Vuosi sitten kaikki oli niin erilaista.
En asunut yksin. En käynyt yksin tai tyttöystävieni kanssa bileissä.
En polttanut tupakkia, en juonut viinaa
En lentänyt enkä sekoillut enkä varannut impulssimatkoja Berliiniin.

Aamulla oli taas niin kylmä
Kylmä tarpoa ennen kahdeksaa koulua kohti sormet kohmeessa savuke palaen
Kylmä nousta sängystä

mutta silti rakastan tätä

Ei tarvitse ilmoittaa
Ei tarvitse luvata, ei sopia, ei katsella kelloa
Minua ei enää kukaan kotona odota ei soita perään jos olenkin tulossa vasta myöhäisemmällä bussilla
Ei vaadi, ei pyydä, ei mitään ei
Ei ole pakko rakastaa, ei luo ehtoja välittämiselle
Ei tarvitse hieroa, ei ostaa kaupasta mitään mitä itselleni en halua

Joskus ikävöin entiseen
muistelen ja luen vanhoja hassuja juttuja mitä teimme miten olimme miten vietimme päivämme

silti paluuta ei enää ole

Tänään tuntuu niin vapaalta
Tuntuu siltä kuin koko maailma on vain minun leikkikenttäni
ei minun sinua tarvitse enää odottaa
Ei tarvitse kysyä lupaa reissuihin
Ei tarvitse potea huonoa omatuntoa

tätä niin rakastan, toki myös sinua
mutta jotain on vaan niin auttamattomasti muuttunut
olemme olleet puoli vuotta erossa
puoli vuotta ja kasvaneet erillemme

paluuta ei ole entiseen

josko silti voisimme olla ystävät?