Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja
European Trophyn lopputurnauspaikka siintää liigajoukkueen silmissä, mutta yksi kova 60 minuutin testi on alkulohkossa vielä edessä. Lauantaina Tikkurilassa pelattavasta Slovan Bratislava -kamppailusta tarvitaan kaksi pistettä, jotta lohkovoitto varmistuisi. Teemu Pulkkinen kertoo, miten joukkue on valmistautunut otteluun.
Jokerit palasi Tshekistä Suomeen maanantaina ja huilasi tiistain. Keskiviikosta lähtien harjoitukset ovat pyörineet tuttuun tapaan Hartwall-areenan jääluolassa. Tällä viikolla keskittymistä on siirretty enemmän myös puolustuspeliin, joka jäi elokuussa vähemmälle.
Viime kaudella puolustus toimi loistavasti, mutta nyt pyritään voimakkaasti tuottamaan parempaa hyökkäyspeliä. Pääpaino kevään ja kesän harjoituksissa onkin ollut maalinteossa ja maalipaikkojen luomisessa. Kauden lähestyessä puolustuspelin harjoittelua tuodaan vahvemmin jäätreeneihin.
Tshekissä Jokerit päästi kolmessa pelissä neljä maalia, eikä ollut kertaakaan peleissä tappioasemassa. Viimeinen ottelu Kometa Brnoa vastaan toi nollapelin, joten joukkue on pystynyt jo European Trophyssa myös puolustamaan hyvin.
http://www.jokerit.com/index.php?id=1&nid=1430
Kirjoittanut uninen runoilija 02.09.2011
Vain ryhmän jäsenet voivat lukea ja kommentoida uutisia.