Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
urpoarpo kirjoitti:
Traagiset uutiset lentopallomailan katkeamisesta ja Mazdan ruostumisesta ovat hiljattain tavoittaneet meidät. Nämä kovan taiston tiimellyksessä tapahtuneet onnettomuudet estivät kahden taiteilijan osallistumisen kisaan, ja luonnollisesti ovat järkyttäneet syvästi niin kisayleisön kuin kilpailijatkin.
Kisajärjestäjä ei ainakaan tähän mennessä ole ilmoittanut kisan keskeyttämisestä tämän hirvittävän murheellisen tragedian takia. Vähintä mitä voimme tehdä, on minuutin hiljainen hetki tänään kello 12:00 seisten ja lakin ollessa poissa päästä. Myös suruliputus huomenna sunnuntaina on suositeltavaa, mutta ei pakollista.
Kai kuitenkin on parasta, että show must go on, kuten laulussakin sanotaan.
Hienoa, kun vielä viime hetkillä tapahtuu maaliviivan yli heittäytymisiä, viitaten juuri äsken tulleeseen hienoon sävellykseen.
Näistä aiemmin todetuista traagisista tapahtumista vielä sen verran, että kirkolta ei ole varmaankaan saatavana kriisiapua yhteisölle, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäänee mielen kirkastaminen omin eväin piipahtamalla (nykyään myös rivattomassa) pitkäripaisessa, ja hätätilassa kaupan keskarikin käy, kunhan sitä on riittävästi. Jokainen voi sitten itse valita hakemansa helpotuksen tilan keveästä hiprakasta aina raskaaseen muistin poistavaan änkyrään tai jotain siltä väliltä ...
Näinä rajujen vastoinkäymisten aikoina tulee varmaan vielä käymään niinkin, etten saa kasattua viikonlopun futiskierrokselta edes 30 pistettä Valioliigan fantasy-joukkueelleni.