Ankeasta otsikosta huolimatta minulla menee erittäin hyvin tällä hetkellä. Ajattelin silti kirjoittaa näistä asioista.

Luultavasta jokainen kokee olevansa yksinäinen jossain vaiheessa elämäänsä. Tulee aikoja, jolloin ympärillä on vähemmän sellaisia ihmisiä, jotka todella hävittävät toisen yksinäisyyden tunteen. Jotkut joutuvat elämään tällaisessa vaiheessa pitempään kuin toiset.
Pitempään yksinäisyydessä eläneelle ihmiselle alkaa tapahtumaan kummallisia asioita. Vain ajatukset seuranaan, erilaisia -normista poikkeavia- ajatuksia alkaa esiintymään. Nämä ajatukset saavat yllensä virikkeensä yksinäisen ihmisen kokemassa alati painostavassa melankolian ja merkityksettömyyden tilassa.

Mitä pitempään ihminen joutuu olemaan yksin, sitä todennäköisemmin hän myös on tulevaisuudessa yksin. Yksinäisen ihmisen tunteilla on tapana saada ihminen jollain tavalla karttamaan tai välttämään sosiaalista kanssakäyntiä. Yksinäisyys on itseään vahvistava kokemus. Yksinäisyyden alkuvaiheissa yksinäisyyden tilasta on vielä helppo irrottautua -yksinkertaisesti etsimällä toisten seuraa, mutta pitemmälle kehittynyt yksinäisyys tekee muitten seuraan hakeutumisesta koko ajan vaikeampaa. Lisäksi se voi tuottaa jo edellä mainitsemia "radikaaleja ajatuksia", mutta pidättäydyn puhumasta niistä. Minua kiinnostaa enemmän yksinäisyys itsessään.

Yksinäisyyteen yritetään tottua - tai totutaan. En tiedä tarkalleen kuinka pitkälle ihminen voi tottua elämään yksinäisyyden kanssa, mutta luulen, että yksinäisyyden tuska ei lopu aivan lyhyessä ajassa. Siinä vaiheessa, kun yksinäisyydestä alkaa tulla osa ihmisen elämää, ihminen alkaa vieraantua muista. Monet ajatukset, kuten välinpitämättömyys, viha ja pelko voivat saada ihmisen pysymään mieluumminen "kotoisassa" yksinäisyydessään sen sijaan, että he alkaisivat heistä vieraalta tuntuvaan toisten seuran etsimiseen.

Jos yksinäinen ei pääse yksinäisyydestään irti tarpeeksi nopeasti, on suuri mahdollisuus ettei hän pian kykene enää itse pääsemään siitä irti. Ihminen eristyy vähitellen ja hänen ajattelutapansa eriytyy merkittävästi muiden ihmisen ajattelutavasta. Yksinäisen ihmisen maailmankuva on todellakin käsittämätön ei-yksinäisen ihmisen näkökulmasta katsottuna. Yksinäisen ihmisen logiikka on aivan erilainen verrattuna ei-yksinäisen ihmisen logiikkaan (käytännön/sosiaalinen logiikka -en puhu matemaattisesta).

Jos tiedät ketään yksinäistä ihmistä, ole hänen seuranaan, tai etsi hänelle apua
Kukaan ei ansaitse yksinäisyyttä.

PS: Luultavasti lopetan tänne kirjoittelun. En ajattele yksikseen jutustelua tuntemittomille henkilöille enää kiinnostavana - jos se sitä joskus edes olikaan.