Mulla on hirveän helppoa kirjoittaa sulle vaikka me ei enää nykyään paljon nähdäkäään.
Se ns.soittamisen kynnys on tätä kait.Tai en tiedä.
Mulla ei kuiten ikinä ole hankala fiilis kun nähdään.Ollaan kuiten puhuttu aik paljon asioista ja
mie jotenkin jollain kummallisella tasolla luulenki tietäväni osaa sinun mietteistä ja olemuksesta.
Tai lähinnä liittyen sun tyyliin hoitaa näitä asioita.
"ongelmaJone", sanoi Linnea kerran k näin sitä teidän eron jälkeen. Ei minun mielestä.
Paremminkin omaperäinen tai omaa olemustaan oleva tai jotain.
Itse sanoit että välinpitämätön.En jaksaisi uskoa sitäkään.
Kerran olin sinun kanssa siellä jossain napapiirillä päin luontoretkellä. Mie muistan kun kirjoitettiin metsälaulua
jakun sellaisella kosken yli menevällä sillalla olit valokuvan.
Ja koivusaaren muistan kun oltiin siellä joskus 3? vuotta sitten juhannuksena.Timo istui päissåån
yksillä portailla ja odotti meitä ku se ei jaksanut kävellä.Oltiin tivolista tulossa ja poimittiin toivomuskukkia.
Ja mie löysin kielon ja kannoin sitä ja sen lehteä ja kävelin sinun takana.
Ne on huippumuistoja,just niitä parhaista parhaita.
Mie uskon että jokainen ihminen kenet elämäni aikana tapaan jättää minuun jonkinlaisen jäljen.
Se on sellainen uniikki vähän niinkuin sormenjälki taik joku.Tai no ei kaikki randomtyypit mutta ne
vähänkin spesiaalimmat.Ja se on just niin parasta minusta. Se jälki on jotain niitä ihmisiä juuri niin aidoimmillaan.
Siinä on jotaki mikä on samalla niin kummallista ja ymmärtämätöntä mutta silti jotenki niin ymmärrettävää.
Aistia sitä olemusta tai jotain.Hetki tismalleen samalla taajuudella.
Minuun on jäänyt sinun sormenjälki.