Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Velhottaren kartanon taustatarina

Hämmennystä aiheuttanut Velhotar-teema ei varmasti aukea suurellisesti, vaikka sitä selventäisinkin, mutta kerron kuitenkin Velhottaren kartanossa -albumin taustatarinan. Sitä kun ei levyssä kerrota, ja sarjakuvakin sijoittuu jo myöhempään hetkeen lineaarisen kronologisesti kuvitellussa jatkumossa.

Prologi (Kulkurin iltalaulu & Edes minulle on Miina): Tse Schäfer taitaa maita ja mantuja, lauleskelee elämästä ja retkistään. Tätä kuitenkin seuraa toisesta ulottuvuudesta Velhotar, ja hän mieltyy kulkukoiran esiintymiin.

Kertomus: Velhotar ilmestyy Tse Schäferin luokse ja pyytää soittamaan jotain - ja Schäfer soittaa Faabeleita. Velhotar ihastuu kappaleeseen ja kaappaa trubaduurin matkoihinsa (kuten Ammoisessa aarniossa vähän vihjaillaan) Puupelijärvelle toiseen ulottuvuuteen, Velhottaren kartanoon. Siellä Tse Schäfer saa toimia hovitrubaduurina ja hän laulaa tarinan Holvin asukkaasta, josta onkin hankala saada oikeaa aikamuotoa, kun neljäs ulottuvuus on hallinnassa ei enää lineaarinen. Myös Tse mieltyy Velhottareen ja säveltää hänelle Yöllisen serenadin (muistot yrittävät saattaa minut emotionaalistuneeseen tilaan, mutta sitä en voi itselleni sallia ennen kuin olen kirjoittanut loppuun), ja lopulta he viettävät yhdessä aikaa Seuduilla koko illan.

Peripetia: Tarinan käännekohdassa kuitenkin koetaan Paljon nättiä, jonka jälkeen ja ehkäpä aikanakin Tse Schäfer karkoitetaan "paratiisista" mitään selittelemättä. Schäfer on joutunut takaisin Sakariaaniaan eräänlaisesta satumaailmasta ja onnellisuuden ankeemuksenahan kun on aina että se johtaa onnettomuuteen, laulaa hän piristyäkseen melankoliselta kuulostavan laulun Putoava kaadettu sade. Oikeastaan ei edes tunnu varmalta oliko tämä kaikki vain unta.

Epilogi: Mitään ei voi tietää, mutta muistot jäävät. Enää saattaa Tse Schäfer vain muistella kuinka hän kulku Askelten tietä pitkin Velhottaren kartanoon. Mikään ei osoita, että hän todellisuudessa olisi käynyt missään - paitsi se, että nyt Tse Schäfer kykenee loitsimaan usvaa suon keuhkoihin, eli manaamaan tuekseen orkesterin tuolta puolen. (Mutta myöhemmin, kuten sarjakuvasta selviää, Velhotar palaa takaisin hakemaan Tse Schäferiä, mutta se on jo kokonaan toinen kertomus.)

Intro ja Outro: Usvaa suon keuhkoissa on käännös muinaissakariaanisesta ilmaisusta, ja se tarkoittaa käytännössä orkesteria. Näin ollen introna on loitsukutsu, jolla manataan yhtye ympärille (mitä onnistuneempi loitsu on, ja tämä riippuu loitsijan ja ympäristön taikavoimaisuudesta, sitä rehevämpi yhtye aikaansaadaan), ja outrona lauletaan bändielämästä.

Kirjoitettu Friday 17.08.2007

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: