Viikonloppuna tapahtui jotain niin kaunista ettei sitä sanoiksi saa puettua. Nyt tuntuu siltä että vaikka taivas tulis niskaa (en siis pelkää sitä niin kuin porukka Asterixissa) ni ei haittaa. Oon tainnu vihdoinki löytää ne oikeet ihmiset vierelleni. Kiitos teille kaikille jotka tunnette piston sydämessänne (ehkä tämä pisto kannattaa tuntea sillä se ei ole negatiivinen). Ja se mitä Pasi (arvoisa managerini, aka Lacostenix) niistä vähän ilosemmista biiseistä, ni eiköhän niihinki löydy nyt aihetta. Kiitos! Tänään ne kyyneleet tulee onnesta, kerranki.