Mikseri on musiikkiyhteisö,
jossa voit kuunnella, ladata ja arvostella suomalaista musiikkia,
lisätä rajattomasti biisejä, luoda oman artistisivun, kerätä arvosteluja ja faneja

Ladataan

Asiapohjalta lähdetään

Mummojen S

Mummoilla on joskus sellainen ihmeellinen S.
Eräänäkin päivänä bussissa (samana päivänä, kun näin Niina Nurmisen näköisen tytön: http://www.mikseri.net/users/blog.php?id=14420&uid=90603) istui edessäni kaksi mummoa.
Ennen, kuin huomasin mummojen keskustelevan, luulin nenäni vinkuvan hengittäessäni.
Vasta sitten tajusin, että toisella niistä mummoista oli aivan käsittämättömän kimakka S.
Miten voi yhdeltä mummolta tulla S, kuin kirkkoyleisöltä Isä meidän -rukousta lausuttaessa?
Harjoituksen tulosta, sanon.

Sillä mummolla on ollut mankka olohuoneessa ja aina silloin tällöin hän on painanut recciä ja playta samanaikaisesti, sanonut s-kirjainta pieneen laitteen sisäiseen mikrofoniin, kelannut kasettia alkuunpäin ja kuunnellut omaa ässäänsä.
Ja kerran mummo kuuli kuinka tuo vanha mankkakin tärisi ja särisi, kun sen yhden ässän vinkaus oli niin kova ja korkea.
Mummo hymyili vienosti ja teki pienen mutta varman nyökkäyksen.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Isot tissit, pienet tissit ja työ

Häiritsevätkö isoryntäisten työtovereiden isot ryntäät?
Mielestäni se on vain plussaa. Lisäestetiikkaa. Lisäliikettä. Sellaista kaunista hyllyvyyttä.
Ja vielä ylimääräistä plussaa tulee siitä, kun voi vapaasti keskustella asiasta elämänkumppanin kanssa.

Häiritsevätkö pieniryntäisten työtovereiden pienet ryntäät?
Mielestäni se on vain plussaa. Lisäestetiikkaa. Lisäkummukkuutta. Sellaista kaunista kiinteyttä.
Ja vielä ylimääräistä plussaa tulee siitä, kun voi vapaasti keskustella asiasta elämänkumppanin kanssa.

Niiden ansiosta ei väsytä, vaikka väsyttäisikin. Jaksaa, vaikka ei jaksaisi.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Koulu-TV

Kiinnostaako ketään oikeasti Koulu-TV:n ohjelmat?
Siis ketään muuta, kuin opettajia. Ja kiinnostaako heitäkään se oikeasti?
Joskus kauan sitten tuli kyllä sellainen hyvä ohjelma. Olisikohan ollut "Kuka minä olen" nimeltään...
Se oli mielenkiintoinen. Siskoni nauhoitti sen ja katsoi sen monesti läpi. Opetteli niitä lauluja.
Minua kiinnosti enemmän se "elävä" luuranko.

Se tuli muistaakseni joskus 80-luvun lopulla.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Eroottisuus ja logiikka

Kumpi on eroottisempi ajatus:
Vanha mies ja nuori tyttö vai vanha nainen ja nuori tyttö? Mielestäni tuo jälkimmäinen.

Sama logiikka ei päde, kun kysymyksessä on vanha nainen ja nuori poika tai vanha mies ja nuori poika.
Silloin eroottisempi ajatus on tuo ensimmäinen.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Luistimet ja aika

Sen, että lapsena aika meni paljon hitaammin, voi todistaa myös seuraavasti:

Muistele lapsuutesi koulun luistelutunteja.
Aikaa kului ensin kentälle menossa. Sitten piti saada luistimet jalkaan. Sitten oli se 10 minuuttia aikaa luistella, kun piti päästä lähtemään aikaisemmin pois, jotta saisi kaikilta luistimet pois jalasta ja ehtisi vielä kävellä takaisin koululle ja seuraavalle oppitunnille. Sen kymmenen minuutin aikana kuitenkin ehti tehdä vaikka kuinka paljon asioita. Opettajat tietty kirosivat tuon asian järjettömyyttä, mutta lapsille se oli onni ja autuus (ainakin sitten, jos ne pahimmat urheiluelitistit sattuivat olemaan sinä päivänä pois koulusta).

Nyt jos pitäisi lähteä jonnekin luistelemaan vain kymmenenki minuutiksi, niin eihän sitä kukaan hullukaan tekisi. Hittoakos sitä viitsii vaivautua siihen luistinsählinkiin vain kymmenen minuutin takia.

Ja kuitenkin opettajat joutuvat kouluissa vielä pahimmassa tapauksessa kiristämään JOKAISEN lapsen luistimet, kun niillä itsellä ei ole siihen voimia (paitsi niillä urheiluelitisteillä tietysti).

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kirjoitettu Wednesday 08.02.2006

Kommentit

Vain sisäänkirjautuneet voivat lukea ja lähettää kommentteja.

Liity käyttäjäksi   tai kirjaudu sisään


Kirjaudu Facebook-tunnuksella: