|
Kirjoittaja
|
Pakko Saada Kertoa 41
|
|
Chadonna
Lesbian Pain
5665 viestiä
|
#1521 kirjoitettu
13.06.2010 19:50
E.I Ota Eteen kirjoitti:
naisten lentopallo kirjoitti:
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Hei te kaikki mukavat Mikserin nört...tietokonegurut! Tykkään teistä. Teissä on tulevaisuus. Ja teette myös kivaa musiikkia...niin vanha paska tarvitsee taas nöyränä apuanne. Tyttö sai siis omasta läppäristään sen alaosassa olevan sinisen palkin (juu just sen pitkän sinisen, missä on se vihreä: käynnistä) jotenkin siirtymään oikeaan kulmaan. Miten sen saa siirrettyä takaisin sinne alareunaan?
Hiiren toisella napilla ko. palkin kohdalta menu auki ja lock the taskbar-kohta pois ja sit vaan perusnappi pohjassa vedät sen siihen alareunaan.
Juuh, arvelinkin, että kovin vaikea jobi ei voi olla. Suurin ongelma olikin sitten näemmä lopulta siinä läppärin sisäisessä hiiressä. Sillä tuo siirtäminen ei vaan onnistunut ainakaan meikältä. Sitä kun jo aiemmin useammankin kerran kokeilin. Vaihdoin sitten lopulta tuon vinkkisi nähtyäsi testiksi siihen läppäriin vielä pääkoneelta kunnon hiiren ja johan siirtyi heti paikalla sinne minne kuuluikin. Lukitsin sen samalla sinne.
Kiitos!
Nää tietokone-jutut saa kyl pään iha sekasi vanhoilta ihmisiltä.
T: Nuori Naikkonen Vantaalta
|
| ^ |
|
|
Vessajono
7995 viestiä
|
#1522 kirjoitettu
13.06.2010 20:09
Olipahan aktiivinen viikonloppu. Molempina päivinä treenit ja mökkeilyä. Alkaa kyllä tuntua siltä että vois mennä jo tähän aikaan maata, voi olla taas meleko hapokas huomisaamu kun seittemän reikäreikä pitäs olla tepevänä töissä ja eilen on mennyt kuudelta aamulla nukkumaan.
hapou kirjoitti:
tosin kalleimmista ja laadukkaimmista vodkista mulla ei oo vielä kokemusta. Joku jamppa sano et laadukkaat vodkat ei maistu polttoöljylle. En uskonu häntä. Finlandia vodka taitaa olla aika arvostettua kamaa mut silti se ei maistu mun suuhuni.
Finlandia vodka on arvostettua mutta ei se järin laadukasta kyllä ole, munsta ainakaan. Kyllä ne parhaat tulee edelleenkin from Russia with love - ts. Stolitšnaja ja Smirnoff. Nemiroff on kans hyvää vaikka onkin Ukrainasta.
Nyhde kirjoitti:
Kyllä minä J. Kwakini tunnen!
Perkele, olit oikeassa. Menen nurkkaan häpeämään.
|
| ^ |
|
|
-iiru-
6162 viestiä
|
#1523 kirjoitettu
13.06.2010 20:11
Minulla on matkakuume. Hirmuisen iso, suuri ja mahtava matkakuume. + ihan oikea kuumekin
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1524 kirjoitettu
13.06.2010 20:25
Vessajono kirjoitti:
Finlandia vodka on arvostettua mutta ei se järin laadukasta kyllä ole, munsta ainakaan. Kyllä ne parhaat tulee edelleenkin from Russia with love - ts. Stolitšnaja ja Smirnoff. Nemiroff on kans hyvää vaikka onkin Ukrainasta.
eiks smirnoff oo englantilaista?
ostin laivalta joskus pullollisen limettimehulla laimennettuu smirnoffia. Se oli iha loistavaa kamaa.
|
| ^ |
|
|
Chadonna
Lesbian Pain
5665 viestiä
|
#1525 kirjoitettu
13.06.2010 20:31
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Miten niin Vantaan naikkonen? *kiinnostui heti kummasti*
Eiks nimimerkit oo sellasii vähä fiktiivisii?
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1526 kirjoitettu
13.06.2010 20:42
Moro moro.
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1527 kirjoitettu
13.06.2010 20:49
BVR kirjoitti:
Moro moro.
moi.
|
| ^ |
|
|
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1528 kirjoitettu
13.06.2010 20:51
hapou kirjoitti:
moi.
Kuis paneeeee punkeroooooooo?
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1529 kirjoitettu
13.06.2010 20:52
BVR kirjoitti:
hapou kirjoitti:
moi.
Kuis paneeeee punkeroooooooo?
ei täsä pahemmi. Entä siellä päi?
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1530 kirjoitettu
13.06.2010 20:53
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Hei mitäs jos assosioitaisiin?
Nyt en ole kyllä varma tuliko haavat tuota kirjoittaessa, mutta siis joku antaa pari vinkkiä ja loput sitten arvailee, mikä sana on kyseessä.
Joo, mulla on tylsää. Siltikin kuka aloittaa? Ja se joka keksii oikean sanan, pistää taas uuden arvoituksen kehiin.
Kyllä. Kaikki ihan täpöllä mukana nyt! Joo joo!
mikset perusta threadia?
|
| ^ |
|
|
-iiru-
6162 viestiä
|
#1531 kirjoitettu
13.06.2010 20:54
Miksi vitussa meillä näkyy suorana formulat, kun varta vasten ja juurikin tämän takia olen kieltäytynyt mtv3 maxista, miksi?
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1532 kirjoitettu
13.06.2010 20:55
hapou kirjoitti:
ei täsä pahemmi. Entä siellä päi?
Hyvin penetroituu. Elämä voittaa ja sellai.
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1533 kirjoitettu
13.06.2010 20:56
E.I Ota Eteen kirjoitti:
hapou kirjoitti:
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Hei mitäs jos assosioitaisiin?
Nyt en ole kyllä varma tuliko haavat tuota kirjoittaessa, mutta siis joku antaa pari vinkkiä ja loput sitten arvailee, mikä sana on kyseessä.
Joo, mulla on tylsää. Siltikin kuka aloittaa? Ja se joka keksii oikean sanan, pistää taas uuden arvoituksen kehiin.
Kyllä. Kaikki ihan täpöllä mukana nyt! Joo joo!
mikset perusta threadia?
Olen kas niin ujo ja nöyrä ihminen. En tahdo, että minut huomataan!
Sut on nähty jo!
Tul essii Markki!!!!
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1534 kirjoitettu
13.06.2010 20:56
BVR kirjoitti:
Hyvin penetroituu. Elämä voittaa ja sellai.
onks lepras kaunis ilma juoda kaljaa?
|
| ^ |
|
|
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1535 kirjoitettu
13.06.2010 21:01
hapou kirjoitti:
onks lepras kaunis ilma juoda kaljaa?
Kyl tuol ulkon vähä vaikuttais ilta-aurinko paistavan. Itsehän istun sisällä verhot kiinni.
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1536 kirjoitettu
13.06.2010 21:07
BVR kirjoitti:
hapou kirjoitti:
onks lepras kaunis ilma juoda kaljaa?
Kyl tuol ulkon vähä vaikuttais ilta-aurinko paistavan. Itsehän istun sisällä verhot kiinni.
itekki. Ollaa samixii!
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1537 kirjoitettu
13.06.2010 21:08
E.I Ota Eteen kirjoitti:
hapou kirjoitti:
E.I Ota Eteen kirjoitti:
hapou kirjoitti:
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Hei mitäs jos assosioitaisiin?
Nyt en ole kyllä varma tuliko haavat tuota kirjoittaessa, mutta siis joku antaa pari vinkkiä ja loput sitten arvailee, mikä sana on kyseessä.
Joo, mulla on tylsää. Siltikin kuka aloittaa? Ja se joka keksii oikean sanan, pistää taas uuden arvoituksen kehiin.
Kyllä. Kaikki ihan täpöllä mukana nyt! Joo joo!
mikset perusta threadia?
Olen kas niin ujo ja nöyrä ihminen. En tahdo, että minut huomataan!
Sut on nähty jo!
Tul essii Markki!!!!
"Tää on kymmenen vittua laudalla. Olen piilossa viimeisellä rannalla..."
Sörkän Elwoodien yksi huonoimpia biisejä tuo muutes.
ei se kovi kehuttava yhtye muutenkaa ole.
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1538 kirjoitettu
13.06.2010 21:08
E.I Ota Eteen kirjoitti:
"Tää on kymmenen vittua laudalla. Olen piilossa viimeisellä rannalla..."
Sörkän Elwoodien yksi huonoimpia biisejä tuo muutes.
Eio huano, o hyvä!
Mut täs on tiukin "vanha" legenda!
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1539 kirjoitettu
13.06.2010 21:08
hapou kirjoitti:
itekki. Ollaa samixii!
Jee!
|
| ^ |
|
|
-iiru-
6162 viestiä
|
#1540 kirjoitettu
13.06.2010 21:10
Sir Elwoodia parhaimmasta päästä
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1541 kirjoitettu
13.06.2010 21:13
-iiru- kirjoitti:
Sir Elwoodia parhaimmasta päästä
Sir Elwood on tätä 99%
|
| ^ |
|
|
|
|
-iiru-
6162 viestiä
|
#1542 kirjoitettu
13.06.2010 21:14
BVR kirjoitti:
-iiru- kirjoitti:
Sir Elwoodia parhaimmasta päästä
Sir Elwood on tätä 99%
Sun kotia?
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1543 kirjoitettu
13.06.2010 21:21
katoin joskus yle teemalta Elwoodin jonkun keikan. Söin samalla mustaa makkaraa. Otin ko. keikan vhs-tallenteelle. Vitut tallentavista digibokseista ja dvd-soittimista. Nykyteknologia on homo.
|
| ^ |
|
|
-iiru-
6162 viestiä
|
#1544 kirjoitettu
13.06.2010 21:21
Tajusinkin just, etten ole pahemmin kuunnellut mitään musiikkia pitkään aikaan. Autonkin stereot ja radio ovat olleet kiinni jo tovin tuolla maailmalla liikkuessa.
Siltikin sydämeni on vienyt nämä tamperelaiset komistukset<3
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1545 kirjoitettu
13.06.2010 21:24
-iiru- kirjoitti:
Siltikin sydämeni on vienyt nämä tamperelaiset komistukset<3
mun vei mastodon ja ATDI. Oon varmaan hullu.
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1546 kirjoitettu
13.06.2010 21:27
-iiru- kirjoitti:
Sun kotia?
Jep. Eli täyttä tekotaiteellisuutta.
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Meikän karaokebravuuri muutes tuo!
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1547 kirjoitettu
13.06.2010 21:27
E.I Ota Eteen kirjoitti:
He eivät tahdo olla isoja staroja. Esim. tuo Kymmenen tikkua laudalla oli heillekin liian iso hitti. Harvinainen bändi tuo.
eikä suomessa pystykkää olemaa iso stara.
|
| ^ |
|
|
-iiru-
6162 viestiä
|
#1548 kirjoitettu
13.06.2010 21:33
Nythän tää hokas! Tää lähtis katsomaan HIM:iä Tallinnaan 15/7
|
| ^ |
|
|
|
|
Wargoth
339 viestiä
|
#1549 kirjoitettu
13.06.2010 21:35
Viikon biisi on aika hyvä kannattaa kuunnella muutkii Nuclear Thronet
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1550 kirjoitettu
13.06.2010 21:47
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Ei Sir Elwoodin hiljaiset värit ole tekotaidetta missään nimessä. Älä anna tuon nimihirviön hämätä. Aitoa musiikkia, aitoja tunteita. Ihanaa suomalaisen miehen aitoa kärsimystä ja ukkomaista narinaa. Paljon hienoja sovituksia, hienoja melodioita. Hienoja sanoituksia. Ja nöyryydellä tehtyä ilman mitään yli menevää villevalomaisuutta taikka muuta maailmaa ylisyleilevää. Suomalaisuuden juuret tallella olematta silti mitään heppoista juhatapiota.
"Mul on kolmen minuutin muna....se tulee se tulee kuin ammusjuna...."
Elska ei oo koskaa niiQ ollu miun juttu, mut pitäähä siitki kato niiQ jonku diggailla.
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1551 kirjoitettu
13.06.2010 21:48
6800 viestiä vuodessa. Hei olen Iiro, olen no-life.
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1552 kirjoitettu
13.06.2010 21:50
BVR kirjoitti:
6800 viestiä vuodessa. Hei olen Iiro, olen no-life.
mun on 5-6 vuode aikana tullu.
Muistakaa sit kaikki homot onnitella Markkia! Kaikki!!
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1553 kirjoitettu
13.06.2010 22:23
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Ja mieki pidän siis nimenomaan niistä vanhoista Elkuista. Ne uudet ei kyllä pahemmin kolahda. Tykkään muutenkin perusaidoista jutuista. Se on se suurin pointti siinä.
Siks niiQ tykkäät Biiveristäkin.
|
| ^ |
|
|
-iiru-
6162 viestiä
|
#1554 kirjoitettu
13.06.2010 22:27
BVR kirjoitti:
E.I Ota Eteen kirjoitti:
Ja mieki pidän siis nimenomaan niistä vanhoista Elkuista. Ne uudet ei kyllä pahemmin kolahda. Tykkään muutenkin perusaidoista jutuista. Se on se suurin pointti siinä.
Siks niiQ tykkäät Biiveristäkin.
Mie tykkään siusta ja, mutten jaksa tänään roikkua sun siittimessä kii, kun oon niin flunssainen. Ensiviikolla sit taas runkataan
|
| ^ |
|
|
hapou
21350 viestiä
|
#1555 kirjoitettu
13.06.2010 22:30
bvr:llä o monta ihailijaa :( :/
mun lisäks :/ :/
|
| ^ |
|
|
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1556 kirjoitettu
13.06.2010 22:37
-iiru- kirjoitti:
Mie tykkään siusta ja, mutten jaksa tänään roikkua sun siittimessä kii, kun oon niin flunssainen. Ensiviikolla sit taas runkataan
E.I Ota Eteen kirjoitti:
No kyllä! Kyrpä kovana tätäkin kirjoitan!
Annaks mie itestäni jotenkin.. kröhöm.. tuollaisen kuvan?
hapou kirjoitti:
bvr:llä o monta ihailijaa :( :/
mun lisäks :/ :/
Oot miun ihana nallekarhu <3
|
| ^ |
|
|
Coivisto
8780 viestiä
|
#1557 kirjoitettu
13.06.2010 23:19
Pakko saada kertoa että Zeppeliinin Since i've been loving you:n tilut ei oo helppoi -.-'
|
| ^ |
|
|
Chadonna
Lesbian Pain
5665 viestiä
|
#1558 kirjoitettu
14.06.2010 00:45
Hoitelin tänään yhden sairaan miehen kuntoon ja tyytyväiseksi, eikä tarvinnu ees koskee sen kikkeliin.
|
| ^ |
|
|
BVR
20425 viestiä
|
#1559 kirjoitettu
14.06.2010 00:50
Mie haluisin lähtee Wiltsuun.
|
| ^ |
|
|
JM
18460 viestiä
|
#1560 kirjoitettu
14.06.2010 00:57
Chadonna kirjoitti:
Hoitelin tänään yhden sairaan miehen kuntoon ja tyytyväiseksi, eikä tarvinnu ees koskee sen kikkeliin.
Jäi kaivelemaan tuo sairauden mainitseminen tuon "hoidella kuntoon" yhtydessä, se kun voi tarkoittaa tässä ihan mitä vain...
Nimittäin, Chadonna, paljastan tämän nyt sinulle, on olemassa myös tauteja jotka voi hoidella kuntoon koskematta kikkeliin.
Vai oliko tuo sairaus jotenkin osallinen siihen, että kikkeliin ei tarvinut /voinut koskea, tai tekikö se hommasta jotenkin erityisen vaikeaa tai helppoa tai muuten erikoista?
Vai oliko tuo sairaus syy, miksi ylipäätään päädyit hoitelemaan tätä miestä?
Ja lisääkin tulee mieleen muttei jaksa.
Niin ja hyvää maanantaita!
Viikko alkoi filtterivedoilla (voi vittu, harvemmin harrastan ees tälalst köyhäilyä, en eds polta karstoja vaan annan ne mustalaisille), mutta on huomioitava tässä köyhäilyssä, että tätä se on aina alkuviikosta ja loppuviikkoa kohti meno käy kovemmaksi (tänä aamuna alkoi olla jo ihan julmaa se pörräys) ja paremmaksi, että siihen nähden ei paskaa.
|
| ^ |
|
Ketju on lukittu.