verse 1

Mä nään sen vihdoin ite kokonaan
et tää mailma kasvattaa mua kokoajan
taivaltanu sen kaheksatoist vuotta
nähny yhtä ja toista , riidelly ja huutanu
nokkiin saanu ,kaikest hyvin toipunu ja lopuks nauranu
kuitenki
kasvanu siit ku ravattii penskan hymys suin
talon pihal ja naurettii, nyt ajat muuttunu muuks
ja se aika jääny liikaaki pois must/

Aika muuttaa ihmist ja välil ehkä liikaaki
tuntuu et ne lapsuuden ajat tahtosi takasi
huoleetont vastuutont touhuu/
mut loppujen lopuks onnellinen siit et on kasvanu
ja saa ite pitää huolt itestää, ei enää räkä poskel
enkä sitä pois pyyhi kädellä/
ainut mikä viel on yht herkäs ku pienenä
on mun tunteet ja ku kyyneleet samal taval tippuu nenästä