Haravoin pihalla lehtiä, kun yhtäkkiä haravan varressa riippuikin vanha paksu kastemato. Nostin vanhan paksun kastemadon autoni konepellille, jotta se voisi lämmitellä hieman syysauringossa. Haravoin hetken ja näin miten se ei jaksanutkaan olla konepellillä, vaan luikerteli hitaasti reunaa kohti. Otin sen jälleen kiinni, koska pelkäsin että sitä sattuu päähän maahan putoamisen yhteydessä. Asetin sen varovasti läheiseen lammikkoon. Minulla on käsitys että madot tykkäävät lotrata vedessä. Vilkaisin jonkin ajan päästä uudelleen matoa ja huomasin:

Vanha paksu kastemato ei enää liikkunut.
...
Olin lähettänyt sen ikuiselle uintimatkalle.

Menin takaisin sisälle, yrittäen kerätä itseni. Minusta oli tullut ihmisraunio, arvoton yksilö, pelkkä maanmatonen, halusin tarttua pulloon ja juoda. Katsoin ulos ikkunasta kohti kylmää lammikkoa. Mato oli kadonnut!

- Kait se oli mennyt taivaaseen.