Hellock-metsän varjoissa oli sinä iltana jotakin epätavallista.
Ei myrskyä, ei sumua vaan se hienoinen, tahmea jännite, joka syntyy vain silloin kun hovin sisäiset voimat ovat liikahtaneet.
Kermavaahdon sävyiset seinäverhot lepattivat kuin olisivat kuulleet juorun ennen ihmisiä.
Bratwurstikattokruunut hehkuivat hermostuneesti.

Hovimuusikko, Torbjörn Mössö-Örkki. lämmitti sormiaan etydeillä ja katsoi salin poikki kuin olisi aavistanut, että tänä iltana jokainen sävel voisi olla maaginen.

Herttua Olof Lotsburg astui esiin.
Hänen monokkelinsa tritonintorvesta valmistettu, hovin arvokkain optinen esine kiilsi kuin olisi itsekin kuullut juorun.

Hän pysähtyi Paronitar Aikaterine Eishofin eteen.
Eishof nosti kulmakarvaansa, laski mojitolasinsa (puolillaan ternimaitoa) ja odotti.

Herttua puhui hitaasti, kuin jokainen sana olisi punnittava:

Paronitar Eishof. Minulle on kantautunut juoru, joka saa jopa Haba Neron hikoilemaan.

Eishof ei räpäyttänyt.
Hän vain siirsi lasiaan sivuun ja lausui:

Prego.

Se ei ollut italialainen kohteliaisuus.
Se oli hovin oma, vanha sana:
Ole hyvä. Avaa portti. Anna totuuden tulla.

Herttua laski monokkelin leipälautasensa vierelle niin painokkaasti, että Torbjörn säpsähti.

''Mitä sinä oikein tarjoat minulle, Kate?''

Paronitar nojautui eteenpäin.
Hänen viittansa kahisi kuin rosmariinirisoton ja mansikkamarmeladin yhdistävä päivällinen, joka ei ole koskaan tuottanut ravtsemuksellista pettymystä.

''Älä sano ettei joku moukka ole yrittänyt tanssia ryhmässä?''

Herttua sulki silmänsä.
Hän ei ollut mies, joka hätkähti helposti mutta tämä juoru oli toista maata.

Kolmessa. Samanaikaisesti.
Rinnakkain kuin sardellit säilykepurkissa.

Torbjörn Mössö-Örkki ei huudahtanut.
Vallihaudassa ''elävä'' Sporrjo Hongg ei kuiskannut.
Hovimestari Grunwald Munsterhjelm jähmettyi.

Äänetön kauhu levisi poikki lattian kuin lämmin ketsuppi liukastellen posliinilla.
Hovimestari Grunwald puristi hopeista tarjotinta niin, että sen reunat vääntyivät.
Torbjörn pudotti luutun ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen.

Ryhmätanssi.
Rinnakkain.

Se ei ollut vain tanssi.
Se oli vallan tasapainon rikkomus, hovin hierarkian uhma, etikettirikos, joka saattoi kaataa kokonaisen sukulinjan.

Ja Eishof, tuo rosmariinin ja mansikan viittainen paronitar, hymyili pienesti kuin olisi tiennyt tämän kaiken jo etukäteen.