Kirjoittaja
|
Voiko myös pieni menestyä!
|
Runtupoika
|
#1 kirjoitettu
02.10.2004 16:05
Eli jos on tosi pieni niin kuin minä (150cm) mutta tosi lihava (67kg) niin voiko silti menestyä musiikin tekemisessä? Kannattaisiko alkaa tekemään räppiä koska räppäri voi olla myös lihava? Inhoan kyllä räppiä mutta näin pientä metalli-miestä ei ehkä oteta tosissaan ja sitten olisin kaikkien yleinen vitsi :/ Entä onko ne laitteet mitä käytetään kovin isoja koska en jaksa nostaa raskaita taakkoja? Ylipäätänsäkin onko tuolla sisäisellä hardwarella paljon väliä (siis lihaksilla tietenkin ? Entä sitten kun olen kuuluisa, että jos pyydetään mainokseen missä pitää juosta ja kun minä en jaksa? Kannattaako vaan kieltäytyä (onneksi on mopo ). Niin että mitä keveitä laitteita on markinoilla ja onko ne yhtä hyviä kuin ne painavat? Kun jo oman koneen liikuttelu tuottaa hiukan selkävaivoja.
Että onko koolla väliä kun kaverit aina haukkuu ettei näin pieni voi tehda musiikkia (tai räppiä)?
-Runtupoika
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
RJ-808
471 viestiä
|
#2 kirjoitettu
02.10.2004 16:09
No etköhän sinä vielä kasva, kun näytät olevan vasta 15 wee. Itsekin olin 15 vuotiaana melkein yhtä pätkä, mutta nyt reippaasti yli 170cm.
Edit: On muuten aika LOL -viesti!
Voitko olla varma, että sinusta tulee edes kuuluisaa, no kaikkeehan sitä voi kuvitella
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
rawhead
3117 viestiä
|
#3 kirjoitettu
02.10.2004 16:14
Runtupoika kirjoitti:
Että onko koolla väliä kun kaverit aina haukkuu ettei näin pieni voi tehda musiikkia (tai räppiä)?
-Runtupoika
Taitavat olla vaan kateellisia kun osaat tehdä musiikkia ja he eivät
Ja teet vaan sitä mikä itsestäsi tuntuu mukavalta tehdä ja tekee sinut onnelliseksi. On kyllä paljon muusikkoja jotka ovat tehneet omaa juttuaan muiden mielipiteistä riippumatta ja ovatkin sitten menestyneet.
rawhead muokkasi viestiä 16:14 02.10.2004
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
RJ-808
471 viestiä
|
#4 kirjoitettu
02.10.2004 16:14
Niin ja mitenkäs tämä liittyy hardwareen?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Fakap
Trancevastaava 4849 viestiä Luottokäyttäjä
|
#5 kirjoitettu
02.10.2004 16:15
No siis räppäriksi ryhtymisen edellytyksenä on nimenomaan, että näyttää urpolta. Ei se mikki paljoo paina.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Elektrojänis
3503 viestiä
|
#6 kirjoitettu
02.10.2004 16:40
Iso jänissetä sanoo painavan sanansa:
Eiköhän tuossa vaiheessa ole kuitenkin tärkeintä että tekee sitä mistä tykkää ja ei liikaa rupea muiden mielipiteitä miettimään. Siitä sitten tulee jotain jos on tullakseen. Musiikista ei kannata heti ruveta tekemään ammattia itselleen, vaan hoitaa jostain itselleen muu leipätyö ja pysyä musiikissa harrastepohjalla ainakin aluksi. Sitten myöhemminkin kannattaa olla tarkkana, että ei mene hyvä harrastus pilalle jos siitä rupeaa ammattia itselleen kehittämään.
Ja mikä sitten on menestystä? Iso levymyynti? Julkisuus? Levytys sopimus? Se, että sai aikaan biisin johon on itse tyytyväinen? Jos minulta kysytään niin kallistun vahvasti siihen suuntaan, että menestys on sitä, että saa aikaan jotain johon itse voi olla tyytyväinen (edes jonkin verran ja jonkun aikaa). Tietysti useimpia tuskin haittaa jos hommasta joku vielä jotain suostuu maksamaankin.
Mielestäni musiikkia kannattaa tehdä jos se musiikki itsessään kiinnostaa. Minun milestäni Top-40 listat ja lööppien otsikot kuuluvat selkeästi ulkomusiikillisiin asioihin. Jos haluaa lehtiotsikoihin ja julkisuuteen niin siihen lienee muitakin tapoja. Esimerkiksi voi mennä Matti Nykäsen kanssa naimisiin (ei katso sukupuoleen)... No joo... No ehkä ei tuota kuitenkaan. Matti parkaa lienee riepoteltu jo ihan tarpeeksi.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Antti Kaukomaa
|
#7 kirjoitettu
02.10.2004 16:46
Runtupoika kirjoitti:
... pientä metalli-miestä ei ehkä oteta tosissaan ja sitten olisin kaikkien yleinen vitsi :/ ...
Kuule tasta sun ei kannata olla yhtaan huolissaan, silla tassa mielessa et poikkeaisi yhtaan kenestakaan muusta metalimiehista. Suosittelen sulle raskasta goottia.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Lunar Vegetarian
1109 viestiä
|
#8 kirjoitettu
02.10.2004 18:21
Räppäri ei tarvii kokoo eikä näköö, mut iso ja läski ego kannattaa sillon omata.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
DjLime
2918 viestiä
|
#9 kirjoitettu
24.10.2004 04:04
Runtupoika kirjoitti:
Eli jos on tosi pieni niin kuin minä (150cm) mutta tosi lihava (67kg) niin voiko silti menestyä musiikin tekemisessä?
Kuulostaa joltain demin esittelyltä. Kysymyskin on samaa luokkaa. Vaikka tämä vähän trollilta haiseekin, niin vastataan. Kyllä voi.
Runtupoika kirjoitti:
Kannattaisiko alkaa tekemään räppiä koska räppäri voi olla myös lihava? Inhoan kyllä räppiä mutta näin pientä metalli-miestä ei ehkä oteta tosissaan ja sitten olisin kaikkien yleinen vitsi :/
Jos et pidä räpistä, niin ei ole mitään syytä alkaa tehdä sitä. Tuskimpa se koko ratkaisee soittotaidoissa paljoltikaan, jote ei muuta kuin örisemään mikkiin, raiskaamaan kitarankieliä ja hakkaamaan rumpuja kilpaa rumpukoneen kanssa.
Runtupoika kirjoitti:
Entä onko ne laitteet mitä käytetään kovin isoja koska en jaksa nostaa raskaita taakkoja? Ylipäätänsäkin onko tuolla sisäisellä hardwarella paljon väliä (siis lihaksilla tietenkin ?
Tuskimpa musiikkia tehdessä kovin bodari tarvii olla.
Runtupoika kirjoitti:
Entä sitten kun olen kuuluisa, että jos pyydetään mainokseen missä pitää juosta ja kun minä en jaksa? Kannattaako vaan kieltäytyä (onneksi on mopo )
Tuskimpa heti kuuluisaksi tulet ja ainahan voit kieltäytyä.
Runtupoika kirjoitti:
Että onko koolla väliä kun kaverit aina haukkuu ettei näin pieni voi tehda musiikkia (tai räppiä)?
hauskasti muotoiltu tuo musiikki (tai räppiä) jos vain nuottikorvaa löytyy ja paljon uusia ideoita, niin eiköhän se musiikin tekeminenkin onnistu, vaikka minkä pituiselta ihmiseltä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
KillThatHooker
|
#10 kirjoitettu
24.10.2004 09:58
onko ulkonäöllä muille merkitystä kuin pikku geelle ja antti tuiskulle? mutta minun mielestä pysy vain siinä metalli-musiikista, jo se sinusta tuntuu oikealta. eikä kannata olla noin kuuluisuushakuinen ja kulkea pää pilvissä. sieltä on kova pudotus alas.
mutta tee sitä mikä sinusta tuntuu oikealta. älä välitä muista ja niiden mielipiteistä.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
doku
|
#11 kirjoitettu
24.10.2004 10:01
No siis räppäriksi ryhtymisen edellytyksenä on nimenomaan, että näyttää urpolta. Ei se mikki paljoo paina.
joo kiitos erittäin paljon tästä kommentista!!!!!!
jotain omatunto ongelmia kenties..
mutta sitten asiaan.. kyllä musiikkia voi tehdä kuka tahansa,oli hän lihava, laiha tai pitkä tai pätkä, tumma tai valkoihoinen.. ei sillä ole mitään merkitystä..
ja ihme jos joku tuosta kettuillee.. minusta se on hienompaa jos on enemmän erilaisia artiseja..
sateenkaarikin tarvitsee kaikki värinsä ollakseen sateekaari(ehkä huono vertauskuva)..sama pätee tässä musiikissa..
ja turha näitä genrejä on alkaa dissailemaan, mitä hyötyä siitä on?? eipä juuri mitään..se ei edistä mitään eikä ketään.. ajatelkaapas..
ja jos kunto on heikko niin kannattaa urheilla..ei musiikki niin hyvää kuntoa vaadi mutta kunhan edes vähän vaivautuu..
ihminen pystyy kaikkeen mihin haluaa..eikä kannata välittää mitä muut ilkkuvat,,kunhan se mitä tekee tulee suoraan sydämestä niin muulla ei ole väliä..
ehkä lipsuin vähän threadista, mutta tällästa mulla tuli mieleen.. p´c
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Migeteus
945 viestiä
|
#12 kirjoitettu
25.10.2004 15:17
Runtupoika kirjoitti:
Eli jos on tosi pieni niin kuin minä (150cm) mutta tosi lihava (67kg) niin voiko silti menestyä musiikin tekemisessä?
Eiköhän musiikki ratkaise enemmän kuin tekijän koko.
Kannattaisiko alkaa tekemään räppiä koska räppäri voi olla myös lihava? Inhoan kyllä räppiä mutta näin pientä metalli-miestä ei ehkä oteta tosissaan ja sitten olisin kaikkien yleinen vitsi :/
No jos inhoat räppiä niin älä sitä ainakaan rupea tekemään! Mahtaakohan tulla kenestäkään koon takia yleistä vitsiä, jos kuitenkin osaa tehdä musiikkia? Jos tulee niin ei siitä kannata välittää, ei se sinun vikasi ole jos olet pieni.
Entä sitten kun olen kuuluisa, että jos pyydetään mainokseen missä pitää juosta ja kun minä en jaksa? Kannattaako vaan kieltäytyä (onneksi on mopo ).
Jos et halua juosta niin kieltäydy. Eikä ehkä kannata musiikintekoa aloittaessaan ensimmäiseksi tuollaista miettiä eikä edes ottaa tavoitteekseen tulla kuuluisaksi. Tee musiikkia ainakin aluksi ihan omaksi iloksesi. (Ja kuinka usein olet nähnyt mainoksia, joissa muusikko juoksee?)
Että onko koolla väliä kun kaverit aina haukkuu ettei näin pieni voi tehda musiikkia (tai räppiä)?
Kyllä musiikkia voi tehdä koosta riippumatta.
Migeteus muokkasi viestiä 15:21 25.10.2004
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
ar2
|
#13 kirjoitettu
25.10.2004 15:20
Runtupoika kirjoitti:
Eli jos on tosi pieni niin kuin minä (150cm) mutta tosi lihava (67kg) niin voiko silti menestyä musiikin tekemisessä? Kannattaisiko alkaa tekemään räppiä koska räppäri voi olla myös lihava? Inhoan kyllä räppiä mutta näin pientä metalli-miestä ei ehkä oteta tosissaan ja sitten olisin kaikkien yleinen vitsi :/ Entä onko ne laitteet mitä käytetään kovin isoja koska en jaksa nostaa raskaita taakkoja? Ylipäätänsäkin onko tuolla sisäisellä hardwarella paljon väliä (siis lihaksilla tietenkin ? Entä sitten kun olen kuuluisa, että jos pyydetään mainokseen missä pitää juosta ja kun minä en jaksa? Kannattaako vaan kieltäytyä (onneksi on mopo ). Niin että mitä keveitä laitteita on markinoilla ja onko ne yhtä hyviä kuin ne painavat? Kun jo oman koneen liikuttelu tuottaa hiukan selkävaivoja.
Että onko koolla väliä kun kaverit aina haukkuu ettei näin pieni voi tehda musiikkia (tai räppiä)?
-Runtupoika
Buahahah.. Kyllä sä voit menestyä mut älä nyt jumalauta hoppia ala tekee jos et siitä pidää.. Haha, anteeksi, alkoi naurattaa...
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
SaastanenHippi
4225 viestiä
|
#14 kirjoitettu
26.10.2004 09:21
Muistaakseni rumpali Simon Phillipsikään ei mikään jättiläinen ollut, mutta mainioisti on menestynyt.
Ei koko vaikuta taiteeseen mitenkään
SaastanenHippi muokkasi viestiä 09:21 26.10.2004
tämä oli aika mielenkiintoinen aihe täällä "hardware-forumissa.."
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
MCMLXXXVIII
|
#15 kirjoitettu
27.10.2004 11:46
Yhtä hyvin voit tehä metallia niinku hoppiakin ..!! (miten se voi olla pituus kysymys..?) Mut joo etköhän sää siitä vielä kerkee kasvamaa pituutta!?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Bixette
|
#16 kirjoitettu
28.10.2004 22:14
No koolla nyt ei pitäs olla mitään merkityst. Kaikki ketä tajuaa jotain musanpäälle ni ei tiputa jotai biisii koon takia. Onha noi jokku ihan huiput sen takiiki menestyny paremmi mut eipä suomes oo sil mtn merkityst. Jos esim. Dj alkaa ni tuskin ketään kattoo et onks siel läski (muka) laitteitten takana.
Niinku sanonta kuuluu: Koolla ei oo väliä
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Fakap
Trancevastaava 4849 viestiä Luottokäyttäjä
|
#17 kirjoitettu
29.10.2004 07:17
Fakap kirjoitti:
No siis räppäriksi ryhtymisen edellytyksenä on nimenomaan, että näyttää urpolta. Ei se mikki paljoo paina.
doku kirjoitti:
joo kiitos erittäin paljon tästä kommentista!!!!!!
jotain omatunto ongelmia kenties..
Älä ny loukkaannu.. voisin varmuudeks mainita että harrastan itsekin rapmusiikkia kaiken muun ohessa enkä oo ulkonäköäni kehunu sen enempää kuin sunkaan.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Khimil
2676 viestiä Luottokäyttäjä
|
#18 kirjoitettu
02.11.2004 22:35
Tällaista ne Popstarsit ja Idolsit opettaa pienille televisionkatsojille. Surullista.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Kitka
|
#19 kirjoitettu
03.11.2004 12:42
Runtupoika kirjoitti:
Eli jos on tosi pieni niin kuin minä (150cm) mutta tosi lihava (67kg) niin voiko silti menestyä musiikin tekemisessä? Kannattaisiko alkaa tekemään räppiä koska räppäri voi olla myös lihava? Inhoan kyllä räppiä mutta näin pientä metalli-miestä ei ehkä oteta tosissaan ja sitten olisin kaikkien yleinen vitsi :/ Entä onko ne laitteet mitä käytetään kovin isoja koska en jaksa nostaa raskaita taakkoja? Ylipäätänsäkin onko tuolla sisäisellä hardwarella paljon väliä (siis lihaksilla tietenkin ? Entä sitten kun olen kuuluisa, että jos pyydetään mainokseen missä pitää juosta ja kun minä en jaksa? Kannattaako vaan kieltäytyä (onneksi on mopo ). Niin että mitä keveitä laitteita on markinoilla ja onko ne yhtä hyviä kuin ne painavat? Kun jo oman koneen liikuttelu tuottaa hiukan selkävaivoja.
Että onko koolla väliä kun kaverit aina haukkuu ettei näin pieni voi tehda musiikkia (tai räppiä)?
-Runtupoika
Tottakai voit tehdä miltä itsestäsi tuntuu!Luota itseesi!Luota tulevaisuuteesi!Noin sanavalmis pärjää saralla kuin saralla!Itseasiassa melko hyvä suunnitelma ois jos vetäisit lökäpöksyt jalkaan, pilotin päälle, ja irokeesin, sit alat tekee klassista,varmasti menestyt!!Onnea urallesi!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
juhok
|
#20 kirjoitettu
04.11.2004 10:13
Ulkonäkö nyt ei mitenkään vaikuta musiikin tekoon, ellet sitten anna sen vaikuttaa jotenkin, esim. ottamalla tosissaan nuo "Ei susta tule musiikkialalla mitään ku sä oot tollanen pätkä" -puheet.
En minäkään mikään kovin pitkä ole, 165 cm ja 17 vuotias olen, mutta en anna sen mitenkään vaikuttaa musiikintekoon. Eivätkä ne, jotka joskus minun biisejäni arvostelevat, edes tiedä kuinka pitkä olen, ja vaikka tietäisivätkin, niin tuskin siltä pohjalta numeroita ottaisivat pois.
Toinen asia on tämä menestyminen.. Jos lähtee tällasella Popstars/Idols -tyylisellä onnenonkimisella metsästämään kuuluisuutta, niin tulee luultavasti kuulemaan "Joo kuule sul on ehkä taitoa, mut sä kato oot tollane hirvee läski, ni sun kuule kannattas vaihtaa alaa.".
Mutta, jos aloitatkin siitä, mitä sinulla nyt on ja lähdet siitä rakentamaan taitojasi, sen sijaan että tyyliin heti "viikon Fruityloopsin kokeilun jälkeen" lähtisit kokeilemaan tulisiko sinusta hetkessä julkkista vai ei, olisin melko varma että tulet myöhemmin jonkin tasoista tunnustusta saamaan.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
ILL
|
#21 kirjoitettu
07.11.2004 05:11
Runtupoika kirjoitti:
Eli jos on tosi pieni niin kuin minä (150cm) mutta tosi lihava (67kg) niin voiko silti menestyä musiikin tekemisessä? Kannattaisiko alkaa tekemään räppiä koska räppäri voi olla myös lihava? Inhoan kyllä räppiä mutta näin pientä metalli-miestä ei ehkä oteta tosissaan ja sitten olisin kaikkien yleinen vitsi :/ Entä onko ne laitteet mitä käytetään kovin isoja koska en jaksa nostaa raskaita taakkoja? Ylipäätänsäkin onko tuolla sisäisellä hardwarella paljon väliä (siis lihaksilla tietenkin ? Entä sitten kun olen kuuluisa, että jos pyydetään mainokseen missä pitää juosta ja kun minä en jaksa? Kannattaako vaan kieltäytyä (onneksi on mopo ). Niin että mitä keveitä laitteita on markinoilla ja onko ne yhtä hyviä kuin ne painavat? Kun jo oman koneen liikuttelu tuottaa hiukan selkävaivoja.
Että onko koolla väliä, kun kaverit aina haukkuu ettei näin pieni voi tehda musiikkia (tai räppiä)?
Älä nyt viitsi, kaikkihan 150cm menestyy ihan vitusti!!! Räppiä ei kannata tehdä, koska se on jo aika väljähtänyttä pierua!
Mää tuun nostaan mitä et ite jaksa nostaa!
Vittu että mopolla pääsee kovaaa joskus.(Päin puuta)
-Runtupoika
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Sininen Lahna
|
#22 kirjoitettu
09.11.2004 14:41
Hm. Trolli?
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Seep
|
#23 kirjoitettu
09.11.2004 15:38
Yleisesti parhaat muusikot ovat ihmisiä, joita eivät muiden mielipiteet itsestä tai omista tekemisistä kiinnosta. He eivät ainakaan kysele muiden mielipiteitä.
Hups.
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|
Skillroy
|
#24 kirjoitettu
09.11.2004 15:46
Runtupoika kirjoitti:
Eli jos on tosi pieni niin kuin minä (150cm) mutta tosi lihava (67kg) niin voiko silti menestyä musiikin tekemisessä? Kannattaisiko alkaa tekemään räppiä koska räppäri voi olla myös lihava? Inhoan kyllä räppiä mutta näin pientä metalli-miestä ei ehkä oteta tosissaan ja sitten olisin kaikkien yleinen vitsi :/ Entä onko ne laitteet mitä käytetään kovin isoja koska en jaksa nostaa raskaita taakkoja? Ylipäätänsäkin onko tuolla sisäisellä hardwarella paljon väliä (siis lihaksilla tietenkin ? Entä sitten kun olen kuuluisa, että jos pyydetään mainokseen missä pitää juosta ja kun minä en jaksa? Kannattaako vaan kieltäytyä (onneksi on mopo ). Niin että mitä keveitä laitteita on markinoilla ja onko ne yhtä hyviä kuin ne painavat? Kun jo oman koneen liikuttelu tuottaa hiukan selkävaivoja.
Että onko koolla väliä kun kaverit aina haukkuu ettei näin pieni voi tehda musiikkia (tai räppiä)?
Siis HAHAHAHAHAHA EI VITTU.
Toi on oikeesti niin vitun vammasta et tän on pakko olla joku vitsi. Ihan oikeesti. Siis ihan ihan oikeesti.
HAHAHAHA HEEHEHEHEHH HÄHÄHÄÄH!!!
|
^ |
Vastaa
Lainaa
|