Hellock-metsän varjoista kulkeutui sinä iltana saliin jotakin, mitä kukaan ei ollut kutsunut, mutta jonka kaikki tunsivat.

Se oli se sama vaaherkumpusiirappinen jännite, joka oli jo värisyttänyt bratwurstikattokruunuja ja saanut smetanaherttuan monokkelin heilahtamaan näkinkenkäkotelonsa sisällä.

Mutta nyt se oli muuttunut näläksi.

Ei hovin näläksi.

Ei ihmisen näläksi.

Vaan paronittaren päivällisiksi, jotka olivat jo vuosia olleet omat järjestelynsä vaativa banketti.

I. Prosciutto-pöydän valmistelu

Paronitar Aikaterine Ponteva ei koskaan syönyt kevyesti. Hänen päivällisensä olivat kuin pienoisrituaaleja, joissa jokainen liike, jokainen viipale ja jokainen suolainen tuoksu oli osa hovin sisäistä diplomatiaa.

Tänä iltana pöydälle tuotiin:

- Akryllin prosciutto, ohueksi leikattu, mutta rakuunaisen tuoksuinen.
- Hellock-metsän papanat, jotka olivat maassa kasvavia tryffelinmakuisia pähkinöitä.
- Kallio-Mairren mureneva juuri, jota vain Haba Nero söi ilman seremoniaa.
- Ja pieni kulho smetanaherttuan tuottamaa suolakurkkumehua, jota siemailivat vain harvat ja valitut. Paronitar oli yksi heistä.

Hovimestari Grunwald Munsterhjelm asetti hopeatarjottimen pöydälle niin varovasti, että sen pohja laskeutui tasolle täydellisessä kulmassa.

Torbjörn Mössö-Örkki seisoi ovensuussa valmiina juoksemaan, jos jokin rituaalin osa alkaisi mennä pieleen.

II. Ensimmäinen viipale

Aikaterine nosti prosciuttoviipaleen kuin olisi nostanut pienen, suolaisen ennustuksen. Hän ei syönyt sitä heti. Hän antoi sen leijua ilmassa, viitan kahistessa kuin mansikkahillon ja rosmariinirisoton tarkoituksellisen disharmoninen liitto.

Smetanaherttua Olof Lotsburg seurasi liikettä monokkelinsa läpi. Hän tiesi, että paronittaren prosciutto-päivälliset eivät olleet pelkkää ruokaa. Ne olivat istunto.

"Kate, mitä aiot tänään kutsua esiin?"

Aikaterine hymyili. Se oli se sama pieni, vaarallinen hymy, joka oli saanut Sporrjo Honggin vallihaudassa värähtämään bratwurstin puraisusta.

"Prego", hän sanoi. "Ole hyvä. Katsokaa itse."

III. Prosciutton rituaali

Kun paronitar Aikaterine Ponteva puraisi ensimmäisen viipaleen, sali värähti. Ei kovaa, mutta juuri sen verran, että bratwurstikattokruunut heilahtivat ja Mössö-Örkki kiristi mandoliinista kielen poikki.

Prosciutto ei ollut tavallista lihaa. Se oli Hellockin laihoilla laiduntanut, saanut makuunsa vivahteen Anethum mantegazzianumin mahlasta ja Hellock-järven mesimäisestä vedestä.

Kun paronitar söi, Hellock-metsä kuiskasi.

Kun paronitar Aikaterine söi, vallihaudan olento värähti.

Kun paronitar Aikaterine Ponteva puraisi salamiviipaletta, Sporrjo Hongg olisi räväyttänyt silmänsä auki, jos sillä olisi silmäluomet.

IV. Herttuan reaktio

Smetanaherttua Lotsburg riisui monokkelinsa ja kysyi:

"Vodaa tii arausni... hinni?!"
(Mitä te olette... herättämässä?!)

Aikaterine ei vastannut heti. Hän pureskeli hitaasti, kuin jokainen suolainen säie olisi ollut osa hovin tulevaa päätöstä.

Sitten hän sanoi:

"Prosciutto ei ole lihaa. Prosciutto on kutsu."

Munsterhjelm kalpeni. Torbjörn Mössö-Örkki sanoi "Maigu Huddne Hessi!" ja teki ristinmerkin, vaikka ei ollut koskaan ollut uskonnollinen.

V. Muurin takaa

Akryllin linnaa ympäröivän Hellock-metsän pimeydessä välkähti jotakin. Vallihaudassa Sporrjo Hongg värähti tällä kertaa niin, että jopa ruokasalin posliinilattia tuntui liikahtavan.

Aikaterine nosti toisen salamiviipaleen.

"Prego", hän sanoi. "Ole hyvä. Astu esiin."

Sporrjo Hongg liikahti vallihaudassa, ja tumma vesi loiskahti...