Oletusotsikkona oli toi. Yllä pidolta oikein kiehtova heitto, muuten. Aloin miettimään mitä aiheesta voisi oikeasti kirjoittaa, jos leikittäisiin, että olisin koulussa äidinkielentunnilla saanut tehtäväkseni kirjoittaa aine tosta. Tosiaan, kouluajoissa ei muuta kivaa ollutkaan kuin äidinkielen-, englannin- ja kuviksentunnit - näin karkeasti arvioiden ainakin. ^^

Mutta "Päiväni metsässä". Mitä se voisi tarkoittaa? Tarkoittaisiko se useita päiviä, vai vaan yhtä tiettyä?
Mitähän kaikkea sitä on tullut metsässä tehtyä, päivällä? No pentunahan tuli hengattua metsässä paljonkin. Yhtenä talvipäivänä raahattiin Barbiet mukaan sinne kylmään, valkeaan metsään. Kahlattiin hangessa, kunnes löytyi sopiva leikkipaikka. Jos nyt pitäisi innostua moisesti, vois olla aika hiljaista... Sen sijaan liukurilla laskemiseen ja pulkkailuun ei voi koskaan olla liian vanha eikä tosikko. Vois taas kokeilla joku päivä, kun ainakin se seksikkään kirkkaanpunainen liukuri taitaa löytyä omasta varastosta. :p

Niin, metsässähän on tullut hengattua ja lenkkeiltyäkin lukemattomat kerrat kaikenrotuisten karvakuonojen kanssa varmaan siitä asti, kun opin kävelemään - ja jopa sitä ennenkin. On tullut "koirahiihtoakin" nuorempana kokeiltua, sekä schäferillä että briardilla. Schäferillä saa muuten kovemmat vauhdit, todistetusti! :D Jaa mitä se "koirahiihto" on? No termihän on itse keksitty, mutta käytännössä koiralla on valjaat, ihmisellä sukset ja välissä kulkee semmoinen mukavan kestävä remmi - lopun osaatte varmaan itsekin päätellä. Laiskan talviurheilijan unelmahomma! Ei tartte koirankaan valittaa, ettei saa liikuntaa, ku saa paahtaa menemään minkä jaloistaan pääsee ilman että tarttee hitaanlaista omistajaa odotella... Toisaalta tollasia koirille sopivia hiihtolenkkejä ei kovin monesta paikasta löydy, joten voi jäädä haaveeksi kaupunkiseudulla. :(

Mitäs muuta siitä metsästä nyt keksisi? Se oli tosi hauska metsäkokemus, pentuna jälleen sattunut, kun vahingossa koiria ulkoiluttaessani tallasin maa-ampiaispesän päälle. Kotona sitten laskeskelin, että yheksänhän niitä pistojälkiä kovia kokeneesta ruhostani löytyi. Onneksi en sattunut olemaan niille pistimille allerginen, tai ois voinut jäädä tämäkin kirjoitus kirjoittamatta. :D

Nääh, eiköhän tässä ole jo ihan tarpeeksi tätä metsätouhua kerrattuna. Ei tätä varmaan kukaan koskaan tule edes lukemaankaan, joten eipä ole niin tarkkaa kuinka laadukasta tekstiä sain näin yöllä tuotettua. :> Sääli ettei tosiaankaan olla enää koulussa, joten kukaan ei anna tälle kouluarvosanaa ja perustelua moiselle arvostelulle. Se oli niissä ainekirjoitusoperaatioissa aina se jännin ja palkitsevin osuus. Memories.