|
Kirjoittaja
|
Saadaanko kirjallinen sopimus aikaan Naton levittäytymisestä?
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2321 kirjoitettu
11.11.2022 10:19
Sekä Khersonissa että Melitopoliissa on kuultu räjähdyksiä. Khersonin osaltahan tilanne vaikuttaa jo selvältä, joten mielenkiinto siirtyy pikku hiljaa enemmän Melitopoliin tapahtumien suuntaan, koska se olisi yksi hyvin todennäköinen hyökkäyssuunta sen jälkeen kun Dneprin länsiranta on otettu täysin hallintaan.
Khersonissa hyökkäyksen kohteena on jälleen ollut Antonovin silta ja sen ympäristö. Ainakin yksi Melitopoliin räjähdyksistä liittyi paikallisen yhteistoimintamiehen eliminointiyritykseen, joka ei onnistunut. Better luck next time!
Khersonin alueen ylin yhteistoimintamies Saldo jaksaa uskoa asiaansa ja julisti että oikeus tulee vielä tapahtumaan. Tästä olen ihan samaa mieltä sillä tulemme näkemään sen muutaman viikon sisällä.
Mykolaivin alueen viimeisetkin venäläisten hallussa olleet asutuskeskukset on vapautettu. Ukraina on edennyt Khersonin alueella kymmenkunta kilometriä vuorokauden aikana; siitä voi päätellä että venäläiset ovat vetäytyneet alueelta suurempaa vastarintaa tekemättä. Venäläisiä on arveltu olleen alueella jopa 40.000 mikä sekään ei näköjään riittänyt alueen hallussapitoon silloin kun huoltoyhteydet on katkottu.
Khersonin nettiyhteydet ovat edelleen poikki ja tulevat olemaankin, koska venäläiset ovat tuhonneet telemastoja ja varastaneet niissä olleita laitteita. Venäläiset ovat ilmeisesti räjäyttäneet myös TV-keskuksen, mikä lienee yksi syy alueella kuultuihin räjähdyksiin.
Ukraina suhtautuu edelleen suurella varauksella Khersonin kaupunkiin tunkeutumiseen. Se olisi myös todennäköisesti varmin tapa saada koko kaupunki tuhotuksi venäläisten tykkitulessa.
-----------------
Luin aamulla arvion jonka mukaan Kakhovkan padon räjäyttämisen aiheuttamat tulvat osuisivat pahiten joten alavammalle itäpuolelle eli juuri sinne minne venäläiset ovat joukkojaan vetäneet. Tuokin saattaisi hiukan hillitä haluja padon räjäyttämiseen sen lisäksi, että Krim menettäisi vedenottamonsa.
------------------
USAn Jake Sullivan on eilen vahvistanut USAn jatkavan Ukrainan tukemista turvallisuuspakettien avulla. Valmisteilla on jälleen uusi 400 MUSDn paketti, johon kuuluu mm. ilmatorjuntaa, kranaatinheittimiä, HIMARS-raketteja ja ammuksia.
Britit puolestaan toimittavat lisää maasta-ilmaan ohjuksia ja 25.000 talviuniformua.
Puolan kautta on saapunut 1.750 Starlink-asemaa. Veikkaan, että nille on Khersonissa tuota pikaa sosiaalinen tilaus. Ukrainalla on käytössään n. 20.000 Starlink-asemaa.
--------------------
Myös ISW on arvioinut, että Venäjä kärsii Ukrainaa enemmän talvesta joukkojensa kehnon varustuksen takia. ISW pitää täysin mahdollisena sitäkin, että Ukraina pystyisi hyökkäämään siinä vaiheessa kun maa on jäätynyt tarpeeksi.
-------------------
EU-parlamentissa puuhataan kieltoa myöntää Schengen-viisumeita vallatuilla alueilla jaettujen passien haltijoille. Sama tulisi koskemaan sekä Abhasiaa että Etelä-Ossetiaa.
-------------------
Puutarhatonttu Kadyrov on kutsunut muslimeita ja kaukaasialaisia pyhään sotaan. Ilmeisen epävakaassa mielentilassa oleva Kadyrov kertoi videolla haluavansa kuolla tässä sodassa ja toivoo että hänen lapsensakin kuolisivat.
Minä taas toivon ihan vilpittömästi, että joku menee ja toteuttaa puutarhatontun toiveen. Sitäpaitsi kuolema sodassa tapahtuu merkittävästi harvemmin takalinjoilla kuin eturintamassa, joten noudata neuvoani ja hankkiudu sinne missä tapahtuu.
----------------------
Venäjän puolustusministeriön tiedottaja jaksaa naurattaa kansaa: kaikki Khersonissa menee suunnitelmien mukaan. Menee toki ... mutta vain ukrainalaisten suunnitlemien mukaan.
No, ehkä tällä kertaa tiedotuksessa tarkoitettiin sitä, että vetäytyminen sujuu tuoreimman suunnitelman mukaan. Vaan mitähän siihen sanovat HIMARS-veljekset kun riittävän arvokas kohde ilmestyy ponttoonisillalle?
-----------------
Valko-Venäjä jaksaa hämmästyttää vieläkin. Nyt lause "Kauan eläköön Valko-Venäjä" on julistettu sisäministeriön toimesta natsistiseksi symboliksi.
------------------
EU avustaa Moldovaa 250 M€:lla energiakriisistä selviytymiseen. Minusta jotenkin tuntuu sille, että Transnistrian osuus ko. summasta on hiuksenhienosti 0%.
--------------------
Kreml-mieliset ortodoksit haluaisivat, että Stremousov julistettaisiin pyhimykseksi. Joku ehti jo väsätä ikoninkin aiheesta. Eikö muka Puten myöntämä jonkintason sankari-tunnustus riitäkään helvetissä paraatipaikoille?
https://pbs.twimg.com/...
Mies haudataan kuulemma Krimille. Pyhimysmielisten kannattaa vierailla haudalla niin kauan kun sinne vielä pääsee Venäjän passilla.
------------------
USA on poistanut Venäjältä "markkinatalous"-aseman minkä seurauksena Venäjä joutuu mm. dumppausta koskevan lainsäädännön piiriin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2322 kirjoitettu
11.11.2022 10:32 Muok:11.11.2022 10:32
IT kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:
Minusta lännellä on ollut aiemmin se linja, että tuetaan Ukrainan pyrkimystä poistaa Venäjä kokonaan Ukrainasta. Siinä mielessä tämä yhden kenraalin lausunto hiukan poikkeaa siitä mistä on puhuttu. Brittien kanta tuntuu puolestaan olevan se, että Ukrainalla on hyvät mahdollisuudet sodan voittamiseen.
Minusta alkaa olla erittäin relevantti kysymys myös se, mitä tapahtuu Putelle. Heittävätkö sotahaukat miehen ikkunasta vai painostavatko omaisuutensa jäädytykseen menettäneet oligarkit Puten vetäytymään Ukrainasta jotta rauhanneuvottelut voisivat alkaa ja omaisuus palautua niiden entisille haltijoille.
Joo, minustakin tuon kenraalin lausunto on hieman ristiriidassa monien muiden lännen johtajien lausuntojen kanssa...
Toisaalta on vaikea nähdä, että Venäjällä olisi ilman Putteakaan halua luopua valloittamistaan alueista vapaaehtoisesti sopimusteitse...
Parasta tässä tietty olisi se, että Ukraina saisi työnnettyä Venäjän joukot pois maa-alueiltaan, ja sota loppuisi siihen... Mutta pahoin pelkään, että tuo lopputulos on aika kaukana vielä...
Arvelin itse, että ehkä kenraali katsoi asiaa puhtaasti sotilaan tavoin ja arvioi mikä hinta joudutaan maksamaan kuolleina sotilaina jos halutaan mennä päätyyn asti. Mielessä on saattanut käydä sekin, onko alueelle ylipäänsä mahdollista saada pysyvää rauhaa nykyisessä asetelmassa eli ilman Ukrainan NATO- ja/tai EU-jäsenyyttä.
Venäjälle tämä on äärimmäisen paha tilanne, josta on vaikeaa päästä ulos. En minäkään usko, että ainakaan Puten lähipiirin haukat olisivat valmiit luopumaan vapaaehtoisesti mistään tähän asti vallatusta. Business-eliitin tukema ehdokas voisi tässä mielessä olla parempi vaihtoehto uudeksi johtajaksi.
---------------------
Eilen TV-uutisissa haastateltu, kutsuntoja vältellyt venäläismies kertoi, että Venäjällä huhutaan täydellisestä liikekannallepanosta vuoden vaihteen jälkeen. Millähän se saataisiin toteutettua kun varusteita, aseita ja kulkupelejä ei ole edes nykyisille 300.000 värvätylle?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2323 kirjoitettu
11.11.2022 10:56 Muok:11.11.2022 10:59
Nyt Antonovin silta on lopullisesti poikki.
https://pbs.twimg.com/...
Kauan se kesti ennen lopullista hajoamista. Nyt on jäjellä Kakhovkan patosilta ja erilaiset ponttooniviritelmät.
Myös patosillan läheisyydessä olevia venäläisjoukkoja vastaan on hyökätty.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2324 kirjoitettu
11.11.2022 11:20 Muok:11.11.2022 11:22
Ukrainan erikoisjoukot ovat huhujen mukaan jo Khersonissa mistä on kuultu käsiaseiden tulitusta. Itse arvelen että nyt jos koskaan myös partisaanit ovat aktivoituneet aseelliseen vastarintaan.
Kaikki venäläisten Dneprin ylitysmahdollisuudet ovat Ukrainan tykistön ulottuvilla. Paikallisten tietojen mukaan venäläinen sotilassaattue olisi ollut Antonovin sillalla iskun tapahtuessa. Myös sillan kupeessa kulkenut ponttonisilta on poissa pelistä.
Tässä toinen kuva sillan nykytilasta:
https://pbs.twimg.com/...
Venäläiset Telegram-kanavat ovat kertoneet suurista ongelmista vetäytymisen suhteen. Käskyjä on tullut aivan liian myöhään ja osa joukoista on evakuoitunut kiireessä ponttoonisiltaa pitkin ilman kulkupelejään. Eräs laskuvarjomies oli saanut päälliköltään ohjeen vetää siviilivaatteet ylleen ja yrittää selviytyä miten mies parhaaksi katsoo.
Ihmettelen edelleen miten vapaasti Venäjän armeijan sotilaat voivat käyttää viestipalveluita keskellä sotatoimia.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2325 kirjoitettu
11.11.2022 13:21
Tuoreimpien tietojen mukaan Antonovin sillat (sekä maantie että rautatie) olisivatkin räjäyttäneet pakenevat venäläisjoukot. Tekijästä vallitsee kuitenkin toistaiseksi epätietoisuus, vaikka lopputulos onkin selvillä.
Koska Venäjän puolustusministeriö väittää, että kaikki miehet ja kalusto on saatu evakuoitua, asia tuskin pitää paikkaansa. Saa siis nähdä kuinka paljon mottiin jääneitä venäläisiä mahtaa löytyä Khersonin alueelta; ainakin kaatuneet ja haavoittuneet on jätetty kylmästi jälkeen pakomatkan alkaessa mikäli ukrainalaissotilaiden tietoihin on luottamista. Myös kaapatusta kalustosta on alkanut tulla kuvia, joten siltäkään osin ministeriön luritus tuskin pitää paikkaansa.
----------------
The Times raportoi, että USAn, Britannian ja Austaralian joukot harjoittelevat yhdessä Mojaven aavikolla venäläisten Eurooppaan suorittaman hyökkäyksen varalta.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2326 kirjoitettu
11.11.2022 18:13
IT kirjoitti:
Tossa muuten arviota videon muodossa siitä mikä on USA:n kapasiteetti tuottaa hävittäjälentokoneita sodan syttyessä:
Could today's US produce masses of fighters like it did in WW2?
Tuon arvion mukaan sodan syttymisvuonna USA pystyisi tuottamaan vain noin 100 uutta hävittäjälentokonetta... Vasta neljäntenä sotavuonna uusia koneita saataisiin kasaan reilu 1000 ja viidentenä sotavuonna 5000...
Toisaalta USA:lla ei ole nykyisellään telakoita tarpeeksi verrattuna Kiinaan, joka on Etelä-Korean ohella maailman suurimpia laivanrakennusmaita...
Eli kun puhutaan teollisesta kapasiteetista mahdollisen sodan syttyessä, niin veikkaan että Venäjä ei ihan heti pärjää USA:lle ja Kiinalle, mutta toisaalta USA:n ja Kiinankin kapasiteeteissa on eroja...
Laivojenkin rakentaminen vie aikaa, mutta periaatteessa Kiinalla on suurempi kapasiteetti rakentaa sotalaivoja kuin USA:lla ja täten hallita Tyyntä valtamerta...
Jos olisin USA:n johdossa, niin keskittäisin osan R&D ponnisteluista ohjusteknologiaan, jolla Kiinan potentiaalinen laivastoylivoima voitaisiin selättää...
Muutoinkin tuntuu, että 5000 hävittäjälentokoneen rakentaminen voi olla taloudellisesti aika vaativa juttu... Googlettelin, että yhden F35 hävittäjän hinta on nykyään noin 80 miljoonaa dollaria... Viiden tuhannen sellaisen kokoonpano maksaisi siis noin 400 miljardia dollaria, kun USA:n puolustusbudjetti vuodelle 2022 on 800 miljardia dollaria...
Sotaa käyvä maa tarvitsisi rahaa myös muuhunkin sodankäyntiin kuin hävittäjälentokoneisiin, jotka on suht helposti alas ammuttavissa...
Tulee mieleen, että pitäisikö suursotaa varten varustautumista muuttaa? Ja millä tavoin?
Jos hävittäjälentokoneet ja suuret laivat ovat kalliita tuottaa, mutta suht helppo tuhota verrattain edullisella ohjusteknologialla, niin missä tulisi olla varautumisen painopiste?
Lentotukialuksilla voi tietty käydä kiusaamassa pienempiä maita, mutta sota Kiinaa vastaan saattaisi vaatia erilaista strategiaa?
Ajatellaan vaikkapa lentotukialusosaston sijaan ohjuslaivasto-osastoa, jossa kaikki alukset olisivat erilaisia ohjusten laukaisuun tarkoitettuja aluksia, joilla voisi tuhota maaleja niin maalla, merellä kuin ilmassa?
Olisiko tällainen "ase" nykyoloissa tehokkaampi kuin perinteinen lentotukialusosasto? Paljon tietty riippuu siitä, kuinka nämä ohjukset ohjattaisiin maaleihinsa... Avaruudessa olevat satelliititkin rupeavat nykyoloissa olemaan aikas haavoittuvia... Onko näille mitään korvaavia järjestelmiä?
Hyviä kysymyksiä, joissa aseiden hinta vs. tehokkuus joutuvat ihan uudenlaiseen puntariin.
Voi hyvinkin olla niin, että Kiinan sotateollisuus olisi nopeammin polkaistavissa massatuotantoon kuin USAn. Tämä uusien, monimutkaisten aseiden esilletulo luo ihan uudenlaisia ongelmia teollisen mittakaavan valmistuksen nopeaan kasvattamiseen. Se on jo nähty, että ainakaan Venäjä ei siihen pystynyt.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2327 kirjoitettu
11.11.2022 18:29
Khersonissa on käynnissä isot vapautusbileet kaupungin keskustassa hallintorakennuksen edessä. Olisin aika hämmästynyt jos kaikki sujuisi näin kivuttomasti loppuun asti. Venäjän tykistö on kuitenkin asemissa joen toisella puolella ampumamatkan päässä. Siitäkään ei ole tietoa mihin siviilivaatteisiin kätkeytyneet Venäjän sotilaat ovat liikkuneet.
Venäjän viralliset kanavat yrittävät vähitellä tapahtuneen merkitystä, mutta some-kanavissa ollaan hyvinkin eri mieltä.
Pohjoisempana lähenee ratkaisu Kakhovkan patoalueen ja padon kohtalosta.
-----------------
Ukraina on alkanut rakentaa muuria Valko-Venäjän vastaiselle rajalleen. Betonista ja piikkilangasta tehdyn muurin yhteyteen tulee myös kaivanto ja penger, joiden tehtävänä on arvatenkin vaikeuttaa rajan ylitystä ajoneuvoilla.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2328 kirjoitettu
12.11.2022 09:19
EU-maat harkitsevat pakotteita Irania vastaan sekä ihmisoikeusloukkausten että lennokkitoimitusten takia. Veikkaan, että Iranin selitykset lennokkitoimituksista ennen Venäjän hyökkäystä eivät vakuuta ketään.
---------------------
Miehistö ja kaikki kalusto evakuoitu, vai mitenkäs se nyt menikään? Jälkeen jäänyttä kalustoa ja ammuksia on alettu pikku hiljaa inventoida; ukrainalaisille on jätetty mm. helikopterikin ilmeisesti hyvän tahdon eleenä. Saa nähdä muodostuuko saaliista yhtä mahtava kuin Harkovan alueella.
Venäjän asema suurimpana Ukrainan raskaiden aseiden toimittajana vankistuu koko ajan.
-------------------
Ilmeisesti venäläiset ovat katkoneet Kakhovkan patosillan sen toisesta päästä ja aiheuttaneet samalla sen, että padottua vettä virtaa kolmesta patoluukusta. Asia on voitu todeta satelliittikuvista. Epäselvää on toistaiseksi se, ovatko patoluukut vaurioituneet sillan katkaisemisen yhteydessä vai eivät. Jos aiheesta julkaistu video on aito, katkaisu suoritettiin räjäyttämällä, mikä olosuhteet huomioon ottaen ei ollut mitenkään riskitöntä.
Jos/kun venäläiset osoittautuvat Antonovin ja Kakhovkan siltojen katkojiksi, se tarkoittaa samalla jälleen kerran sitä, että paluu ei ole näköpiirissä. Leveän Dneprin ylitys suuntaan tai toiseen ilman siltoja on erittäin vaikeaa kenelle tahansa. Katseet kannattaakin kääntää seuraavaksi pohjoiseen ja samalla Dneprin itäpuolelle. Olen aika varma siitä, että se tulee olemaan seuraavan hyökkäyksen suunta viimeistään keväällä.
------------------
Puhdistustaistelut Dneprin länsirannalla jatkuvat edelleen, joten eivät kaikki venäläiset suinkaan ehtineet evakuoitua vaikka muuta on kerrottu. Tässä vaiheessa olisi viisainta nostaa valkoinen lippu ja antautua ukrainalaisille. Yksittäisllä taisteluilla joen länsirannalla ei ole enää mitään todellista merkitystä.
Venäjä on tuhonnut Khersonin sähkönjakeluverkoston, joka ei ole ihan helposti korjattavissa.
-------------------
Uudesta, muutamia päiviä virassaan olleesta venäläisestä komentajasta Surovikinista saatetaan löytää sopiva syyllinen Khersonin menetykseen Shoigun lisäksi. Suuri sotastrategi Putte pysyi visusti poissa tilaisuudesta jossa vetäytymisestä ilmoitettiin Surovikinin esityksestä ja Shoigun hyväksynnällä.
-------------------
Saksa on ilmoittanut antavansa Ukrainalle 1Mrd€n avustuksen. Osa rahasta käytetään sotarikosten selvittämiseen.
-----------------
Venäjä on antanut maahantulokieltoja mm. Bidenin sukulaisille. Kyllä niitä nyt harmittaa! Paras vaan perua tehdyt hotellivaraukset ja "Kaikki Venäjän Kolhoosit"-rengasmatkakin saman tien.
-------------------
Ruotsin uusi hallitus harkitsee raskaampien aseiden toimittamista Ukrainaan.
Saa nähdä alkaako Ukrainassa jossain vaiheessa näkyä esim. suomalaista kenttätykistöä; tykkejähän taitaa olla puolustusvoimien varastoissa pitkälti yli tuhat ja rohkenen epäillä, että joku osa niistä saattaisi olla ukrainalaisillekin hyvin tuttuja neuvostoaseita.
------------------
Liettua on lahjoittanut 250t€ Zelenskyin perustamalla vesidronien hankintaan keskittyvälle rahastolle. Tuo vastaa yhden dronen hankintahintaa.
OIlakseni rehellinen ja nähtyäni kuvia laitteesta, olin kyllä kuvitellut sen halvemmaksi. Mainittu 250 t€ on jo jonkinmoisen ohjuksen hinta; HIMARS-rakettikin maksanee "vain" noin 160t€. Mutta vesidrone-insinöörit tietävät tuotantokustannukset varmasti minua paremmin.
-------------------
Venäjä on nimennyt Henichesin kaupungin Khersonin alueen uudeksi "pääkaupungiksi". Kaupunki sijaitsee muutaman kymmenen kilometriä Krimin koillispuolella Asovan meren rannikolla. Ilmeisesti aiempi uusi hallintokeskus Skadovsk joutui Khersonin menetyksen jälkeen liian alttiiksi Ukrainan tykistön raketti-iskuille.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2329 kirjoitettu
12.11.2022 10:32
Unkari olisi kuulemma heittäytymässä poikkiteloin EUn suunnittelemaan 18 Mrd€n avustuspakettiin nähden. Pistetään tähänkin mielipiteeni Orbanin Unkarista: maan ei pitäisi olla EUn eikä NATOn jäsen.
---------------
Ukraina on kiirehtinyt avaamaan rautatietyhteyden matkustajille Kievistä Khersoniin. Toivottavasti tässä ei nyt olla liikaa etukenossa.
---------------
Venäläisten huhutaan alkaneen evakuoida Kakhovkan aluetta Dneprin itäpuolella. Onko kyse tykistöiskujen pelosta vai siitä, että Ukraina yllättäisi ainakin minut ja pyrkisi iskemään joen yli ja hankkimaan sillanpääaseman? Epäilen vahvasti, että kyse on ensimmäisestä vaihtoehdosta; jälkimmäinen tuntuisi aivan liian yltiöpäiselle Ukrainan tarkasti harkittuihin aiempiin operaatioihin verrattuna.
----------------
Arkajalka yllätti antamalla lausuman, että neuvottelut Venäjän kanssa ovat täysin mahdottomia johtuen venäläisten raakuuksista sodassa. Ilmeisesti Saksan kaasusäiliöt ovat nyt täynnä talvea varten.
-----------------
Somessa on esitelty yksi Khersonin partisaanitoiminnan päätekijöistä. Keski-ikäinen nainen mm. kylvi kauhua tappojen kohteeksi joutuneisiin venäläisjoukkoihin liimailemalla uhkaavia viestejä ympäri kaupunkia ja lähettämällä tiedustelutietoja Ukrainan armeijalle. Koskaan ei voi tietää kuka on partisaani ja kuka ei; siinä on koko toiminnan kulmakivi.
-----------------
Hollanti myöntää 110 M€ Ukrainalle yhteiskunnan toimintojen ja infran ylläpitoon.
----------------
Ei auttanut uunituore Dneprin länsirannan rintaman porrastuskaan kaivauksineen venäläisiä pitämään aluetta. Ei auttanut vaikka Venäjällä oli alueella n. 40.000 miestä (Venäjä ilmoitti evakuoineensa n. 30.000 sotilastaan joten 40.000 lienee aika oikea arvio kokonaismäärästä). Kun huolto on poikki, niin armeija ei kauaa sodi.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Uppe
2014 viestiä
|
#2330 kirjoitettu
12.11.2022 12:10
Yhdysvallat on neuvottelujen kannalla. Ilmeisesti lupaus "tukea Ukrainaa niin kauan kuin tarve vaatii" tulee liian kalliiksi, kun Ukraina haluaa kaikki Venäjän valtaamat alueet, myös Krimin, takaisin.
https://www.hameensano...
Nyt on paljon mahdollista, että alkaa asemasota, ja sellaiset voi kestää vuosiakin.
USA on luvannut puolustaa Taiwaniakin, jos Kiina hyökkää sinne. Varmaankin nyt on kiire saada Ukrainan sota loppumaan, kun ei taida rahkeet muuten riittää mahdollisen Kiinan hyökkäyksen torjumiseen.
Ilmeisesti nyt on saatu totuudellinen selvitys kaatuneiden + haavoittuneiden määristä Ukrainan sodassa: yli 100 000 molemmilla puolilla. 40 000 siviiliä myös kuollut. Näyttäisi siltä, että aiemmin on mediassa keskitytty enemmän kertomaan Venäjän tappioista ja huonosta sotataidosta. Yleisenä sääntönä sodankäynnissä muistaakseni on, että hyökkääjän tappiot ovat kolminkertaiset puolustajaan nähden. Nyt se ei ole toteutunut, molemmilta kaatunut / haavoittunut yhtä paljon.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2331 kirjoitettu
12.11.2022 14:19
Uppe kirjoitti:
Yhdysvallat on neuvottelujen kannalla. Ilmeisesti lupaus "tukea Ukrainaa niin kauan kuin tarve vaatii" tulee liian kalliiksi, kun Ukraina haluaa kaikki Venäjän valtaamat alueet, myös Krimin, takaisin.
https://www.hameensano...
Nyt on paljon mahdollista, että alkaa asemasota, ja sellaiset voi kestää vuosiakin.
USA on luvannut puolustaa Taiwaniakin, jos Kiina hyökkää sinne. Varmaankin nyt on kiire saada Ukrainan sota loppumaan, kun ei taida rahkeet muuten riittää mahdollisen Kiinan hyökkäyksen torjumiseen.
Ilmeisesti nyt on saatu totuudellinen selvitys kaatuneiden + haavoittuneiden määristä Ukrainan sodassa: yli 100 000 molemmilla puolilla. 40 000 siviiliä myös kuollut. Näyttäisi siltä, että aiemmin on mediassa keskitytty enemmän kertomaan Venäjän tappioista ja huonosta sotataidosta. Yleisenä sääntönä sodankäynnissä muistaakseni on, että hyökkääjän tappiot ovat kolminkertaiset puolustajaan nähden. Nyt se ei ole toteutunut, molemmilta kaatunut / haavoittunut yhtä paljon.
Tappioita on tullut molemmin puolin, se on selvä. Mutta pari pointtia kuitenkin asiaan liittyen.
En tiedä mistä kyseinen lausunnon antanut kenraali Milley päätyi siihen, että sotilaiden tappiot olisivat yhtä suuret molemmin puolin. Pistänkin siihen ison kysymysmerkin seuraavista syistä:
Ensinnäkin tämä on ensimmäinen ja näkemistäni arvioista ainoa jossa kuolleiden ja vaikeasti haavoittuneiden sotilaiden määrät on arvioitu yhtä suuriksi. Milleykin taisi kuvailla asiaa sanoilla "todennäköisesti ja karkeasti".
Toisekseen Ukrainankin arvio venäläistenkin tappioista (kuolleet + vaikeasti haavoittuneet) on "vain" n. 80.200 jossa siinäkin voi olla vähän Lapin lisää ja tilastovirhettä. En tiedä mistä Milley löysi 20.000 eliminoitua venäläistä enemmän kuin paikan päällä olevat ukrainalaiset.
Venäläisten hyökkäyssota on kestänyt nyt noin yhdeksän kuukautta (Donetkissa ja Luhanskissa yritetään hyökätä venäläisten toimesta monta kertaa päivässä tälläkin hetkellä; tappiot ovat pahimmillaan satoja ukkoja päivässä). Tässä kokemusperäinen suhde 1/3 varmaankin pätee.
Ukrainalaisten todellinen hyökkäyssota on kestänyt pari-kolme kuukautta ja ukrainalaiset ovat päässeet etenemään etenkin Kiovassa ja Harkovassa että nyt myös Khersonissa hyvin pitkälti siksi, että venäläiset lähtivät pakoon. Suhdeluku 1/3 edellyttää sitä, että puolustaja puolustautuu kuten Ukraina tekee tälläkin hetkellä mm. Bakhmutissa. Voi olla jopa niinkin, että pakenija menettää enemmän miehiä kuin hyökkääjä. Eteneminen ilman vastarintaa on toista kuin hyökkäys linnoitettuja asemia vastaan.
Venäläisiltä on tuhoutunut moninkertainen määrä kalustoa Ukrainaan verrattuna. Kalustotilastossa venäläisiltä on tuhoutunut tai vahingoittunut 907 tankkia; Ukrainalta 206. Miehistönkuljetusvaunuissa Venäjän tappiot ovat 444 ja Ukrainan 78. Suhdeluku on kalustossa n. 1/4 mikä on yksi käypä mittari arvioitaessa miehistötappioidenkin suhdetta.
Joukkojen koulutuksessa ja suojavarusteissakin on erittäin suuri ero Ukrainan eduksi.
Mutta: jos puhutaan kaikista kuolleista ja pahasti haavoittuneista, luvut voivat hyvinkin olla tasoissa. Arvelen, että kuolleita ukrainalaisia siviilejä voi olla enemmänkin kuin 40.000.
Kyse on todennäköisesti siitä, että kun Milley penäsi lausunnossaan rauhanneuvottelujen aloittamista hän löysi siihen tarkoitukseen sopivan suuruusluokkaperustelun. En usko, että lukuja oli tarkoitettu otettaviksi po. yhteydessä kirjaimellisesti enkä usko siihenkään, että ne perustuisivat johonkin uuteen laskentaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2332 kirjoitettu
13.11.2022 09:26 Muok:13.11.2022 13:40
Puten asema Venäjällä on hankaloitunut ISWn arvion mukaan. Sotaa kannattavat puristelevat nyrkkejään Khersonin luovutuksen takia ja sotaa vastustaville on alkanut valjeta kuinka paljon venäläisiin sotilasvermeisiin puettuja ukkoja on kuollut.
Saa nähdä selviääkö Putte seuraaviin vaaleihin asti vallassa vai ei.
-----------------------
Ukrainan TV- ja radiokanavat näkyvät jälleen Khersonissa. Eivät sitten osanneet venäläiset tehdä edes lähetyskaluston ja TV-aseman tuhoamista kunnolla.
Myös poliisivoimat ja turvallisuuspoliisi ovat aloitteneet työnsä kaupungissa. Seuraavaksi on edessä jättimäinen työ etsiä ja tuhota venäläisten alueelle mahdollisesti jättämät ansat ja miinat.
------------------------
Ukrainan ilmavoimat varoittaa, että Venäjä saattaa suunnitella suurta ilmaiskua Ukrainaan G20-maiden kokouksen aikana. Putte on jo ilmoittanut, ettei osallistu ko. kokoukseen, mikä lieneekin hyvin viisasta jos haluaa välttyä julkiselta nöyryytykseltä. Samaan valokuvaan tahtojia voisi olla kiusallisen vähän.
----------------------
Venäjä on sulkenut Puten sillan ali kulkevan vesitien Asovan Merelle muilta kuin Venäjällä lastatuilta aluksilta. Sillan alla räjähtävä laiva olisi voinutkin olla jo sellainen niitti ettei silta olisi uudelleen käytössä kovinkaan helposti.
-------------------
Ranskalainen näyttelijä Depardieu, joka sai itseltään Putelta Venäjän passin halutessaan vältellä veroja Ranskassa, on sulkemassa tuotantokeskustaan Moskovassa. Saa nähdä perutaanko passi vai aikooko näyttelijä kenties itse palauttaa sen saman tien.
--------------------
Derussifikaatio jatkuu Khersonissa, missä asukkaan poistavat innolla mm. erilaisia Venäjä-propagandaa edustavia julisteita.
Tässä muuten selvisi samalla sekin kuinka pitkä on ikuisuus Venäjällä: se on parisen kuukautta. Alueliitosten yhteydessä liimatut "Venäjä ikuisesti Khersonissa"-julisteet vanhenivat nopeammin kuin kestomakkara jääkaapissa.
-----------------
Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä enemmän sotasaalista löytyy. Eivät osaa kaikki venäläissotilaat vieläkään tuhota varastojaan ja aseitaan ennen karkumatkaa. Tai voihan olla, että osa on sovittu luovutettavaksi antaumista vastaan.
Ihan kaikkea ei kuitenkaan kannata ottaa käyttöön mitä löytyy:
https://twitter.com/i/...
----------------
Putte ehdottaa kansalaisuuden riistämistä niiltä jotka halventavat armeijaa. (*)
Mitenhän nyt mahtaa olla niiden osalta jotka ovat esittäneet viime aikoina tiukkaakin arvostelua sotamenestyksestä. Joutuvatkohan propagandistit Dugin ja Solovyejkin kohta pakenemaan maasta?
(*) tarkennus: koskisi vain ei-syntyperäisiä venäläisiä
(*) AnttiJ muokkasi viestiä 13:39 13.11.2022
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2333 kirjoitettu
13.11.2022 11:02 Muok:13.11.2022 11:13
Ukrainalaiset ovat osuneet Nova Kakhovkan lähellä olevassa Dniprianyssa rakennukseen jossa oli n. 500 venäläissotilasta. Kuolleita roudattiin paikalta kaksi kuorma-autollista ja haavoittuneita vietiin sairaalaan 56 joista menehtyi 16.
Kuka suurista sotapäälliköistä keksi majoittaa 500 miestä rakennukseen johon saattoi yltää ukrainalaisten valtaamista asemista joen länsirannalta jopa kranaatinheittimillä? Matkaa joen yli ei ole kuin muutamia kilometrejä.
Toisaalta venäläiset ovat alkaneet tyhjentää Nova Kakhovkasta etelään sijaitsevaa Chaplynkan tukikohtaansa koska se on jo nyt joutunut HIMARS-rakettien ulottuville ja iskun kohteeksi. Tukikohdassa on ollut mm. helikoptereita.
Mitä tapahtuu Krimin kanavalle nyt kun sen suu on täysin Ukrainan ulottuvilla? Jos Ukraina päättäisi sulkea kanavan suun, se voisi tehdä sen helposti, mutta seuraisiko siitä Kakhovkan padon räjäytys Venäjän toimesta. Veikkaukseni on, että niin kauan kuin pato on venäläisten ulottuvilla, myös kanava pysyy toiminnassa.
---------------
Ukrainalaiset ovat huhujen mukaan hyökänneet Mykolaivin edustalla olevaan Kinburnin niemeen varmistaakseen sen, että Mykolaivin satamaa voidaan käyttää mm. viljakuljetuksiin. Niemimaan pinta-ala on n. 135 km2 ja se sijaitsee Dneprin eteläpuolella. Venäläiset ovat ilmeisesti vetäytymässä sieltäkin. Kyseinen alue on viimeinen osa Mykolaivin aluetta joka venäläisillä on hallussaan.
Onko tämä vain niemen valtaus vai jälleen uusi ukrainalaisten peliliike jossa Dneprin itäpuolelle hyökätäänkin vastoin kaikkia odotuksia etelästä eikä pohjoisesta?
Tämä mahdollinen operaatio vaatii vielä runsaasti lisätietoja ja vahvistuksia.
https://pbs.twimg.com/...
------------------
Ukrainalaiset ovat hyödyntäneet saamansa etulyöntiaseman kohdistamalla rakettihyökkäyksiä entistä kauemmas Khersonin alueelle Nova Kakhovkan eteläpuolelle.
--------------------
Ukrainalaisten vankienvaihtopankki on saanut ja tulee saamaan lisää merkittäviä täydennyksiä Khersonin alueelta. Jokien rannoilta on löytynyt myös paljon varusteita ja henkilökohtaisia aseita, joten osa venäläisistä on ilmeisesti yrittänyt paeta uimalla kuten taisin jossain kohtaa ennustella tapahtuvaksi.
---------------------
Koska kuitenkin ollaan musiikkisaitilla, niin menköön tämäkin jakeluun:
https://twitter.com/i/...
-------------------
Twitterissä on laskeskeltu, että Ukraina olisi nyt vallannut takaisin noin puolet siitä alueesta jonka Venäjä valtasi viime talvena ja keväällä. Laskelma voi pitää paikkansakin silmämääräisesti arvioituna.
--------------------
Venäjän huhutaan tilanneen lisää suprsoonisia Zirkon ohjuksia niiden valmistajalta.
Venäjä on onnistunut valtaamaan pienen Opytnen asutuskeskuksen Donetskin alueella monen kuukauden yrittämisen jälkeen.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2334 kirjoitettu
13.11.2022 13:26 Muok:13.11.2022 13:26
https://pbs.twimg.com/...
-----------------
Khersonin jäljellä olevat yhteistoimintamiehet kiistävät, että Khersonin alueen pääkaupungin siirrosta olisi tehty virallista päätöstä. Näin siitäkin huolimatta, että kaikki valloittajahallinnon virastot on jo siirretty Henicheskiin.
Miksi pitää kieltää kaikille näkyvissä olevat tosiasiat?
-------------------
Georgian presidentti on ilmoittanut, että maahan tuli n. 700.000 venäläistä osittaisen liikekannallepanon julistamisen jälkeen. Tulijoista Georgiaan on jäänyt n. 100.000 henkeä.
-------------------
Venäläisten suosikkikohteet uuden vuoden lomakohteiksi ovat kyselytutkimuksen mukaan:
1) Iran
2) Turkki
3) Valko-Venäjä
Missä ovat kaikki oikeat lomakohteet? Onkohan pulaa rahasta vai onko kyse siitä, etteivät lomailijat tunne oloaan tervetulleeksi juurikaan muualla?
----------------------
Venäjän on tarkoitus palauttaa sotilaskoulutus takaisin koulujen lukujärjestyksiin. Tarkoituksena olisi saada aiempaa nationalistisempaa ja parempaa ainesta Venäjän armeijaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2335 kirjoitettu
14.11.2022 08:08 Muok:14.11.2022 08:09
Propagandisti Dugin on vetänyt takaisin negatiivisia lausuntojaan Putesta ja on vakuutellut uskollisuuttaan tälle. Ilmeisesti Dugin ehti luulla, että Putte on jo syösty vallasta kun alkoi päästellä saamakoita suustaan. Ikkunan pelko on viisauden alku sanoo vanha venäläinen sananlasku.
Toinen propagandisti Kiselyov maalaili TV-lähetyksessä kuinka venäläiset eivät ole vetäytyneet vaan pitävät asemansa Dneprin itäpuolella. No, onhan joen itäinenkin puoli toki sentään parempi kuin ei mitään puolta.
"Jostain syystä" Kherson on äkisti kadonnut kartoilta venäläisistä sääkatsauksista telkkarissa.
-----------------
USA valmistelee Ukrainalle jo seuraavaa aseapupakettia josta on tarkoitus ilmoittaa muutaman viikon kuluttua.
-----------------
Venäjä jatkaa asemiensa kaivamista Dneprin itärannalla. Onko tarkoitus ryhtyä tulittamaan Khersonia ja muita vapautetun alueen taajamia vai kuvitteleeko joku Venäjällä, että Ukraina lähtisi hyökkäämään joen yli? Venäjä varmaan sellaista yrittäisikin miehistötappioista välittämättä mutta moinen hyökkäystapa ei minusta oikein istuisi ukrainalaisten tähän asti nähtyyn taktiseen oveluuteen.
Jos pitäisi veikata, niin arvaisin että hyökkäys tapahtuu pohjoisesta kohti Melitopoliita.
-----------------
Moldovassa on jälleen eilen ollut mielenosoituksia, joiden tarkoituksena lienee kaataa nykyinen EU-myönteinen hallitus. Jos hallitus kaatuu, ei Moldovassa kannata odotella EUn lupaamaa parinsadan miljoonan energiatukeakaan. Ehkä siellä luotetaan siihen, että Putte toimittaa pari junavaunullista ruplapaaleja tilalle.
--------------
Khersonissa on alkanut paljastua venäläisiä sotarikoksia, kuinkas muutenkaan. Tuskin on päästy alkuun kun on jo 400 tapausta tutkinnan alla. Mistähän löytyy tarvittava määrä tuomareita jos Venäjä jossain vaiheessa joutuu luovuttamaan olosuhteiden pakosta ao. rikolliset Haagiin?
Myös alueelle loukkuun jääneiden venäläissotilaiden pidätykset jatkuvat.
---------------
Venäläiset ovat alkaneet linnoittaa Melitopoliita ja sijoittavat kalustoaan asutusten keskelle. Onkohan nyt niin, että Khersonin luovutus taistelutta koettiin Venäjällä niin suurena nöyryytyksenä, ettei toista vastaavaa enää haluta kokea? Kaupungissa on jälleen kuultu räjähdyksiä joiden syystä ei ole sen tarkempaa tietoa.
Tiedot Melitopoliin pohjoispuolelta kertovat, ettei Venäjällä ole siellä kovinkaan vahvasti varusteltuja asemia mikä nykytilanteessa kuulostaan perin oudolta.
---------------
Uusi-Seelanti lähettää 65 kouluttajaa Britannianaan ukrainalaisia kouluttamaan.
Samaan aikaan Venäjän armeija kipuilee puuttuvien kouluttajien takia nyt kun uudet varusmiehet aloittavat palveluksensa. Osa kokeneista kouluttajista on kuollut Ukrainassa, osa on siellä edelleen ja osa yrittää kouluttaa värvättyjä.
----------------
Twitterissä leviää video, jossa venäläinen sotilas varastaa elävän pesukarhun (!). Jos on niin huono kuulo, ettei erota toimeksiannon saadessaan pesukonetta pesukarhusta niin kannattaisi pyrkiä siviiliin.
-----------------
ISW odottaa Venäjän tehostavan sotatoimiaan Donetskissa nyt kun se pystyy siirtämään ainakin osan Khersonin aluetta miehittäneistä sotilaistaan muille rintamille.
Venäjällä alkaa pikku hiljaa olla todellinen pakko saada isompia voittojakin koska muuten sotatoimia Ukrainassa voi olla kovin vaikeaa perustella kotirintamalle.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2336 kirjoitettu
14.11.2022 10:20
Aiemmat huhut Ukrainan hyökkäyksestä Dneprin eteläpuolelle Kinburnin niemimaalle ovat saaneet vahvistuksen Ukrainan puolustusministeriön julkaisemassa videossa missä erikoisjoukkojen sotilaat ylittävät joen nopeakulkuisilla kumiveneillä. Vallatulta Khersonin alueelta on erittäin hyvät mahdollisuudet tukea hyökkäystä tykistön avulla (etäisyys n. 20 kilometriä).
Kyseistä niemeä olisi kuulemma käytetty mm. iranilaisten dronejen lähetyspaikkana Mykolaiviin kohdistuneissa nyökkäyksissä joten uhkarohkean (mutta samalla yllätyksellisen) hyökkäyksen syykin lienee selvillä.
---------------------
Vihollista kannattaa iskeä siihen kohtaan mihin iskua ei odoteta; tämän Ukraina totisesti osaa mutta Venäjä onneksi ei. Venäjä on jumittunut vanhaan neuvostoliittolaiseen sodankäyntitapaan jossa lähetetään massiivisen tykistövalmistelun jälkeen miesjoukkoja toisensa perään suoraan vastustajan tuleen. Ei ihme, että tappioita tulee satoja henkiä päivässä yhdellä rintamalohkolla vaikka edistyminen olisikin sen aiemmin mainitun kolmen senttimetrin päivävauhdin luokkaa. Selvimmin tämä näkyy tällä hetkellä Bakhmutissa jossa edes Wagnerin joukot eivät ole pystyneet valloittamaan kaupunkia.
---------------
Tässä mielenkiintoinen taulukko NATO-maiden Ukrainalle toimittamasta raskaammasta aseistuksesta. Kuvion oikeasta reunasta selviää kuinka iso osa kokonaisvarannosta on luovutettu.
https://pbs.twimg.com/...
Taulukosta selviää, että enimmilläänkin on toimitettu alle 4% aselajikohtaisesta varastosta. Eri asia tietysti on se, kuinka käyttökuntoisia varastoissa olevat aseet ovat. Toisekseen suurin pula taitaa tällä hetkellä olla ammuksista ja raketeista eikä uusista tykinputkista.
Suhtaudun tähän itse lähinnä suuntaa antavana siten, että tähän mennessä on annettu korkeintaan 10% kokonaismäärästä. Sen lisäksi tuosta puuttuvat kaikkien ei-NATO-maiden asetoimitukset.
Toivottavasti kyseinen tablitsa mahdollisine puutteineenkin ajautuu Puten päätteelle päivää pilaamaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2337 kirjoitettu
14.11.2022 13:24
Khersonin alueen venäläisten kanssa yhteistyötä tehneet opettajat on erotettu. Muille maksetaan täysi palkka miehitysajalta. Venäjähän esti opetustehtäviin pääsyn muilta kuin niiltä jotka suostuivat yhteistyöhön. Toivottavasti yhteistyön "vapaaehtoisuuden" astetta on sentään selvitelty ennen erottamisia.
Petturina poispotkittu opettaja etsimässä töitä ... ei käy kateeksi.
------------------
Zelenskyi vieraili Khersonissa virallisessa lipunnostotilaisuudessa. Täytyy ihailla miehen rohkeutta. Siinäpä taas mallia Kremlille siitä miten joukkoja johdetaan tarpeen tullen myös edestäpäin eikä bunkkerista 50 metriä pitkän pöydän päästä.
Tiedottaja Peskov ei halunnut kommentoida asiaa mitenkään muuten kuin toteamalla että Kherson on Venäjän maaperää. Kun tarpeeksi valehtelee, niin omiin juttuihinsa saattaa alkaa vähitellen uskoa.
-------------------
Muutamat muutkin kuin minä olen ihmetellyt miksei Venäjä ole aloittanut Khersonin pommitusta. Johtuuko se siitä, että sen katsotaan edelleen olevan "Venäjän maaperää" ja alueen todellinen pääkaupunki? Vai ovatko Ukraina ja Venäjä tehneet jonkinmoisen diilin asiasta tyyliin "annamme teidän poistua kaupungista ilman suurempaa häirintää jos te pidättäydytte kaupungin tulittamisesta"? Jos tuollainen diili olisi tehty, niin venäläiset olisivat nyt saaneet osansa. Vaan kuinkahan kauan tykit jaksavat olla hiljaa?
------------------
Ukrainan parlamentti on hyväksynyt esityksen jolla pyydetään G20-maita erottamaan Venäjä ryhmästä. Saa nähdä kuinka käy; vähän luulen, ettei ainakaan Kiina tule moista hyväksymään.
----------------
Bunkkerien kysyntä Venäjällä on lisääntynyt huomattavasti. Venäjä toi Khersonin rintamalle vähän bajamajan ja bussipysäkin sekoituksen näköisen betonirakennelman, mutta eihän siitä ollut edes hidasteeksi Ukrainan armeijalle. Niitä tuskin kannattaa kuitenkaan ostaa.
------------------
Venäjän ulkoministeriö on ilmoittanut, ettei Venäjä suostu rauhanneuvotteluihin joissa on ennakkoehtoja kuten esim. joukkojen vetäminen Ukrainasta. Asioiden näin ollen mitään neuvotteluja ei tule olemaan.
-----------------
Ukrainan armeijan edustajat ovat ilmoittaneet, ettei Ukrainan armeija tarvitse mitään taukoja taisteluihin vaan se pystyy toimimaan myös talven aikana normaalisti. Pelkonahan tietysti on, että Venäjä saisi rivinsä kasattua mahdollisen tauon aikana ja Ukrainan käsiinsä saama ote sodan kulusta voisi luisua takaisin venäläisille.
----------------
USAlla ja Venäjällä on tapaaminen Ankarassa. Epäilen, että pääasiassa keskustellaan ydinaseista ja muista kahdenvälisistä asioista. Ukrainaa tuskin sivutaan sen suuremmin, koska Biden on luvannut ettei USA ala neuvotella Venäjän kanssa Ukrainan yli.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2338 kirjoitettu
15.11.2022 08:25 Muok:15.11.2022 09:54
Putte on allekirjoittanut ukaasin joka mahdollistaa myös muiden kuin venäjän kansalaisten liittymisen Venäjän armeijaan. Ja ihan saman tien Sambia vaatii Venäjältä selvitystä niistä olosuhteista joissa sen vankeusrangaistusta kärsivä kansalainen on kuollut Ukrainassa. Olisikohan nyt käynyt niin, että sambialainen ehdittiin "värvätä" armeijaan vaikka sen ei olisi pitänyt olla laillisesti edes mahdollista?
---------------
Ruotsissa on vangittu iranilaissyntyiset veljekset vakoilusta Venäjän hyväksi jo yli vuosi sitten. Syytteet on nostettu törkeästä vakoilusta; aikajana kattaa vuodet 2011 - 2021. Tiedot on syytteen mukaan välitetty Venäjän sotilastiedustelu GRUlle. Toisen veljeksistä oli onnistunut soluttautua Ruotsin vastatiedusteluun missä hänellä oli pääsy erittäin arkaluontoisiin tietoihin.
--------------
Venäjä on paheksunut EUn projektia ukrainalaisten sotilaiden kouluttamiseksi. EUn ulkoministerit puolestaan ovat sopineet toiminlinjoista, joiden tarkoituksena on eristää Venäjää entisestään; myös keskustelu yhdeksännestä pakotepaketista on avattu.
USA puolestaan on asettamassa pakotteita niille yksityishenkilöille ja firmoille, jotka ovat avustaneet Venäjää aseiden hankinnassa. Myös muita pakotteita on langetettu mm. oligarkkien sukulaisille.
YKn yleiskokous on asettunut sille kannalle, että Venäjän pitää maksaa sotakorvauksia Ukrainalle. Äänestyksessä kyllä-ääniä annettiin 94, ei-ääniä 14 (mm. Kiina) ja ei-mitään-mieltä-ääniä 73 (mm. Intia, Brasilia ja Israel)
----------------
Ukraina on iskenyt useaan kohteseen lähellä Krimin niemimaan pohjoisrajaa. Saavutettua maantieteellistä etua Khersonissa on näköjään alettu hyödyntää maksimaalisesti heti tuoreeltaan.
----------------
Saksa aikoo kansallistaa Gazpromin saksalaisen tytäryhtiön SEFEn. Lukasenka puolestaan on uhannut kansallistaa ne Valko-Venäjällä toimivat ulkomaiset yhtiöt (mm. Olvi) jotka sunnittelevat poistuvansa maasta.
---------------
Venäjällä huhutaan, että Putte olisi perumassa vuotuista pressikonferenssiaan. Pelkona taitaa olla se, että tässä tilanteessa jopa lojaaleimmat putinistit saattaisivat alkaa esittää kiusallisia kysymyksiä ajankohtaisista aiheista.
----------------
Kanada avustaa Ukrainaa n. 370 MUSDn summalla. Britannia puolestaan avustaa Ukrainaa lähettämällä 7 M£ joilla saadaan n. 850 generaattoria korvaamaan Venäjän tuhoamaa infraa.
-----------------
IAEA lähettä turvallisuusryhmänsä kolmeen ukrainalaiseen voimalaitokseen. Myös Chernobylin alueelle tehdään tarkastus.
-------------------
Indonesian viranomaiset kertoivat eilen, että Lavrov olisi viety sairaalaan terveysongelmien takia. Tiedottaja Zakharova on kiistänyt asian ja toimitti julkisuuteen videon missä T-paitaan pukeutunut Lavrov valmistelee puhettaan hotellin terassilla.
Yleistä hupia on aiheuttanut se, että Lavrov on pukeutunut siniseen vivahtavaan paitaan jossa on keltainen kuvio. Tarkkasilmäiset ovat myös bonganneet pöydältä Lavrovin Apple-älypuhelimen ja ihmetelleet, eikö suurmaa Venäjällä olekaan omia puhelimia.
-----------------
Venäläiset ehtivät vapauttaa kaikki oikeudenkäyntiä odottavat vangit (n. 450) Khersonissa ennen poistumistaan paikalta. Kiusa se on pienikin kiusa.
Ukrainalaiset puolestaan kaivoivat Khersonissa varastoistaan esille pitkän lipputangon johon vedettiin kauas Dneprin itäpuolelle asti näkyvä jättikokoinen Ukrainan lippu. Kiusa se on pienikin kiusa.
-----------------
Ensimmäinen juna pitkään aikaan miehityksen alkamisen jälkeen on lähtenyt Kievistä kohti Mykolaivia.
------------------
Zelenskyi on esittänyt kaikkien vankien vaihtoa 1/1-periaatteella sekä toistanut sen, ettei Ukraina aio antaa Venäjälle hengähdystaukoa joukkojen uudelleenryhmitystä varten.
Mikäpä siinä: kun on flow päällä niin antaa mennä samaan tahtiin. Venäläisjoukkojen piiristä kuuluvat valitukset puolestaan kuvaavat sitä, että päällä on lähinnä low.
------------------
Kadyro-vitsit ovat tarjoneet paikallisille 1.300 USD jos he alkavat kaivaa juoksuhautoja Melitopoliissa. Kun tarjous ei oikein napannut, niin nyt kuulemma yritetään pakolla ja aseellisella uhalla. Ehkä puutarhatontun pellearmeija tuntee olevansa niin hieno, etteivät lapiohommat ole riittävän vaativia eikä niistä myöskään saa umpimähkäistä räiskintääkään Tik-Tokiin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2339 kirjoitettu
15.11.2022 11:11
Valko-Venäläisille koitti ilon päivä: Mäkkärin kyltit poistettiin ja tilalle tuli ... aah njam, "Herkullista ja piste". Veikkaan, että Valko-Venäjälle kärrätään kaikki se moska mitä ei saada syötetyksi venäläisille; ja sitähän kyllä riittää.
- "en ole koskaan käynyt Mäkkärissä, ja nyt minulla on vieläkin suurempi syy olla käymättä"
- "firma kuulostaa ihan yhtä inhottavalle kuin kolme päivää sitten"
- "roskaruuasta venäläisiin jätteisiin"
-"miksei tilalle tule Lukan Potut-ketjua?"
-"Valko-Venäläiset varmaan itkevät ilosta saadessaan herkullista venäläistä ruokaa"
-"Miksei se ole Mc Putin?"
-"Onneksi olkoon!"
-"mistähän lihamyllystä kaikki liha mahtaa olla peräisin? "
- https://twitter.com/i/...
------------
Sevastopoliin ilmatorjunta on ollut aktiivinen aamuyöllä. Syytä moiseen ei vielä tiedetä. Myös Nova Kakhovkassa on kuultu voimakkaita räjähdyksiä.
Venäläiset sotareportterit ja Telegram-kanavien ylläpitäjät ovat erittäin kitkeriä siitä, että Khersonista luovuttiin taistelutta. Myös Venäläisellä TV-kanavalla oli äänessä kommentaattori joka piti Kievin valtausta "epärealistisena" tavoitteena; tuota tuskin olisi kuultu kolme kuukautta sitten.
ISW on päätynyt arvioon, että Venäjä yrittää tehostaa hyökkäystään Donbassin alueella. Nythän Putte voi siirtää takaisin ne joukot, jotka tuotiin jonkinmoiseksi reserviksi Khersonin aluetta puolustamaan. Koko lisävoiman (ainakin 20.000 miestä) heittäminen jollekin suhteellisen kapealle rintamalinjalle saattaisi johtaa läpimurtoonkin kohdissa joissa on tähän asti lyöty päätä seinään.
------------
Venäjä suunnittelee avaavansa 24h/pv lähetykset Mariupoliin perustettavalla TV-kanavalla. Tämähän kuulostaa hyvälle! Khersonissakin vastaavat toimet olivat lopun alkua.
-------------
Ukrainalainen rautatieyhtiö uskoo pystyvänsä korjaamaan radan Mylolaivista Khersoniin siten että suunniteltu matkustajajunaliikenne voitaisiin aloittaa n. 10 päivän päästä. Minusta hanke tuntuu kyllä vähän uhkarohkealle koska venäläiset ovat asemissa joen toisella puolella ja ulottuvat tykistönsä raketinheittimillä varsin kauas.
---------------
Ukrainan armeijan komentaja on käynyt keskustelun kenraali Milleyn kanssa ja todennut, ettei rauhanneuvotteluja käydä eikä mitään kompromisseja tehdä elleivät venäläiset poistu Ukrainasta.
En ole toistaiseksi löytänyt Milleyn ajatuksia tukevia lausuntoja USAn hierarkian ylemmiltä poliittisilta portailta vaan päinvastoin eli sieltä annettiin nopeasti voimassa olevaa linjaa tukevia lausuntoja. Siitä voisi päätellä, että Milleyn lausunto olisi tullut vähän puskista.
Vaan olikohan Milley kuitenkin pistetty jonkinmoisen koepallon heittäjäksi? Muuten on aika vaikeaa ymmärtää virallisesta linjasta noin selvästi poikkeavaa lausuntoa. Yleensähän sotilaat eivät moiseen ryhdy ihan omin päin.
---------------
Xi ja Macron ovat antaneet lausunnon jossa vaaditaan Ukrainan alueellisen koskemattomuuden kunnioittamista. Macron on esittänyt myös että Kiina ja Ranska yhdessä estävät ydinaseiden käyttämisen keinolla millä hyvänsä.
Jos noin on oikeasti puhuttu, ovat uutiset Puten kannalta äärimmäisen huonoja.
-----------------
G20-maiden kokouksta ei oteta ryhmäkuvaa. Vain täysin mielikuvitukseton henkilö ei osaa kuvitella mistä moinen johtuu.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2340 kirjoitettu
15.11.2022 11:30
Tällä hetkellä Ukrainalla ei ole pienintäkään syytä ryhtyä minkäänlaisen Minsk3n sorvaamiseen. Sillä on aloite käsissään ja selkeät tavoitteet toisin kuin Putella jolla "kaikki menee suunnitelman mukaan"; paitsi että mitään järkevää tai edes päivitettyä suunnitelmaa ei todellisuudessa ole olemassakaan.
Tässä on muuten pätkä propagandisti Solovyevin aamuisesta synkeästä yksinpuhelusta. Mies on jokseenkin raivona siitä, että Ukraina on iskenyt öljyvarastoon Belgorodissa.
https://twitter.com/i/...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
SampoM
1370 viestiä
|
#2341 kirjoitettu
15.11.2022 11:35 Muok:15.11.2022 11:36
Haha, Mc Putin, aika hyvä.
"mistähän lihamyllystä kaikki liha mahtaa olla peräisin? "
100% jauhettua lihaa...hmm, mistähän nää alikessun natsat tänne pihviin...?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2342 kirjoitettu
15.11.2022 12:06
SampoM kirjoitti:
Haha, Mc Putin, aika hyvä.
"mistähän lihamyllystä kaikki liha mahtaa olla peräisin? "
100% jauhettua lihaa...hmm, mistähän nää alikessun natsat tänne pihviin...?

|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2343 kirjoitettu
15.11.2022 13:09 Muok:15.11.2022 13:15
IT kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:
Tällä hetkellä Ukrainalla ei ole pienintäkään syytä ryhtyä minkäänlaisen Minsk3n sorvaamiseen.
Toki, tuossa on Zelenskyin 10-kohtainen "Formula for peace":
Zelenskyy outlines Ukraine’s 10-point "formula for peace" at G20 summit
"We will not allow Russia to wait it out, build up its forces, and then start a new series of terror and global destabilization. There will be no Minsks-3, which Russia would violate immediately after signing.
So, here are the proposals of Ukraine:
1. Radiation and nuclear safety.
2. Food security.
3. Energy security.
4. Release of all prisoners and deported persons.
5. Implementation of the UN Charter and restoration of Ukraine’s territorial integrity and the world order.
6. Withdrawal of Russian troops and cessation of hostilities.
7. Restoration of justice.
8. Countering ecocide.
9. Preventing escalation.
10. Confirmation of the end of the war."
Lisättäköön tuohon vielä, että Ukraina tietty odottaa että Venäjä korvaa aiheuttamansa vahingot...
Mutta siis Minsk-3 ei ole realismia tällä hetkellä... Venäjä saisi vain talven aikaa vahvistaa joukkojaan, ja voisi aloittaa uudet hyökkäystoimet keväällä... Pelkkä tulitauko jollainen Minsk-3 siis olisi vain vahvistaisi ja legitimoisi nykytilanteen, josta olisi vaikea päästä eteenpäin lopulliseen rauhaan...
Juuri noin minäkin tämän tilanteen näen. Se, joka tässä tilanteessa epätoivoisesti tarvitsee tulitaukoa tai muuta neuvottelukatkoa, on Venäjä.
Nyt on taottava huolella koska vastustajan polvet notkuvat sekä varsinaisella- että kotirintamalla.
---------------
Tässä on muuten valaiseva kuva siitä miksi Ukraina on onnistunut niin hyvin venäläisten huoltoyhteyksien katkaisemisessa.
https://pbs.twimg.com/...
Ulottuvuus on tässäkin asiassa yhtä ratkaisevaa kuin monasti nyrkkeilyssä, koriksessa, lentopallossa tai futismaalilla.
(*) Venäläiset ovat Dneprin itäpuolella pääosin n. 20 km:n päässä joesta. Syy moiseen sijoittumiseen löytyy melko varmasti yläpuolelta. Ei siis ihme, ettei ainakin osittain kantomatkan ulkopuolelle jäänyttä Khersonia ole pahemmin yritetty tulittaa.
(*) AnttiJ muokkasi viestiä 13:12 15.11.2022
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2344 kirjoitettu
15.11.2022 17:49
Suomi on toimittanut ensimmäisen väliaikaisasunnon Ukrainaan ja tarkoituksena on toimittaa niitä enemmänkin n. 200 hengelle. Lisäksi toimitetaan liikuteltavia majoitustiloja pelastushenkilökunnalle. Suomessahan on tämän alan osaamista ja mm. viipalekouluja käytetään jatkuvasti väistötiloina.
------------------
Ukrainan tiedustelupalvelun varoitukset siitä, että Venäjä saattaa ajoittaa laajamittaisemman ohjusten ammuskelun G20-maiden kokouksen aikaan, piti valitettavasti paikkansa. Pommituksia on suunnattu käytännössä joka puolelle Ukrainaa useina aaltoina.
Vaikka ilmatorjunnan on onnistunut pudottaa useita ohjuksia hyökkäyksen aikana, on infraverkostolle silti aiheutettu pahoja vaurioita.
-----------------
Venäjän paikallishallinnon yhteistoimintamies Saldon mukaan Kakhovkan vesivoimalaitos olisi lakannut toimimasta. Venäjä on vetänyt hallintotoimintoja lähellä sijaitsevasta Nova Kakhovkasta ukrainalaisten tulituksen vuoksi. Olisikohan noilla asioilla suora yhteys toisiinsa? Ehkä, ehkä ei.
Ukrainan posti on avannut pari toimipistettä Khersonissa ja ensimmäiset eläkkeet voidaan maksaa alueen eläkeläisille. Niillä aiemmin saaduilla (?) ruplilla voisi yrittää vaikka sytyttää tulta ja keittää perunoita; muuta käyttöä niillä tuskin enää tulee olemaan.
------------------
Putte on myöntänyt "sotilaskunnian kaupungin" arvonimen Melitopolille ja Mariupolille; Kherson sentään taisi välttyä onnekseen täpärästi moiselta kunnialta. Jos arvaan oikein, myös noilta kahdelta ko. "tunnustus" tulee häipymään jossain kohtaa Venäjän armeijan häipymisen myötä.
-------------------
Venäjä on viimein myöntänyt tehneensä Henicheskistä "tilapäisen" Khersonin alueen pääkaupungin koska sen hyvä sijainti (lue= naftisti HIMARSien kantomatkan ulkopuolella) tukee erinomaisesti mm. mahdollisuuksia saada sotilallisia vahvistuksia Krimiltä tarpeen tullen jos sinne hyökätään Melitopolin tai Khersonin suunnilta.
Tämäpä omituista; Venäjäkin on jo sitä mieltä että Henicheskiinkin voi kohdistua sellainenkin hyökkäys jonka torjumisessa armeijasta voisi olla hyötyä.
Sitä ennen tulee kuitenkin lähtö heti kun Ukraina saa tykistönsä sellaisille pelipaikoille joista ylletään kaupunkiin.
--------------
Jos muistan oikein, sisältyi USAn muutaman viikon takaiseen aseapupakettiin jonkin sortin partioveneitä Ukrainalle. Hiljattain kerrottiin ukrainalaisten iskusta Kinburnin niemimaalle. Saa nähdä käytetäänkö ko. partioveneitä muuhunkin kuin rannikkovartioston partiointiin kunhan ne on otettu käyttöön.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
harmaalokki
2120 viestiä
|
#2345 kirjoitettu
15.11.2022 23:42
IT kirjoitti:
No niin... Juuri luin uutisen, jonka mukaan Venäjän ohjuksia on lentänyt Puolan puolelle, ja kaksi ihmistäkin olisi kuollut...
Puolan johto on hätäkokouksessa, ja varmastikin Nato joutuu ottamaan tähän myös kantaa...
Saapa nähdä millainen seuraus tällä tapahtumalla tulee olemaan?
Jos saavat todettua että ohjukset olivat suunnattu Puolaan, niin lisää aseita ukrainalaisille.
Jos saavat todettua että ohjukset putosivat vahingossa Puolan puolelle, niin lisää aseita ukrainalaisille.
Erikoisempi vaihtoehto on, jos kummatkin ohjukset ovat ukrainalaisia kuten putinistit ilmeisesti nyt väittävät. En oikein usko että asia on noin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Uppe
2014 viestiä
|
#2346 kirjoitettu
16.11.2022 06:36 Muok:16.11.2022 06:38
Joe Biden on sitä mieltä, että Puolaan ammuttu venäläisvalmisteinen ohjus ei ole Venäjän ampuma. Nyt varmaankin pannaan NATO:n neljäs "höpinäartikla" voimaan ja keskustellaan asiasta ... Sitten todetaan, että ei ole tietoa, mistä ohjus ammuttiin, ei aiheuta NATOn toimenpiteitä. Tai sitten, että Venäjälle sattui vahingonlaukaus, ei aiheuta toimenpiteitä. Näin vahva sotilasliitto "näyttää voimansa" ... ?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2347 kirjoitettu
16.11.2022 07:35 Muok:16.11.2022 07:38
Joskus huhutkin ovat totta. Eilen illan suussa yksi seuraamani Twitter-tili kertoi Puolaan osuneista venäläisten ampumista ohjuksista. Koska uutista ei vahvistettu mistään muualta, en lähtenyt kommentoimaan asiaa sen kummemmin koska arvelin että kyse on uutisankasta.
Ankka se saattaa osittain ollakin, sillä
- ainakaan vielä kukaan ei vahvista että ohjukset olisi ammuttu Venäjältä tai Valko-Venäjältä.
- ohjuksen jäänteistä päätellen se olisi ollut S-300 eli ilmatorjuntaohjus, jonka kantomatka ei yllä edes teoriassa Venältä Puolaan (Valko-Venäjältä se toki riittäisi).
- Ukrainallakin on käytössään ko. ohjuksia
- venäläisiä IT-ohjuksia on aiemminkin lennellyt sinne sun tänne ja osa jopa palannut lähtöpaikkaansakin.
- USA tuntuu olevan varma siitä, ettei kyse ole Venäläisten ampumasta ohjuksesta
Rohkea veikkaukseni onkin, että ohjus on Ukrainalaisten ampuma torjuntaohjuspari, joka harhautui reitiltään koska niin ne joskus tekevät omistajatahosta riippumatta. Mörökölli minut syököön jos arvaukseni on väärä.
Seurataan tilannetta ja katsotaan mihin se johtaa. Ainoa mista olen kuitenkin ihan varma, on se ettei kyse ole tahallisesta teosta. Kenelläkään ei ole motiivia moiseen.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2348 kirjoitettu
16.11.2022 08:11 Muok:16.11.2022 08:51
Ensimmäiset reaktiot ohjusiskuun läheisissä NATO-maissa ovat sen luonteisia, että Venäjää pidetään syypäänä. Suomessa odotetaan selvitystä ennen sen kummempia julkilausumia.
Olisin aika hämmästynyt ja jopa huolestunut jos NATOn ilmavalvontakaan ei olisi havainnut sitä että Venäjältä ammuttaisiin ohjuksia sen alueelle.
Venäjä pitää iskua tahallisena Ukrainan suorittamana provokaationa. En oikein usko, että Ukraina olisi lähtenyt noin riskialttiiseen operaatioon sen suurta tukijaa vastaan juuri nyt, kun oma menestys taistelukentilläkin on merkittävää.
Olen kiinnittänyt huomioni siihen, että yleisesti puhutaan "venäläisohjuksista" mutta ei venäläisten laukaisemista ohjuksista. Onko kyse käännösten huolimattomuudesta vai epävarmuudesta? Puola suhtautuu asiaan kuitenkin hyvin maltillisesti, mistä voisi päätellä sen ettei ainakaan toistaiseksi ole todisteita siitä että venäläiset olisivat laukaisseet ohjukset. G7-maiden johto kokoontui tapahtuneen johdosta.
Venäjä ampui eilen Ukrainaan n. 100 ohjusta joista n. 80% ammuttiin alas. Samalla tuli todistettua sekin, että uusi NASAMS toimii ukrainalaisten käsissä todellisessa tilanteessa. Ohjushyökkäys menee YKn turvallisuusneuvostoon käsiteltäväksi.
Kaikein fiksuinta olisi nyt se, että syyllinen (oli se kuka tahansa) astuisi esiin ja esittäisi syvimmät pahoittelunsa tapahtuneen vahingon johdosta. Noin menetellen vältettäisiin tilanteen turha kärjistyminen.
Se, mitä tästä voisi seurata, on Puolan ilmatorjunnan vahvistaminen NATOn toimesta Ukrainan vastaisen rajan tuntumassa.
--------------
Unkarin turvaneuvosto on kutsuttu kooolle koska öljyn tulo Venäjältä putkea pitkin on loppunut. Syy moiseen ei ole vielä selvillä.
Olisiko Venäjällä joku syy katkaista öljyn toimitukset? Tuskin, sillä niin kuuliaisesti Puten aseenkantaja Orban näyttää toteuttavan Puten pienimmätkin toiveet.
Olisiko putki vaurioitunut Venäjän ohjusiskuissa? Paljon mahdollista jos tuuri olisi erittäin, erittäin huono.
Olisivatko ukrainalaiset päättäneet vääntää venttiilit kiinni ja ottaa putkiin jääneen öljyn omaan käyttöönsä? Olisi se ainakin teoriassa mahdollista koska puuttuva sähkö pitää korvataa jollain muulla energian lähteellä. (*)
(*) Ukrainalaiset ovat ilmoittaneet lopettaneensa öljyn pumppaamisen. Veikkaan, että siitä tullaan syyttämään sähköpulaa.
AnttiJ muokkasi viestiä 08:14 16.11.2022
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2349 kirjoitettu
16.11.2022 09:26
Kroatia toimittaa Ukrainaan 14 Mi-8 helikopteria ja saa tilalle USAlta Blackhawk-koptereita, kertoo Kroatian media. Onko kyse 1/1-toimituksesta vai maksaako Kroatia jotain välirahaa USAlle, ei ole tiedossa.
----------------
Venäläiset some-kanavat ovat uutisoineet Ukrainan suorittamasta lennokki-iskusta öljyvarastoon Oryolin seudulla n. 175 km:n päässä Ukrainan rajasta.
---------------
Somessa on nyt kerrottu, että uutistoimisto APn mukaan Puolaan osunut ohjus olisi ammuttu Ukrainan ilmatorjunnan toimesta. Myös Reuters on tehnyt asiasta samansisältöisen uutisen APn tietojen perusteella, joiden kerrotaan olevan USAn viranomaislähteistä peräisin.
Selvää tietysti on sekin, että puolustustarkoituksessa laukaistua ohjusta ei olisi käytetty ilman Venäjän ohjushyökkäyksiä joten tapahtuman juurisyy löytyy kyllä Kremlistä.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2350 kirjoitettu
16.11.2022 16:33
IT kirjoitti:
Tossa video, jossa mm. asiaa aseista, joilla Dronet saa alas lähietäisyydellä:
Germany Testing Monstrously Powerful Multi Million $ Anti Drone Truck
Aika hyvin näyttäisi tippuvan useampikin drone kerralla...
Ja tästä herää kysymys, että kannattaako Suomen tulevaisuudessa investoida miljoonia Drone lennokkeihin, vai pitäisikö hankkia näitä järjestelmiä joilla vihollisen Dronet saa alas taivaalta? Ehkäpä sekä että?
Näitä tuntuu nyt tulevan kun tarvetta on alkanut ilmaantua. Suuri tulivoima tehoaa näköjään useampaankin lentolaitteeseen samanaikaisesti. Käyttökelpoisen näköinen ase.
Katselin eilen erään mainoksen, jossa yksittäinen drone otettiin hallintaan max. 2,5 km:n etäisyydeltä kaukaisesti kivääriä muistuttavalla laitteella. Dronejen ja lennokkien akilleen kantapäiksi saattaa osoittautua niiden suhteellisen hidas lentonopeus ja kauko-ohjaus.
Veikkaan, että puolustusvoimat tekee hankintaratkaisun jossa on sekä droneja että niiden torjuntakalustoa. Sinällään tarve vihollisen tarkempaan havainnointiin kauempaa on varmaan tullut jäädäkseen kuin myös tykistön tulenohjaus droneilla.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2351 kirjoitettu
16.11.2022 17:38
Stoltenbergin puheenvuorosta saattoi päätellä, etteivät NATOn ohjuspuolustusjärjestelmät noteeraa torjuntaohjuksia uhaksi minkä takia Puolaan lipsahtaneita IT-ohjuksia ei myöskään yritetty torjua.
Ukraina on ollut halukas pääsemään mukaan tutkimaan ohjusräjähdystä, mutta tällä hetkellä asia on Puolan ja USAn hallussa. Toivottavasti tästä ei nyt tule mitään arvovaltakiistaa vaan asia taputellaan mahdollisimman nopeasti valmiiksi.
----------------
Eurooppa on vapauttanut itsensä n. 400 venäläisvakoojaksi epäillystä henkilöstä sodan alakamisen jälkeen.
-----------------
Saksa on tarjonnut ilmavalvonta-apua Puolalle. Valvonta voitaisiin suorittaa Saksan ilmavoimien toimesta.
---------------
Khersonin venäläisten nimittämän aluehallinnon varajohtajan äkillinen katoaminen pari päivää sitten on selvinnyt: nainen on pidätetty talousrikoksista epäiltynä.
---------------
Tsekki on virallisesti nimennyt Venäjän terroristiseksi valtioksi.
---------------
Öljy virtaa jälleen Unkariin putkea pitkin, ilmoittavat Ukrainan viranomaiset.
---------------
Muutamien värvättyjen novosibirskiläisten sotilaiden omaiset ovat kertoneet, että useita miehiä on kieltäytynyt lähtemästä rintamalle syystä että koulutusta ei käytännössä ole ollut muutamaa harjoitusammuntakertaa lukuunottamatta ja että heille luvattiin alun perin rajavartiointitehtäviä; niiden sijaan heidät lähetettiin suoraan etulinjaan Ukrainan tykistön ulottuville.
Rintamalta on tavattu ensimmäisiä iranilaisia taisteluliivejä ja kypäriä venäläissotilaiden yltä.
--------------
Ukraina on pidentänyt sotatilalakeja ja täyttä liikekannalepanoa jatkumaan 19.02.2023 asti. Tulipa mieleeni, etten muista ihan äsken nähneeni Ukrainan asevoimien tällä hetkellä palveluksessa olevan henkilöstön kokonaisvahvuutta missään.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2352 kirjoitettu
16.11.2022 17:44
IT kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:
Näitä tuntuu nyt tulevan kun tarvetta on alkanut ilmaantua. Suuri tulivoima tehoaa näköjään useampaankin lentolaitteeseen samanaikaisesti. Käyttökelpoisen näköinen ase.
Katselin eilen erään mainoksen, jossa yksittäinen drone otettiin hallintaan max. 2,5 km:n etäisyydeltä kaukaisesti kivääriä muistuttavalla laitteella. Dronejen ja lennokkien akilleen kantapäiksi saattaa osoittautua niiden suhteellisen hidas lentonopeus ja kauko-ohjaus.
Joo, ainoa mitä rupesin tuossa oikeastaan ajattelemaan, niin on tuollaisen yhden yksikön hinta ja toisaalta kantama... Tuo videon antidronegun oli istutettu kuorma-autoon, jollaisten yksikköhinta on varmaankin korkea, ja toisaalta aseen kantama suht lyhyt...
Tuollaisia tarvitisi Suomen 1000+ kilometrin rintamalle yhden per kilometri, jos puolustuksesta haluttaisiin tehdä aukoton...
Itse näkisin, että tuollaisista järjestelmistä pitäisi tehdä kevyitä ja edullisia... Esim. niin että Pick-Up maasturin lavalle saataisiin tuollainen istutettua... Tämäkin olisi kallis ratkaisu...
Ja tässä mielessä tuo sun mainitsema 2,5 km kantamallinen "kivääri" jolla dronet otettiin haltuun, saattaisi olla edullisempi ja käytännöllinen ratkaisu...
Toisaalta nuo kalliimmat yksiköt voisi sitten olla sellaisia, että niillä suojattaisiin vain tiettyjä kohteita urkinnalta, kuten tykistöä taikka kranaatinheittimiä, komentokeskuksia, tms...
Good point; kyllä tuon tasoisia vehkeitä kannattaisi laittaa vahtimaan vain arvokkaampia kohteita ja infran kriittisimpiä osia.
Jos esim. iso sähkö- tai lämpökeskus maksaa 25 M€ niin sitä uhkaavan lentävän aseen alasampumiseen kannattaa käyttää kalliimpiakin keinoja, mutta eipä juuri muuten; kolmelle sadan tonnin ohjukselle saa hyvän takaisinmaksuajan jos niillä saa voimalan pysymään ehjänä vaikka alas ammutun dronen arvo ei olisikaan kuin 50t€.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Uppe
2014 viestiä
|
#2353 kirjoitettu
16.11.2022 21:35
Aikookohan länsi loputtomiin katsella sivusta, kun Venäjä syytää ohjuksia & lennokkeja Ukrainaan? Kohta Venäjällä on Iranista hankittuja nopeita ballistisia ohjuksia, joiden torjuminen on vaikeaa. Kolmatta maailmansotaa pukkaa ...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2354 kirjoitettu
17.11.2022 08:08
Uppe kirjoitti:
Aikookohan länsi loputtomiin katsella sivusta, kun Venäjä syytää ohjuksia & lennokkeja Ukrainaan? Kohta Venäjällä on Iranista hankittuja nopeita ballistisia ohjuksia, joiden torjuminen on vaikeaa. Kolmatta maailmansotaa pukkaa ...
Hyvä kysymys. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että aikoo vaikka ilmatorjuntaa tuleekin koko ajan lisää. Ei sitä kuitenkaan niin paljoa pystytä toimittamaan, etteivätkö yksittäiset kohteet jäisi sattumanvaraisen suojauksen varaan. Sadasta lennokistakin menee edelleen torjunnan läpi 20 puhumattakaan mahdollisista supersoonisista ohjuksista, joiden torjunta lienee tällä hetkellä melko lailla mahdotonta.
En osaa yhtään arvioida millaiset ohjusvarannot Iranilla mahtaa olla ja kuinka paljon niitä pystytään tekemään lisää. Ohjusten kysely muualta osoittaa tietysti sen, että Puten omat ohjukset uhkaavat käydä vähiin.
Paljon olisi apua siitä, että Ukrainalle annettaisiin sellaistakin aseistusta jolla ylletään ohjusten laukaisupaikoille. Pelkästään Venäjän laivaston alusten eliminointi Sevastopoliissa ja Asovan meren pohjukassa vähentäisi ohjustulitusta saman tien.
Toinen mahdollisuus olisi antaa Ukrainalle vapaat kädet ja kaikki sen tarvitsemat panssarit ja tykit, joilla Puten armeija saataisiin heitettyä ulos maasta. Sen jälkeen ohjusten tulitukselta putoaisi pohja pois etenkin kun Ukrainalle aukeaisi mahdollisuus uhata iskeä Venäjän maaperälle jos ohjushyökkäykset eivät lopu.
Itse pidän nykyistä Venäjän strategiaa aika omituisena. Taistelukentillä tulee pataan ja kuvitellaan, että se voidaan korvata iskuilla siviili-infraa vastaan. Kaiken sen jälkeen mitä venäläissotilaat ovat Ukrainassa tehneet vain suuruudenhullu voi kuvitella, että Ukraina alistuisi siviilien pommituksilla. Ei muuten alistu.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2355 kirjoitettu
17.11.2022 09:26
Katselin eilen pätkän USAn puolustusministeri Austinin ja kenraali Milleyn tiedotustilaisuudesta.
USAssa tunnuttiin olevan vakuuttuneita siitä, että Puolaan osunut ohjus on peräisin Ukrainan ilmatorjunnasta.
Kenraali Milley täsmensi aikaisempaa lausuntoaan ja sanoi lähinnä pohtineensa olisiko voittoisalla Ukrainalla juuri nyt hyvä neuvotteluasema tappioita kärsineeseen Venäjään nähden. Sodassa kärsittyjen tappioiden osalta hän totesi, ettei tiedä niitä tarkkaan koska sodan osapuolet käsittelevät niitä "classified infromation" luokituksella. Sen Milley kuitenkin totesi, että Venäjän armeija on ottanut pataansa oikein huolella eikä se ole saavuttanut yhtään sille asetettua tavoitetta.
Molemmat herrat totesivat, ettei USA neuvottele Ukrainan asioista Ukrainan ohi eli tässä mielessä linja ei ole muuttunut.
Milley myös arvioi puhtaasti sotilaalliselta kannalta, että tällä hetkellä Venäjän mahdollisuudet koko Ukrainan valtaamiseen ovat olemattomat ja että Ukrainan mahdollisuudet Venäjän joukkojen heittämiseen ulos koko Ukrainasta ovat hyvin vähäiset.
Molemmat totesivat myös, että rospuuttokelit varmaan hidastavat taistelutoimia, mutta talvi ei sitä välttämättä samassa mitassa tee. Austin myös muistutti siitä, että sota alkoi juuri talvella.
------------------
Zelenskyi tuntuu pitävän kiinni siitä, että Puolaan ei olisi osunut ukrainalaisten ampuma ohjus. Mitä kauemmin tätä väitetään ilman selviä todisteita, sen enemmän alkaa tulla niitä jotka pitävät tekoa jopa tahallisena provokaationa saada NATO mukaan sotaan. NATOhan on jo ilmoittanut, ettei se käynnistä edes artikla 4. selvitysmenettelyä puhumattakaan artikla 5:stä. Sen sijaan Zelenskyin vaatimus siitä, että kaikki tutkimustulokset julkaistaan, on tietysti varsin kohtuullinen etenkin jos syynä oli Ukrainasta ammuttu ohjus.
Muutama suomalainen asiantuntija on ihmetellyt sitä, miksi ohjuksen osumakohdassa ei tuntuisi juurikaan näkyvän suurempia palojälkiä, joita pitäisi olla mikäli osuma olisi tullut taistelukärjellä varustetusta ohjuksesta. Edes kuvissa olleen traktorin peräkärryn renkaat eivät ole palaneet tai räjähtäneet kuumuudessa.
Mutta asiaa tutkitaan edelleen. Kaikissa asiaa koskevissa lausunnoissa syynä tapahtuneeseen katsotaan olleen Venäjän ohjushyökkäys.
-------------------
Ruotsi toimittaa Ukrainaan yli 300 M€:n ase- ja puolustustarvikepaketin.
Suomi valmistelee kymmenettä apupakettia, mikä lienee tähän mennessä suurin: pakettiin tulee "niitä kohteita mitä Ukraina tarvitsee". Paketin sisältöä tuskin avataan tuon tarkemmin kuten ei niitä aiempiakaan. Netistä nähdään aikanaan mitä Suomen puolustusvoimien merkinnöillä varustettua kalustoa tulee näkyville ja kuviin.
Tsekki panostaa 40M€ kouluttaakseen 4.000 ukrainalaista sotilasta.
------------------
Venäläiset näyttävät tekevän juuri kuten arvelinkin, eli Khersonin alueelta vedettyjä joukkoja siirretään kohti Donetskia. Osa joukoista lienee siirtynyt jo eteläiselle rintamalle Melitopoliista pohjoiseen Ukrainan mahdollista läpimurtoyritystä torjumaan.
------------------
Krimillä on kuultu räjähdyksiä Dzhanskoin venäläisen lentotukikohdan liepeiltä. Räjähdysten syy on epäselvä ja ne voivat olla peräisin ilmatorjunnastakin.
----------------
Valko-Venäjän rajavartiosto väittää ampuneensa alas ukrainalaisen dronen.
Valko-Venäjällä on tuomittu mies yli 4 vuoden vankeuteen yrityksestään liittyä Ukrainan riveissä taistelevaan valkovenäläisten rykmenttiin.
---------------
Kun iranilainen Shahed-136 itsemurhalennokki purettiin osiin, havaittiin että siinä on yli 30 länsimaisen yrityksen tuottamaa osaa. Eniten yrityksiä oli USAsta.
-------------
Ukraina on ollut pakotettu räjäyttämään kansallisen poliisin päämajan Khersonissa koska se oli niin vahvasti ansoitettu ja miinoitettu.
-----------------
Puutarhatonttu Kadyrov on ylennetty Ukrainan turvallisuuspoliisiin "Most Wanted"-listalle.
-----------------
Stremousovin kuolonkolarista on julkistettu uusia valokuvia, jotka yritettiin pikaisesti poistaa, mutta netti muistaa kaiken kuten tiedämme. Uusissa auton korista otetuissa valokuvissa näkyy selvästi luodinreikiä:
https://pbs.twimg.com/...
Yksi venäläinen propagandisti väitti, että "tuntemattomat henkilöt ampuivat autoa jälkikäteen". Siitä herää kysymys miksi ja kuka, sillä onnettomuushan tapahtui syvällä Venäjän hallitsemalla alueella.
Saattaa hyvin olla, että onnettomuus muuttuu partisaanien aiheuttamaksi "onnettomuudeksi" jota yritettiin peitellä hämärällä "rekan äkillinen ohjausliike"-selityksellä. Huomionarvoista on edelleen sekin, ettei mahdollisesta rekasta ole vieläkään näkynyt kuvia.
-----------------------
Huhujen mukaan Venäjän laivaston tyynenmeren alueen komentaja Boyko olisi tehnyt itsemurhan ampumalla itseään rintaan viidesti. Vahvistusta odotellaan.
Toisen huhun mukaan Wagnerin sotilaat olisivat teloittaneet 40 venäläissotilasta ilman oikeudenkäyntejä. Asia olisi tullut ilmi venäläisten ihmisoikeusaktivistien selvityksissä. Wagner on saanut paljon kyseenalaista julkisuutta mm. videosta, jossa vankilasta värvätty mies teloitettiin lyömällä lekalla päähän.
-----------------------
Warner Bros on kieltänyt elokuviensa esittämisen venäläisillä TV-kanavilla. Minulla ei ole aavistustakaan miten kieltoa aiotaan valvoa ja mitä sen rikkomisesta seuraa. Arvaan, että ei mitään.
-----------------
Yksi Ukrainan ydinvoimaloista on joutunut tuoreimman ohjushyökkäyksen jälkeen tilaan, jossa se toimi generaattoreiden tuottaman sähkön varassa kun yhteys valtakunnan verkkoon katkesi. Asiasta raportoi IAEA.
Näitä tulee nyt niin usein, että kohta alkaa olla suoranainen ihme jos mitään pahempaa ei tapahdu.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2356 kirjoitettu
17.11.2022 09:28
IT kirjoitti:
Tossa muuten hyvä artikkeli siitä miksi Ukraina ei juuri nyt suostu neuvotteluihin Venäjän kanssa:
YLE: Venäjä tahtoo neuvotella, Ukraina ei
Ukrainalla on ehtoja neuvotteluiden aloittamiselle:
1. Tärkein niistä on, että Venäjä vetäytyisi pois Ukrainan alueelta, taikka vähintäänkin nykyistä sotaa edeltäville linjoille...
2. Toinen ehto on sotakorvausten maksaminen...
3. Kolmas ehto olisi sotarikollisten tuominen oikeuden eteen...
Veikkaan, että nuo yllä olevat ovat kaikki sellaisia seikkoja, joista Venäjä haluaisi nimenomaan korkeintaan neuvotella (jos sitäkään), siinä missä Ukraina näkee ne ennakkoehtoina neuvotteluille...
Osapuolet ovat niin kaukana toisistaan, etten minäkään usko että neuvotteluille on sijaa juuri nyt etenkään kun kummallakin on sellaisia ehtoja johon toisen osapuolen on käytännössä mahdotonta suostua.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2357 kirjoitettu
17.11.2022 11:07
Ns. viljasopimusta ollaan pidentämässä 120 päivällä. Asiassa ovat olleet aktiivisia niin YK kuin Turkkikin joiden virallisia ilmoituksia sopimuksesta odotellaan parhaillaan. Zelenskyi on jo vahvistanut asian omalta osaltaan.
---------------------
Venäläiset miinoittavat yhdyskuntainfraa Kakhovkassa ja tuhoavat GSM-mastoja. Kaikki kielii siitä, että alueelta aiotaan poistua. Satelliittikuvista on havaittu, että uusia asemia rakennellaan n. 55 kilometrkin päähän Dnepristä ja nykyisestä etulinjasta etelään eli varsin lähelle Krimin rajaa. Huhujen mukaan Ukraina olisi jo iskenyt ko. alueille tehtyihin puolustusrakennelmiin.
-------------------
Toinen pommittaa siviili-infraa; toinen pommittaa sotilastukikohtia, asevarikoita ja ammusvarastoja sekä katkoo logistisia yhteyksiä. Kumpikohan mahtaakaan voittaa sodan?
-------------------
Törmäsin taas yhteen laskelmaan miehistötappiosta.
Sen mukaan venäläisiä olisi eliminoitu (tapettu, kateissa, sotavankeina) n. 75.000 (Ukrainan mukaan n. 85.000) ja ukrainalaisia n. 40.000 ("virallista" lukua ei ole ilmoitettu). Haavoittuneita venäläisiä olisi n. 140.000 ja ukrainalaisia n. 70.000. Vaihteluväli on tuossa laskelmassa luokkaa +/- 10%.
Veikkaan, että tuo saattaa olla aika lähellä totuutta; sen verran selvä ero on taistelutavoissa.
--------------------
Khersonista on löytynyt jo useita kymmeniä tapettujen siviilien ruumiita sekä kidutuskammioita. Ikävä kyllä, kukaan ei ole enää yllättynyt.
--------------------
Iranilainen lennokki iski Belgorodin aluella Shebekinon kaupunkiin Venäjällä joko toimintahäiriön tai ohjauksen kaappauksen seurauksena. Kuolonuhreja on huhujen mukaan useita.
---------------------
Venäjän bannilistalle joutunut Jim Carrey pahoitteli kovasti sitä, että joutuu nyt viettämään lomansa Pariisissa Venäjän sijaan.
Kuulen juuri puukon kääntyvän mm. useammankin oligarkin perheessä.
------------------------
Venäläisten varustautumista: https://twitter.com/i/...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2358 kirjoitettu
17.11.2022 15:32
Kanada on luvannut toimittaa talvivarusteita Ukrainaan, Saksa ilmapuolustusjärjestemiä ja tykistön ammuksia sekä Kreikka raskaan tykistön ammuksia.
Näyttää vähän sille, että jokaisen Venäjän suorittaman suuremman ohjushyökkäyksen jälkeen muut maat ilmoittavat uusista aseapupaketeista Ukrainalle. Hyökkäysten hyötysuhde tuntuukin olevan käänteinen Venäjän ajamien tavoitteiden kanssa.
Ukraina on pidännyt venäläisille kriittisten kohteiden koordinaatteja lähettäneitä henkilöitä. Veikkaan, että tuosta ei tulla selviämään vuoden eikä kahdenkaan istumisella eikä rangaistus pääty siihen, että pääsee vankilasta ulos. Tyyppien numerot on kyllä merkitty huolella muistiin siellä sun täällä.
---------------
Ukrainassa näyttää sataneen lunta. Kohta nähdään mitä vaikutuksia sillä mahtaa olla sotimiseen.
---------------
Ukrainan presidentin kanslia on tehnyt tarjouksen vaihtaa varastettu pesukarhu Odessassa olevaan kohtuullisen korkeaan Katariina II:n patsaaseen.
--------------
Zelenskyi ei ollut enää Bloombergin haastattelussa täysin varma siitä, etteikö Puolaan pudonnut ohjus olisi voinut olla peräisin Ukrainan ilmapuolustuksesta. Onneksi Ukraina saa koko ajan lisää sellaisia ohjusjärjestelmiä joiden ammukset lentävät paljon suuremmalla todennäköisyydellä sinne minne oli tarkoituskin.
--------------
Olen odottanut mitä seuraa siitä, että israelilaisen laivanvarustajan tankkeriin olisi huhujen mukaan osunut iranilaisen dronen pudottama räjähde Iranin rannikolla. Jos tuo pitää paikkansa, epäilen että vastaisku on jo sunnittelupöydällä.
Israel on antanut NATO-maille luvan toimittaa Ukrainaan joitakin sellaisia aseita, joissa on israelilaisia komponentteja.
---------------
Matkustajakoneen v. 2014 tapahtuneen alasampumisen oikeuskäsittely alkaa olla valmis. Oikeusistuimen mukaan kone ammuttiin alas maasta ammutulla BUK-ohjuksella. Alkaa myös pikku hiljaa vaikuttaa sille, että asianosaisten neljän henkilön (3 venäläistä, 1 ukrainalainen) lisäksi Venäjää pidetään jonkinmoisena syyllisenä alasampumiseen mm. siksi että se rahoitti ja toimitti aseita separatisteille sekä suoritti omia sotilasoperaatioita nukketasavaltojen alueilla. Kyse olisi siis kansainvälisestä, eikä pelkästään Ukrainaa koskevasta konfliktista.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#2359 kirjoitettu
17.11.2022 20:16
Nyt jo melkein naurattaa: Unkari aikoo rakentaa taloudellista yhteistyötä Iranin kanssa.
Ettei Putte vaan olisi luvannut ajatollaheille ja mullaheille järjestää uusia business-kontaktejakin vastineeksi lennokeista.
Mutta ihan oikeasti: kuinka alas EU- ja NATO-maa voi vajota?? Onko seuraavana vuorossa kenties uusi kaupallinen edustusto Pohjois-Koreaan?
------------------
Darth Putin:
Week 1 Zelensky: "I don't need a ride, I need ammo"
Week 38 Russian army: "I don't need ammo, I need a ride"
-------------------
Twitterissä tiedetään, että Suomen 10. aseapupaketti Ukrainalle olisi kooltaan n. 55,6 M€.
Siitä, miten eri maat "hinnoittelevat" matkaan laitetut vanhemmat aseensa, ei liene kenelläkään mitään tietoa. Jos EU ryhtyy jotenkin tasaamaan tätä "taakkaa" joskus myöhemmin eri maiden kesken, ollaan lähes yhtä mielenkiintoisissa keskusteluissa kuin maataloustukiaisten jakoavaimien rakentelussa.
_____________
Ukrainan armeijan aktiviteetti Khersonin ja Melitopoliin alueilla tuntuu jatkuvan täsmäiskuilla niihin kohteisiin joiden eliminoinnilla on vaikutusta sodan kulkuun.
Venäläiset puolestaan ovat jatkaneet panssariesteiksi tarkoitettujen betonikartioiden ja baja-maja-bunkkereidensa rahtausta kohti Melitopoliita.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
J. Hifish
829 viestiä
|
#2360 kirjoitettu
17.11.2022 20:29
Alkaa tuntua pikkuhiljaa siltä, että noita venäläisten kaikenlaisia ohjuksia on paljon enemmän kuin alunperin uskoin/uskottiin. Olin väärässä kun luulin niiden jo melkolailla ehtyneen. Olisiko jo aika Naton julistaa ilmakieltoalue Ukrainan ylle !?!
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|