Minä kun luulin, että tällaista oloa tuntee vain ollessaan 15v. ja elämä tuntuu murjovan päähän ja tuntee olonsa maailman huonoimmaksi tyypiksi.

Kun asuu toisella paikkakunnalla, kuten myös monet muut kaverit, kotikaupunkiin palatessa odottaa tapaavan kaikkia mahdollisia kaupungissa olevia kavereita. Mutta etenkin kotiin ajaa ikävä tyttökaveria, joka edelleen asuu täällä kotikonnuilla, jossa taasen olen.

Oikeasti minun kuuluisi olla Raumalla ja odottaa erään kaverin saapumista kyläileen. Huomenna on Rauman hallilla kisat ja pitkään olemme suunnitelleet kuinka menemme niitä katsomaan. Myös pikkuveljeni piti tulla kavereidensa kanssa ja selkis että he eivät ole tulossa. Silloin mielessä kävi, että näkisin Ainon ekaa kertaa 2 viikkoon, jos lähtisin kotiin. Paljoakaan enempää miettimättä lähdin ikävän ajamana kotiin ja tajusin, että tämä yksi kaverini oli edelleen tulossa Raumalle. Näin sekin peruuntui. Olen pahoillani.

Viime viikonloppuna tiedän erään kaverin odottaneen milloin tulen käymään ja kiikutan hänelle erään vilmirullan. Ja miten ollakkaan en sinne asti (n2,5km) päässyt. Kotona senkin viikonlopun istuin ja möllötin. Olen pahoillani.

Ja kuinka pitkään olenkaan luvannut Helsingissä käydä moikkaamassa porukkaa enkä ole saanut aikaiseksi. Tietysti taloudellinenkaan tilanne ei ole paras mahdollinen, mutta järjestelykysymyksiä nämä ovat. Olen pahoillani.

Aiemmin syksyllä vanha kavereni vuosien takaa kyseli kyläilemään ja lupasin, että joku ilta tulen ja sitten kunnolla muistellaan menneitä. Tuliko vierailtua - ei. Olen pahoillani.

Minusta on tullut möllöttövä kakkapää. (Ainakin tänään tuntuu siltä) Olen pahoillani kaikista sovituista ja luvatuista jutuista, jotka ovat jääneet suunnitelmiksi.

Olen myös pahoillani, että tällaista vuodatusta nyt tulee, mutta tänään tuntuu tältä.