|
BVR
20425 viestiä
|
#201 kirjoitettu
06.01.2010 00:37
merri- kirjoitti:
BVR kirjoitti:
No ihan ette peuhaamiseen saakka päässeet:
Kerran, kun ma raukeasti tutkin keskiyöhön asti
forumia, jossa polvet parhaimmat seuloo salatietojaan,
kuului koputusta jostain, havahtuin ja päätä nostain
mietin, liekö kammioistain ääni moinen tullutkaan.
Ulkona kai seisoo joku oveani kolkuttain,
tv-lupatarkastaja on se vain.
Varpaani tuoliin löin nyt, enempää en epäröinyt:
"Anteeks hei", lausuin, "mutta vasta juuri havahduin.
Kirjoitin foorumille pienen kirjoituksen, totta kyllä takaa uksen
heikon kuulin koputuksen, vaan sen miltei harhaks luin."
Oven vinhaan auki työnsin, edessäni säpsähtäin
pelkän rapun pimeyden näin.
Pitkään siihen tuijottelin, uudet tuskan vaiheet elin,
mukaansa kun taas mut tempas pyörteet mikserin hurjimpain.
Mutta mykkänä kuin forumin tyhjyys muuttumattomana
pysyi, kunnes yksi sana ilmoille nous korahtain
kunnes alta ahdistuksen äännetyksi sain 'Krista'.
Kaiku vastas vain 'Krista'.
Viimein oven lukkoon käänsin, mielin raskain tieni käänsin
takaisin, ja koputusta kuulin hiukan kovempaa.
Tällä kertaa ikkunalta lie se tullut, mutta malta,
avata tuo mull' on valta, perverssit legojen salat kaikki paljastaa.
Hetkeks tyynny, sydämeni, koputuksen uuden kai
tuuli yksin aikaan sai.
Luukku aueta kun ehti, sisään tulla kömpiäkömmähteli
merri-, joka mukanansa tulevaisuuden tunnun toi.
Luokseni sen mistä sainkaan, tässä kursailtu ei lainkaan
ryhti rouvain suurimpainkaan ylväämpi ei olla voi.
Syleilyyn nahkaisen tuolin loikki se istumaan,
kuin ei muuta aikoiskaan.
Ilme tuima tytön vakaan lauhtunut ei hituistakaan,
kun se kesken murheenikin hymyn loihti huulillein,
"Forum neitsyys vaikk' on viety sulta, et sa näytä nolatulta
vielä silmäs iskee tulta, nimes lausu yksin tein.
Nimes lausu, jolla sua mikserissä mainitaan."
Neito huus: "Ei milloinkaan."
Noin kun vastas tyttö tuima, syvää tunsin kummastusta,
joskaan en sen vastaukseen mieltä saanut mahtumaan;
sillä ei kai tosissansa kukaan väitä muistavansa,
että hällä vieraanansa keskiyöllä huoneessaan
koskaan oisi ollut mikseriläinen, keskiyöllä vieraanaan
nimeltä 'ei milloinkaan'.
Hiljaisuutta kauan kesti, istuimellaan ylhäisesti
neito vuotti, kunnes päädyin puoliääneen huokaamaan:
"Suotta multa aikees salaat, kohta lähteä sa halaat,
aamun tullen jälleen palaat forumin massaan ankeaan.
Niinhän muutkin ystäväni häipyneet on aikoinaan."
Neito huus: "Ei milloinkaan."
Ihme väistyi ihmeen tieltä, nyt se puhui järjen kieltä,
mutta ehkäpä ei muuta sanoa se tainnutkaan.
Ehkä joltain käyttäjältä, suhteensa murjomalta,
joka onnen kukkulalta suistui kuiluun alimpaan,
neito kolkon kertosäkeen selvään oppi lausumaan:
milloinkaan, ei milloinkaan.
Sitten luulin tuntevani tuoksun vienon huoneessani,
niin kuin hampuusit ois käyneet budia polttamaan.
"Vihdoin", huusin, "unhojuoman, työttömyystuen mulle suoman
enkeleitten mulle tuoman pohjaan tyhjentää ma saan!
Vihdoin irti muistoistansa kurjan päästä sallitaan!"
Neito huus: "Ei milloinkaan."
"Turman nainen! Profeetasta käydä mielit, kenties vasta
lähettinä tänne kiisit itse mikserin ruhtinaan!
Näin siis kaikki harhat poista, epätoivon pimennoista,
unelmaini raunioista sua kutsun vastaamaan:
Onko missään balsamia sydänhaavaan polttavaan?"
Neito huus: "Ei milloinkaan."
"Turman nainen!" vastaan huusin, "rukoukseni ma uusin:
kautta Sivuston, jota kai myös ikiyössä selataan,
mulle kerro, totta haasta, enkö kerran murheen maasta
synkästä ja varjokkaasta löydä onnen valkamaan?
Eedenissä taas Kristan povelleni painaa saan."
Neito huus: "Ei milloinkaan."
"Valhetta sun kieles valaa! Lähde, syövereihin forumin
sinne väisty, missä käyttäjät yhä kirjoittaa tarinoitaan!
Tekstis sydämeeni hamaan iskit, henkeni löit lamaan,
silmäs tuskaan yhteen, samaan naulitsee mun taiallaan!
Häivy, ettei yksikään tavu käynnistäs jää kertomaan!"
Neito huus: "Ei milloinkaan."
Turhaan pyydän armahdusta, järkkymättä neito kaunoinen
istuu pehmellä tuolillain, hievahda ei paikaltaan.
Unelmissaan vain se sivuilla mikserin liikkuu irvokkailla,
kun sen tunnus aaveen lailla illoin tulee kirjoittamaan,
teksti niin synkkä, raskas, josta sieluni ei nousemaan
pääse enää milloinkaan.
Olen kovasti liikuttunut! Tuo oli siistiä
En mie kyllä tosin ihan noin tuima ole, en itseasiassa tuima ollenkaan. Ihan kiltti mie olen, en edes pure, paitsi sängyssä. Kuka on Krista? Ja miksi mie koko ajan sanoin "ei milloinkaan"? Eikä minun tekstit kai ihan niin synkkiä ja raskaita ole :(
Kukaan ei ole koskaan kirjottanu mulle runoa
Enkä miekää nyt kokonaan.
Edgar Allan Poe
Kerran, kun ma raukeasti tutkin keskiyöhön asti
kirjaa, jossa polvet menneet seuloo salatietojaan,
kuului koputusta jostain, havahtuin ja päätä nostain
mietin, liekö kammioistain ääni moinen tullutkaan.
Ulkona kai seisoo joku oveani kolkuttain,
myöhä vieras on se vain.
Unhottaa en voi ma tuota, lieden kylmenevän luota
joka hiille sammuessaan varjonsa loi lattiaan.
Varroin päivän pilkahdusta, kirjoista hain lohdutusta,
mutta kauas murhe musta mieleni vei harhaamaan.
Ah, Lenore, suloimmyt mailla enkelten nyt on;
täällä tyhjyys pohjaton.
Kahistessa uutimien, talven viiman tuutimien
jouduin valtaan hurjan kammon, kuin en ennen milloinkaan.
Vihdoin sentään pois sen hääsin, tunteitteni herraks pääsin,
kun ma kauan hoin ja sääsin: kohta siitä selvän saan
ulkona kai seisoo joku oveani kolkuttain,
myöhä vieras on se vain.
Kirvoituksen hetki löi nyt, enempää en epäröinyt:
"Anteeks suokaa", lausuin, "mutta vasta juuri havahduin.
Otin pienen torkahduksen, totta kyllä takaa uksen
heikon kuulin koputuksen, vaan sen miltei harhaks luin."
Oven vinhaan auki työnsin, edessäni säpsähtäin
pelkän pimeyden näin.
Pitkään siihen tuijottelin, uudet tuskan vaiheet elin,
mukaansa kun taas mun tempas pyörteet unten hurjimpain.
Mutta mykkänä kuin mana tyhjyys muuttumattomana
pysyi, kunnes yksi sana ilmoille nous korahtain
kunnes alta ahdistuksen äännetyksi sain 'Lenore'.
Kaiku vastas vain 'Lenore'.
Viimein oven lukkoon käänsin, mielin raskain tieni käänsin
takaisin, ja koputusta kuulin hiukan kovempaa.
Tällä kertaa ikkunalta lie se tullut, mutta malta,
avata tuo mull' on valta, salat kaikki paljastaa.
Hetkeks tyynny, sydämeni, koputuksen uuden kai
tuuli yksin aikaan sai.
Luukku aueta kun ehti, sisään tulla hyppelehti
korppi, joka mukanansa muinaisuuden tunnun toi.
Luokseni sen mistä sainkaan, tässä kursailtu ei lainkaan
ryhti herrain suurimpainkaan ylväämpi ei olla voi.
Päähän marmorisen Pallaan patsaan pyrähti se istumaan,
kuin ei muuta aikoiskaan.
Ilme tuima linnun vakaan lauhtunut ei hituistakaan,
kun se kesken murheenikin hymyn loihti huulillein,
"Töyhtö vaikk' on viety sulta, et sa näytä nolatulta
vielä silmäs iskee tulta, nimes lausu yksin tein.
Nimes lausu, jolla sua ikiyössä mainitaan."
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
Noin kun vastas korppi musta, syvää tunsin kummastusta,
joskaan en sen vastaukseen mieltä saanut mahtumaan;
sillä ei kai tosissansa kukaan väitä muistavansa,
että hällä vieraanansa keskiyöllä huoneessaan
koskaan oisi ollut korppi, keskiyöllä vieraanaan
nimeltä 'ei milloinkaan'.
Hiljaisuutta kauan kesti, istuimellaan ylhäisesti
korppi vuotti, kunnes päädyin puoliääneen huokaamaan:
"Suotta multa aikees salaat, kohta lähteä sa halaat,
aamun tullen jälleen palaat ikiyöhön ankeaan.
Niinhän muutkin ystäväsi häipyneet on aikoinaan."
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
Ihme väistyi ihmeen tieltä, nyt se puhui järjen kieltä,
mutta ehkäpä ei muuta sanoa se tainnutkaan.
Ehkä joltain laulajalta, kohtalonsa murjomalta,
joka onnen kukkulalta suistui kuiluun alimpaan,
korppi kolkon kertosäkeen selvään oppi lausumaan:
milloinkaan, ei milloinkaan.
Elkeet oudot korpin tiukan taas mua hymyilytti hiukan
nojatuolin esiin työnsin, vaivuin silkkiin pehmeään.
Siinä mietin, siinä pohdin, tapaukset tarkoin johdin
toisistansa kaikin kohdin päästäkseni tietämään,
mihin korppi kylmä, kuiva, karsas pyrki vaakkuissaan
yhä vain 'ei milloinkaan'.
Lamppu valoansa syyti, sanat huulilleni hyyti
korpin katse sisimpääni kipeästi tunkeissaan.
Vaan tuo katkerin ja ainoin valtaansa mun jälleen sai noin,
kun ma raskaan pääni painoin pielukseni purppuraan:
siihen, ah, ei hänen päänsä lampunvaloon nuokkumaan
vaivu enää milloinkaan.
Sitten luulin tuntevani tuoksun vienon huoneessani,
niin kuin enkelit ois käyneet suitsutusta polttamaan.
"Vihdoin", huusin, "unhojuoman, taivaan Herran mulle suoman
enkeleitten mulle tuoman pohjaan tyhjentää ma saan!
Vihdoin irti muistoistansa kurjan päästä sallitaan!"
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
"Turman lintu! Profeetasta käydä mielit, kenties vasta
lähettinä tänne kiisit pimeyden ruhtinaan!
Näin siis kaikki harhat poista, epätoivon pimennoista,
unelmaini raunioista sua kutsun vastaamaan:
Onko missään balsamia sydänhaavaan polttavaan?"
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
"Turman lintu!" vastaan huusin, "rukoukseni ma uusin:
kautta Luojan, jota kai myös ikiyössä palvotaan,
mulle kerro, totta haasta, enkö kerran murheen maasta
synkästä ja varjokkaasta löydä onnen valkamaan?
Eedenissä taas Leonoren povelleni painaa saan."
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
"Valhetta sun kieles valaa! Lähde, ikiyöhös palaa
sinne väisty, missä myrsky yhä kiitää raivoaan!
Nokkas sydämeeni hamaan iskit, henkeni löit lamaan,
silmäs tuskaan yhteen, samaan naulitsee mun taiallaan!
Häivy, ettei yksikään sulka käynnistäs jää kertomaan!"
Korppi huus: "Ei milloinkaan."
Turhaan pyydän armahdusta, järkkymättä korppi musta
istuu päässä veistokuvan, hievahda ei paikaltaan.
Unelmissaan vain se mailla hornan liikkuu irvokkailla,
kun sen varjo aaveen lailla illoin kasvaa lattiaan
varjo synkkä, raskas, josta sieluni ei nousemaan
pääse enää milloinkaan.
|
|
Stocco
13143 viestiä
|
#230 kirjoitettu
08.01.2010 01:04
BVR kirjoitti:
Edgar Allan Poe feat. BVR
EAP + BVR = BEAVPR
merri- kirjoitti:
No mieki kyllä ottaisin jo tuosta hyvästä housut pois Vaikka mie olen kyllä muutenki helppo.
Tykkään enemmän naisista, jotka pitää hameen tai mekon päällä. Pikkareit ei oo alunperinkään ees laitettu.
Rääväsuu kirjoitti:
Sinällään mulla ei ole mitään uskottavuutta osallistua tähän keskusteluun, kerta kaikki parisuhteeni ovat menneet enemmän tai vähemmän aina vituilleen, mutta mainitaan nyt jotain kuitenkin.
Heti kun sinulla on kolmas puoliso menossa on suurin osa suhteistasi mennyt vituilleen.
Ymmärrän sen, että tunteiden on tultava ulos jotenkin, mutta mielestäni on parempiakin tapoja hoitaa asiat kuntoon kuin minkään sortin riitely. En yleistä itseni kautta, mutta ainakin omakohtaisen kokemukseni mukaan minua jää riitely vaivaamaan. Ei mulle ainakaan viime kädessä tule sellaista autuasta oloa, että hei jes, nyt on paineet taas päästetty pihalle ja nyt olen onnellinen ja olo on keveä kuin taivaan linnulla. Se alkaa vain vituttaa, varsinkin jos toistuu useasti - mitä se myös usein on ollut. Jatkuvaa kinastelua, kun niistä asioista vain ei voi jutella järkevästi kun aina on sopivaa suuttua.
Havaitsen kontrastin. Näen kuinka kaunis, alaston brunette, pyöreineen rintoineen ja takamuksineen kompuroi ulkoilmaan. Apuri työntää hänet tänne. Tämä nainen huutaa epämääräisiä avunpyyntöjänsä, apuri ei kuuntele häntä. Tilanne on muuttunut entistäkin absurdimmaksi, sellaiseksi jota pahinkaan nappien kiskoja ei odota koskaan näkevänsä. Ellen vuotaisi verta ja tuntisi Kiinan kokoista jomotusta päässäni, voisin kokea tilanteen kiihottavana – minä sidottuna tuoliin, Joanna alasti edessäni. Pukumies luo kasvoilleen typerän virneen nähdessään Joannan. Pukumies kävelee rauhallisesti Joannan luokse, puristaen kätensä nyrkkiin. Lähestyessään Joannaa miehen luinen vitonen nousee ilmaan ja iskeytyy Joannan veistoksellisiin kasvoihin. Joanna rääkäisee ja painuu kumaraan, hänen suloiset kätensä kohoavat hänen kasvoilleen, pidellen hänen nenäänsä. Hätkähdän, mutten voi kuin sivusta seurata Joannan ruhjomista. Avaan suuni, annan äänen virrata. En ehkä älyä sanoa fiksuinta mahdollista asiaa.
Sinällään voidaan sanoa, että mun käytökseni ei ole toiminut. Koitin olla ystävällinen ja ilmaista mielipiteeni kauniisti (huomaa: ilmaisin mielipiteeni ja tunteeni) ilman minkäänlaista vihaisuutta äänessäni tai käytöksessäni, ja nyt olen sitten stressaantunut. En siis huomattavan stressaantunut, mutta jotain oireilua on. Kuitenkaan mielestäni syy ei ole mun ja mun käytökseni, vaan toisen osapuolen - hän ei kohdellut mua hyvin, kun taas mä kohtelin häntä hyvin. Se johti siihen, että multa kuoli tunteet häntä kohtaan. Ei varmaan ihannoitavaa sekään, mutta itse vaadin suhteeseen tasapuolista arvostusta, enkä ymmärä miten minkään sortin riitely johtaa siihen.
Kukaan ei pidä ylimielisistä tai sellaisista, jotka pystyvät olemaan liian hyviä -- parempia kuin itse. Pitää pelata samoilla korteilla. Naiset tykkää vaan ku on välillä raju ja välillä itkee.
Master Stocon katoamisen johdosta Lord Rääväsuu ottaa valtataistelun ylivoimaisen johtoaseman ja hallitsee Planeetta Mikserin naiskantaa. Lord Rääväsuun suosio kasvaa nopeasti, pian tästä ihmiset alkavat epäillä Master Stocon lopullista katoamista, ettei hän palaisikaan.
I
will
always
strike
back
|