(siltä varalta, että satun sairastumaan isona poikana tai jonain vakavasti esim. muistihäiriöihin, ja siitä syystä postailen sitä profiileihini minne sattuu)

Oletetaan että joskus menestyn taloudellisesti töillä millä tahansa, jolloin kuoltuani jätän jälkeeni suuren perinnön.

- Skenaario 1:n mukaan perustan joskus perheen tai muun yhteisön.
- Skenaario 2:n mukaan kuolen yksin katkerana, pettyneenä ihmisiin ja elämään, omassa hiljaisuudessani ja mahdollisesti jopa oman käteni kautta.

Jos Skenaario 1 käy toteen, perintö, oli se materiaa, sijoituksia, tai yksinkertaisesti vaan riihikuivaa kyhnyä, menee kokonaisuudessaan kys. perheelle tai yhteisöille, sekä niiden perheilleen ja alayhteisöilleen ja heillä on oikeus käyttää koko omaisuus lyhentämättömänä omiin tarkoituksiinsa. Tietenkin ns. kristillinen tasajako on muistettava, eli kaikille aivan yhtä paljon, oli yhteisön tai perheen jäseniä kuinka paljon tahansa. Luonto kyllä katsoo mikä kuuluu kellekin ja kuinka heille väärinkäytöksistä käy. Esim. jos jokaiselle jää vaikka 1,5e rahaa kokonaissummasta käteen, sehän jaetaan vaikka vittuillakseen. Piste.

Jos taas Skenaario 2 käy toteen, perintö, oli se materiaa, sijoituksia, tai yksinkertaisesti läpäläpälää, menee kokonaisuudessaan Kouvolan kaupungin sosiaali- ja päihdetyöhön, oli sen vitun instancen nimi silloin mikä ikinä tahansa (tai mikä kaupunki tämä silloin ikinä tulee nimeltään olemaan, mun puolesta vaikka Heijalala, hahaha). Sosiaali- ja päihdetyöhön kuuluu seuraavaa:

- niille oikeasti syrjäytyneille nuorille ja aikuisille lahjoitetaan 50% koko summasta. Siis niille keillä ei ole yksinkertaisesti mahdollisuutta päästä esim. jonnekin koulutukseen, harjoitteluun tai vastaavaan työhönvalmentavaan koulutukseen jonkun vamman tai muun ongelman takia (tämä määritellään luonnollisesti silloisten kaupungin tai kauppalan lakien mukaan) ja käytetään "johonkin kivaan".

- loput 50% käytetään siihen, että kaupungin hylkäämälle jättömaalle, joka on kaukana kaavoituksista ja millä ei koskaan tule olemaan käyttöä muille, kuin niille, ketkä omin pikku kätösin osaavat sen ottaa käyttöön (sellaisia kutsutaan vielä näinä päivinä myös nimillä getto, mettä, tai Lehtomäki), rakennetaan kaupungin tai kauppalan toimesta mahdollisimman iso muistomerkki jostain aikaa kestävästä materiaalista (remontoinnin hoitavat maankäyttäjät itse, hautaustoimiston palveluja ei käytetä). Muistomerkki voi olla ihan vaan monoliitti tai mikä vaan, vaikka fallos, mutta siinä tulee lukea isolla HAISTAKAA KAIKKI PASKA. Siihen tuodaan joka päivä yksi (1) pullollinen pirtua paikallisen päihdetyöntekijän toimesta ja siihen saavat kokoontua kaikki täysin hyödyttömät kaupungin epäviralliset (huom. EPÄVIRALLISET) kansalaiset, joiden hoitoon ei löydy lopullista ratkaisua. He saavat muistomerkin läheisyydessä kaupungin tai kauppalan rajojen puitteissa nauttia aineen haluamallaan tavalla sopien annosten jaosta keskenään. Näin aamuvirkut saavat edes sen yhden järkevän huikan, ilman että heidän tarvitsee mennä imemään heti polttoöljyä tai vastaavaa ja voivat näin ollen kiittää siitä minua. Sitten kun rahat loppuvat kesken, epäviralliset kansalaiset voivat sopia keskenään perinteen jatkamisen menetelmistä ja pyytää kaupungilta tai kauppalalta tähän apua. Jos sitä apua ei tule ni voin veikata että ei siitä hirveän hyvää jälkeä seuraa, että kannattaa ottaa pyynnöt huomioon ihan kiltisti.


Jos molemmat skenaariot jostain syystä toteutuvat, pistetään perheelle 40% ja 60% edellä mainitsemaani sosiaali- ja päihdetyöhön. Sitten tämä ensimmäisen skenaarion porukka kattelee koko porukan voimin parhaalla tavallaan, onko järkeä antaa kenellekään mitään.

Terveisin,
Miika Heijala