|
Kirjoittaja
|
Palvelinsiirto: ilmoita virheistä täällä!
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#81 kirjoitettu
07.09.2021 07:15
laakkonen kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:
Kävijämäärälaskuri lienee jotenkin pielessä. Omaa profiiliani olisi katsottu laskurin mukaan sunnuntaina klo 15 jo 81 kertaa kun yleensä koko viikon määrä on ollut n. 100 - 150. Viime viikon puolivälissäkin määrä oli pitkälti yli 200 joten jotain hämminkiä on tainnut olla silloinkin. Sellaisia urotöitä en ole täällä suorittanut, että tuo voisi mitenkään olla mahdollista.
Tai ehkäpä nigerialaiset nettiroistot ovat jotenkin jäljittäneet minut tänne vaikka "puheenjohtajan" tili mykistyikin kertalaakista. 
Oot vaan niin suosittu Nigerialaiset on tuttua porukkaa. Viidellä tonnilla pääsis heidän kuninkaaksi. Pitääpäs vielä harkita. . .
Vaivaiset viisi tonnia! Aiemmin pääsi puheisiin hallitsijan lesken kanssa jos pulitti kymmeniä tuhansia Euroja, joilla oli tarkoitus siirtää kymmeniä miljoonia taaloja sikäläisten viranomaisten ulottumattomiin. Yksi tyyppi halusi katsoa miten porukka reagoi, jos hän vaatii taaloista näyte-erän. Posti toi kuulemma paketin jossa oli suttuinen nippu kehnosti valokopioituja rahoja joissa oli käytössä vain pari sarjanumeroa.
Mutta itse asiaan. Nyt on tiistaiaamu ja profiilini katsojia on taas yli 200 mutta kuunteluja ei käytännössä yhtään. Olisikohan pitänyt ryhtyä kirjailijaksi?
Joku noissa profiililuvuissa nyt kuitenkin mättää.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#82 kirjoitettu
07.09.2021 08:13
laakkonen kirjoitti:
Mutta se minua ihmetyttää kun on oikeesti olemassa ihmisiä jotka lähettää noille huijareille rahaa.
Älä muuta sano! En keksi kuin kaksi syytä: suunnaton ahneus tai se, että oma talous tai yritys on niin konkurssikypsä ettei mitään muuta vaihtoehtoa ole enää tarjolla.
Noihin nigerialaiskirjeisiin lankesi kuulemma myös entinen ministeri Olavi J Mattila joka oli sentään kahden suuren valtionyhtiön pääjohtaja ja Kekkosen luottomies. Taisi Mattilalla olla omat busnekset pahasti solmussa muutenkin.
Minulle opetettiin jo hyvin nuorena business-elämästä pari perussääntöä. 1) Jos joku on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta. 2) If You doubt, leave it out. 3) ilmaisia lounaita ei ole olemassa.
Nuo kun muistaa, niin asiat luistaa! No nyt näköjään alkoi runottamaan ihan saamaristi ... .
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#83 kirjoitettu
11.09.2021 19:10 Muok:11.09.2021 19:15
No joo, taas on profiilini katsojia 370 kpl ja biisien kuuntelijoita abouttiarallaa 0. Olisi ihan kiva tietää pelkästä mielenkiinnosta miksi luku on tuollainen. Ketkä ihmeessä muka katsovat profiilini ilmeisesti joka ikinen kerta kun tulevat sivustolle ja aika monta kertaa ihan vaan huvikseen sen lisäksi? Eikö jäänyt lärvi kerralla mieleen vai mitä häh?? Omituinen harrastus ...
Mutta ihan oikeasti ... laskuri ei voi toimia oikein.
Tai ... ehkäpä ohjaaja Antti J Jokista netistä etsivät eksyvät tännekin??
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#84 kirjoitettu
16.09.2021 08:51
On torstaiaamu ja profiilini katselumäärät ovat palanneet normitasolleen (nyt 70). Liekö jotain korjattu tai ongelma on korjautunut itsestään.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Niinamaya
758 viestiä
|
#85 kirjoitettu
01.10.2021 20:49
Pitikin tätä kysyä ku mullakaan ei onnistu kuvan lisääminen.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Niinamaya
758 viestiä
|
#86 kirjoitettu
03.10.2021 13:08
Ai niin, tää kysymys oliki tääl..
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#87 kirjoitettu
03.10.2021 14:06
Niin, siis kuvien lataus ei onnistu edelleenkään.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#88 kirjoitettu
03.10.2021 16:02
Kuvien lisäys on nyt korjattu. Syynä (mikäli jotakuta kiinnostaa) oli Mikserin HTTPS-sertifikaatti, jonka tarjoaja Let's Encrypt siirtyi kuukauden vaihteessa käyttämään uutta juurivarmennetta johon Mikserin oma palvelin ei luottanut. Näiden päivityksen ja uusien certtien luomisen jälkeen ainakin itsellä lähti toimimaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
SampoM
1370 viestiä
|
#89 kirjoitettu
03.10.2021 17:13
En ole kuun vaihteesta alkaen päässyt useille kotimaisille sivustoille mm. MIkseriin, vanhalla Mac Book prolla ja Chromella.
Mahtaisiko kyseessä olla jotenkin samasta ongelmasta? Tulee ilmoitus: Chrome ei voi vahvistaa varmenteita.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#90 kirjoitettu
03.10.2021 18:21
Kuvien lisäys toimii nyt ainakin minulla. Kiitoksia!
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#91 kirjoitettu
04.10.2021 04:07 Muok:04.10.2021 04:24
SampoM kirjoitti:
En ole kuun vaihteesta alkaen päässyt useille kotimaisille sivustoille mm. MIkseriin, vanhalla Mac Book prolla ja Chromella.
Mahtaisiko kyseessä olla jotenkin samasta ongelmasta? Tulee ilmoitus: Chrome ei voi vahvistaa varmenteita.
Mulla toimii kun ottaa osoitteen alun https:// tuon s:n pois eli http:// . Ärsyttävää kun kerkesin jokin aika sitten joka ikiseen paikkaan tuon suojatun https://:n vaihtamaan
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#92 kirjoitettu
04.10.2021 08:41
SampoM kirjoitti:
En ole kuun vaihteesta alkaen päässyt useille kotimaisille sivustoille mm. MIkseriin, vanhalla Mac Book prolla ja Chromella.
Mahtaisiko kyseessä olla jotenkin samasta ongelmasta? Tulee ilmoitus: Chrome ei voi vahvistaa varmenteita.
Hyvin todennäköistä. MacOS versiota 10.12.1 vanhemmat eivät tue tuota uutta serttiä. Kattava lista yhteensopivista alustoista löytyy täältä: https://letsencrypt.or...
Harmillista että sertien kanssa ilmeni näin isoja yhteensopivuusongelmia. Let's Encrypt on maailmanlaajuisesti todella suosittu etenkin ilmaisuutensa ja automatisoitavuutensa ansiosta, joten muillakin sivuilla ongelmia on odotettavissa. Mikserin osalta täytynee harkita jotain vaihtoehtoisia ratkaisuja, koska onhan se vähän hassua ettei tämän ikäinen sivusto tue oman aikakautensa laitteita.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
SampoM
1370 viestiä
|
#93 kirjoitettu
04.10.2021 09:09 Muok:04.10.2021 09:15
Kiitos paljon arvioista. Voisihan uuden koneenkin hankkia, mutta tämä vanha hoppa toimiii muuten vielä moitteettomasti ja ajokilometrit ovat halpoja. Taidan vielä odotella, miten tuohon asiaan raegoidaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#94 kirjoitettu
05.10.2021 11:35 Muok:05.10.2021 12:12
Salminen kirjoitti:
SampoM kirjoitti:
En ole kuun vaihteesta alkaen päässyt useille kotimaisille sivustoille mm. MIkseriin, vanhalla Mac Book prolla ja Chromella.
Mahtaisiko kyseessä olla jotenkin samasta ongelmasta? Tulee ilmoitus: Chrome ei voi vahvistaa varmenteita.
Hyvin todennäköistä. MacOS versiota 10.12.1 vanhemmat eivät tue tuota uutta serttiä. Kattava lista yhteensopivista alustoista löytyy täältä: https://letsencrypt.or...
Harmillista että sertien kanssa ilmeni näin isoja yhteensopivuusongelmia. Let's Encrypt on maailmanlaajuisesti todella suosittu etenkin ilmaisuutensa ja automatisoitavuutensa ansiosta, joten muillakin sivuilla ongelmia on odotettavissa. Mikserin osalta täytynee harkita jotain vaihtoehtoisia ratkaisuja, koska onhan se vähän hassua ettei tämän ikäinen sivusto tue oman aikakautensa laitteita.
Mulla ei vaan järkeen mene että miksei voi käyttää samoja toimivia juttuja mitä muutkin sivut käyttävät. Esim. Iltasanomat, Yle, jne jne. Toimivat aina laitteella kuin laitteella ja ovat suomalaisia.
Selailen kännykällä muutamia kymmeniä eri sivuja päivittäin ja Mikseri on tällähetkellä ainut mikä ei toimi (ellei manuaalisesti käy aina osoiteriviltä vaihtamassa https:n http:ksi)
Mitenhän lie esim. muusikoiden.net hoitanut asian? Siellä oli sama homma vielä eilen, mutta nyt toimii.
EDIT. Niinikään Popmedialle kuuluva Soundikin toimii normaalisti, miksei samoja systeemejä Mikseriinkin?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#95 kirjoitettu
08.10.2021 10:09
Kostiainen kirjoitti:
Mulla ei vaan järkeen mene että miksei voi käyttää samoja toimivia juttuja mitä muutkin sivut käyttävät. Esim. Iltasanomat, Yle, jne jne. Toimivat aina laitteella kuin laitteella ja ovat suomalaisia.
Edellämainitut ajavat sivustojaan Amazonin pilvessä ja käyttävät heidän tarjoamiaan certtiratkaisuja. Mikseri ei siellä vielä ole, mutta suunnitelmissa on sinne siirtyä ja tekninen toteutus tämän suhteen on loppusuoralla. Tämän jälkeen mekin otamme Amazonin certit käyttöön jolloin todennäköisesti tämäkin ongelma viimeistään korjaantuu.
Mitenhän lie esim. muusikoiden.net hoitanut asian? Siellä oli sama homma vielä eilen, mutta nyt toimii.
EDIT. Niinikään Popmedialle kuuluva Soundikin toimii normaalisti, miksei samoja systeemejä Mikseriinkin?
Näissä taas on sama ilmainen Let's Encrypt käytössä kuin Mikserissäkin. Tämä on lupaava merkki että se on ilmeisesti mahdollista saada toimimaan myös vanhoilla laitteilla. Tutkimme asiaa vielä tarkemmin ja palaamme kun on palattavaa.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#96 kirjoitettu
08.10.2021 14:52 Muok:08.10.2021 14:56
SampoM kirjoitti:
Kiitos paljon arvioista. Voisihan uuden koneenkin hankkia, mutta tämä vanha hoppa toimiii muuten vielä moitteettomasti ja ajokilometrit ovat halpoja. Taidan vielä odotella, miten tuohon asiaan raegoidaan.
Tässä toinen, ilmeisen virallinen korjaustapa sinun Macbookin Chromea varten: https://www.youtube.co...
Itse tosiaankin otan Android puhelimella vain https//:n s:n pois niin toimii.
Mulla on Huawei P8 Lite puhelin vm. 2017 , Android 6, Google Chrome versio 94.0.4606.80 . Chrome herjaa sertifikaatista, eikä Mikseri toimi suojattuna (https://) edes varoitussivun ohittamallakaan. Mutta kaikki muut sivustot, myöskin Popmedian sivut, toimivat sillä täysin normaalisti (myös) suojattuna.
Mikseri toimii puhelimessa vain suojaamattomana (http://)
Toisaalta mulla on vielä vanhempi, vm 2012 tabletti, Samsung Galaxy Tab 2. Andoid 4..2.2 , Google Chrome 42.0.2311.111 Jossa Mikseri toimii myös suojattuna täysin normaalisti. Mystistä.
Niin ikään pöytäkoneessa (2006) Win Vista, Firefox, Mikseri skulaa niinkuin pitääkin.
Kostiainen muokkasi viestiä 14:56 08.10.2021
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
AnttiJ
Aimo Annos
&
Rytmi-Veikot
7403 viestiä
|
#97 kirjoitettu
08.10.2021 16:31
Valitin jokunen aika siitä, että mikserin tietosuojaikkuna pompsahtaa esiin jokaiseen välilehteen jonka avaan; poppiksen työkoneella taisi olla sama tilanne.
Kuittaan, että ongelma on poistunut jokin aika sitten joko jonkin täällä tehdyn muutoksen tai Firefoxin päivityksen seurauksena.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#98 kirjoitettu
22.02.2022 19:06
Onkohan sivuston lähdekoodissa jotain muuttunut, kun ei näy ylen määrin kävijöitä profiilisivulla?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Margo Olåf
22 viestiä
|
#99 kirjoitettu
05.04.2022 11:27
Kuvaa ei pysty laittamaan. Ei toimi ainakaan mulla.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#100 kirjoitettu
15.04.2022 12:10
laakkonen kirjoitti:
Ei pysty ei. Musaprojekteihin tuo kuvien lisääminen näyttäis onnistuvan, mutta profiiliin ei.
Nyt tämän sinnikkään ongelman pitäisi olla historiaa. Ainakin kunnes seuraavan kerran rikotaan. Liittyi päivittyneeseen tietosuojavarmenteeseen jota palvelin ei ymmärtänyt.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#101 kirjoitettu
26.04.2022 14:36
IT kirjoitti:
Hienoa että teikäläisestäkin kuulee välillä, niin siitä tietää että taustatyö jatkuu joka tapauksessa... Saako kysyä, että onko mitään isompia viilauksia tulossa tänne, vai paranteletko vain tätä käytettävyyttä ja sivuston toimivuutta kuten tähänkin asti?
Joka tapauksessa hyvää pääsiäistä!
On isompia viilauksia luvassa. Isoimmat eivät näy suoraan käyttäjille mutta liittyvät tietoturvaan ja toimintavarmuuteen. Työn alla on myös responsiivinen sivupohja mobiilikäyttäjien iloksi.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#102 kirjoitettu
08.05.2022 11:33
IT kirjoitti:
Eli jäädään mielenkiinnolla odottelemaan tuota uudistusta... Olisiko realistista olettaa, että tuo mobiililaitekäytettävyys saataisiin toimimaan jo tulevan syksyn aikana?
On, ehkä jopa kesäksi. Etusivu ja artistisivut on mobiilioptimoitu jo joten kuten ja ne julkaistaan ensimmäisenä. Muut näkymät sitten niiden suosion mukaisessa järjestyksessä.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#103 kirjoitettu
16.07.2022 22:33
Huomasin, että profiili ei näy lainkaan. Onko asia näin myös muilla? Tai näkyy, mutta siellä ei ole mitään tekstejä, linkkejä tai kuvia, jotka sinne olen lisännyt/kirjoitellut...
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
geeli
4260 viestiä
|
#104 kirjoitettu
16.07.2022 22:34
Testasin selaimilla Edge ja Chrome. Ei toimi.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Konnajee
106 viestiä
|
#105 kirjoitettu
17.07.2022 05:05
Sama tilanne Safarilla
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Ville Kotiranta
301 viestiä
|
#106 kirjoitettu
17.07.2022 05:15
Ei näy profiili yhtään millään selaimella enää.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#107 kirjoitettu
17.07.2022 10:40
geeli kirjoitti:
Huomasin, että profiili ei näy lainkaan. Onko asia näin myös muilla? Tai näkyy, mutta siellä ei ole mitään tekstejä, linkkejä tai kuvia, jotka sinne olen lisännyt/kirjoitellut...
Poistelin ison kasan vanhaa Kuvake.netistä perittyä koodia (kuvien "blingaus") ja tuo hajosi sen sivuvaikutuksena. Nyt on taas kunnossa. Pahoittelut häiriöstä.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#108 kirjoitettu
19.07.2022 20:04
Julmetun hidas tuo suojattu https nyt puhelimen kautta. Lataa ja lataa artistisivua. Alaspäin rullaus ei oikein onnistu sun muuta ikävää.
Sama vanha Android-luuri edelleen käytössä ja Chrome.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#109 kirjoitettu
22.07.2022 17:26
Kostiainen kirjoitti:
Julmetun hidas tuo suojattu https nyt puhelimen kautta. Lataa ja lataa artistisivua. Alaspäin rullaus ei oikein onnistu sun muuta ikävää.
Sama vanha Android-luuri edelleen käytössä ja Chrome.
Tämä näyttäisi johtuvan ainakin osittain Googlen mainostageista jotka näyttävät riehaantuvan kun artistisivulla on paljon biisejä. Lisäksi artistisivujen soitin hidastelee kun niitä on sivulla enemmän, ilmeisesti biisin kelaukseen käytettävästä sliderista johtuen.
Googlen mainostagit on nyt poistettu muutenkin turhina, koska mainokset tulevat jatkossa muualta. Toivottavasti tästä on apua. Artistisivuille on luvassa isompi remppa joskus lähitulevaisuudessa jolloin pitäisi tulla lopullinen korjaus hidasteluongelmiin.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#110 kirjoitettu
23.07.2022 12:53
IT kirjoitti:
No ilmankos niitä mainoksia ei nyt olekaan näkynyt noin viikkoon kun ei ole kirjautuneena sisään... On Mikseri taas ollut mainosvapaata aluetta viime päivät, mutta toivottavasti saat homman pelittämään ja siten mainoseurojakin pikku hiljaa kassaan...
Kyllä täällä uudet mainokset itse asiassa jo pyörivät, mutta osalla käyttäjiä ne eivät näy evästeiden hyväksymispyynnössä olevan bugin vuoksi. Tätä selvitellään parhaillaan, käyttäjiä tuskin mainosten näkymättömyys ihan hirveästi häiritsee mutta cookie-ilmoitusten olisi direktiivien mukaan syytä olla paikoillaan.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#111 kirjoitettu
24.07.2022 19:16
Salminen kirjoitti:
Kostiainen kirjoitti:
Julmetun hidas tuo suojattu https nyt puhelimen kautta. Lataa ja lataa artistisivua. Alaspäin rullaus ei oikein onnistu sun muuta ikävää.
Sama vanha Android-luuri edelleen käytössä ja Chrome.
Tämä näyttäisi johtuvan ainakin osittain Googlen mainostageista jotka näyttävät riehaantuvan kun artistisivulla on paljon biisejä. Lisäksi artistisivujen soitin hidastelee kun niitä on sivulla enemmän, ilmeisesti biisin kelaukseen käytettävästä sliderista johtuen.
Googlen mainostagit on nyt poistettu muutenkin turhina, koska mainokset tulevat jatkossa muualta. Toivottavasti tästä on apua. Artistisivuille on luvassa isompi remppa joskus lähitulevaisuudessa jolloin pitäisi tulla lopullinen korjaus hidasteluongelmiin.
Eipä tuo läppärin selaimellakaan mitenkään sujuvasti enää rullaa. EIkä http:nä. Ja tuo soittimen hidastelu on toinen uusi vika.
Hetki sitten kaikki vielä toimi ja latautui nopeasti. Sitä mukaa kun korjataan niin näköjään aina menee jotain rikki. Harmi. Nuo uusimmat ongelmat vaikuttavat melkoisesti käytettävyyteen.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#112 kirjoitettu
26.07.2022 22:47

Nyt soitinten kelaus- ja volumesäätimet alustetaan vasta kun play-nappia painetaan. Ainakin omien mittausteni perusteella näyttäisi keventäneen artistisivuja huomattavasti. Miltä omalla luurilla näyttää?
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#113 kirjoitettu
27.07.2022 09:52

Joo. Nyt on taas homma kondiksessa.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|
|
rawhead
3117 viestiä
|
#114 kirjoitettu
18.08.2022 13:31 Muok:18.08.2022 13:31
"Asetukset"-linkki ei toimi, heittää vaan virheilmoitussivulle.
"Sivu ei toimi mikseri.net ei voi käsitellä tätä pyyntöä tällä hetkellä.
HTTP ERROR 500"
rawhead muokkasi viestiä 13:31 18.08.2022
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#115 kirjoitettu
18.08.2022 20:27
rawhead kirjoitti:
"Asetukset"-linkki ei toimi, heittää vaan virheilmoitussivulle.
"Sivu ei toimi mikseri.net ei voi käsitellä tätä pyyntöä tällä hetkellä.
HTTP ERROR 500"
Oho, näinpä tosiaan oli. Kiitos ilmoituksesta!
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Salminen
I'm back! 2533 viestiä Ylläpitäjä
|
#116 kirjoitettu
20.08.2022 09:34
aurinkoP kirjoitti:
Tämä ongelma on muuten edelleen. Välillä joudun kirjautumaan päivittäin uudelleen.
Nykyinen kirjautumisratkaisu on sellainen sekasotku että se täytyy luultavasti toteuttaa kokonaan uudestaan. Tutkailen vähän miten isosta remontista on kyse ja kokoluokasta riippuen laitetaan kuntoon joko lähiviikkoina tai lähikuukausina.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Quantum83

28 viestiä
|
#117 kirjoitettu
03.09.2022 16:19 Muok:03.09.2022 16:32
En pääse lisäämään kappaleita jne. Admin sivu ei toimi.
Quantum83 muokkasi viestiä 16:30 03.09.2022
Jaahas väärä hälyytys, tuolta artisti sivun kautta pääsee näköjään.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#118 kirjoitettu
26.10.2022 15:16
Salminen kirjoitti:
Kostiainen kirjoitti:
Eipä tuo läppärin selaimellakaan mitenkään sujuvasti enää rullaa. EIkä http:nä. Ja tuo soittimen hidastelu on toinen uusi vika.
Hetki sitten kaikki vielä toimi ja latautui nopeasti. Sitä mukaa kun korjataan niin näköjään aina menee jotain rikki. Harmi. Nuo uusimmat ongelmat vaikuttavat melkoisesti käytettävyyteen.
Nyt soitinten kelaus- ja volumesäätimet alustetaan vasta kun play-nappia painetaan. Ainakin omien mittausteni perusteella näyttäisi keventäneen artistisivuja huomattavasti. Miltä omalla luurilla näyttää?
Ainakin viimeiset pari päivää ollut taas aivan saatanan hidasta ja tukkoisaa tuo artistisivun alaspäin vierittäminen puhelimella.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Kostiainen

P. M.
Kostiainen
Project
6963 viestiä
|
#119 kirjoitettu
02.11.2022 23:22
Ja uutta vikaa pukkaa. Soittimen äänenvoimakkuutta ei voi enää pienentää ennenkuin biisin laittaa soimaan. Tämä on äärimmäisen ärsyttävää, koska tunnetusti Mikseriplayerin äänenvoimakkuus on aina oletuksena täpöllä. Korvat irtoaa kuunnellessa.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
Quantum83

28 viestiä
|
#120 kirjoitettu
04.11.2022 11:28
Välillä ei oma artistisivu lataudu. Tulee vaan tyhjä valkoinen sivu.
|
| ^ |
Vastaa
Lainaa
|
|
|