Mikseri.net

#2 kirjoitettu 08.11.2020 20:05

Enpä osaa sanoa tunteja/biisi mutta karkea lähtökohta on se, että en laske biisiä käsistäni alle viikossa, koska aika usein tulee uusia hyviä/vähemmän hyviä ideoita puolivalmiiseen biisiin, ja pitäähän niitä toki kokeilla. Moni hyvältä tuntuva idea ei olekaan niin hyvä sen jälkeen kun pari päivää on mennyt, joten itse pidän kohtuullista kypsyttelyaikaa tarpeellisena omien biisieni osalta.

Silloin tällöin otan käsittelyyn biisin, josta olen tehnyt jonkinmoisen version jo aiemmin. Valmistumisaika voi näin ollen olla parikin vuotta aloituksesta "julkaisuun".

Jos cover-biisistä ei ole valmiina minkäänlaista pahvia, niin helposti menee tunti/pari pelkästään siihen että etsin aiheeseen liittyvää taustamateriaalia netistä. Jos materiaalia on tarpeeksi hyvään sovitukseen, niin viikko riittää jos intoa piisaa päivittäiseen tekemiseen.

Cover-sanoituksien luvan/kiellon odotteluun menee helposti parikin kuukautta. Sille ei itse voi oikein mitään.

Vastaus onkin vähän tylsästi: se vähän riippuu, mutta puhutaan ajoista 1 vk - 2 v.

#3 kirjoitettu 10.11.2020 12:25

10-15minuutista vuosikymmeniin.

Muutamia ns. hetkenlauluja on tullut tehtyä. Eli kitara kouraan, parit peräkkäin sopivat riffit kun on metsästetty, niin heti sanoitusta kehittämään lennosta. Sitten koko biisi ensimmäisellä otolla kännykällä talteen ja eikun Mikseriin kaikkien ihmisten haukuttavaksi. Jälkikäteen kuunneltuna moni näistä biiseistä on ollut hyvinkin onnistunut.

Toista ääripäätä edustaa se, että mulla on vielä hyvin monta 2002-2003 tehyä biisinraakiletta pöytälaatikossa/tietokoneen kovalevyllä julkaisematta. Ei ole vaan otollista hetkeä vielä tullut.

#4 kirjoitettu 11.11.2020 07:04

IT kirjoitti:
On harhakuvitelma, että parhaisiin piiseihin on mennyt säveltämisessä enemmän aikaa kuin huonoihin piiseihin... Monesti asia on juuri päinvastoin...


Jatkanpa mielenkiintoisen aiheen pohdiskelua tyyliin "paljon kysymyksiä - vähän vastauksia".

Taitaa olla niin, ettei tästä asiasta ole mitään luotettavaa, tilastoitua evidenssiä puoleen eikä toiseen. Se tiedetään aika hyvin, kuinka kauan kukin artisti on viettänyt aikaa studiossa, mutta sitä edeltävästä ajasta on ehkä kalpea aavistus. Eikä siitäkään, mitä studiossa tapahtui, ole ihan varmaa faktaa kuin tekijöillä itsellään. Joku artisti menee studiolle mukanaan vain pari biisiaihiota tai kokonaan ilman yhtään biisiä, jolloin iso osa studioajasta menee säveltämiseen; toisella on biisejä enemmän kuin mitä levylle mahtuu jolloin studioaikaa ei käytetä tuntiakaan varsinaiseen säveltämiseen.

Siitäkään ei taida olla tilastoa, kuinka usein ensimmäisen demon mukainen versio päätyy levylle.

Paljon riippuu tietysti siitä, milloin sävellyksen katsotaan olevan valmis: onko se valmis kun ensimmäinen aihio on säveltäjän päässä ... vai siitä kun ensimmäinen demo on tehty vaikkakin vielä ilman sanoja .. vai onko se valmis sen jälkeen kun biisi on sanoitettu ... vai sen jälkeen kun bändi on hionut sitä harjoituksissa ja muut bändin jätkät antaneet siihen oman panoksensa ... vai sen jälkeen kun se sovitetaan ja viimeistellään studiossa tuottajan johdolla lopulliseen muotoonsa, joka saattaa olla hyvinkin erilainen säveltäjän alkuperäiseen ideaan verrattuna.

Yhden miehen "Mies ja kitara" -bändillä (esim. Dave Lindholm) saattaisi helposti syntyä lopullinen versio hyvinkin nopeasti mutta esim. Nightwishin monipolvisten biisien demoversioitakaan ei tehdä tunneissa eikä viikoissa. Rohkenen epäillä, että esitettävä musiikkityyli on tässä hyvin merkittävä tekijä: pop- tai muutkaan sinfoniat eivät synny päivässä.

Pitäisikö hyvin monen Juicen biisin valmistumisajan laskeminen aloittaa jo siitä kun mies lukioaikoina kirjoitteli myöhemmin levyille päätyneitä tekstejä omiin vihkoihinsa. Myös Paul McCartneyllä ja John Lennonilla oli sekä keikoilla soitettuina että piironginlaatikoissa useita biisejä tai aihioita valmiina kun suosio alkoi nousta jyrkästi ja uusille kappaleille tuli huutava tarve. Ei siis ihme, että sävellyksiä tuntui alkuvaiheessa syntyvän lyhyessä ajassa kovalla tahdilla kun niistä on ollut jo vähintään jonkinmoinen hahmotelma olemassa jopa vuosia ennen tarvetta. Erityisesti Juicen osalta tekstit ovat mielestäni erittäin suuri osa sävellystä vaikka niistä ei nuotteja voikaan piirtää.

Kuinka monessa biisissä sovitus on oleellinen osa itse biisiä? Olisiko Eleanor Rigby noussut hitiksi ilman jousisovitusta? Onko Penny Lanen trumpettisoolo jo noussut osaksi biisiä vai ei? Siinäpä pulma purtavaksi aiheesta kiinnostuneille vaikka varmaa vastausta ei olekaan.

Ainakin muutamia instrumentaalipuolen jazz-levyjä on tehty siten, että bändi alkaa soittaa studiossa vaikka kenelläkään ei ole aavistusta siitä millainen lopputuloksesta tulee. Jos muistan oikein, on ainakin yksi levy tehty niin, ettei soittajilla ollut edes näköyhteyttä toisiinsa. Biisi "säveltyi" sitä mukaa kun soittajat keksivät soittaa jotain. Ääripää biisin säveltämiseen kuluneesta ajasta on siis yhtä kuin sen kesto.

Muutenkin jazz-biiseissä varsinainen teema saattaa olla erittäin lyhyt ja säveltäjän kynän ulkopuolelta tulleet, pääosin improvisoidut soolot vievät leijonanosan biisin kestosta. On syntynyt teos, jossa sävellyksen osuus on esim. 1/10 kokonaiskestosta. Teeman säveltämiseen kului aikaa ehkä pari tuntia, mutta voi olla että seuraavaan studiosessioon oli aikaa puoli vuotta. Onko biisi syntynyt, kun teemaosa on kehitelty vai vasta sitten kun koko biisi on levytetty?

On faktaa, että Hendrixin "The Wind Cries Mary" syntyi kokonaisuudessaan alle vuorokaudessa ideasta levylle, vaikka soittajat eivät olletkaan lopputulokseen tyytyväisiä. Toisaalta Jimi vietti myöhemmin hirveästi aikaa omassa studiossaan yksin ja muiden kanssa jammaillen etsiessään uusia ideoita biiseihinsä. Sama tekijä - eri tekotapa. Samanlainen kehityskäyrä näyttäisi toteutuneen myös mm. Beach Boysin ja Beatlesin osalta: studioajan käyttö lisääntyi bändin uran mukana. Kasvoiko nälkä ehkä syödessä ja bändit pyrkivät aiempaa "hienompiin" sävellyksiin ja korkeatasoisempaan tuotantoon kun studioaika ja raha eivät enää olleet rajoittavia tekijöitä?

Beatlesien viimeisistä studiosessioista on hirveä määrä nauhoitteita joista paljastuu aika tarkkaan se, mitä studiossa tehtiin. Olen joskus kuunnellut jonkun pätkän, mutta ei sitä touhua kauaa jaksa seurata koska tuntuu sille ettei sessiossa tapahdu oikein mitään.

Sävellysprosessia ja sen kestoa voidaan arvioida hyvin monelta kantilta ... vaan löytyykö yhtä ja oikeaa vastausta? Ehkä joku tietää ...

#5 kirjoitettu 12.11.2020 19:08 Muok:13.11.2020 06:53

On tietysti aika tavalla eri asia tehdä omaa sävellystä tai coveria toisten biisistä. Koska teen enemmän jälkimmäisiä, käsittelen nyt niitä tässäkin.

Joskus vain tulee "tämä ei nyt hitto vie toimi"-tunne ja biisi+pata jäävät pahasti jumiin. Väkisin ei kuitenkaan kannata puristaa jos ei ole selvää kuvaa siitä missä vika on. Itselläni puristaa useimmin rumpukompista. Toisinaan selviän sillä, että katselen pari saman genren tai jopa ko. biisin "opetusvideota" tuubista ja alan päästä juonen päästä kiinni. Joskus homma voi olla kiinni todella pienestä asiasta; pari basarin potkua lisää tai pois, pari haitsufilliä joka toiseen tahtiin tms. ... ja valmista tulee jos on tullakseen.

Toisinaan käy niinkin, että jos/kun biisiä kuuntelee myöhemmin viikkojen päästä uusin korvin, kuulee heti miksi biisi ei toiminut ja kappaleen pystyy herättämään uudestaan henkiin ... tai sitten se jää lopullisesti tekemättä. On kovalevyllä toki muutamia sellaisiakin yrityksiä, joista ei taida ikipäivänä syntyä mitään valmista.

Sen olen kuitenkin päättänyt, että koska tässä ei ole kenenkään henki kyseessä, jätän suosiolla kesken kun homma alkaa maistua liikaa työlle. Kunnolla toimivan biisin työstäminen taas ei koskaan tunnu työltä, ja siihen voi käyttää aikaa vastaavasti enemmän.

#6 kirjoitettu 13.11.2020 10:09

Heräilin muuten eilen siihen, että miten suurin osa, varmaan 80 - 90 % mun teksteistä päätyy muualle kuin internettiin tai jollekkin julkaisulle. Kirjoitan siis riimejä lähinnä pöytälaatikkoon. Tässä on se hyvä puoli, että kun tai ehkä joskus alan työstämään muutakin kuin yksittäisiä kappaleita julkaistavaksi internetissä, siis jotakin isompaa kokonaisuutta, niin pääsen tukevasti miettimään, mitä kaikkea haluan niihin teksteihin kirjoittaa ja mitä haluan niillä sanoa. Tulee oikeastaan teema koko levylle/soittolistalle. Soittolistoina näitä kai nykyään lähinnä internetissä julkaistaan...

#7 kirjoitettu 13.11.2020 12:42

Lisään vielä sen verran, että itsellä ei toimi, jos tekisin vain musiikkia. Deadlinet ei pidä ja tuotantoa ei synny kovinkaan tuotteliasta tahtia. Käytän tuolloin enemmän aikaa kaikkeen muuhun. Parhaiten toimii, kun oon jossain töissä tai koulussa päivät ja sitten vapailla teen musaa.

#8 kirjoitettu 13.11.2020 16:01

IT kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:

Itselläni puristaa useimmin rumpukompista. Toisinaan selviän sillä, että katselen pari saman genren tai jopa ko. biisin "opetusvideota" tuubista ja alan päästä juonen päästä kiinni. Joskus homma voi olla kiinni todella pienestä asiasta; pari basarin potkua lisää tai pois, pari haitsufilliä joka toiseen tahtiin tms. ... ja valmista tulee jos on tullakseen.


Mun mielestä sun covereissa on aikas onnistuneet rumpukompit ollut kauttaaltaan...

On tässä pitänytkin kysyä, että mitä rumpusoftaa käytät, ja kuinka paljon käytät valmiita rumpukomppeja ja kuinka paljon luot taikka muokkaat niitä itse?

Itsellänihän on tuo Addictive Drums 2 softa, ja se pitää sisällään valmiita midi rumpukomppeja, joita vedetään mukaan studiosoftaan drag and drop periaatteella... Voi niitä leikellä ja liimailla jonkin verran, mutta mitään isompia viilauksia en ainakaan minä osaa ton kanssa tehdä... Elikkä sitä saa mitä softa sulle tarjoaa...


Käytän Battery 4:sta, johon rakentelen Protoolsin midieditorilla omin pikku kätösin joka hemmetin iskun mitä kustakin biisistä löytyy. Ja joka iskua pitää vielä hienosäätää mm. sen mukaan onko siinä korostusta vai ei jotta komppiin syntyy dynamiikkaa. Sitten lopuksi pitää passata vielä sekin, ettei joku pellinkilkutus tulee liikaa pintaan. Osan tahdeista pystyy sentää monistamaan copy-pastella koska rumpukompeissa tuppaa olemaan onneksi osa tahdeista ihan samanlaisia (tai samanlainenkin kelpaa ihan hyvin).

Batteryssa on se hyvä puoli, että siinä on itsessään mukana kaikki miksauksessa käytettävät elementit eli kullekin kannulle pystyy säätämään panoroinnin, kaiun, delayn, kompressorin jne. Silläkin tulisi toimeen oikein hyvin.

Toinen hyvä puoli on se, ettei itse asiassa mikään rajoita komppien tekoa (protoolsin midieditori ymmärtää nuotit 1/64 asti ja vielä triolina tuotakin pienemmiksi osiksi). Erilaisia rumpusettejä Batteryssä on kymmeniä, joten valinnanvaraa on runsaasti senkin puoleen. Itselläni on muutama lempisetti ja loput voisi ihan hyvin heittää vaikka huitsin Nevadaan.

Mutta koska nälkä on kasvanut matkan varrella, niin otan nykyään kaikki rumpukilkkeet erillisinä ulos (yleensä kick, snare, floortom, lowtom, midtom, hightom, hihat, overheads) wav:nä omille raidoilleen, käsittelen kunkin erikseen Drumforgen miksauspaketilla (EQ, Comp, Satur jne.) ja panoroin ne tavanomaisen rumpusetin näköisesti.

Joku biisi ei vaan suostu toimimaan, jos siitä puuttuu oikea syke rummuista. Homma voi olla kiinni ihan triviaalilta tuntuvasta seikasta. Periaatteessa kaikki on OK ... mutta kun aina ei kulje niin ei kulje.

#9 kirjoitettu 13.11.2020 16:11

Hyviä kommentteja täällä. Eipä mulla paljon ole lisättävää noihin. Toisinaan biisin teko kestää pitkään, toisinaan ei. Minulla on biisin torsoja aika paljon, joita en ole saanut loppuun asti vietyä. Kaikki ei vain toimi niin kuin olettaa aluksi. Olen kuitenkin huomannut, että se kesken jäänyt idea saattaa ilmaantua uudessa muodossa myöhemmin jossakin biisissä hieman samanlaisena, mutta hiotummassa muodossa.

Pistäisin kyllä aika suuren painoarvon sovituksille ja tulkinnoille biiseissä. Kun ne on kunnossa voi aika "mitätönkin idea" kasvaa isompiin mittoihin. Olenkin miettinyt joskus, että biisien tulkitsijat (laulajat), jotka omalla tulkinnallaan nostaa biisin korkeaan luokkaan, pitäisi merkitä myös säveltäjiksi. Samoin instrumenttien sovitus voi olla aivan ratkaisevan tärkeä asia lopputuloksen kannalta.

#10 kirjoitettu 13.11.2020 18:01 Muok:13.11.2020 18:27

Tahaton tai tahallinen pölliminen kuuluu (kai) säveltämisen jaloon taitoon:

Deep Purple-yhtyeen Burn-biisin riffin "alkujuuri" on George Gershwinin Fascinating Rhythm, tuossa hauska video tästä yhteydestä, tässä biisi alkaa alkuperäisellä versiolla:

https://youtu.be/pzJcx...

Ritchie Blackmore on tehnyt hyviä riffejä paljon, ja silloin tällöin saattaa tahattomastikin tarttua mielen sopukoihin joku aiempi juttu. En näe kovin vakavana asiana. Osin lainaa ja jatkumoa se säveltäminen on kuitenkin. Ei kukaan "pystymetsästä" ilman vaikutteita mitään keksisi ...

Noh, miten se on keskustelijoiden mielestä, paljonko saa varastaa, että ei mene mauttomaksi?

urpoarpo muokkasi viestiä 18:02 13.11.2020

urpoarpo muokkasi viestiä 18:17 13.11.2020

urpoarpo muokkasi viestiä 18:26 13.11.2020

#11 kirjoitettu 13.11.2020 18:06

Jostakin syystä tuo linkki ei vie itse biisiin, mistähän tuo hymiö tuohon tulee .... Noh, biisi näkyy olevan tuonkin linkin takana siellä ensimmäisenä rivissä.

#12 kirjoitettu 13.11.2020 18:25

Onnistui sillä tavalla saada tuo linkki toimimaan, että menin videon päälle ja klikkasin hiiren oikealla, ja sieltä pystyi kopioimaan tuon linkin leikepöydälle ja edelleen tänne. Ei edes se JAA-valikko pelannut oikein.

#13 kirjoitettu 13.11.2020 19:08

IT kirjoitti:

Tossa hauska video aiheesta country musiikin maailmasta:

Sir Mashalot: Mind-Blowing SIX Song Country Mashup

Joskus ne hittipiisit vaan tuppaa kuulostamaan samanlaiselta... Vai kuinka...


Joo, eihän näitä kaikkia hittejäkään voi melodiseksi sävellykseksi sillä tavalla kutsua, että niissä oikeastaan kummoista säveltä olisi ... enemmänkin samanlaisten sointupohjien päälle sanelua ... sanat vaihtuu, muuten sama paska (hieman) uudessa paketissa, siksi ne pakkaa kuulostamaan samanlaisille.

Mutta on niitä ihan oikeita melodisia sävellyksiäkin olemassa, harvassa kylläkin, tässä yksi hienoista:

https://youtu.be/AxSar...

#14 kirjoitettu 13.11.2020 19:23

urpoarpo kirjoitti:
IT kirjoitti:

Tossa hauska video aiheesta country musiikin maailmasta:

Sir Mashalot: Mind-Blowing SIX Song Country Mashup

Joskus ne hittipiisit vaan tuppaa kuulostamaan samanlaiselta... Vai kuinka...


Joo, eihän näitä kaikkia hittejäkään voi melodiseksi sävellykseksi sillä tavalla kutsua, että niissä oikeastaan kummoista säveltä olisi ... enemmänkin samanlaisten sointupohjien päälle sanelua ... sanat vaihtuu, muuten sama paska (hieman) uudessa paketissa, siksi ne pakkaa kuulostamaan samanlaisille.

Mutta on niitä ihan oikeita melodisia sävellyksiäkin olemassa, harvassa kylläkin, tässä yksi hienoista:

https://youtu.be/AxSar...


Tuohon kun vetää jatkoksi "By the Time I Get To Phoenix" niin ei paremmasta väliä.
https://youtu.be/mUg5p...

#15 kirjoitettu 14.11.2020 10:38

IT kirjoitti:
... olin Amerikassa 80-luvun lopulla, niin siellä paikallinen väestö kuunteli mielellään tällaista musiikkia rockin lisäksi:

Hank Williams, Jr. - A Country Boy Can Survive


Ja kun mulla oli tuolloin Suomesta musiikkia mukana kasetteina, niin niille siellä upposi myös tällainen:

Peer Gynt - Backseat


Muistan kun ajeltiin kaverin kanssa niiden faijan vanhalla avolava pakulla, jossa pelkääjän paikalla edessä oli yli 10 cm x 10 cm reikä lattiassa... Vanha ruosteinen paska, mutta tuota Backseatia oli hauska luukuttaa silti autostereoista... Oli vähän eri meininki siellä noiden katsastusten suhteen...


Hienoja biisejä molemmat. Kiva kun suomalainen musa on mennyt kaaliin jenkkilässäkin ... (ja vapaassa maassa saa olla reikä auton pohjassakin)

Tästä musiikillisesta lainaamisesta vielä hieman: Joitakin tekijöitä kohtaan ollaan aika tarkkoja tuon mahdollisen lainaamisen, varastamisen, plagioinnin suhteen (millä nimellä sitä nyt halutaankin kutsua).

Bob Dylaniakin on syytetty plagioinnista. Hän on vastannut seuraavasti:

"Dylan korostaa, että musiikilliset varkaudet ja lainat ovat osa kansanperinnettä.
- Folkissa ja jazzissa lainaaminen on musiikkia rikastuttava perinne. Kaikki muut paitsi minä saavat tehdä sitä. Minua varten on näköjään luotu erilaiset säännöt, puhisee 71-vuotias Dylan."

https://www.ts.fi/viih...

Dylan siis kertoo tekevänsä kuten muutkin, hän ymmärtää musiikin jatkumona, kansanperinteen eteenpäin viemisenä. Dylania (ehkä) käsitellään kritiikissä tiukemmin kuin muita, koska monet ovat korottaneet hänet niin korkealle jalustalle, lähes jumalolennoksi, että hänen odotetaan loihtivan täysin uutta koko ajan.

Dylania on lehtijuttujen mukaan aina risonut se, että hänen tekemisensä ovat niin suuren tarkkailun alla. Kun Dylan alkoi aikoinaan soittaa sähkökitaraa, sekin oli joidenkin mielestä aivan järkyttävää

Bob haluaisi tehdä musiikkia niin kuin muutkin, mutta kaikille se ei käy. Noh, osalle ei käy mikään, ja kaikki on aina väärin. Musiikin kuuntelussa(kin) voi keskittyä virheisiin tai musiikkiin. Se on oma valinta, ja se valinta sallitaan kaikille.

#16 kirjoitettu 14.11.2020 13:12 Muok:14.11.2020 13:15

Se plagiaattisääntö taitaa olla edelleen se sama vanha eli jos on 4 peräkkäistä tahtia täysin samaa, kyseessä on plagiaatti. Siihen ei riitä, että biisi "kuulostaa ikään kuin samalle" vaan sen pitää olla täysin sama.

Erittäin monessa biisissä on tuttuja sävel- tai sointukulkuja siellä täällä, mutta ei se minua juuri häiritse kunhan biisi toimii. Perinteisen tyylin mukaisten blues-biisien tekemisen voisi kai lopettaa saman tien jos alettaisiin olemaan hemmetin tiukkoja.

Suhtaudun asiaan niin, että jos artisti A nostaa jutun siitä, että hänen biisiään on lainattu (mutta ei kuitenkaan plagiaattiin asti), niin minusta on silloin kohtuullista suhtautua artisti A:n omiin tekemisiin samalla pieteetillä eli vahditaan mahdollisisa lainoja suurennuslasin kanssa.

Asianhan voisi ajatella niinkin, että onhan se jonkinmoinen kunnia että joku katsoo oman biisin niin hyväksi, että siitä kannattaa lainata joku osa. Vähän sama kuin imitoinnissa: ei "huonoja ja tuntemattomia" hahmoja kukaan imitoi joten imitoinnin kohteeksi itse asiassa päästään eikä jouduta.

--------------------

Ihmettelin aikanaan mm. sitä, miten Paul McCartneykin vohki vanhan biisin ja teki siitä "Those were the days"-hitin Mary Hopkinille. Satuin kuulemaan aikanaan autoradiosta, kun joku vanha gubbe soitti radio-ohjelmaan Hopkinin biisin jälkeen ja kertoi kuulleensa sen jo kymmeniä vuosia sitten jossain musicalissa. Ajattelin ensin, että ukko höperehtii omiaan mutta pakko oli uskoa kun äijä vetäisi säkeistön verran biisiä venäjäksi saman tien.

WP: Innocents in Paris. The song appears in the 1953 British/French movie Innocents in Paris, in which it was sung with its original Russian lyrics by the Russian Tzigane chanteuse Ludmila Lopato.

#17 kirjoitettu 14.11.2020 17:03

IT kirjoitti:

Joo, tuon 4 tahdin säännön mäkin tunnen, mutta senkin kanssa on oltava tarkkana... Olen tän videon tänne ennenkin postannut, ja laitan sen uudestaan... Kyseessä on oiva esimerkki siitä kuinka monet pop kappaleet on kuin samasta puusta veistetty, mutta kukaan tuskin syyttää näiden säveltäjiä plagioinnista, vaikka samaa neljää sointua on käytetty, koska melodiat ja muut ovat erilaisia:

Axis of Awesome - 4 Four Chord Song


Toisaalta tuo sun lausahdus tuosta kunniasta, että on kunnia jos joku lainaa sun piisiä, niin olen hiukan eri mieltä... Ei se ole kunnianosoitus, jos toinen artisti hyväksikäyttää vaikkapa sun hittiä omissa tuotannoissaan, etkä saa siitä krediittejä etkä sitä myöten myöskään tulovirtaa... Toki jos se kunnia on tuotu eksplisiittisesti esiin, ja ilmoitettu alkuperäinen säveltäjä yhdeksi piisin säveltäjäksi, niin silloinhan se on toki kunnia...


Ja tää seuraava nyt ei liity tähän aiheeseen oikeastaan mitenkään, mutta on oiva esimerkki siitä kuinka coverit voi joskus mennä korniuden puolelle:

Blonde On Blonde - Whole Lotta Love

On kyllä aika hauska nykypäivän näkökulmasta... Tietyllä tapaa jopa hieman viatonta... Only in the 70's...


Sointujen samankaltaisuus ei ole missään oloissa riittävä peruste plagioinnille; jos niin olisi niin kaikki C, Am, F, G7 - biisien tekijät olisivat jalkapuussa puhumattakaan kolmen soinnun rokkareista. Tuollaisesta ei kannata nostaa kannetta jos ei halua menettää rahojaan. Tästä huolimatta aina joku onneton lähtee oikeuteen tuollakin perusteella.

Sen sijaan samat soinnut + sama melodia (tai sama riffi), vaikka sanat ja esim. bassokulku olisikin ihan erilainen, alkaa olla vahvasti vaaravyöhykkeessä.

Pieneen lainaamiseen kannattaa suhtautua positiivisesti ihan vaan siksi että pieni laina ei ole kiellettyä, vaan sallittua. Eipä taida meikäläinen mahtaa mitään sille, että joku käyttäisi vaikkapa 3 tahtia tekemästäni biisistä. Ja koska asialle ei voi mitään, kannattaa nähdä sen positiivinen puoli: eihän ihan paskaa kehitelmää kukaan lainaa. Toinen vaihtoehto on se, että kerää asiasta sappea niin saamaristi, nostaa hemmetinmoisen haloon ja saa lopulta paskahalvauksen kun näkee juristinsa laskun.

Jos vielä lainaaja viitsii kertoa kenen biisiä on hyödyntänyt, niin sehän on jo suorastaan bonusta. Itse olen kohteliaana miehenä ainakin yrittänyt noudattaa tätä silloin kun esikuvanani on ollut joku tietty biisi ja/tai sanoitus.

Näissähän on aina sekin, ettei kukaan meistä, jotka rakentelemme biisejä, voi koskaan olla satavarmaa siitä, etteikö ihan tai lähes samaa olisi jo jossain päin maailmaa sävelletty. Ja juuri tästä syystä on ihan fiksusti mietitty, ettei pieniin lainoihin ole syytä puuttua. Tällä rajauksella on vältetty todennäköisesti kymmeniä tuhansia turhia ja kalliita oikeudenkäyntejä vähän siellä sun täällä.

#18 kirjoitettu 14.11.2020 20:26

Hyvää keskustelua taas. Otanpa minäkin kantaa.

Joo, ei sointupohja ratkaise, onko sävellys plagiaatti, vaan tietenkin melodia. Ja myös täysin tunnistettavan riffin suora kopsaaminen on plagiointia.

Kolmisointurokissa ja bluesissa sanoitus jo tekee biisistä erilaisen, siis myös musiikillisesti, koska sanojen tavutuksethan kulkevat aivan varmasti vähintäänkin nuotin keston suhteen eri tavalla joka biisissä.

Soolosoitosta kitaralla, omat kokemukset: Nuorena ensin ostin sen ajan kitarakirjoja, joissa oli helvetin monimutkaisia juttuja, erilaisia skaaloja niin paljon, että kun ne yhdisti kitaran kaulalle, joka väliin tuli piste eri skaalojen merkiksi. Ajattelin, että "vitut tämä näin vaikeaa voi olla".

Menin kirjastoon ja lainasin ohuen kirjan, jossa esiteltiin Jimi Hendrixin tapa soittaa. Ydinkysymys on pentatonisen skaalan hallinta ja rinnakkaissävellajin ymmärtäminen. Sitten helvetisti treeniä jammailemalla. Biisi taakse soimaan, ja anna palaa. Löydä oma tyylisi. Carlos Santana on muistaakseni sanonut, että kitaristi pitää sulkea kellariin ja päästää ulos, kun hänellä on oma tyyli.

Melodisissa sooloissa soitan "ohi pentatonisesta korvakuulolta", pitää kuunnella, mikä ääni sopii, mikä ei. Pentatoninen skaala on "kuin puunrunko sen vihreyden keskellä".

Itse ajattelen niin, että soolo on kirsikka kakun päälle. Mutta biisi muuten on paljon tärkeämpi. Soolo voi vaikka pilata biisin. Kitarasankaria ei useinkaan tarvita bändissä. Kitarasankarin ympärille voi kyllä kannattaa perustaa bändi, mutta harvasta on esiintyväksi kitarasankariksi, vaikka paljon osaisikin ...

#19 kirjoitettu 14.11.2020 20:31

Melodian tekeminen biisiin tulee minulla vain kokeilujen kautta: säestelen, hyräilen ja koitan ammentaa voimaa aiemmin oppimastani. Olen kuitenkin ajat sitten tajunnut, että en ole koskaan Paul McCartneyn veroinen. Nykyisin tiedän sen varmasti! Varmuus on parasta, ja se tieto helpottaa kummasti!

#20 kirjoitettu 14.11.2020 20:58 Muok:14.11.2020 22:23

Mm. tuon minä panin taakse soimaan nuorena ja sitten soitin soolokohtaa mukana. Tuo on studioäänitys, ei se Jimilläkään lavalla mennyt aina juuri samalla tavalla, joten voi lohduttaa omaa mieltä, vaikka ei kotioloissa sujuisi ihan yhtä hyvin ..., lohduksi musiikki on luotu, ei ahdistukseksi

https://youtu.be/TLV4_...

Ajattelen niin, että paras soolosoitto syntyy hyvästä improvisaatiosta flow-tilassa, ja sen taidon voi saada jammailemalla paljon. Melodisen biisin melodian osaa soittaa jo tyydyttävällä soittotaidolla, kunhan jaksaa hieman harjoitella. Hyvän improvisaatiotaidon saa vain soittamalla aivan perkeleesti jamia.

urpoarpo muokkasi viestiä 22:17 14.11.2020

#21 kirjoitettu 15.11.2020 06:36

urpoarpo kirjoitti:
Mm. tuon minä panin taakse soimaan nuorena ja sitten soitin soolokohtaa mukana. Tuo on studioäänitys, ei se Jimilläkään lavalla mennyt aina juuri samalla tavalla, joten voi lohduttaa omaa mieltä, vaikka ei kotioloissa sujuisi ihan yhtä hyvin ..., lohduksi musiikki on luotu, ei ahdistukseksi

https://youtu.be/TLV4_...

Ajattelen niin, että paras soolosoitto syntyy hyvästä improvisaatiosta flow-tilassa, ja sen taidon voi saada jammailemalla paljon. Melodisen biisin melodian osaa soittaa jo tyydyttävällä soittotaidolla, kunhan jaksaa hieman harjoitella. Hyvän improvisaatiotaidon saa vain soittamalla aivan perkeleesti jamia.

urpoarpo muokkasi viestiä 22:17 14.11.2020


Ihan tulee mieleen kun kymmeniä vuosia sitten syntyi tilanne, että "olisihan se kiva jos jazz-evergreenissä olisi joskus kitarasoolokin".

Enhän minä sellaisia ollut koskaan soittanut vaikka aika vaikeatkin soinnut olivat kyllä hallinnassa. Kokeilin pari kertaa ja totesin, että kamalalta kuulostaa ... eikä ainakaan jazzilta.

Soitin kelamankalle soolon sointukierron kymmeneen kertaan peräkkäin ja aloin kokeilla taustan päälle kaikenlaista kuviota. Sitten yht'äkkiä huomasin, että perskules ... nythän tämä alkaa kuulostaa jazzilta. Sitten vaan nuottipaperi ja kynä esille ennen kuin soolon perusrunko ehti unohtua.
---------------

Arvostan itse eniten kitaristeista niitä, joiden soiton tunnistaa vaikka oudommassakin ympäristössä. Soolossa pitää olla selvä kaari ja idea; pelkälle tiluttelulle en lämpene. Arvostan toki teknistä osaamista ... mutta vain tiettyyn rajaan asti.

Jos olisin tässä ja nyt huonon sävelkorvan omaava, itseäni huomattavasti nuorempi AnttiJ, niin varmaan opettelisin sooloja transcriptioista joita löytyy näköjään vähän joka lähtöön.

#22 kirjoitettu 15.11.2020 13:35 Muok:15.11.2020 13:35

Tuo kitaristien lukumäärä taitaa vähän riippua ... no, jostain. Kyllä niitä kakkosiakin on bändeissä ollut.

Ainakin Santanalla on ollut silloin tällöin komppikitaristi bändissään samoin kuin Mark Knopflerilla Dire Straitsissa. Onhan Keefiekin aikamoinen kitarasankari ainakin riffinikkarina, ja silläkin on aina ollut kakkosmies Rollareissa. Claptonillakin on ollut toinen kitaristi muistaakseni ainakin Ocean Buleward-kokoonpanossa ja John Fogertylla veljensä Tom. Sitten on Allman Brothers Band jossa olivat Duane Allman ja Richard Betts. Joe Bonamassallakin on toinen kitaristi bändissä. Nämä nyt tulivat mieleen ihan saman tien.

Vaan onhan se niinkin, että tietyillä jepeillä on taidon lisäksi niin iso ego, ettei samaan bändiin toista saman soittimen osaajaa useinkaan mahdu. Ainakaan Blackmore ei taida olla ihmisenä ihan sieltä helpoimmasta päästä.

Olisiko kenties niin, että toiset viihtyvät osana isompaa bändiä (tai eivät ainakaan koe sitä ongelmana) ja toiset yksinkertaisesti haluavat olla kaiken keskipisteenä? Vähän sama kuin futiksessa: on joukkuepelaajia jotka älyävät että joukkue voi olla enemmän kuin osiensa summa ja sitten niitä muita.

Jos superstaran itsetunto on kunnossa, niin eikö silloin kannattaisi ottaa bändiin tanakkaa komppia ja napakoita riffejä vetävää kakkoskitaristia, häh?

#23 kirjoitettu 15.11.2020 14:49

Tosta Nasarettilaisesta ... muistan pohtineeni aikoinaan olisiko bändistä tullut niinkin suosittua ilman todella raakaäänistä solistia Mc Caffertyä. Kallistuin silloin sille kannalle että ei .. olihan I'm a Bad bad boy ihan hirveän kova veto erityisesti solistilta.

Sinänsä bändin hyvien biisien tekijöistä minulla ei ole mitään käsitystä, mutta jos edes osa niistä on Mc Caffertyn käsialaa, niin olen taipuvainen olemaan edelleen samaa mieltä bändin merkityksellisimmästä jäsenestä: Nazareth tunnistetaan vieläkin vanhoilta levyiltään aika varmasti useimmin solistinsa äänestä ja nimenomaan tunnistettavuudestahan huomiotaloudessa on kysymys.

PS: "Love Hurts" ...hieno cover-veto hienosta biisistä.

Mick Box jäi Uriah Heepissä aina vähän takariviin. Muistan kerran lukeneeni että Heepin kiertue jouduttiin perumaan sen takia että Boxin käsi joutui kipsattavaksi. Johan siitä joku arvostelija pääsi sanomaan, ettei se haittaa mitään koska Boxin käsi on aina kipsissä. Tuo oli selvästi kateellisten puhetta; minusta Box teki luotettavaa työtä vuodesta toiseen ja oli siinä mielessä kiertuebändille varmasti sata kertaa parempi vaihtoehto kuin joku stara joka saapuu paikalle kun muistaa ja soittaa jos sattuu olemaan hyvällä päällä.

#24 kirjoitettu 15.11.2020 15:20

Joo, kyllä SRV:n veto on se "kevyempi" versio Voodoosta.

Yksi hyvä tapahan olisi arvioida bändiä sen perusteella kuinka monta kitaraa levyille on ääänitetty. Jos siellä on vain 1-2 kitaraa, niin asialliseen versioon pääsee varmasti yksi taitava ukkokin. Jos bändillä on paljon ns. tuplakitarointia, niin kyllä jää helposti ohueksi jos yhdellä äijällä homman vetää. Enpä tiedä olisinko kuinka kiinnostunut kuulemaan "yhden miehen Hotelli Californiaa".

Sitten on tietysti muutama, todella harva Hendrixin tapainen, paljon livenä improava kitaristi, jonka bändissä toinen kitaristi olisi lähinnä tiellä. Basisti ja drumsari vielä selviävät (ehkä?) äkkiväärän staran kulloisistakin päähänpistoista, mutta isompi bändi olisi takuuvarmasti siinä kuuluisassa kusessa. Mutta eihän Henkan tasoisia ja -tapaisia kitaristeja nyt ihan tungokseksi asti ole.

Tiedä sitten minkä takia itse kukin haluaa olla ainoa kitaristi bändissä; huipulla se ei jää rahastakaan kiinni.

Olen itse soitellut sekä triossa ja sekstetissä ainoana kitaristina että kolmen kitaristin bändeissä. Jälkimmäiseltä ajalta jäi mieleeni hyvä käytäntö jota noudatan edelleenkin sovituksissani: ei ole mitään järkeä siinä, että kolme ukkoa suttaa samaa komppia.

#25 kirjoitettu 16.11.2020 06:35 Muok:16.11.2020 07:19

Lähestyn asiaa enemmän sankaruuden kautta.

Soittotaitoa pitäa olla riittävästi (sehän on selvä), mutta en itse preferoi "maailman nopeimpia" soittajia enkä niitä jotka hutkivat kitaraa pesumopilla ja väittävät sitä soitoksi. Tarvittaessa pitää osata olla soitossaan tiukka ja tarkka.

Ilman improvisointikykyä ei sankariksi pääse koska silloin ei mm. pysty selviytymään kunnialla "vierailevan tähden" roolista, joita kunnon sankarille on tarjolla enemmän kuin niitä ehtisi soittaa.

Sankari luon tunnistettavan soittotyylin ja sellaisen oman soundin, joka erottuu muista sankareista. Sankarin soiton tunnistaa helposti myös muista yhteyksistä kuin omilta soolo- tai bändilevyiltä.

Tyylitaju on ihan välttämätön ominaisuus. Jos soitetaan kantria, niin soitetaan kantria eikä pyritä vetämään biiseihin blues-sooloja. Kun soitetaan rokkia, soitetaan rokkia eikä yritetä hoitaa hommaa kotiin jazz-skaaloilla.

Oikea sankari ymmärtää kulloisenkin roolinsa ja osaa olla hiljaa kun on sen aika ja komppaa täydellä intensiteetillä kun tarvitaan; soolopaikkoja jätetään myös muille bändin jätkille vaikka itseä kuinka kuumottaisi pääroolin omiminen. Tajuaa, että kokonaisuus on live-esiintymisissä se kaikkein tärkein juttu. Sankari ei myöskään pyri viemään pääesiintyjän roolia kun on lauteilla kutsuttuna vieraana.

Sankarin sooloissa pitää olla selvä idea ja niiden pitää olla sellaisia, että biisi tunnistetaan asian harrastajien keskuudessa pelkän kitara-intron tai biisin keskellä olevan soolon perusteella. Jos kitaristi ei osaa synnyttää mieleenpainuvia sooloja tai riffejä, ei kyse ole todellisesta kitarasankarista.

Todelliset sankarit pystyvät myös sävellystyöhön ja ovat luoneet ns. kuolemattomia hittejä joko yksin tai niin, että ovat olleet suurin vaikuttaja biisin syntymiseen.

Tuossa oli joitakin ydinpointtejani sekalaisessa järjestyksessä nopeasti kirjoitettuna.

#26 kirjoitettu 16.11.2020 10:01

IT kirjoitti:
Heräsi tässä myös sellainen kysymys, että:

Määritelkää hyvä kitaristi?!


... Hyvällä kitaristilla on tietysti teknistä osaamista, mutta ennen kaikkea tyylitajua ja hyvä maku tekemisessään....

Tuo ylläoleva pitää tietenkin täysin paikkansa. Hyvän kitaristin määrittelyssä on vain se vaikeus - ainakin minulla olisi - että sen sijaan että luettelisin esimerkkejä (absoluuttisesti?) hyvistä kitaristeista, suuri houkutus olisi listata niitä itselle mieluisia soittajia. Mitä luokkaa mahtaisi olla overlap?

Hyvä maku se vasta onkin makuasia. Musiikin kentässä - laajasti ottaen, ja niin haluaisin ottaa...- on ehkä kitaristeja, jotka operoivat laajemmallakin sektorilla, ja tällä vuosituhannellakin edelleen vaikuttavista kitaristeista löytyy niitä, jotka täyttänevät yllämainitut kriteerit. Mutta tämä kai oli jo tiedossa?

#27 kirjoitettu 16.11.2020 10:32

Antti käsitteli hyvin tämän sankariosaston.

Hyviä kitaristeja nykyään on paljon, mutta otan kaksi vanhaa kitaristia tuosta luettelosta, joita pohdin, Neil Young ja Keith Richards:

Keith ei juurikaan sooloile, vaan paneutuu tiukkaan komppiin, riffeihin ja pyrkii tekemään hyviä biisejä. Hän haluaa keskittyä näihin asioihin, ja on onnistunut hyvin. Neil Young käyttää kitaraa "luontonsa mukaan", joskus sähkökitaraa jopa aika brutaalilla tavalla, ja kohta akustisesti "kauneuden kukkuloilla". Se on hänen vaihteleva tyylinsä ja puhuttelee monia.

Olen kuullut jonkun ei-soittavan ihmisen joskus kommentoivan Neil Youngia: "paska kitaristi". En nykyisin jaksa alkaa inttämään makuasioista. Saatan sanoa vain, että ehkä turhan rankka mielipide. Sitten tuo ihminen voi sanoa, että hänellä on oikeus kritiikkiin. Siihen voi vastata, että toki on, mutta kunnon kritiikin antaminen on taitolaji ja sen antamista voi treenata.

Varsinkin heviosasto "vaatii" usein nopean tilutuksen osaamista. Mikäs siinä, hienoahan sitäkin on seurata ja kuunnellakin. Kitara on monipuolinen soitin eri tunnetilojen esilletuomisessa.

Hyvä kitaristi ymmärtää omat kykynsä ja soittamansa musiikkityylin vaatimukset ja pystyy sovittamaan ne yhteen niin, että lopputulos puhuttelee yleisöä. Jotenkin niin kai se menee.

#28 kirjoitettu 16.11.2020 11:10

urpoarpo kirjoitti:

Hyviä kitaristeja nykyään on paljon, mutta otan kaksi vanhaa kitaristia tuosta luettelosta, joita pohdin, Neil Young ja Keith Richards:

Keith ei juurikaan sooloile, vaan paneutuu tiukkaan komppiin, riffeihin ja pyrkii tekemään hyviä biisejä. Hän haluaa keskittyä näihin asioihin, ja on onnistunut hyvin. Neil Young käyttää kitaraa "luontonsa mukaan", joskus sähkökitaraa jopa aika brutaalilla tavalla, ja kohta akustisesti "kauneuden kukkuloilla". Se on hänen vaihteleva tyylinsä ja puhuttelee monia.



Kaksi erittäin hyvää esimerkkiä, joista kumpikaan ei olisi listoilla jos etsittäisiin teknisesti taitavampia ja/tai nopeimpia kitaristeja. Mutta kun se ei olekaan "se juttu".

Nämä kaksi ovat tehneet yhteensä niin paljon kuolemattomia riffejä ja hienoja biisejä, joissa on todellisia megahittejä mukana, ettei paremmasta väliä. Kumpikin on ymmärtänyt omat vahvuutensa ja osaa käyttää niitä yleisöä puhuttelevalla tavalla. Se on "se juttu".

#29 kirjoitettu 16.11.2020 11:32

IT kirjoitti:

Ajatellaan vaikkapa jotakin blues puolta, joka on mulle vieraampi... Silti on helppo nostaa sieltä esiin sellaisia kitaristeja kuin vaikkapa B.B. King... Tämäkin kitaristi ja artisti siis tehnyt tavattoman määrän hienoja piisejä urallaan, vaikkei mun varsinaisiin suosikkeihin kuulu, ja genrekin on hiukan vieras...


Tähän on ihan pakko tarttua, kun BB King nousi esiin. Olin Porin Jazzeilla kun esiintyjälistalla oli BB King. Kovasti odotimme hienoa blues-meininkiä. Vaan vielä mitä! Blues-bändi alkoi soittaa kuluneita jazz-standardeja eikä bluesia; varmaan siksi kun ollaan jazz-festivaaleilla.

Biisit menivät huonosti ja tyylittömästi soitettuina. Yleisö oli aika lailla haavi auki. Äijät taisivat lopulta hokata mitä yleisö oli tullut kuuntelemaan ja BB alkoi vetää normiohjelmistoaan ja sitä genreä jota bändi osasi. Saatiin sentään pari kunnollista vetoa ennen kuin esiintymisaika oli paketissa.

Huippukitaristi väärässä genressä ... juttu ei vaan toiminut.

#30 kirjoitettu 16.11.2020 11:52

IT kirjoitti:

Heh... Saatiin se vastarannan kiiskikin paikalle...

yleisellä tasolla ne paremmat kitaristit kuitenkin erottuvat niistä heikommista... Ihan vaan sillä että ovat tunnettuja ja suosittuja...


Kiitos ystävällisestä nimittelystä.

Tuosta tuli mieleen, että kun puhutaan kriitikoiden tai vaikkapa toisten muusikoiden suosimista soittajista ja sitten suuren yleisön suosikeista, usein ne saattavat erota paljonkin toisistaan.
Vaikka saattaakin kuulostaa elitistiseltä näkemykseltä, niin suuren suosion taustalla on ns. pienimmän yhteisen nimittäjän dilemma. Tätä on hieman vaikea verbalisoida, mutta mitä suurempi suosijoiden joukko, sitä todennäköisemmin joukossa on myös niitä, jotka karkeasti sanottuna eivät ymmärrä musiikista mitään ja suosivat jotain vain siksi että se on kuulemma suosittua ja kun kerta kaveritkin... Ja markkinoinnissa on onnistuttu.

Jotenkin olen usein kokenut tuon ”suuren suosion” olevan paralleeli massan mukana menemisen ja joukossa tyhmyys tiivistyy -juttujen kanssa, ja siksi pyrin katsomaan sitä kriittisesti.

Onhan myös sanottu: Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä - Elvis on paras.

#31 kirjoitettu 16.11.2020 17:07

IT kirjoitti:

Entä sinä? Kuunteletko tekotaiteellista paskaa vain siksi, ettei sinun tarvitsisi minun laillani päivittää itseäsi uudelle vuosituhannelle? (Toki nykyäänkin tehdään hyvää tekotaiteellista paskaa, but such is life...)...


omg. Olipa siinä taas vuodatusta. En oikein ymmärrä kysymyksesi logiikkaa ja siihen piilotettuja oletuksia, joten saanen jättää vastaamatta.

Osuvaa muuten, että juuri tänään mediassa on pohdittu keskustelukulttuurin tilaa.

#32 kirjoitettu 16.11.2020 17:17

Rolling Stone-lehden laajassa listassa on erittäin paljon biisejä, joita olisin itsekin sinne äänestänyt. Hienoja biisejä kaikki tyynni, mutta ...

Rolling Stone's 500 Greatest Songs of All Time

Top 3:
1. Bob Dylan - Like A Rolling Stone
2. The Rolling Stones - (I Can't Get No) Satisfaction
3. John Lennon - Imagine

Sattuma korjaa joskus outoa satoa ...

#33 kirjoitettu 17.11.2020 07:12

Valtavirta - marginaali on aika mielenkiintoinen asetelma. Pistäpä tästäkin pari ajatusta framille.

Musiikin tekemisen lähtökohtiahan pohdittiin joskus aiemmin kaupallisuuden/ei-kaupallisuuden vinkkelistä. Siinähän käy niin, että ei-kaupallisesta tulee väkisin kaupallista kun biisi tai uusi tyyli alkaa menestyä. Ei-kaupallisuuden voi varmimmin säilyttää niin, ettei julkaise biisejään ollenkaan tai vaikka niin, että vaihtaa tyyliään heti kun menestys alkaa uhata.

Sama taitaa päteä myös ns. marginaaliin: joskus sieltäkin noustaan menestykseen ja aiemmasta marginaalista tuleekin yht'äkkiä enemmän tai vähemmän osa valtavirtaa. Noita esimerkkejä riittää itse asiassa lähes minkä tahansa uuden musiikin alalajin kohdalla; "uudet suuntaukset" ovat poikkeuksetta kehittyneet todella pienen piirin oivalluksesta ja uudesta avauksesta. Joistakin henkilöistä puhutaan aiheesta "sen ja sen" tyylilajin isinä.

Hyvä kysymys on sekin, haluavatko nyt marginaalissa olevat pysyä siellä vai onko haaveissa kenties kuitenkin jonkinasteinen menestys. Ollaanko marginaalissa omasta tahdosta vai jonkinmoisen osaamaattomuuden ja menestyksen puutteen vuoksi, voisi joku kysyä.

Onko marginaalissa oleva muusikko parempi kuin valtavirtaa edustava virkaveljensä on kysymys, johon ei löydy yksiselitteistä vastausta. Marginaalissa voi olla loistava osaaja, joka syystä tai toisesta ei ole breikannut isommille areenoille vaikka pyrkyä ehkä olisikin. Manageri tai levy-yhtiö voi olla väärä, keikkamyyjä susipaska, somessa leviää ilkeitä juoruja ... onhan noita oikeitakin syitä vaikka kuinka monta ... ja tekosyitä vielä enemmän. Marginaalissa voidaan olla myös siksi, että kyvyt eivät riitä parrasvaloihin.

Musiikkibusineksen kannalta kaikki laajalti menestyneet artistit ovat todistettavasti kaupallisia onnistujia, olivat he sitten jollain muulla mittarilla miten hyviä tai huonoja tahansa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Sepi Kumpulainen, jonka laulu- ja soittotaito eivät olleet ihan parhainta A-ryhmää, mutta menestystä tuli silti koska mies oli onnistuneesti erilainen kuin muut. "Naapurinpoika"-artistikin puree todistetusti suureen maksavaan yleisöön, vaikka itseeni aika harvoin.

Keskustelimme 70-luvun alussa bändin kundien kanssa siitä onko Gary Glitterin musa paskaa vai. Voitolle jäi edustamani kanta, ettei 5 miljoonaa levyn ostanutta voi olla väärässä koska heidän tarpeisiinsa Glitter vastasi ns. kybällä. Sen jälkeen ohjelmistoomme tuli muutamia Glitterin biisejä, jotka menivät muutamilla keikoilla yleisöön paremmin kuin kuin häkä päähän.

Olimmeko huonoja ihmisiä kun soitimme sitä mitä maksava yleisö halusi vaikka biisit eivät mielestämme olleet kovinkaan kummoisia? Mielestäni emme, koska koen keikkamuusikon duunin edelleen palvelutehtävänä jossa useimmiten pitää pystyä pistämään bileet pystyyn. Siitähän bändeille maksetaan eikä oman napanöyhtän tutkimisesta.

#34 kirjoitettu 17.11.2020 18:19

AnttiJ kirjoitti:

Musiikin tekemisen lähtökohtiahan pohdittiin joskus aiemmin kaupallisuuden/ei-kaupallisuuden vinkkelistä.

Onko marginaalissa oleva muusikko parempi kuin valtavirtaa edustava virkaveljensä on kysymys, johon ei löydy yksiselitteistä vastausta.

Olimmeko huonoja ihmisiä kun soitimme sitä mitä maksava yleisö halusi vaikka biisit eivät mielestämme olleet kovinkaan kummoisia? Mielestäni emme, koska koen keikkamuusikon duunin edelleen palvelutehtävänä jossa useimmiten pitää pystyä pistämään bileet pystyyn. Siitähän bändeille maksetaan eikä oman napanöyhtän tutkimisesta.


Keikkamuusikko on palkkansa ansainnut ja voi (niin ennen kuin nytkin) soittaa bileissä sitä mitä kansa haluaa. Siinä palkka ansaitaan niin kuin missä tahansa työssä.

Kun bändistä aletaan rakentaa pääsääntöisesti kaupallista tuotetta kunnolla ... ja tärkeintä on kuteet ja se, onko tukka hyvin ... ja bändi kuluttaa aikaansa valokuvattavana, radio- ja tv-haastatteluissa, esittelee "vaatekaappejaan" aikakauslehdissä ja näkyy lehtien lööpeissä erilaisten tekaistujen ei-musiikillisten asioiden puitteissa, ja kaikki tämä myynnin edistämiseksi, johon kuluu aikaa enemmän kuin musiikin tekemiseen, voidaan puhua jo kauppallisesta bändistä.

Nykyisin voi myydä ja markkinoida vapaasti itseään miten itse haluaa. Ennen oli nuo termit kaupallinen / ei-kaupallinen. Nykyisin voisi kai käyttää sanontaa enemmän tai vähemmän kaupallinen. Jokainen voi valita, millä tavalla toimii.

Jos joku haluaa myyntiin panostaa vähemmän, ei se tee paremmaksi muusikoksi, eikä yltiökaupallisuuskaan ole välttämättä laadun tae, kun aika kuluu muussa kuin musan teossa pr:ää tehdessä.

#35 kirjoitettu 19.11.2020 08:43

IT kirjoitti:

Nää tällaiset kaupallisuus/ei-kaupallisuusväännöt on loppupeleissä aikas hedelmättömiä, koska meitä on joka lähtöön, ja absoluuttista mittaria jonkun hyvyydelle taikka taiteellisuudelle ei ole...

Jos joku haluaa tehdä jonkinlaista musiikkia ja sille löytyy vielä kuulijoita, niin antaa palaa vain Frank...


Tämän hetken suurin ongelma koronan takia on, että bändit ja artistit ei saa tuloja. Myös tekniikan, manageroinnin jne. parissa työskentelee paljon ihmisiä. Nyt jäissä nekin.

Ennen vanhaan suhtauduttiin aika moralistisesti ja mustavalkoisesti asioihin. Muutenkin kuin musiikissa. Oikein / väärin-asetelma. Ja myös taide / viihde-asetelma. Arvokas / arvoton, hyvä / huono ... aivan kuin suuri kollektiivinen voima vaikutti, miten "on hyvä ajatella".

#36 kirjoitettu 21.11.2020 18:15

IT kirjoitti:

Koska maailmassa on niin monta totuutta kun on ajattelijoitakin...


Mielipiteitä, näkemyksiä, uskomuksia, whatever, you name it, niitä kyllä riittää, mutta ihanko oikeasti nyt advokoit vaihtoehtoisia totuuksia? Se nyt on vielä lieventävä asianhaara, jos elää vaihtoehtoisessa todellisuudessa, mutta.... Olisiko ehkä mahdollista tarkistaa terminologiaa?

#37 kirjoitettu 22.11.2020 10:41

IT kirjoitti:

Ja on muuten monia aihealueita, joissa ei päästä filosofista pohdiskelua pidemmälle... Jumalan olemassaolo on yksi tällainen asia, joka ei ole tieteellisesti todistettavissa (ei ainakaan nykymenetelmin), joten aihe rajautuu tieteellisen tiedon ulkopuolelle...


Buddhalaisuudessa ei Jumalaa vissinkään ole, lieneekö tieteellisessä mielessä järkevin uskonto tai paremminkin elämänfilosofia? Joulupukkikin kai voi olla olemassa (en tarkoita naapurin Reiskaa naamari kasvoilla), ja näkki voi olla kaivossa, vaikka sitä ei kukaan ole nähnyt, mutta kaivoon on silloin tällöin joku pudonnut ...

#38 kirjoitettu 22.11.2020 11:32

Muistanpa kuulleeni jossain tämänkin pohdiskelun: "Mistä tiedämme, että pöytä on pöytä? Voihan olla, että me vain kutsumme sitä pöydäksi vaikka se oikeasti on jotain ihan muuta."