Mikseri.net

#962 kirjoitettu 17.02.2024 11:03

YLE Areenan videotarjonnasta livekonsertti "Vesterinen yhtyeineen". Hyvin soiva iso bändi ja hyvät laulajat. Ei mielimusiikkiani, mutta arvostan osaavaa tekemistä. Paikalla ollut yleisö eli biiseissä mukana ja sehän on kai live-keikoilla tavoitteena ja pääasiana.

#963 kirjoitettu 19.02.2024 08:38

Begemot kirjoitti:
näissä kahdessa ekassa on sellaista soundia ja jonkinlaista nuoruuden intoa joka vetoaa.


Hihittelin kun luin, että varhainen uusi aalto vetoaa. Olen saanut vähän sellaisen kuvan taiteestasikin

/ot
Teppo Mäkynen & Timo Lassy. Oli ennakkoluuloja mut toimiva levyhän tämä.

#964 kirjoitettu 20.02.2024 07:19

Yle Areena live-konsertti "M1 studiossa Timo Kiiskinen" v. 2015. https://areena.yle.fi/...

Kiiskinen esittää suomentamiaan, jazz-trumpetisti Chet Bakerin ohjelmistoon kuuluneita kappaleita joista vanhimmat ovat 1930-luvulta. Viisimiehisessä bändissä musisoivat mm. trumpetisti Verneri Pohjola ja pianisti Seppo Kantonen. Vähäeleistä ja tyylikästä musisointia. Sen verran vaikeasta taiteenlajista on kysymys, että kappaleet tuskin jäävät päähän kertakuuntelulla koska pelkästään melodioita on vaikeaa tavoittaa saati laulaa.

Kuin sattuman oikusta olen soittanut settiin kuuluvaa "There'll never be another You"-biisiä bändissäkin omana sovituksena; lienee turhaa edes mainita että kyse oli merkittävästi Kiiskisen bändin sovitusta yksinkertaisemmasta tanssibändin swing-versiosta.

#965 kirjoitettu 20.02.2024 19:06

AnttiJ kirjoitti:
Yle Areena live-konsertti "M1 studiossa Timo Kiiskinen" v. 2015.


Taitaa olla sama Kiiskinen joka teki 1990-luvun puolivälissä niitä hienoimpia suomenkielisiä rock-levyjä, mm. Suuri mies. Monitaitoinen ja -tahoinen kaveri!

Noh, minä kuuntelin tämän :
J Mascis - What Do We Do Now

Runsas pari viikkoa sitten ilmestyneeltä levyltä olen kuullut aiemmin muutaman kappaleen, mutta nyt kuuntelin levyn kokonaan. Omalla tavallaan tämä on täydellistä poppia. Mascisin kitarat soivat akustisvoittoisessa ympäristössäkin tutun dinosaurisesti, ja ah niin kauniisti. Siis todella komeasti.
9/10.

#966 kirjoitettu 21.02.2024 07:31

cedarbear kirjoitti:
AnttiJ kirjoitti:
Yle Areena live-konsertti "M1 studiossa Timo Kiiskinen" v. 2015.


Taitaa olla sama Kiiskinen joka teki 1990-luvun puolivälissä niitä hienoimpia suomenkielisiä rock-levyjä, mm. Suuri mies. Monitaitoinen ja -tahoinen kaveri!



Sama mies joka on tehnyt biisejä ja sanoituksia myös muille artisteille ja toiminut muistaakseni myös taustalaulajanakin. Todellinen musiikin monitoimityökalu. Omia älppäreitä on tehtynä kymmenkunta.

Kiiskinen on kertonut, että hän soitteli rokkibändissä kitaraa keikoillakin ja päätyi menemään soitonopettajalle kitaratunneille. Hyvin nopeasti Kiiskinen ja opettaja totesivat kuulemma, ettei Timo ymmärrä kitaransoitosta mitään, joten mies päätti siirtyä pääosin laulajaksi. Ehkä tilanne ei ollut sentään ihan noin dramaattinen koska ei Kiiskinen ole kitaraa kuitenkaan kokonaan jättänyt vaan hyödyntää sitä mm. demojensa tekemisessä. Kiiskisen muille tekemiä, levytettyjä kappaleita on kymmeniä joista suurimpia hittejä ovat Sami Saaren esittämä "Ainutkertainen" ja Samuli Edelmanin "Sininen sointu".

#967 kirjoitettu 21.02.2024 17:06

Kai tämä kokonaisesta levystä käy: kuuntelen tällaista australialaisen Ramble Records -levy-yhtiön soittolistaa (osoitteessa hearthis.at) ”Amerivan Primitive Guitar & Avant-Folk #1”, kestoa n. 100 minuuttia. Ramble Records ’is specializing in under-represented outsider music’, joten sitä saa mitä tilaa, tämmöstä helskyttelyä, ihan helposti lähestyttävää, mutta aika kevyttä.

#968 kirjoitettu 23.02.2024 10:19

Snacke kirjoitti:
Begemot kirjoitti:
näissä kahdessa ekassa on sellaista soundia ja jonkinlaista nuoruuden intoa joka vetoaa.


Hihittelin kun luin, että varhainen uusi aalto vetoaa. Olen saanut vähän sellaisen kuvan taiteestasikin

/ot
Teppo Mäkynen & Timo Lassy. Oli ennakkoluuloja mut toimiva levyhän tämä.


Heh, pitää vissiin lopettaa Ratsian käyttämistä voksujen miksausreferenssinä

Atomic Swing: A Car Crash in the Blue. Tälläinen levy tuli otettua haltuun. Hieman ihmettelin, että miten tälläinen ysäri-indie, joka 2020-luvulla kuulostaa hyvällä tavalla retron retron retlolta, on voinut mennä ohi korvien, kun tuo aikakausi on lanattu tuosta genrestä aika hyvin, mutta johtunee siitä, että oli ruotsalainen bändi eli onko jäänyt sitten brittiverrokkien jalkoihin.

Mutta levy oli varsin hyvä. Hyviä biisejä, joissa rollarihenkistä loppujamittelua usein.

#969 kirjoitettu 23.02.2024 19:20

Bardo Pond - Volume 9

Tänään ilmestyi BP:n "archive recordings" -sarjan uusin, kokoelma 2000-luvun alkupuolella äänitettyjä biisejä. Onhan näissä vanhaa taikaa jäljellä, vähän surullista vain, että vähän siltä alkaa vaikuttaa, että tuskin tältä bändiltä enää koskaan mitään uutta ilmestyy. Levyn päättävä War is Over part 2 on kyllä helvetillisen hienoa metelikaaosta, vaan eipä ole sotakaan ohi.

#970 kirjoitettu 23.02.2024 20:02 Muok:23.02.2024 23:19

Hibushibire - Magical Metamorphosis Third Eye (2023)

No tuleepa sieltä nyt meteliä kerrakseen: Japanissa tehdään vielä tällaista aivan vallatonta päättömän raskasta psykedeelistä rockia. Tuottajana ja vähän kai kitaristinakin on Makoto Kawabata (eli Kawabata Makoto japanilaisittain) Acid Mothers Templestä, joten ei ihme. Tavallaan huvittavaa, mutta osin kivaa kuunneltavaa.
(Kuka muistaa minä vuonna Acid Mothers Temple soitti Tampereen Tulliklubilla? Saattoi olla sama vuosi kun myös Keiji Haino kävi siellä! Oi niitä aikoja...)

cedarbear muokkasi viestiä 23:17 23.02.2024
Tietotoimisto kertoo: SE vuosi oli 2002, mutta kyllähän AMT kävi Suomessa myös 2004, ja monesti sen jälkeenkin…

#971 kirjoitettu 29.02.2024 14:49

YLE Areena "Valmiina pyörii: The Spencer Davis Group". Puolituntinen livekonsertti 60-luvulta Helsingissä vuodelta 1967. https://areena.yle.fi/...

Tiukka bändi, joka esitti tietysti suuret hittinsä "I'm a man" ja "Gimme some lovin". Vaikka bändi oli komppikitaristi Davisin, oli päivänselvää että solisti/soolokitaristi/urkuri Stevie Winwood (14 v. aloittaessaan bändissä!) oli bändin stara. Kannattaa kiinnittää huomiota rumpali Pete Yorkin ja basisti Muff Winwoodin soittotyyleihin, joita ei poppi- ja rock-bändeissä juurikaan enää nähdä. Mukava nostalgiapläjäys iltapäivän ratoksi.

#972 kirjoitettu 03.03.2024 19:54

Slift - Ummon (2020)

Nyt vasta olen paremmin tutustumassa tähän yhtyeeseen, mutta veikkaan että se kannattaa. Vanhemmasta päästä tuotantoa aloittelen, eiköhän tämä tästä. Suosittelen lämpimästi.

#973 kirjoitettu 03.03.2024 21:15

Deep Purple - Burn

Taas kerran piti panna soimaan tämä, ja taas tajuta kuinka ihmeellistä aikaa tuo oli, kun pystyttiin tällaisia taideteoksia tekemään. Ei yhtään huonoa biisiä, soitto ja laulu täydellistä tykitystä! Tässä on bluesia mukana sopivin elementein, joka miellyttää, tämä siksi itselleni Purple-albumeista ehkä mieluisin. Mutta niin paljon muutakin hienoa, kun bluesiin ei jäädä makaamaan, vaan se on kuin tehokeino ja tunteen välittäjä muiden hienouksien joukossa. Ja nuo riffit! Hard Rockia hyvillä riffeillä! Ei sitä juuri nykyisin kuule, ovat korvanneet riffit vitos-valli-jyrällä, johon sitten lauletaan päälle kovaa ja korkealta. Paskaltahan sellainen kuulostaa, mutta näkyy sekin monille kelpaavan. Joten mikä ettei, jos joku tykkää paskasta, se on ok, itse en niin välitä, kun on parempaakin tarjolla.

#974 kirjoitettu 04.03.2024 01:04 Muok:04.03.2024 01:09

cedarbear kirjoitti:
Slift - Ummon (2020)

Nyt vasta olen paremmin tutustumassa tähän yhtyeeseen, mutta veikkaan että se kannattaa. Vanhemmasta päästä tuotantoa aloittelen, eiköhän tämä tästä. Suosittelen lämpimästi.

Kävin kuunteleen pätkän. Olen lumisen metsän keskellä pelkän puhelimen varassa. Eli ei mitkään hyvät kamat kuunteluun. Kuuntelin kuitenkin tuon Deep Purplenkin vain näin ja hyvä on hyvä paskoilla laitteillakin.

Noh, ensin tuli mieleeni tästä Slift-musasta ajatukset: "köyhän miehen Hendrix", sitten että aika lailla delayta, kaikua, eli "köyhän miehen U2", ja onhan tässä psykedeliaa hakevaa kuviota. Mutta pitää kuunnella hieman paremmilla kamoilla. Purple toimii kaikilla kamoilla, kun se on tuttu. Kaikki ei välttämättä, kun ei ole etukäteistä näkemystä. Muuten en siis musasta sen kummemmin tajua mitenkään tietoihmisenä, vain tunneihmisenä.

Siis kuuntelin vain muutaman minuutin. Joten ei tämä nyt mikään vakavastiotettava arvio ole tietenkään.

#975 kirjoitettu 05.03.2024 11:49

Slift - Ilion (2024)

Sub Popille on trio siirtynyt, eli kertoo jotain laadusta(?) tai odotuksista. Tää ei iskenyt edellisen levyn lailla, tässä on liikaa huutolaulua vai mitä helvettiä se on. Biisit on moniosaisia ja pitkiä, eli kovasti progen sävyjä. Miljoona muutakin genreä on mainittu. Tuubilivet on kuitenkin varsin innostavia, eli elävänä bändi on ehkä kuitenkin kiinnostava. Rentoa kitaranrevittelyä on levyllä vähän jos lainkaan. Yksinkertaiseen musiikkimakuuni tässä on kai vähän liikaa aineksia.

#976 kirjoitettu 05.03.2024 12:05

Lucifer V (2024)

Tämä uutukainen on soinut lujalla melkeinpä päivittäin koko helmikuun. Onneksi on bändin kliseisestä nimestä huolimatta ns. koko perheen musiikkia. 70-lukulaisittain äänitettyä melodista hard rockia. Ja laulaja Johanna on i-i-i-ihana.

At the Mortuary

#977 kirjoitettu 05.03.2024 17:24 Muok:05.03.2024 17:24

Kardemimmit: Sisko muistatko?

Maija Pokela, Jutta Rahmel, Anna Wegelius ja Leeni Wegelius soittavat kanteleita ja laulavat. Ovat soittaneet yhdessä jo vuosikausia... Kansanmusiikkipohjaista musiikkia.

Gartza1962 muokkasi viestiä 17:24 05.03.2024

#978 kirjoitettu 06.03.2024 19:23

Springtime - Springtime (2021)

Ajattelin (kun kevät on jo ehkä tuloillaan) palata tähän kolmen vuoden takaiseen klassikkoon. Todella kattava ja tyhjentävä Wikipedia-artikkeli muuten löytyy tästä levystä (niille jotka eivät ’pysty’ tällaista kuuntelemaan). Niin, edelleenkin tämä on niitä harvoja kestäviä taideteoksia viime vuosilta, aussitrion toistaiseksi ainut tekele. Täysin poikkeuksellinen, monipuolinen kokonaisuus ja improvisaation voimaan luottava. Jostain syystä Gareth Liddiardin kitarointi ja vokalisointi antaa aiheen käyttää adjektiivia sporadinen, vaikka en tiedä osuuko se kohdalleen. Taitaa olla klisee tämäkin: levy on haastava mutta palkitseva.

#979 kirjoitettu 07.03.2024 23:00

Wilco Schmilco. Kävin tämän levyn kiertuetta katsomassa, ja on hyvä. Kivaa folkrockia juu, mutta parasta on silti laadukkaat Captain Beefheart - fiilistelyt. Seuraavaksi Spotlight Kid.

#980 kirjoitettu 08.03.2024 22:45 Muok:08.03.2024 22:46

Dylan Highway 61. Onpas aikaa edellisestä kuuntelukerrasta, joka oli kirjastossa 90-luvulla. On kappaleita tullut sen jälkeen irtotavarana toki kuunneltua, mut ei tällai putkeen. Ollu vissii muuta tekemistä. Ihan toimiva levy.

Tosi kaoottinen ambienssi välillä, vähän niinku pienellä lapiolla särölle menevää treenikellaria.

Snacke muokkasi viestiä 22:45 08.03.2024

#981 kirjoitettu 09.03.2024 22:56

Paramore - After Laughter. Todella kova A-puoli, niinku singleinä ja kokonaisuutena. B kova myös, mut enemmän teksteinä. Synkkä tunnelma jonkinlaisesta pirtsakkuudesta huolimatta on todella hienosti kokonaisuutta kasassa pitävä voima tälläkin levyllä.

#982 kirjoitettu 13.03.2024 00:00

Arppa - Valeria

Olen aina, eli muutaman vuoden, halunnut tykätä Arpan musiikista. Jotenkin vaan niin sympaattisen ja maanläheisen oloinen tyyppi. Joskus ehkä vuosi siten kuuntelin muistaaksen Kinovalon alla - levyn muutamia biisejä, mutta silloin homma ei oikein uponnut.
Mutta tämä uusin levykokonaisuus on silkkaa neroutta. Rentoa tarinankerrontaa. Artisti tietää omat rajansa ja on saanut taustabändiinsä itseään parempia muusikoita soittamaan. Antaa myös inspiraatiota omaan tekemiseeni. Tämmöseen pitää pyrkiä.

#983 kirjoitettu 14.03.2024 14:52 Muok:14.03.2024 21:31

Fitz muokkasi viestiä, koska se oli forumin sääntöjen vastainen 21:30 14.03.2024

#984 kirjoitettu 14.03.2024 21:32 Muok:14.03.2024 21:33

Nokkela yritys, mutta laitellaan kuitenkin ne mainokset sinne niille tarkoitetulle alueelle, eli Demot-osioon

#985 kirjoitettu 20.03.2024 14:29

Ride - Original Album Series (5CD)

Kuuntelinpa tässä parin päivän sisällä tällaisen viiden levyn boxin, Ride-yhtyeen tuotantoa vuosilta 1990-96. Eka levy on oikeastaan kahden eepeen yhdistelmä, muut ihan oikeita. Shoegaze-genren parhaita, ehkä jopa menestynein akti oli Ride, keulahahmona Andy Bell, joka tuon jälkeen käväisi basistina Oasiksessa. Periaatteessa hienoa musiikkia, toki vähän tylsää nykykorvilleni, mutta välillä kitarat jyräävät ihan rapsakasti ja lauluharmoniat ovat perin miellyttäviä - tulee mieleen Wishbone Ash! Levyistä keskimmäinen Going Blank Again on paras kokonaisuus, taisin sen silloin joskus omistaakin, koska niin tutulta tuntuu. Vitoslevy Tarantula soundaa jo vähän erilaiselta ja siltä löytyy myös muutama todella hieno hetki, mm. biisi Mary Anne, joka kuulostaa vahvasti Crazy Horselta letkeine kitaroineen ja instrumentaaliosuuksineen.

#986 kirjoitettu 27.03.2024 09:17

David Torn - Tripping : Over : God (1995)

Vuonna 1990 aivoleikkauksen seurauksena toisen korvansa kuulon menettänyt Torn on edelleen aktiivinen, nyt 70-vuotiaana. Yksi omintakeisimpia kitaristeja, ehdottomasti rockinahan tätä pidän, vaikka myös avantgarde on mainittu. Tämä on myös näitä levyjä ”jonka taisin omistaa”, sillä aivan tuttua on, ja lisäksi helvetin hienoa ja monipuolista. Hyllystäni löytyy muuten miehen vuoden 1996 levy ”What Means Solid, Traveller”, joka on kai sitten vielä parempi. Olihan minulla myös vuoden 1987 ”Cloud About Mercury” vinyylinä ja Splattercell-nimellä myöhemmin ilmestynyt harvinaisuus. Niin että onko tämä nyt ”laadun” tae?

#987 kirjoitettu 02.04.2024 20:05

Rosali - Bite Down (2024)

Oikein kiintoisan Rosali Middlemanin haastattelun luin Aquarium Drunkard -julkaisusta, ja nyt sitten tuoreeltaan tämä levy. Hhmm, Rosali on se nainen, joka on viimeisen parin vuoden sisällä tehnyt omalla nimellään soolokitaralevyn Chokeweed, ja toisenkin nimellä Edsel Axle, ja lisäksi rumpalin kanssa kaksi muuta, otsikolla Monocot. Nuo kaikki ovat olleet minulle mieluisimpien julkaisujen listalla. Tämä Bite Down on sitten sen laulaja-lauluntekijä(-kitaristi) Rosalin (yhtye)levy, ja kyllä tämäkin menettelee. Jotenkin vähän laimea, mutta kyllä tältäkin löytyy monta hyvää biisiä, vaikkapa outoa kitarismia sisältävä Hills on Fire, menevät My Kind ja Hopeless, kitaravetoinen Slow Pain, Crazy Horsemaiseksi mainittu Change Is in the Form - no siinä on kyllä vähän crappy guitars - ja kaunis levyn päättävä May It Be on Offer. Eli hyvinkin puolet levystä ihan kelvollista kamaa: tutuista aineksista koottua, mutta kuitenkin jotenkin tuoretta. Laulupuolesta tulee mieleen 70-luvun brittifolkrock, eli se on kaunista. Haastattelussaan Rosali muuten listaa suosikkikitaristeikseen Neil Youngin, Ira Kaplanin ja Richard Thompsonin, eli aika nappiinhan tuo meni!
Suosittelen (-> Bandcamp).

#988 kirjoitettu 03.04.2024 18:06 Muok:03.04.2024 19:56

Rose City Band - Summerlong (2020)

Yhtyeen nimestä huolimatta tämä on oikeastaan Ripley Johnsonin (Wooden Shjips - ja Moon Duo -yhteyksistä myös perin tuttu karvanaama) sooloprojekti ja sen eka - sorry, taisikin olla toka - levy. Tavallaan tämä on countrylevy, mutta psykedeliasävytteinen, kas kun tuo p-käsite on niin kovin laaja ja epämääräinen, ja kun Johnson on periaatteessa näitä p-miehiä. Biiseistä Floating Out kulkee komeasti, ja eniten Moon Duo -moodissa. RCB on tehnyt pari levyä jo tämän jälkeenkin, ja taidan nekin tsekkailla joskus.

cedarbear muokkasi viestiä 19:56 03.04.2024

#989 kirjoitettu 05.04.2024 19:28

Heron Oblivion - s/t (2016)

Superyhtyeeksikin nimetyn kokoonpanon ilmeisesti ainoaksi jäänyt levy on piristävää kuunneltavaa: kuulaat vokaalit ja helvetinmoisen purevat kitarasoundit, siinäpä oiva yhdistelmä. Laulaja-rumpali on Meg Baird ja kitara/basso-osastossa on Comets on Fire -yhtyeen- sen, jossa myös Ben Chasny vaikutti - miehiä, joten ei ihme. Riyl Major Stars ja niin poispäin!

#990 kirjoitettu 07.04.2024 11:08

Video: Jimi Hendrix Tukholmassa 1969: https://youtu.be/7SYeW...

Hyvin potkii vieläkin vaikka kyse on vanhasta äänitteestä. Harmi, että Noel Reddingin basso oli miksattu hieman liian kovalle parissa ensimmäisessä biisissä. Teknisesti paljon kehnompia Hendrix-livejä on tullut kuunneltua useitakin vuosien varrella. Jälleen kerran on pakko todeta jazz-taustaa omanneen Mitch Mitchellin elävän mutta samalla tanakan rumputyöskentelyn suuri merkitys trion soitolle; tästä on "perusjampan 4/4 mättö" kaukana. Henkilökohtaiseksi vaikutelmaksi jäi, että tällä keikalla soitto ohitti "riehumisen ja shown" mikä ei ole ollenkaan huono asia; liekö soittajilla ollut jopa vähän väsykin. Niin tai näin, erityisesti "Red House" miellytti korvaa.

PS: jostain syystä kuva tuntui hyytyvän n. 50 minsan kohdalle vaikka ääni kuuluikin normaalisti.

#991 kirjoitettu 09.04.2024 18:40

The Dream Syndicate - These Times (2019)

Amerikkalaisen veteraaniyhtyeen tuoreempaa tuotantoa, sattumoisin saman niminen kuin yksi oma ”levyni”, joka on kokoelma biisejä vuosilta 2003-2018. Ei siitä sen enempää, onhan tämä parempi. Kai.
1980-luvun alkupuolelta muistan Dream Syndicaten keikan Tukholman Ritz-klubilta, kun kitarassa oli vielä Karl Precoda, ja hieman myöhemmin Ruisrockin, kun kitarassa oli Paul B. Cutler. Nyt ei ole kumpaakaan, Steve Wynn on se pääjehu, ja rytmiryhmä on pitkälti se vanha, koskettimissa on nykyään Chris Cacavas, johon törmäsin silloin joskus Green On Redin riveissä.
Niin, muuten, Karl Precoda lähti aika pian silloin 80-luvulla bändistä yliopistouralle ja perusti jossain vaiheessa bändin Last Days Of May, josta (tai jonka musiikista) ei löydy jälkeäkään verkosta. Onneksi koneeltani taitaa löytyä pari yhtyeen levyä, mistä lienevät sinne kulkeutuneet… …olivat/ovat kokeellisia, instrumentaaleja, improvisoituja, hienoja?

Vaikuttaa siltä, että tästä levystä ei ole paljon sanottavaa, kun sitä pakostakin vertaa bändin legendaarisiin alkuaikoihin. Kyllähän tuon kuunteli läpi, mutta ei se jättänyt jälkeä.

#992 kirjoitettu 11.04.2024 20:06

Tinyhawk & Bizzarro - Nekorok (2023)

Yleensä en kuuntele suomalaista musiikkia, mutta nyt löytyi kiinnostava tuttavuus, kitaristi Jenni Kinnusen luotsaama instrumentaalibändi. Tämähän on tosi miellyttävää ja monipuolista musiikkia, sävyjä vaikka Khruangbinista ja monelta muulta suunnalta, ja todella karheita kitarasoundeja. Mm. Monolle omistettu biisi on komea keitos, eikä levyltä heikkoa kohtaa löydy. Tämä on poikkeuksellisesti ihan 9/10.

#993 kirjoitettu 16.04.2024 17:15 Muok:16.04.2024 17:18

Sain juuri päätökseen tällaisen kokooomalevyn

Strangers In The Room - A Journey Through The British Folk Rock Scene 1967-73 (3 CD)

ja olihan siinä kuunneltavaa 60 kappaleen verran. Muutamia tuttuja kappaleita ja useita tuttuja nimiä niitä esittämässä, paljon myös harvinaisempia ja todella outojakin esityksiä. Useita uudelleen kuuntelemisen arvoisia, too many to mention, ja vähän turhaakin niitä luetella. Yksi jäi kuitenkin mieleen (koska omistin aikoinaan levyn, jolta biisi löytyi…), tässä kuitenkin erilainen ja liveversio:
OEnTRkD3LanwRva" target="_blank" class="bb-url">Horslips - Furniture (1973)
Hellyttävä esitys, vajaa vuosi sitten kuollut kitaristi Johnny Fean on tuossa 21-vuotias.

cedarbear yritti muokata viestiä 17:15 16.04.2024
Outo linkki mutta toimii?

#994 kirjoitettu 19.04.2024 19:08

Träd, Gräs och Stenar - Träd, Gräs och Stenar (2016) (3 CD Box)

Kyseessä on kokoomalevy, jolla on tämän legendaarisen ruotsalaisbändin kaksi livelevyä "Djungels Lag" ja "Mors Mors" (1971-72) ja samaan aikaan äänitettyjä ennen julkaisemattomia liveotoksia levyllä nimeltä "Kom Tillsammans". Eri puolilla Ruotsia, vähän Tanskassakin (ja yksi Norjassa) soitettuja biisejä, ja genre lienee proge, psykedelia ja jammailu. Muutamat kappaleet ovat kovastikin mieleeni, osasta taas joku saattaisi ajatella, että eihän nää osaa edes soittaa. tai että onpas kauheeta mökää. No, tässä on kyse omanlaisesta estetiikastaan, ja onhan tämä arvokas dokumentti yhdestä svedujen tärkeästä viime vuosituhannen ilmiöstä. Niin tärkeästä, että bändi 'herätettiin henkiin' muutama vuosi sitten - ymmärrettävästi alkuperäisiä jäseniä ei taida olla mukana... - ja paremmilla soundeilla ja paremmilla soittajilla (mm. Reine Fiske) toteutettiin samaa estetiikkaa, ja tuloksethan olivat hienoja.

#995 kirjoitettu 20.04.2024 08:56

Video Sly & The Family Stone Live at Tokyo Jazz Festival 2008 (31 min): https://youtu.be/1F8n9...

Alkuperäistä bändiä suurempi ja muutenkin uudistunut kokoonpano oli hyvässä vedossa, mutta huumeisiin sortunut liideri Sly itse alkoi jo olla ulkoisesti aika huonossa hapessa vaikka laulu sujuikin vielä suhteellisen OK. Bändi perustettiin 1966 San Franciscossa. Poikkeuksellisesti sekä mustia että valkoisia soittajia sisältänyttä, huipulle päässyttä Stonen "perheyhtiötä" pidetään yhtenä funkin kulmakivistä. Suurimmasta suosiosta bändi nautti 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa ja sen myöhäisempiin vaiheisiin sisältyy valitettavan runsaasti sisäisiä kiistoja, miehistönvaihdoksia ja sekalaista sekoilua.

#996 kirjoitettu 20.04.2024 11:36 Muok:27.04.2024 08:46

Seuraavaksi ryhdyin Sly & The Family Stonen innostamana kuuntelemaan ja katsomaan tätä: James Brown • Live in concert - 1981 • World of Jazz (ykköskonsertti): https://youtu.be/m-Oq5...

Loistava taustabändi JB's, taustalaulajat sekä "soulin kummisetä" James Brown: tuosta on paha pistää funk-showta paremmaksi. Selvästi näkee, että esityksessä pistetään kaikki peliin ja vähän sen ylikin; melkein tuli hiki katsellessakin. Todella tarkkaa ja tanakkaa soittoa johon on päästy kuulemma mm. siten, että bändistä sai heti monoa jos erehtyi soittamaan keikalla väärin. Tältä näyttää ja kuulostaa kun esiinnytään eikä pyydellä anteeksi.

Erikseen kannattaa mainita JB's:n erinomainen versio EW&F:n (*) "Celebration"-hitistä kuin myös koko poppoon koreografia biisien aikana.

Sama iltana pidetty kakkoskonsertti uusine biiseineen ja uusine pukuineen löytyy täältä: https://youtu.be/i_Hb8...

AnttiJ muokkasi viestiä 08:38 21.04.2024

Kakkoskonserttikin tuli katsottua samaan putkeen. Erinomainen meno sen kun jatkui ja Brown mm. esitti kaikki tunnetut koreografiansa ja villitsi yleisön. Tässä setissä kuultiin myös muutamia balladeja, joissa Brown osoitti olleensa paljon muutakin kuin vain hikisiä funkbiisejä tulkitseva shouter. Erikoisuutena oli muutamille kuolleilla huippuartisteille esitetty kunnianosoitus kesken biisin. Hieno ele hienolta artistilta.

Komea konsertti kaiken kaikkiaan ja tietysti ilman taustanauhoja; kun osaa niin 100%:nen live-konserttikaan ei ole minkäänlainen ongelma.

AnttiJ muokkasi viestiä 08:45 27.04.2024

(*) Celebration on tietysti Kool & The Gangin kappale. Nykyään ei enää pitäisi kirjoittaa mitään ulkomuistista.

#997 kirjoitettu 21.04.2024 14:41

Kuuntelin viimeksi, kokonaan, perjantaina:

Liisanpuisto - Liisanpuisto (2001)

Suomihiphopin pioneereja Liisanpuisto nimisessä kokoonpanossa. Nämä tyypit ovat olleet mukana jo 80-luvun lopulta suomihiphop-skenessä. Kuviot oli tuolloin pienet. Mukana levyllä on fiittaamassa ainakin Petos. Tämä posse tunnettiin joskus 1993 nimellä T.O.A. Tekivät musiikkia englanniksi, kuten tuohon ajankohtaan oli normina.

Biitit on tarttuvia. Riimit laadukkaita. Sanoma kokonaisuudessaan loistava. Ehkä nykyisellä mittapuulla hieman hidasta räppäämistä. Mut jos lämpenet vanhemmalle suomenkieliselle hiphopille, niin voin tätä levyä suositella. Löytyy esim. Spotifysta.

#998 kirjoitettu 25.04.2024 08:50

Video: Ben Webster ja Oscar Peterson Trio (Recorded December 14th 1972 at the 84th NDR Jazzworkshop in Studio II, Hannover, Germany): https://youtu.be/uhVwD...

Hieno napsun päälle tunnin kestävä live-konsertti jossa satoja levyjä tehneet vanhan liiton jazz-äijät vetävät komeasti ja tyylikkäästi ikivihreää repertuaaria. Tätä kuunnellessa voi helposti kuvitella itsensä jättimäisen jenkkihotellin loungeen viskilasi kourassa ja sikari suussa (v. 1972 se oli vielä täysin sallittua ). Kunnolla svengaavaa sutikomppia ja kontrabasson narinaa on enemmän kuin mukavaa kuunnella vaihtelun vuoksi. Solisti Webster hallitsee fonillaan niin hiljaiset tuhinat kuin ylemmän rekisterinkin revitykset täysin suvereenisti eikä tarkkaa komppiryhmää eksytä sen enempää solisti kuin pianisti Petersonkaan. Erityisesti pidän rumpusooloista, koska komppi kulkee niissä kunnolla ja taimissa koko ajan.

#999 kirjoitettu 02.05.2024 13:58

Fushitsusha - Untitled tai s/t tai 1st Double tai First Live Double (1989)

Niin, miksi sitä sitten kutsutaankaan: oikeastaan se on tunnettu nimellä PSFD 3~4, sillä se on japanilaisen PSF-levy-yhtiön (alkujaan Psychedelic Speed Freaks) tuplalevy, kataloginumeroltaan 3-4. Se oli Fushitsushan ensimmäinen virallinen julkaisu. Yhtyeen toinenkin levy oli tuplalive, mutta mitäpä siitä, vaikka onkin ehkä vielä ”parempi”. Molemmat ovat vielä tallella rankasti supistuneessa levyhyllyssäni CD-muodossa.
Tämä levy tuli nyt kuunneltua etenkin siksi, että Keiji Haino täyttää 72 vuotta huomenna 3.5.2024. Onnea vaan!
Levyllä mennään tunnelmasta toiseen eli laidasta laitaan, ja siellä välissä on edelleen niitä kauneimpia kuulemiani sähkökitarahetkiä. Kyllähän tämän levyn kuuntelu tekisi hyvää muillekin Mikserin papoille (some pun intended?) ; niistä tekoälyhemmoista en sitten niin tiedä.
Ja löytyyhän tämä levy toki myös muutamana versiona vaikka Juutuubista - se on oikeasti se, jonka kesto on 1h 37min.

#1000 kirjoitettu 07.05.2024 20:14

Seawind Of Battery - Live in London (Sutton Psych Fest @ The Sound Lounge 4?/?13?/?24)

Niukoista tiedoista huolimatta veikkaan että tämä on periaatteessa yhden miehen projekti. Suurin osa julkaisuistaan näyttää olevan liveäänityksiä, ja mikäs siinä, silloinhan musiikki on aidoimmillaan. Ei ole varmaan käytetty (heh heh) tekoälyä, improvisoidun oloista instrumentaalia, east coast cosmic countrya ja psykedeelistä folkia. Digitaalisen albumin saisi Bandcampista kahdella taalalla; kyllä kannattaisi…