Seuraavassa osa Lontoonreissuni matkapäiväkirjasta siltä päivältä kun Arcturus esiintyi Underworldissä

Matkakertomus Day3
05.10.2005
Heräsin "ihmisten aikoihin" ja painuin aamupalalle joka oli taas hyvää. (Nälkä kun on...) Vähän jaloittelua St. Johns Woodin vanhan hautuumaan kaatuneita rivejä ihmetellessä. Sitten taas kaupungille pyörimään, jos vaikka löytäisi paikallisen kartan ja isomman muistikortin kameraan. Suuntasin siis etelään Baker Streettiä pitkin silmukoiden siitä välillä sivuun. Yksi sivuaskel vei minut cembalokaupan eteen. Siis niin kuin pianokaupat Suomessa, mutta ei pianoja. Vain cembaloita eli harpsichordeja. Tokihan kauppa oli kiinni juuri kun satuin sinne osumaan. Olisi auennut tunnin päästä, mutta ei malttanut jäädä hengailemaan. Sahasin hieman katua edestakaisin ja löysin 512:sen muistikortin ja pari leffaa halvalla poistomyynnistä. Sitten takaisin päin ja kuin itsestään kohti Camden Townia. Sieltä löytyi sitten se kartta ettei tarvitsisi arvuutella. Sitten lounastuksen jälkeen takaisin hotelliin, jossa oli hyvä suunnitella seuraavan päivän harharetkiä. Virkistäytymisen jälkeen kello olikin jo 18:30 ja oli aika suunnistaa tuohon ihmeiden kaupunginosaan Camdeniin taas. Siellä nautin silmät vesittävän tulisen viet-keiton ja tunsin olevani elossa. Opin myös taas yhden kiitos-sanan: Gamá. Sitten kauhealla kiireellä Underworldiin, jonka olin siis jo paikallistanut edellisenä päivänä. Yllätyin siitä, että mitään turvatarkastusta sen paremmin kuin helkamajääkaapin kokoisia ovimiehiäkään ei näkynyt. Ovella liput tarkasti n.165-senttinen tumma typykkä. Sisällä tajusin unohtaneeni hakea rahaa. Lompakossa kilisi noin kuusi puntaa. Onneksi typykkä oli eri reilu ja päästi minut hakemaan fyrkkendahlia automaatista. Sitten takaisin sisään ja katsomaan toisena soittanutta Red Harvestia. Asrai oli jo ehtinyt settinsä vetää.


RED HARVEST
No se oli semmoinen... Olihan se. Aikalailla industriaalia junttaa, joka kuitenkin alkukantaisuudellaan peittosi mennen tullen kaikki Rammsteinit ja sen kopiot. Rankkaa oli, mutta ei vakuuttanut vannoutunutta Bach-fania.

ARCTURUS No se oli semmoinen... Ei helevetti. Keikka kuvattiin ainakin kahdella ehkä useammallakin kameralla, joten silmänruokaa oli varattu. Karvaisten norjalaismiesten lisäksi lavalla hyppi kaksi naisen muotoista pimua hassut jokerilakit päässä ja heittelivät omenoita yleisöön (Yksi osui allekirjoittanutta käsivarteen). Tietysti puraistuaan niistä jo palan. Olisiko heillä diili MacIntoshin kanssa? :/ Valot olivat aika yksinkertaiset, lähinnä vihreät ja suuunnatut yleisöä kohti. Savua käytettiin välillä aika paljon. Soundit olivat sitä tavallista tasoa bassoja lukuunottamatta: Se oli jotain uskomatonta se jytinä kun sen tunsi niin selvästi. Kappalevalikoima koostui lähinnä La Masqueraden ja Shamin materiaalista. Uudelta levyltä en tunnistanut yhtään kun olin kerennyt kuunnella sen vain kerran ennen lähtöä. Hienosti lähtivät The Chaos Path - jonka alkuperäisesittäjä uusi vokalisti Herra Hestnæs oli - ja encorena kuultu Raudt Og Svart yhtyeen debyytiltä Aspera Hiems Symfonialta. Muita kuultuja kappaleita olivat Throne of tragedy, La Masquerade Infernale, Painting my horrors, Kinetic sekä Ad Absurdum. Simen Hestnæs on livenä yhtyeelle keulakuva vailla vertaa. Herra heilui kuin heikkopäinen ja antoi kaikkensa niin yleisölle kuin mikrofonillekin: Lopun ärinä oli rankkaa kuultavaa. Asusteet ukoilla eivät olleet ihan samoja kuin promokuvissa vaan ketäpä tuo haitannee. Hellhammeri pisti aivan uskomatonta settiä, mutta miehestä ei näkynyt oikein muuta kuin valkoinen naamari ja musta hiuskiehkura. Herra Steinar oli pitkälti taustalla esittäen kuitenkin kosketinsoolon. Osaahan tuo ihan oikeasti soittaakin. Kitaristeista ei nyt kauheasti osaa sanoa, niistä kun tämmöisissä paikoissa saa aika huonosti selvää. Herra Morenilla oli kuusi kieltä, ja Herra Vallella seitsemän. Moren soitti soolon. Hugh Mingay oli hyvässä groovessa bassonsa ja naamarinsa kanssa.
Yleisö oli vaihtelevasti mukana. Välissä oli ihan oikeaa pogoilua, rankinta mitä olen nähnyt. Jokunen ukko siellä kävi daivaamassakin, mutta mukaan mahtui myös niitä, jotka vain seisoivat ja hytkyivät basson tahdissa. Johtopäätös oli lopulta se, että kyllä tästä bändistä pidetään. Väistämättä tuli mieleen että tätä videota ei välttämättä tulla julkaisemaan yleisölle, vaan käyttöön lähinnä promootiotarkoituksessa jotta saavat Herra Isot Herrat vakuuttumaan siitä, että Arcturus kannattaa päästää johonkin isompaan paikkaan, esim. johonkin Lontoon monista teattereista. Tai mahdollisesti rahoituksen hankkimiseen elokuvaa varten. Kaikki suuret bändit ovat olleet joko elokuvassa tai tv-sarjassa. (tai sarjakuvahahmoina) Keikka-aika sinänsä oli melko aikaisin, mistä pidin kyllä. Olin ennen yhtätoista takaisin hotellilla, puoli yhteen mennessä tämäkin oli jo kirjoitettu.
-meomarte