Mikseri.net

#962 kirjoitettu 25.10.2008 22:24

Dean Koontz: Kuun valo

On se hyvä että välillä kun lukee roskaa niin osaa arvostaa laatua paremmin.

Kirjan idea on hyvä, ellei jopa loistava, mutta tyyppi menee ja hukkaa sen. Ensimmäiset noin sata sivua ovat eipäs-juupas-tyylistä väittelyä päähenkilöiden välillä, ja sitten kun lopulta juoni pääsee alkuun niin sitten sitä ei osata käyttää mihinkään vaan juoni sinkoilee henkilöhahmojen tapaan sinne sun tänne eikä minnekään päästä. Toistoa esiintyy myös, raivostuttavaa sellaista. Loppu loppuu aivan ihmeellisesti, minkä ihmeen takia se jätettiin kesken? Olen minä lukenut sellaisia kirjoja jotka jäävät lopussa avoimiksi, mutta tuossa siinä ei ollut mitään järkeä. Ei mitään, kerrassaan mitään! Ja kaiken kruunaa kehno suomentaja joka on vieläpä jättänyt jälkeensä runsaasti kirjoitusvirheitä

2/5

Noinkin huima pistemäärä tulee siitä että idea on hyvä ja että olen lukenut surkeampiakin kirjoja. Olen siis armollinen tänä iltana.

http://www.gummerus.fi...

dbgirl muokkasi viestiä 22:28 25.10.2008

#963 kirjoitettu 26.10.2008 08:26

Ensimmäinen kirja since peruskoulu.

Masa Niemi - Pätkä

Eli siis vähän infoa kyseisestä näyttelijästä.

Ihan kiva. Luettua kirjan poistin 10 Puupää-leffaa.

#964 kirjoitettu 29.10.2008 21:16

Dan Brown - Murtumaton linnake
Pidin juonesta ihan jonkin verran. Dan Brownilla on mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa. Kirjan aihe oli taas niin brownimainen eli musta vähän tylsä ja juonessa ei ollut kovin yllättäviä käänteitä, mutta silti se paikoin jopa koukutti.

Stefan Einhorn - Aidosti kiltti
Syöpälääkärin kirjoittama teos kiltteydestä. Kirja valaisee kiltteyden puolia ja puhuu tietenkin aidon kiltteyden puolesta. "parempi olla kiltti kuin vahva". Kirjassa oli ihan asiaa ja aihe laittoi miettimään.

#965 kirjoitettu 30.10.2008 16:36

impronen kirjoitti:
Endorpheeny kirjoitti:
rokkineiti kirjoitti:
Dan Brown - Murtumaton linnake
Pidin juonesta ihan jonkin verran. Dan Brownilla on mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa.

Ei.. ..kyllä se on vain kömpelö tyyli. Koitin lukea sen Da Vinci-paskan alkuperäisellä kielellä mutta meni hermo. Minäkin kirjoitan jouhevampaa englantia.


Sama juttu. Tosin yritin suomeksi. Sen Meteoriitin sain luettua, kun ei töissä ollut parempaa tekemistä hiljaisina aikoina.


Meteoriittia sain ehkä jopa pari sivua luettua, mut da vincin sain jopa kokonaan. ei sillä että se olisi ollut jotenkin loistava kirja... päinvastoin. sen luki kyllä mielenkiinnolla ja nopeasti, mutta laatua se ei ollut. sanoisin että melkeinpä minäkin osaisin kirjoittaa paremmin!

#966 kirjoitettu 06.11.2008 18:39

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella
Yli 600-sivuinen mielenkiintoinen tiiliskivi. Tein pienen mokan, kun luin kirjasarjan toisen osan ensimmäiseksi x). Mukaansatempaava juoni. Kirja kertoo hakkeri Lisbethista, joka sekaantuu murhamysteeriin.

Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa
Ihastuttavia rakkausnovelleja, jotka kaikki loppuvat ah_niin_yllättävästi. Nopealukuinen kirja.

#967 kirjoitettu 11.11.2008 13:07

Italo Calvinon "Jos talviyönä matkamies" oli aika sekava lukukokemus. Osittain se oli tosi rasittava, mutta välillä aivan mainio. Suosittelen ihmisille, jotka haluavat lukea jotain erilaista.

Frédéric Beigbederin "8.99€" oli koukuttava, vaikka siinä oli turhan paljon ns. törkyä. Kirjan käsittelemät asiat, kuten mainostaminen ja luksuselämä olivat mielenkiintoisia. Nopealukuinen.

#968 kirjoitettu 12.11.2008 13:54

Epoche kirjoitti:
Dean Koontz - Odd Thomas Luostarin kirous




En muista olenko lukenut tuota, mutta Koontzilla ilmenee joka kerta sama ongelma: kirjat ovat suhtviihdyttäviä ja nopealukuisia mutta aina ne aiheuttavat pettymyksen. Tarinan idea on hyvä, toteutus ontuu. Syvyyttä ei ole, ei kaikissa tarinoissa tosin tarvitsekaan olla... 2-3 pistettä on passeli pistemäärä sen kirjoille. En muista onko mikään ollut enemmän arvoinen... Ainakin Odd Thomas-sarja ei ole parhaimmasta päästä. Oli sillä joku tarina jossa joku on valolle herkkä niin se tais olla aika hyvä, ainakin vähän enemmän ku Oddit.

#969 kirjoitettu 12.11.2008 15:31

Pikku Prinssin luin uudelleen.

Erinomainen ja hyvin monitrasoinen kirja aikuisten maailmasta lasten silmin. Hyvin traaginen kirja.

#970 kirjoitettu 13.11.2008 20:22

Haava kirjoitti:
Pikku Prinssin luin uudelleen.

Erinomainen ja hyvin monitrasoinen kirja aikuisten maailmasta lasten silmin. Hyvin traaginen kirja.


Uskotko jos sanon etten ole ikinä lukenut tuota?

#971 kirjoitettu 14.11.2008 11:18

dbgirl kirjoitti:

Uskotko jos sanon etten ole ikinä lukenut tuota?


Miksen uskoisi? Kannattaa. Vastaa sen jälkeen myös tuonne "Pikku Prinssi"-nimiseen ketjuun joka käsittelee sitä kirjaa.

#972 kirjoitettu 14.11.2008 14:13

Haava kirjoitti:
dbgirl kirjoitti:

Uskotko jos sanon etten ole ikinä lukenut tuota?


Miksen uskoisi? Kannattaa. Vastaa sen jälkeen myös tuonne "Pikku Prinssi"-nimiseen ketjuun joka käsittelee sitä kirjaa.


Ookoo. Täytyypä kattoa jos löytyis kirjastosta vapaana.

#973 kirjoitettu 19.11.2008 22:47

S.E.Hinton Me kolme ja jengi

#974 kirjoitettu 21.11.2008 12:41

Norman Spinrad: Deus X

Läpisaastunut- ja mätä maailma on lähestymässä loppuuan, eikä edes uskonto houkuta ihmisiä. Miksi houkuttaisi koska tehdaslähtöinen kuolemattomuus on mahdollista uppaamalla oma tietoisuus tietokoneeseen. Tietokoneistamiseen vain liittyy huomattavia ongelmia: järjestelmä on visuaalisesti suunnileen Doomin tasoa, asukeilalla ei ole tunto eikä makuaistia ja siellä oleminen maksaa. Niinpä monet itsensä digitoineet ajautuvat bittitaivaan vastikkeeksi paskahommiin ja kukaan ei ole oikein varma omasta olemassaolostaan. Siltikin tälläinen "kuolemattomuus" houkuttaa ihmisiä niin paljon että katolilainen kirkko on menettänyt miljoonia seuraajia, ja suhtautuminen digitoimiseen on aiheuttanut skisman kirkon sisälle.

Maria I, ensimmäinen naispaavi, päättää ratkaista ongelman digitoimalla äärimmöisen vastahakoinen, digitointia perkeleen juonena pitävä ja kuolemaisillaan oleva Isä De Leone tietoverkkoon. De Leone on valittu suhtautmisensa takia, ja hänen on tarkoitus osoittaa että digitoidut tietoisuudet eivät ole oikeita sieluja. Alkuun De Leone pysyykin vahvasti kannassaan vaikka miettiikin intensiivisesti digtaalista olemassaoloaan, mutta sitten tapahtuu jotakin joka potkaisee käyntiin kirjan syväluotaavan odysseian sielun ja tietotekniikan mysteereihin.

Varmaan yksi parhaita kirjoja mitä olen lukenut, mutta kirja on todella lyhyt, alle 200 sivua. Kahden päivän sisällä luettuna lukukokemus oli todella intensiivinen, kuin ampuisi datakaapelin päästä lävitse. Se yksityisetsivän hahmo on ehkä hölmöhkö, mutta sitten taas toisaalta, kirjan filosofis-uskonnollinen anti on ainakin mielestäni aivan loistavaa ja monisyistä - harras katolilainen voisi pitää kirjaa lähes jumalanpilkkana, mielestäni Spinrad taas otti hyvin humaanin lähestymistavan ja hänen tapansa käsitellä katolilaisuutta oli hyvin kiehtova. yksityisetsivän toimet ovat todellinen oodi nykyajan intensiivisellä multitaskauskulttuurille ja ekoapokalypsin partaalle oleva maailma voisi olla jostain Risto Isomäen teoksesta - paitsi että kirja on kirjoitettu jo 1992. Visionääristä. Teoksen kielikin oli hienoa, erityisesti konehahmojen itsestutkiskelu ja omien toimintojen pohtiminen oli tälläisestä koneromantikosta kutkuttavaa.

Tykkäsin ihan älyttömästi.

#975 kirjoitettu 15.12.2008 19:41

William S. Burroughs - Nisti
kirjassa kirjailija kertoo omasta huumeriippuvuudestaan, eli käyttää suonensisäisiä, ryöstää juoppoja, homoilee, haukkuu homoja, käy vieroitushoidossa ja matkustelee.

Seuraavaksi Lähtee Kurt Vonnegutin Hui Hai

Hyppymiina muokkasi viestiä 19:41 15.12.2008

#976 kirjoitettu 15.12.2008 19:51

Kerronpa sitten niistä muistakin osista.

George R.R. Martin: Song of Ice and Fire II-IV

George-setä on sitten tehnyt Linnunradan Käsikirjat. Lupailivat trilogiaa ensimmäisen osan jälkeen ja nyt, kun sarjaa on julkaistu viiden kirjan verran, ollaan osassa neljä. Mikä on jokseenkin hupaisaa.

Sisältö oli melkolailla samaa kuin ensimmäisessä osassa. Kauniita pukuja ja dramaattista sotimista ja "they broke their fast on honey cakes". Lohikäärmeitä oli saatu mukaan, mutta magia loisti edelleen poissaolollaan.

Henkilöhahmot saivat syvällisiä ulottuvuuksia toisessa ja kolmannessa kirjassa, mutta neljännen osan tuntumassa kaikki alkoi vaikuttaa jokseenkin ohuelta. Tuntui, että Setä-Georgelle tuli hätä ja kauhia hoppu. Siinä, missä toinen ja kolmas kirja olivat nautinnollista eeppistä fantasiaa, oli neljäs osa miltei itsensä parodiaa. Mekot olivat yksityiskohtaisia mutta juoni alistui "ja sit se meni niinQ sinne ja ne löi sitä päähän ja ne kuoli kaikki"-kuviointiin (ja kyllä, se oli juuri noin selkeätä) ja kun henkilöistäkin vielä katosi se viimeinen särmä, teki mieli viskata koko tekele ikkunasta pihalle.

Odotan pelonsekaisella kauhulla viidettä, viimeistä, osaa. Jos se on yhtä kurja kuin neljäs, itken. Ja minua kummastuttaa tavattomasti, miksei kustantamo ole antanut Setä-Georgen suoltaa rauhassa kaikkea sitä, mikä tulollaan on. Mieluummin sitä lukee miljoona kilometriä aitoa jaarittelua kuin puoli kirjaa hutaistua soopaa.

#977 kirjoitettu 30.12.2008 17:03

Douglas Coupland - Micro-orjat

Paras kirja. Ikinä. Koskaan. Tekstillis-konseptuaalis-visionäärisesti täydellinen kirja. Monisäikeinen. Kiehtova. Douglas Coupland on profeetta. Julkaistu joskus '94 tai '95. Takakannen teksti "Douglas Coupland on uudenlaine näkijä joka pystyy kuvaamaan sitä mikä meissä on vasta kehittymässä." ei ole paskapuhetta. Couplandin kuvaamat "hc-nörtit", heidän pohdintansa, elämänsä ja ajatukset ovat nykypäivää nyt 13 vuotta myöhemmin.

Joku päivä sana "gigabit" tulee olemaan yhtä pieni kuin "tusina".

Micro-orjat ja Serial Experiments Lain on kaikki mitä tarvitsen nykymaailmassa navigointiin.

8580/6581

#978 kirjoitettu 30.12.2008 17:22

impronen kirjoitti:


Fight Club on kanssa hyvää lomalukemista. Fiksua mutta helppolukuista. Yksinkertaisia, lyhyitä lauseita mutta sitäkin viiltävämpää ajatusta. Erityisesti luvun 16 loppupuoli on vallan palkitsevaa luettavaa.


Hitsi, heti kun meen kotiin pitääkin tarkistaa millanen toi luku oli. Itse asiassa vois lukee ton jo kolmannen kerran. Eihän edellisestä kerrasta ole kuin vuosi

#979 kirjoitettu 12.01.2009 19:10

Mike Carey, Fabry Glenn: Neil Gaimanin Neverwhere

Siis sarjakuvaromaanisovitus Neil Gaimanin romaanista nimeltä Neverwhere (taisi olla lisäkkeenä vielä sellainen kuin -maanalainen Lontoo).

Luin kirjan joskus yläasteella, noh kauan aikaa sitten. Se teki suuren vaikutuksen ja petyin kun luin tämän. Alku tökki pahasti, varmasti osaksi suomennoksen takia. Alkuperäisenä olisi ehkä parempi. Mutta kyllä se sitten lopulta imi mukaansa. Luin tämän parissa tunnissa. Joku toki voisi lukea nopeamminkin, minä vain olen hidas lukija. Varsinkin kun tykkään katsella kuvia pidempään kuin muutaman sekunnin. Kuvitus tässä itse asiassa olikin parasta. Romaanin tunnelmaan ei oikein päästy. Kyllä tässä silti ajoittain päästiin synkkään, jopa lievästi pelottavaan tunnelmaan. 10 vuotta sitten tämä olisi varmasti iskenyt minuun kuin häkä. Nyt tämä jäi vähän laimeaksi mutta en silti kadu lukemista.

3/5

http://www.hs.fi/kirja...

#980 kirjoitettu 12.01.2009 19:26

Ray Loriga - Tokio Ei Välitä Meistä Enään

Vaihtoehto-2000-luvun ainekauppias viettää rokkenroll-elämää tuottoisien muistinpyyhkimislääkkeiden tuomien tuottojen ja laillistettujen karkkiamfetamiinijohdannaisten ja tujumpienkin kemikaalien kanssa. Kerronta oli ihan sirpaloitunutta ja kirja oli piristävän irstas. Ajatukset harhailevat, sukupuolielimet vilahtelee, saksalaisia tuurinaistentappajia autetaan unohtamaan kivuliaat asiat, amfetamiinijohdannaiset kilahtelee nuppiin ja välillä herätään hotellihuoneesta muistamatta yhtään mistään yhtään mitään. Tiukka eepos.

Johanna Sinisalo - Ennen Päivänlaskua Ei Voi

Kirjan perusajatus oli aika furrykamaa mut kirja oli jotenkin niin hauskasti ja kiehtovasti kirjoitettu ja siinä oli niin palkon muutakin että pohjimmiltaan harvinaisen irstaan perusajatuksen (homoseksuaalin zoofiilinen ihastuminen) unohti aika pitkälti. Feikki-sitaat oli haudka xD ja postmodernia. Tykkäsin. Luin parissa päivässä. Voi olla että kirjan aika mielenkiintoinen tapahtuma-ympäristö ja aihepiirit saattaisivat ahdistaa joitakuita. Tälläiselle aivonsa myrkyttäneelle post-ihmiselle kirja oli vain kelpo viihdettä.

#981 kirjoitettu 27.01.2009 20:38

Jack Kerouac: Tristessa

Novelli, vähän päälle satasivuinen, kertoo päiväkirjamaisesti (muttei lähellekään) kirjailijan suhteesta meksikolaiseen nistiin, kauniiseen Tristessaan.

Kieli on runollista ja hyvin epätavallista, pisteitä ei juuri käytetä vaan ajatusviivoja. Kuin katkelmia sekavista ajatuksista. Tuo ratkaisu tukee rakennetta oikein mainiosti, lisäksi tekee lukemisesta kiehtovamman ja haastavamman (mutta ei vaikean).

Ostin tämän alesta ja luin sitä jo matkalla kotiin, ruuhkabussissa. Kaikki ihmiset ympäriltä unohtuivat kun uppouduin kirjaan niin lumoutuneena, joten lopulta huomasin että olisi pitänyt hypätä bussin kyydistä jo pari pysäkkiä sitten. Jännittävä alku. Jossain vaiheessa sen teho kuitenkin hiipuu, kunnes herää jälleen eloon ja yhtäkkiä huomaa että se loppuukin. Katselin moneen kertaan ettei varmasti puutu sivuja välistä, se katkesi todella omituiseen kohtaan. Ei, kyllä se loppui ihan oikeasti niin.

Tätä on hyvin hankala arvioida. Vitosen ja Nelosen arvoinen tämä ei ole, kolmonen on liian "tavanomainen" (jota kirja ei todellakaan ole) ja kaksi on aivan liian vähän.

Tyydyn arvioimaan sen vain näin:

http://www.sammakko.co...

#982 kirjoitettu 02.03.2009 14:36

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa

Kuka ei tätä kirjaklassikkoa tunne edes nimeltä, nostakoon kätensä ylös, hep! Sitähän minäkin, ei yhtään noussut käsiä ylös.

Eli juonta on kaiketi turhaa sepustaa? No okei, Liisa (alunp. Alice) menee päiväunille ja herätessään näkee kanin liiveissä joka on myöhässä ja Liisa säntää sen perään ja kokee ihmeellisiä asioita.

Parasta tässä on hullut teekutsut ja kriketinpeluu, oma henkilökohtainen mielipide siis. Muuten tämä on tajuttoman sekava, ei siis päätä eikä häntää. Eikä kirjallinenkaan taso kovin huikea ole, tai sitten tämä uusin suomennos on surkea (Tuomas Nevanlinna). Olen ihan varma että joku aiempi versio on parempi kuin tämä. Eli joko -89 tai -95.

En tiedä mitä kirjoittaja on ajatellut tämän kirjan kuvastavan. Veikkaan että lasten silmissä aikuisten maailma on täynnä järjettömiä sääntöjä ja puheita. Voi toki olla että tarinalla oli alunperin muu opetus tai sellaista ei ollutkaan. Paha sanoo kun kirja tehtiin jo 1800-luvulla. Harvinaista että mikään kirja saa tälläisen suosion.

2,5/5 (tämän suomennoksen takia, muuten olisi voinut isompikin luku)

#983 kirjoitettu 02.03.2009 16:00

Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen

Luin kirjaa intissä tuossa syksyllä ja talvella aina kun kerkesin. Onhan se ihan helvetinmoinen tiiliskivi, mutta toisaalta en ihmettele yhtään miksi kirja on maailmalaajuisesti myynein suomalaskirja. Pienten, historiallisten detaljien kuvauksien tarkkuus on aika uskomatonta. Miinuksena muutamat useita kymmeniä sivuja pitkät tylsähköt jaksot kirjan juonen kannalta
3/5

Stieg Anderson - Miehet, jotka vihaavat naisia

Ihan kiva dekkari kaikessa mahtipontisuudessaan. Juonikäänteitä löytyy ihan mukavasti eikä ole missään nimessä kaavoihin kangistunut.
4/5

Roberto Saviano - Gomorra

Uskomattoman autenttisesti kuvattu kertomus Napolia hallitsevvasta mafia-organisaatiosta. Paljon uutta ja kaunistelematonta tietoa mafiasta. Itseäni rikosaihein kirjallisuus kiinnostaa, joten ongelmia ei tullut, mutta voisin kuvitella, että aiheesta ei-kiinnostuneet voisivat tylsistyä kirjaan.
4/5

Harri Nykänen/Tom Sjöberg - Rööperi

Haastattelu-pohjainen dokumentti suomalaisesta alamaailmasta 50-70-luvulla. Tapahtumat kohdistuvat luonnollisesti Rööperin ja Helsingin alamaailman tapahtumiin. Kirjassa puhutaan henkilöistä ja tapahtumista niiden oikeilla nimillä, joka on iso plus. Erittäin mielenkiintoista lukea tälläistäkin juttua paikoista, missä käy baarissa harvase viikonloppu.....on se jännä ..
4,5/5

#984 kirjoitettu 13.03.2009 15:02

Alivaltiosihteeri : Virallisuus sihisi hississä.

Taattua Alivaltiosihteeriä, nauratti useasti.

#985 kirjoitettu 25.03.2009 19:14

Hitsi, kirjotin pitkän arvostelun ja tietenkin se katoaa jonnekin bittiavaruuteen... no tässä lyhyesti uudestaan:

Aldous Huxley: Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti

Aluksi hieman petyin kun ei ollut sellainen varsinainen huumematkan kuvaus niin kuin kuvittelin, vaan siinä käsiteltiin myös taiteita ja niasiininpuutosta ja kaikkea mahdollista.

3/5

#986 kirjoitettu 12.04.2009 22:25

Kirjoittanut Alan Moore, kuvittanut Dave Gibbons:

Vartijat

En tiedä mistä aloittaa!

Aivan mahtava sarjakuva, sivujakin on enemmän kuin monessa romaanissa. Vaikka ei se sivumäärä, vaan harvinaisen syvällinen tarina ollakseen (supersankari-)sarjakuva. Puhumattakaan loisteliaasta kuvituksesta. Tämä on sellainen sarjakuva mitä olen aina unissani etsinyt.

Paljon mielenkiintoisia populaariviittauksia, joista minulle mielenkiintoisin oli luonnollisesti Neighborhood Threatin sanat jotka kuuluivat radiosta (Iggy Popin ja Bowien laulu). Mutta niitä oli lukematon määrä.

Vaikka kuva ja tarina kulkivat käsi kädessä, molemmat elivät silti myös omaa elämäänsä. Sitä on vaikea selittää. Pidin todella paljon siitä tarina tarinan sisällä-jutusta. Kun se sarjakuvan sisällä välillä esiintynyt sarjakuva haaksirikkoutuneesta ikään kuin sekoittui sujuvasti itse varsinaiseen tarinaan... vau! Ei sen upeutta osaa kertoa sanoin, se pitää lukea ja nähdä itse.

Pidin siitä että hahmot olivat aluksi aivan tavallisia ihmisiä, joten vaikka he olivat lopulta supersankareita, oli heillä myös arkisia pulmia. Inhimillisiä hahmoja. Siksi heihin pystyi samastumaan ainakin vähän. Samastuminen on tärkeää, minä en ainakaan jaksa oikein ikinä lukea sellaisia sarjakuvia missä kehenkään yli-inhimilliseen ei pysty samaistumaan. On liian etäistä. Hahmot olivat riittävän syviä, vaikka olisi heitä enemmänkin pystynyt vielä syventämään tietty. Eniten pidin kaiketi Rorschachista (hitto miten vaikea nimi, oli pakko copypastettaa) ja Yöpöllöstä. Niin ja Tohtori Manhattanista.

Rorschach on ilahduttava hahmo sen mustavalkoisessa ajatusmaailmassaan, katselee maailmaa lapsen silmin. Lapsen, jota on haavoitettu syvästi. Hahmon kerrassaan kaamea menneisyys on koko ajan läsnä. Minun sympatiani ovat hahmon puolella kaikista sen vioista huolimatta. Puhe- ja kirjoitustapakin on lapsellisen kömpelöä, yksinkertaista kieltä. Vajaita lauseita, päiväkirjamerkintöjä, "lyhennelmiä". Jotenkin minä vain rakastan tätä hahmoa.

Yöpöllö on kenties inhimillisin hahmo, miehisine ongelmineen, muun muassa. Siksi pidin siitä.

Ja se mitä tapahtui Tohtori Manhattanille, vielä kun hän ei ollut Tohtori vaan tavallinen ihminen. Traaginen tapahtuma mahdollisti tarinan monet kiemurat, sotajutut sekä ongelmaisen suhteen tavallisen naisen kanssa (joka nyt vain sattui silti olemaan supersankari itsekin). Monet Manhattanin ajatuksista olivat ihan järkeviä vaikka kaikkea en sulatakaan. Alussa kun hypittiin sen puhekuplien kanssa eri ajoissa, niin se oli hieman vaikeaa seurattavaa aluksi. Mutta lopulta tajusin nekin

Hieman sitä kritisoin että loppuratkaisu, kuka on tarinan "konna", oli arvattavissa sillä sitä hahmoa ei oltu vielä käyty läpi. Tietysti olisi voinut olla niinkin ettei se olisi ollut se, mutta se oli erittäin todennäköistä. Ja oikeassa olin. Ja se lopun tuho oli arvattavissa myöskin, ei tosin se millä tavalla. Petyin hieman. Mutta minulla oli arvatenkin liiat suuret odotukset, niin käy aina yleensä kun pidän jostain todella kovasti ja loppu ei olekaan ihan niin hyvä. Vaikka ei se siis millään lailla huono lopetus ollut!



5/5

#987 kirjoitettu 12.04.2009 22:39

Nikki Sixx - Heroiinipäiväkirja

Ihan loistavaa läppää täynnä koko kirja. Rock and Rollia kaikki sivut!!! Erinomaisen viihdyttävää luettavaa, suosittelen kaikille joiden pipot eivät liiemmin kiristä.

#988 kirjoitettu 14.04.2009 07:59

Original Free Soul kirjoitti:

suosittelen kaikille joiden pipot eivät liiemmin kiristä.


Höh.. No pitää keksiä sitten jotain muuta luettavaa.

Itse taisin lukea viimeksi tuon Eino Leinon runokokoelman.

#989 kirjoitettu 14.04.2009 21:22

Luin jonkun ihan saakelin tylsän kirjan miehestä, joka kadottaa parivuotiaan tyttärensä kaupassa
en kyllä koskaan oo huonompaa lukenu. Mitään en siitä oikein ymmärtäny ja se loppu omituisesti >.<

#990 kirjoitettu 15.04.2009 12:20

John Irving - Until I find you

Loistava romaani, taattua laatua Irvingiltä.

Kirja kertoo tatuoija-naisesta Daughter Alicesta ja tämän pojasta Jack Burnsista, jotka matkaavat Itämeren ja Pohjanmeren satamakaupungeissa etsien Jackin kadonnutta urkuri-isää, mutta tuloksetta. Lopulta Jack alkaa epäilemään omia muistojaan.

Vanhempana Jack viettää näyttelijän elämää Hollywoodissa näytellen pääosin transvestiitti-rooleja ja hänellä on suhteita vanhempiin naisiin, sekä erikoinen suhde omaan sisarpuoleensa, jota läpikäydään kirjassa.

Irving kuvailee elävästi ja värikkäästi Euroopan satamakaupunkien tatuointiateljeita ja tatuointikulttuuria ja hänen tuttu maanläheisyytenä sekä huumorinsa on tallella.

#991 kirjoitettu 17.04.2009 19:23

Taneli Viljanen: Kaksiosainen mies

Hämmentävä, hyvin hämmentävä. Paikoin loistava, paikoin todella kökkö. Väliin ei tiedä itkeäkö vai nauraa, vai molempia, ja mille. Tarinoiden/runojen henkilöille, tapahtumille, kielen persoonalliselle käytölle vai jollekin muulle.

Siis selvää lähes-esikois-kirjailija-ainesta. Kaikki on vielä vähän hakusessa vaikka tyyli onkin selkeästi jo oma. Mutta se liika pilkun ja puolipilkun käyttö ärsytti välillä suunnattomasti. Ja välillä kaikki oli niin sekavaa että kaikki ei taatusti ollut suunniteltua.

Arvostelija sanoi et "Hypnoottinen rytmi", se toteutuu parhaiten lähes surrealistisissa sivuhahmojen keskusteluissa joissa väittelijä 1 sanoo asian a ja väittelijä 2 sanoo asian b, ja jossain vaiheessa ne kääntyvät toisinpäin. Jos ymmärrätte. No, jos luette sen kirjan niin ymmärrätte. "Unta muistuttava", todellakin. Ei tiedä koskaan mikä on totta ja onko mikään. "Käsinmaalatut kannet", no minä ihmettelinkin kun tossa mainoksessa on keltainen kansi ja minulla sininen. Siitä kuvasta tuli muuten mieleen Outo Tuttava, ja kirjan omituiset jutut Endorpheenyn

En oikein tiedä minkä arvosanan antaisin, kolme on liikaa ja kaksi tuntuu liian vähältä...laitetaan siis se keskiarvo

2,5/5

Alhaisesta pistemäärästä huolimatta suosittelen lukemaan tuon, hyvin persoonallisia tarinoita.

dbgirl muokkasi viestiä 19:24 17.04.2009

#992 kirjoitettu 10.05.2009 15:20

quafka kirjoitti:
Appignanesi et. al - Postmodernismi vasta-alkaville ja edistyville

Tyhmä nimi & kansi houkuttelivat tämän kirjan pariin.

No tosi tyhmä nimi tosiaan. Mun käsittääkseni tossa on kirjotusvirhe. Sen pitäis olla "vasta-alkajille" ja "edistyneille".

Vitun mahtava lopeus kirjalla! Lause: "Ainoa parannuskeino postmodernismiin on sairastua parantumattomasti romantiikkaan."



Kuulostaa kieltämättä hienolta lopetukselta Joskus listasin hienoja kirjojen alotuksia ja lopetuksia mut sit kyllästyin kun niitä ei tule kovin usein vastaan.

#993 kirjoitettu 11.05.2009 15:21

quafka kirjoitti:
En ole kuitenkaan aivan vakuuttunut, että onko eduksi käsitellä postmodernia ja sitä edeltäviä asioita postmodernilla tavalla.


Minä olen. Siis vakuuttunut tuosta. Siis koska tuo kirja on utllut luettua ja edelleen olen sitä mieltä että kaikki muu kuin mitä tuo kirja kertoo post-modernismista on vain saivasrtelua ja tuosta kyllä tajuaa kaiken oleellisen.

Vaikka otsikossa lukeekin "vasta-alkaville", en ole varma voiko tätä sellaiseksi suositella. Jos melkein kaikki kirjassa oleva ei olisi ollut ennestään tuttua, en tiedä olisinko niitä tämän perusteella ymmärtänyt.


JOS vain tajuaa sen, että kirja itsessään selittää sen post-modernismin postmodernisti, niin minusta siitä tajuaan sen todella hyvin. Siis kaikean oleellisen.

Osan asioisti voi kuitenkin todistetusti selittää selkeämminkin. Esimerkiksi strukturalismia käsittelevä kappale on aika sekava. Toisaalta vaikean Derridan käsittely oli sujuvaa.


Siis tosiaan sen kaiken oleellisen.

Tämä kirja ei anna mitään isoja tietokononaisuuksia, vaan jotain suuntaviivoja sinne tänne.


Eikös se olekkin aika post-moderni lähetymistapa. Minusta suorastaan nerokas sellainen.

Vitun mahtava lopeus kirjalla! Lause: "Ainoa parannuskeino postmodernismiin on sairastua parantumattomasti romantiikkaan."


Oikeasti täydellisyyttä. Jäänyt itsellenikin mieleen tuosta kirjasta.

#994 kirjoitettu 18.05.2009 19:55

Neil Gaiman: The Sandman - Brief Lives

Sandman-sarjan seitsemäs osa oli alkuun tylsä mutta loppujen lopuksi se muuttui hyvin kiinnostavaksi.

Delirium tahtoi tavata uudelleen veljensä Destructionin, joka oli hylännyt The Endless-perheensä ja asettunut asumaan maallisille maille lähes kokonaan kykynsä mäkeen viskanneena. Delirium matkaa yhdessä vastahakoisen veljensä Dreamin (jota myös Dream-lordiksi ja Morpheukseksi kutsutaan) kanssa ja siinä matkalla kun he etsivät veljeään, heille sattuu kaikenmoista.

Loppujen lopuksi ei ole kyse siitä löytävätkö he veljensä, vaan itse matkasta. Matka on koko tarinan idea, juoni. Ja muutos. Haluammeko me todella muutosta ja muutummeko me ikinä.

Delirium oli tässä osassa ihastuttava, muissa osissa en ole liiemmin pitänyt siitä. Ja tässä osassa taas vastaavasti vihasin Dreamia kun muissa osissa pidän siitä

Tarina on hyvä, ja kun piirrosjälki on loistavaa niin keskiarvo on jossain todella korkealla.

4/5

#995 kirjoitettu 24.06.2009 21:24

J.R.R. Tolkien: Maamies ja lohikäärme

Yhden iltapäivän lukemiseksi varsin viihdyttävä. (Silti minua harmittaa miksi rumat yleistetään aina pahoiksi.)

#996 kirjoitettu 25.06.2009 17:26

Michael Collins - Totuuden vartijat

Oli muuten ihan pirun hyvä kirja. Suosittelen.

#997 kirjoitettu 30.06.2009 20:55

Kingsley Amis - Otetaan taas!

Aika turha kirja. Jonkinlainen juopottelu-opas, mutta ei vastaa realiteetteja, joten sisältö haihtuu siinä.

Isabel de Madariaga - Iivana Julma

Ihan saatanan hyvä kirja, suosittelen. Selitetään todella yksityiskohtaisesti tuon ajan Venäjän poliittista myllerrystä ja mutuakin historiaa siinä sivussa. Tosi opettavainen ja luotettavan oloinen teos.
Ainoa, mikä pilasi tämän kirjan oli paska loppumaku viimeisessä lauseessa, siis ihan vitunmoisen tiiliskiven viimeinen lause jossa kirjan kirjoittaja, historian professori Madariaga menee antamaan oman mielipiteensä syytellen iivana IV "antikristukseksi" tms. lapsellsita paskaa. Olisi vain esitellyt tosiasiat ja jättänyt tulkinnan lukijalle, se on tyylikkäämpää.

#998 kirjoitettu 30.06.2009 20:56

Philip K. Dick:Oraakkelin kirja

Ja tässä vielä enkkuwikiä.

Kirja kertoo vaihtoehtohistoriallisen tarinan siitä, jos Saksa ja Japani olisivat voittaneet toisen maailmansodan.

Mukana paljon politiikkaa ja historiaa josta en tiedä yhtään mitään eikä siksi oikein kiinnostakaan. Oli tässä myös sitten ihan perusdraamaakin mukana jonka vuoksi tätä jaksoin lukea (tosin olisin lukenut muutenkin jossain vaiheessa loppuun saakka sillä sain lähes ilmaiseksi, kirjaston poistokirja kun on/oli).

Robert Childan omistaa antiikkiliikkeen jossa myydään aitoa amerikkalaista tavaraa jota varakkaat japanilaiset käyvät liikkeestä ostamassa. Mutta sitten tuleekin ilmi että eräs tavara on väärennös, taitava sellainen. Maine on vaakalaudalla. Frank Frink (oikeasti Fink, oikeasti juutalainen mutta peittelee henkilöllisyyttään) ja Ed McCarthy perustavat koruliikkeen ja myyvät Childanille näytteitä.

Ääh, tämä on hirveän vaikea kirja selitettäväksi, itse en ymmärtänyt varmaan puoliakaan siitä mitä tapahtui. Noh, sanotaan vain että monet juonet ja henkilöt menevät ristiin rastiin ja lopulta yhdistyvät tiiviisti lopussa, vaikka kaikki jääkin avoimeksi.

Huvitti vain niin kovasti miten epätoivoisesti kirjan hahmot tukeutuivat sokeasti Muutosten kirjaan eli I Chingiin. Se oli merkittävässä osassa kirjassa, monet hahmoista käyttivät sitä kun eivät tienneet mitä tehdä. Oli vastaus miten päätön tahansa, henkilöt tiesivät mitä tehdä. Esimerkkinä käyköön tämä ennustus:

"Kymmenen kilpikonnaparia ei voi häntä vastustaa.
Sinnikkyys tuo hyvän onnen.
Kuningas astuu Jumalan eteen."



Ihminen on uskossaan sokea, sanotaan. Pätee tässä(kin) tapauksessa. Ihminen keksii merkityksiä vaikka mistä. Dick oivalsi miten ihminen käyttäytyy, mielestäni henkilökuvaukset ovat kaikesta tuollaisesta typeryydestä huolimatta aidonoloisia. Mehän olemme typeriä. Ja meissä on montaa eri luonnetta, aina enkelistä demoniin.

Voin suositella tätä kaikille sotahistoriasta kiinnostuneille sekä niille jotka kaipaavat keskivaikeaa lukemista.

3/5

#999 kirjoitettu 07.07.2009 20:59

Viimeisimmät kirjat, jotka päätökseen sain, taisivat olla Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi ja Musta morsian, again. Olen nuo monesti ennenkin lukenut, mutta aina pakko uusia tuo lukukokemus. Rakastan Kotron kieltä ja nerokkuuksia, sitä millä tavalla se kertoo rakkaudesta.

Heinointa noissa teoksissa on ehkä se, että kun Sanovat sitä rakkaudeksi on miehen ääni, niin Mustassa morsiamessa Kotro on heittäytynyt naisen rooliin ja kirjoittanut aivan mielettömän hienosti siltikin.

"kun tuollainen onni osuu kohdalle
ymmärtää että onni on
sellaista luksusta
johon ei kenelläkään
minulla ainakaan
ole varaa
ihmistä pitäisi suojella siltä
mitä hän haluaa
sinä rakas todella osoitit
että pahiten kompastuu
elämänsä kohokohtiin"

&

"sen vielä ymmärtää
hyväksyykin jollain tapaa
että emme kiinny ihmisiin vaan tunteisiin
rakastamme rakkautta
mutta että ikävään
kaipuuseen
suruunkin
se alkaa jo olla
elät menneessä
syytät
elämistä se on menneessäkin eläminen
juuri ja juuri
katsot enää taaksesi
eikö hyvä että edes sinne"

&

"sinä kirjoitit että rakastumme rakkauteen
se on jo niin vanha vitsi ettei
vitsi enää
mutta että rakastua rakkauteen jota ei ole
se on jo tuoreempaa huumoria"

5/5

#1000 kirjoitettu 21.07.2009 15:35

Haudantakaisia

Kauhunovellikokoelma siis. Kirjaston poistohyllystä 50 sentillä.

* Robert Louis Stevenson: Ruumiinryöstäjä (The Body Snatcher, 1884)

Noh, nimi varmaan kertoo olennaisen. Todella tylsä eikä mitenkään erityisen hyvin kerrottu.

* Arthur Machen: Kertomus valkoisesta pulverista (The Novel of the White Powder, 1895)

Lakimieheksi opiskeleva muuttuu oudoksi nautittuaan lääkettä, joka osoittautuukin aivan muuksi lääkkeeksi kuin mitä sen piti olla. Hyvin lovecraftmainen tarina. Lopussa tämä jopa muuttuu oikeastikin hieman pelottavaksi.

* J. Sheridan Le Fanu: Carmilla (Carmilla, 1872)

Kauhutarinoiden klassikko, ja vieläpä hyvin kirjoitettu. Ja pelottava. Ja pitkä kuin nälkävuosi (ollakseen novelli siis). Tässä imitoidaan Draculaa, ja siinä sivussa se onnistuu olemaan parempi kuin esikuvansa. Hyvä esimerkki siitä miten karrikoidut tekeleet ovat joskus parempia kuin alkuperäiset. Ja oli muuten harvinaisen avoimen seksuaalinen tarina.

* Charlotte Perkins Gilman: Keltainen seinäpaperi (The Yellow Wall Paper, 1899)

Naisia harvemmin näkee kirjoittavan kauhutarinoita, eivätkä ne yleensä ole hyviä, mutta tämä on poikkeus säännöstä.

Nainen ja mies muuttaa hetkeksi jonnekin kartanoon oman kotitalonsa remontin ajaksi, ja samalla nainen on hermolomalla. Ainoa vain, että mitään lomaa se ei ole sillä nainen tulee kertakaikkisen hulluksi. En halua paljastaa mitä tässä tapahtuu, vain sen että nainen näkee keltaisessa seinäpaperissa liikettä.

Tämä on kerrottu hieman naivistisesti ja humorisesti. Erittäin vaikea laji, mutta kirjoittaja onnistui siinä. Hetken aikaa luulin, että nainen tosiaan on oikeassa toisin kuin miehensä, mutta loppu kaikessa karmeudessaankin on huvittava. Kenties paras tarina kokoelmassa.

* Robert W. Chambers: Keltainen merkki (The Yellow Sign, 1895)

Kertoo taiteilijasta, joka maalaa alastonmallia. Heille kehittyy suhde, jonka aikana nainen kertoo miehelle karmivasta unestaan. Ja tuo uni puolestaan näyttäytyy myös miehelle, toisesta näkökulmasta. Ja tuo uni toteutuu myös, tai sitten ei. Lukija saa päätellä itse, mitä lopussa tapahtuu sillä se jää avoimeksi. Keskinkertainen tarina, ei hyvä ei huono.

* E. F. Benson: Tornihuone (The Room in the Tower, 1912)

Mies näkee monien vuosien aikana karmeaa painajaista, joka toistuu samanlaisena mutta aina hieman eri muunnelmina. Ja lopulta tuo melkein tapahtuukin.

Kokoelman ehdottomasti pelottavin tarina, vaikkakin aivan vikassa kappaleessa kaikki lässähtää. Tämän jälkeen minun oli pakko lepuuttaa hermojani ja kuunnella musaa kahteen asti aamulla, siis kaksi tuntia. No, okei. Olisi siihen vähempikin riittänyt. Mutta oli se silti pelottava.

* Bram Stoker: Rottien hautajaiset (The Burial of the Rats, 1914)

Tarina kertoo miehestä, joka seikkailee Pariisin reuna-alueilla, joidenkin ihmisten luona joista en oikein käsittänyt että mitä he olivat. Mies tapaa yhden pariskunnan, he pitävät häntä luonaan pitkälle iltaan. Lopulta hän säntää pakoon ja meinaa eksyä valtaviin jätevuoriin, mutta pelastuu kumminkin.

Minä en kertakaikkiaan käsittänyt tästä tarinasta yhtään mitään. Ei mitään järkeä. Ehkä minulla on sivistyksessä aukko, tai ainakin olen syntynyt liian myöhään ja väärään kansallisuuteen. Tai sitten tämä tarina oli huono.

* Ambrose Bierce: Oikean jalan keskivarvas (The Middle Toe of the Right Foot, 1891)

Joku murhas jonkun/joitakin ja pelästy ja kuoli ja sit myöhemmin joku muutti samaan taloon.

Siinä kaikki mitä tajusin. Tässä käsiteltiin nimiä ja sukulaisuussuhteita ja kaikkea sellaista, että ymmärtääkseen mitä tapahtui, täytyisi tämä lukea uudestaan ja pistää kaikkea muistiin. Huono siis.

* William Hope Hodgson: Ääni yössä (The Voice in the Night, 1907)

Kertoo merimiehistä, jotka kuulevan jonkun miehen kutsun syvältä sumun seasta. Hän pyytää ruokaa ja myöhemmin tulee kiittämään mutta ei koskaan näytä naamaansa. Miksi, se selviää kun mies kertoo tarinansa.

Klassinen merimiestarina höystettynä hienoisella kauhulla.

* H. P. Lovecraft: Arthur Jermyn (Arthur Jermyn / The White Ape, 1924)

Kertoo Arthur Jermynistä (kuten varmaan arvasittekin), mutta myös hänen isoisästään, hänen isoisästään, hänen isoisästään ja hänen isoisästään jne. Siis kokonaisesta suvusta Jermyneitä jotka kaikki ovat kuulemma kauheita eri tavoilla. Niin ja joku ilmeisesti on valkoinen apina. Tai sitten minä en ymmärtänyt mitään tästä tylsästä sukuhistoriikista, joka oli kerrottu todella surkeasti.

Yhteisarvio: 2,5/5

No jaa, oli tämä hintansa arvoinen.