Tässä kirjoittaessani joudun hiukan kuivaamaan silmiäni, minua nimittäin nauratti niin vallan vietävästi eräs kohta: "Albumia kuunnellessa on nimittäin välillä todella vaikea sanoa, onko siinä viljelty huumori tahallista vai tahatonta. Asian päättelemistä ei lainkaan helpota promokuvissa velhoksi sonnustautunut herra, joka poseeraa pellolla taikakeppi kädessään."
Jossain on siis selvästi onnistuttu. :)

Itse arvosteluhan ei sinällään ole niinkään imartelevaksi tarkoitettu, mikä ei toisaalta ole niin yllätyskään. Voisin tietysti miettiä ääneen paria kohtaa, että kannattaako minun mitä huomioida oikeasti.

Ensinnäkin laulun väitetystä ylikorostuneisuudesta ja pääosin akustisen kitaran varassa pelaavista lauluista. En ole itse samaa mieltä, ettäkö laulu olisi ylikorostunutta, mutta mielestäni laulu (eli sanoitukset) ovat tärkein asia, ja monesti minua onkin häirinnyt kun laulu on miksattu kuin se olisi vain yksi instrumentti. Trubaduurin laulussa ei ole sävel pohjimmiltaan kuin ranka tarinoille, mutta sitten päätettiin antaa kuitenkin vähän enemmänkin kuultavaa, siten olisi kuitenkin mukavempi kuunnella pidempää. (Eli alunperin olin vetämässä levyä sisältämään pelkästään laulua+kitaraa+huuliharppua, mutta onnekseni Sakari onnistui muiluttamaan monipuolisempia sovituksia.)

Toisaalta, epätuottaminen on hyvän kuuloinen ja kotoisan oloinen sana. Ensikuulemalta olin, kuten levyn esipuheessakin tuumailen, järkyttynyt levyn tuotteistettuneisuudesta, mutta ehkä se sittenkin oli onnistunut jäämään hiukan epätuotetuksi. :)

Sitä en myöskään kiistä, etteivätkö sovitukset olisi voineet olla erilaisempiakin. Olisihan tämä voinut olla kokonaan progressiivisen orkesterin häröilyä - mikäli sellainen orkesteri olisi olemassa ja mikäli olisi rahkeita äänitellä. Ehkä joskus myöhemmin saan tilaisuuden tehdä kaiken toisenlaisena, utuisena progehtavana rokihtavampana bändikamana (whatever), joskaan ei ole erityisen mielenkiintoista, jos musiikki ja ajatuksellinen sisältö kulkevat molemmat samaan hämärään suuntaan. Sehän on binääristä ja ristiriidatonta silloin.
Mutta nyt ei ole mahdollista tehdä orkesteriversioita, ja ennen kaikkea silloinkin haluaisin kaiken myös mahdollisimman "tylsänä" pop-folkina. Olen edelleen sitä mieltä, että hienot sovitukset pilaavat monia mukavia populäärikulttuurissa julkituotuja kappaleita, joita kuuntelisin paljon mieluummin vain laulettuna akustisen kitaran säestämänä. Se on tietenkin sääli, ettei nauhoite ole ikinä sama kuin jos joku soittaa vierellä.

Arvostelu löytyy täältä:
http://desibeli.net/arvostelu/3098