Istut kahlittuna kiinni toimistotuoliin, paahdat hulluna töitä, ruoka ja juoma ahdetaan letkulla kurkkuusi ettei työskentely katkea... Sitten, illalla tuoli kääntyy makuuasentoon ja niskaasi isketään unilääkepiikki.
Vaivut uneen muutamaksi tunniksi vain herätäksesi siihen kun kuumaa kahvia kaadetaan kurkkuusi ja sinua käsketään jatkamaan töitä... Jossain isossa kolkossa hallissa jossa on satoja kaltaisiasi, kuulet heidän valituksensa kun omasi on jo aikaa sitten laantunut alistuvaksi nyyhkytykseksi.

Samaa jatkuu päivästä toiseen, ilman loppua. Sitten tulee viikonloppu. Ei puhettakaan, että pääsisit kotiin. Tai oikeastaan, kotisihan on täällä. Mutta viikonlopun ohjelmasi kohokohdaksi muodostuu, kun sinut päästetään hetkeksi ulos tuolistasi. Pääset pesemään johtoryhmän astiat, omalla hammasharjallasi ja kielelläsi. Maistat täytekakun palaa, jonka toimitusjohtaja sylkäisi ulos koska hän ei pitänyt siitä. Sinusta se on taivaallista.

Myöhemmin lauantai-iltana sinua ruoskitaan koska pesit astiat liian hitaasti. Sunnuntai on lepopäivä, koska johtajasi on hyvin uskonnollista sorttia. Nukut pitkään ja syöt lusikalla, voitko kuvitella, lusikalla! Luksusta. Mutta sitten koittaa ilta, ja nukkumaankäyntiaika. Tuoliin vaan ja selälleen, uusi päivä toimistossa odottaa.