|
Kirjoittaja
|
Suuri koronavirus keskustelu
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#81 kirjoitettu
08.08.2020 08:11
IL kertoo että "Koronakuolemien määrä on kesän aikana laskenut Ruotsissa tasaisesti. Kun vielä huhtikuussa uusia kuolemia raportoitiin keskimäärin noin 80 päivässä, kesäkuussa luku oli noin 30 ja heinäkuussa 10. Elokuussa kuolemia on ollut enää yhteensä 8."
31 päivässä 10 ja 8 päivässä 8 ... millä ihmeen matematiikalla jälkimmäisestä voi sanoa "enää"?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#82 kirjoitettu
13.08.2020 06:40 Muok:13.08.2020 06:48
Sekoilu Suomen koronakaranteeneissa alkoi ...taas! Ensin ministeri Kiurulla on kovat piipussa ja karanteeni tulossa kaikille riskimaista tuleville ... kunnes todettiin, ettei hallitus voikaan määrätä karanteeneja kaikille lainsäädännön perusteella ... eikä erityisesti Kiuru yksinään kertomatta siitä etukäteen muille ministereille. Ainoat hereillä olevat löytyvät Turusta, jossa lääkäri pisti karanteenilaput kouraan kaikille Skopjesta tulleille.
Kaikille on ollut selvää jo kuukausikaupalla, että toinen korona-aalto tulee jossain vaiheessa. Mitä Suomen hallitus on tehnyt touko-, kesä- ja heinäkuussa? Ei mitään. Miksi ihmeessä erityisesti tämä hallitus ei näe seuraavaa iltapäivää pidemmälle?
Usein sanotaan, ettei valtio ole yritys eikä sitä voida johtaa yrityksien tavoin. Monessa asiassa noin onkin, mutta erittäin monessa ei. Valveutuneissa yrityksissä on koko ajan päivitettäviä suunnitelmia "B ja C" siltä varalta ettei suunnitelma A toteudukkaan odotetusti. Ei ole mitään syytä, miksei Suomen valtiollakin ole kyseisiä varasuunnitelmia ... erityisesti kun kansalaisten henki ja terveys on vaarassa.
Tässä tapauksessa on ollut lupa odottaa, että hallitus, sen turhankin lukuisat avustajat ja virkamiehet olisivat valmistelleet selvän suunnitelman mitä tehdään kun toinen korona-aalto käynnistyy. Ihan ensimmäinen asia olisi ollut määrittää se tartuntojen viikottainen määrä joka käynnistää hyvin valmistellun "suunnitelman B" tarvittavine päätöksineen ja viranomaisohjeineen. Ja jos korona leviää laajemmalle kuin suunnitelmassa B odotetaan, käynnistettäisiin "suunnitelma C".
Se, että hallitus aloittaa sekoilun kun on toiminnan aika, ei ole missään määrin hyväksyttävää asiassa, jonka tuloon olisi voinut ja pitänyt ehdottomasti varautua.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#83 kirjoitettu
13.08.2020 15:19
niinpä... Li Andersson saa sanoa että Halla-Aho puhuu paskaa ... mutta jos Halla-Aho (tai joku muu persu) sanoisi Anderssonin puhuvan paskaa, alkaisi valtava vyörytys Halla-Ahon/muun persun erottamiseksi eduskunnasta. Tällaista tämä tuppaa nykyisin täällä olemaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
project23
21 viestiä
|
#84 kirjoitettu
13.08.2020 19:09
ihmiset matkustaa jossain hevon kuusen makedoniassa ja tuo tautia Suomeen!
Nyt 41 tartuntaa päivässä. Kohta potkaistaan kaikki tyhjää, jess tätä on odotettu !
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#85 kirjoitettu
13.08.2020 19:42
Olisikohan jotenkin mahdollista, että ulkomaanlomailuun otettaisiin kunnon puolen vuoden paussi ja käytettäisiin nekin rahat mieluummin huolellisesti toteutettuun kotimaan matkailuun?
Kansantalouden kannalta tämä olisi enemmän kuin viisasta, koska siinä samalla pystyttäisiin pitämään paikalliset yritykset hengissä ja niiden työvoima paremmin töissä.
Tätähän voisi tukea sillä, että lainsäädäntöä muutetaan sen suuntaiseksi, että lomalle tartuntatautien pahimmille alueille menijät joutuvat palattuaan aina pakolliseen testaukseen ja omakustanteiseen karanteeniin ilman yhteiskunnan tulojen menetyksen korvausta. Yleensähän routa ajaa porsaat kotiin ja ihmiset ymmärtävät jaloimpaan ruumiinosaan (eli lompakkoon) osuvat asiat kaikkein parhaiten.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#86 kirjoitettu
20.08.2020 10:21
aRt074 kirjoitti:
ja tämähän tuli yllätyksenä kenelle??? Sehän oli koko ajan ihan selvää ketkä siellä ensimmäisenä on kädet ojossa ilmaisen perässä.
Hyvätuloiset hamstrasivat ilmaisia maskeja
Ei saatana ...
Eipä silti, joitakin vuosia sitten ruoka-avun jakelupiste oli kotimatkan varrella. Vähänkö ihmettelin kun lähikadut olivat autoja täynnä aina silloin kun avustuksien jakaminen alkoi ... ja osa niistä oli vielä itänaapurin rekkareissakin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#87 kirjoitettu
26.11.2020 06:59
Kolmas aalto tulossa? Saadaanko rokote käyttöön? Milloin koittaa paluu normaaliin? Näillä kysymyksillä nostan tätä keskustelua taas vähän enemmän näkyviin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#88 kirjoitettu
26.11.2020 07:13 Muok:26.11.2020 07:14
Eihän tässä olla vielä selvitty toisestakaan aallosta.
Mutta vakavasti puhuen: toivottavasti rokote saadaan käyttöön ennen kuin seuraava aalto iskisi arvatenkin talvella. Toivottavasti nopeasti (jopa liian nopeasti?) testatuista rokotteista ei synny ongelmia. Jos syntyy, niin sitten on vitsit vähissä. Onneksi rokotteita on tulossa ainakin kolmelta valmistajalta, joten jos yksi osoittautuu vaaralliseksi, voidaan käyttää muita vaihtoehtoja. Kohtahan tämäkin selviää.
Pörsseissä tunnutaan kuitenkin olevan sitä mieltä, että korona on jo voitettu kanta; tämä perustuu tietysti siihen, että osakekursseissa pyritään ennakoimaan tilannetta paljon nykyhetkeä kauemmas. Mitenkään muuten on vaikeaa selittää miksi koronassa pahasti rypevässä USA:ssa tehtaillaan uusia pörssiennätyksiä.
Ehkä valoakin alkaa näkyä marraskuun pimeydessä.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Uppe
2014 viestiä
|
#89 kirjoitettu
26.11.2020 08:25
Rokotteiden tehosta on uutisoitu, mutta en ole kuullut uutisia siitä, kauanko rokotteen vaikutus kestää. Joskus on kyllä uutisoitu, että koronan sairastanut on voinut saada tartunnan ja sairastua jo neljän kuukauden kuluttua uudelleen. Jos vaikutusaika rokotteella on tuo neljä kuukautta, niin eihän se silloin ongelmaa ratkaise. Korona on tullut jäädäkseen ja kiertää maapalloa, kuten muutkin röhätautivirukset.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
annnC
5 viestiä
|
#90 kirjoitettu
26.11.2020 09:30
Maailmassa 60milj. tilastoitua tartuntaa ja 1,4milj. kuollutta. Mitä tuo tekee, jonku 2% kuolleisuus? Otanta jo aika hyvä, 60milj. jäsentä.
Noin vuosi on nyt korona kiertäny maailmaa tän tiedon mukaan. Paljonkohan ihan perus kausi-influenssassa on vastaavat lukemat? Tai Spanish Flu? Tai joku muu?
En halua nyt mitenkään vähätellä koronaa, mutta on minusta turhaa, että joka päivää vaan toitotetaan montako tapausta ja montako kuollutta. Ei mulle sano 60 miljoonaa tartuntaa vuodessa (koko maailmassa) yhtään mitään. Se kuulostaa itse asiasta aika vähältä, ku ihmisiä on jotai 7,7 miljardia.
Median ois ihan hyvä verrata näitä lukuja johonkin, mitä me voitais edes jotenkin ymmärtää. Paljonko koronaan kuolee ihmisiä vaikkapa vs. perus kausi-influenssa tai paljonko tapauksia on vs. edellinen paha pandemia. Tai jotain.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#91 kirjoitettu
26.11.2020 09:49
Media hakee huomiota ja reaktioita näillä otsikoilla. Ja pelotteleekin. Ei ole aikaa, mukamas, perehtyä asioihin kunnolla...Luetaan vaan se otsikko.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#92 kirjoitettu
26.11.2020 10:12 Muok:26.11.2020 11:05
Keväällä kyllä uutisoitiin Italian ja Ruotsin osalta vertailut normaalikuolleisuuteen vastaavana aikana ja tämän vuoden luvut olivat selvästi suuremmat. Siitä voi päätellä sen, että on korona pahempi kuin jokavuotinen tavallinen kausi-influenssa. Harmi, etten enää muista noita lukuja.
Historian epidemiat olivat tietysti asia ihan erikseen, kyllä sieltä löytyy koronaakin pahempia kuolleisuuslukuja. Tässä pitäisi kuitenkin huomioida se, että onhan nykyinen lääketiede ihan eri tasolla kuin aiemmin. Kulleisuusluvut olisivat nytkin merkittävästi pahemmat ilman tehohoitoja ja hengityskoneita.
Korona on ihan aidosti vaarallinen tauti, mutta jokapäiväiset sekalaiset ja sekavat infot sotkevat tavallisen ihmisen pään. Kuka jaksaa enää muistaa mikä on kulloinenkin suositus, mikä on velvoite ja mikä on pakottava määräys? Ja jos muistat ne tänään, niin ylihuomenna asiat ovatkin jo toisin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Uppe
2014 viestiä
|
#93 kirjoitettu
26.11.2020 10:24
AnttiJ kirjoitti:
Keväällä kyllä uutisoitiin Italian ja Ruotsin osalta vertailut normaalikuolleisuuteen vastaavana aikana ja tämän vuoden luvut olivat selvästi suuremmat. Siitä voi päätellä sen, että on korona pahempi kuin jokavuotinen tavallinen kausi-influenssa. Harmi, etten enää muista noita lukuja.
Ruotsi hieman harventaa vanhempaa väestöä. Lieneekö valtion kilpailukyvyn parantaminen tähtäimessä? ... Muistaakseni jo lähes 7000 kuollutta ja lisää tulee.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#94 kirjoitettu
26.11.2020 11:03
urpoarpo kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:
Keväällä kyllä uutisoitiin Italian ja Ruotsin osalta vertailut normaalikuolleisuuteen vastaavana aikana ja tämän vuoden luvut olivat selvästi suuremmat. Siitä voi päätellä sen, että on korona pahempi kuin jokavuotinen tavallinen kausi-influenssa. Harmi, etten enää muista noita lukuja.
Ruotsi hieman harventaa vanhempaa väestöä. Lieneekö valtion kilpailukyvyn parantaminen tähtäimessä? ... Muistaakseni jo lähes 7000 kuollutta ja lisää tulee.
Noin taitaa olla; siellähän kuolee eniten vanhuspalveluissa suomalaisia ja muutoin siirtolaisia. Ainakin vanhuspalveluiden ja kotouttamistoimien tarve vähenee kovaa vauhtia.
Tosin laumasuoja-Tegnell on vihdoin pistetty sivuraiteelle. Ihmeen kauan mies saikin vetää täysin absurdia koronalinjaansa ihan omin päin ja muiden asiantuntijoiden varoituksista piittaamatta.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#95 kirjoitettu
26.11.2020 11:04
aRt074 kirjoitti:
Kyllä. Tämä epidemia on mittatilaustyönä suunniteltu harventamaan pahimpien kehitysmaiden (kuten Yhdysvaltojen) iäkästä tai monisairasta väestöä. Suomen hallitus ei tätä vain ole tajunnut niin täällä meikäkin vielä porskuttaa....
Puhumattakaan meikäläisestä ..
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#96 kirjoitettu
26.11.2020 11:33
Sitä vaan olen pohtinut miksi ihmeessä Tegnell kuvitteli olevansa fiksumpi kuin kaikki muut (jopa ruotsalaiset alan asiantuntijat)? Vaan voihan olla, että Ruotsin hallitus pelkäsi etukäteen liikaa taloudellisia vaikutuksia, tarttui Tegnelliin ja antoi miehen huseerata erikoisen linjauksensa perusteella, ja toivoi parasta. Toisin kävi.
Sekin on omituista, että Ruotisn talous taisi kyykätä keväällä pahemmin kuin täällä löperöinnistä huolimatta. Kesällä olisi ollut oiva hetki heivata Tegnell sivuraiteelle ja vaihtaa joku realistisempi tyyppi tilalle. Minusta tuntuu jotenkin sille, että virhe oli liian suuri myönnettäväksi ja hallituksessakin toivottiin jotain ihmepelastusta jolloin voitaisiin sanoa että olimme kuitenkin oikeassa.
Jotain kertoo sekin, ettei Tegnellin mielestä mitään toista aaltoa ole vielä olemassakaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|