe ongelmaa miksei tuota voisi toteuttaa. Hauska ominaisuus tuo mielestäni nimittäin olisi edelleen.
Salminen muokkasi viestiä 10:20 15.02.2006
Olipas muuten nostalginen tuo ensimmäiseen viestiin linkittämäni kuva, wanhan Mikserin ihanat hymiöt ja kaikki...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Laihanen
1649 viestiä Ylläpitäjä
|
#25 kirjoitettu
15.02.2006 10:53
KoBa kirjoitti:
Hmm... Nyt kun jopa ylläpidolla on asiasta eriäviä mielipiteitä pitäisikö tälläisen pelkän peruskäyttäjän osata ottaa kantaa?
Kannattaa tosiaan huomata, että aloitusviesti on kirjoitettu tammikuussa 2005, jolloin ketjun aloittaja ei vielä ollut ylläpidossa.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
KoBa
3919 viestiä
|
#26 kirjoitettu
15.02.2006 11:00
Laihanen kirjoitti:
KoBa kirjoitti:
Hmm... Nyt kun jopa ylläpidolla on asiasta eriäviä mielipiteitä pitäisikö tälläisen pelkän peruskäyttäjän osata ottaa kantaa?
Kannattaa tosiaan huomata, että aloitusviesti on kirjoitettu tammikuussa 2005, jolloin ketjun aloittaja ei vielä ollut ylläpidossa.
Ai perkele, kiitän kun mainitsit. Olin jo hieman hämmästyksissäni tästä salmisen sekoilemisesta... Katsos kun nykyään on vuorokauden poissa niin ei enää yllätykään kun tämänkin verran palautetta saanut ehdotus pomppaa ylös.
Ja kiitos myös stoccolle erittäin hyödyllisestä ketjun nostamisesta...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|