Päädyin jälleen hyvin hämmentävään lopputulokseen miettiessäni mille kesän riennoista minun tulisi osallistua. Alkuun, minä en ole festari-ihminen. Olen ollut ainoastaan kaksi kertaa festareilla koko tapahtuman keston ajan; 2008 Ruisrockissa ja 2010 Ilosaarirockissa ja silloinkin asuin tuon ajan hotellimajoituksessa. Joten minä en osaa arvioida festivaaleja sen suhteen kuinka hauska siellä on juopotella. Itse menen lähes poikkeuksetta kulloiseenkin tapahtumaan katsomaan jotain tiettyä esiintyjää yhdeksi päiväksi. Se on vain minun tapani, itselläni ei vain turnauskestävyys riitä möyriä kolmea päivää ojassa ja harmitella maanantaiaamuna kun kaikki jäi näkemättä. Tiedän, että se tekee minusta surullisen ja pahan ihmisen, mutta eihän tuolle mahda mitään kun se on totta.

Tänä vuonna päätökseni oli surullisen helppo. Viime vuoden lopulla tärähtänyt uutispommi siitä, että comebackia tekevä System of a Down saapuu seinälle sai minutkin lähettämään monta innotunutta tekstiviestiä. Tuolloin olin jo ostamassa lippua itselleni, mutta onneksi en sitä tehnyt. Vaikka SOAD olisikin hieno nähdä, ei festivaalin muu kattaus vain vakuuta minua. Jos perjantain pääesiintyjän virkaa toimittaa The Sounds, niin no, sanotaanko, että odotin Provinssilta hieman enemmän. Minulla itselläni ei ole The Soundsia vastaan mitään ja voin kokemuksesta sanoa, että heidän keikkakuntonsa on myös mainio ollut ainakin niillä kerroilla kun olen heidä elävinät todistanut. Mutta onhan tuon yksi niitä bändejä mikä ramppaa Suomessa hieman turhan usein. Lisätäämpä siihen vielä, että muilta päiviltä löytyy Avenged Sevenfoldin, Social Distortionin, DJ Shadown, Pendulumin ja Volbeatin kaltaisia jo Suomessa nähtyjä tähtiä, niin ymmärrän, että moni on tuohon kattaukseen erittäin tyytyväinen, mutta minusta se on hieman varman päälle pelaava. Tosin The Qemist olisi varmasti näkemisen arvoinen ja toisaalta myös The Vaccines ja Wolfmother jossain määrin kiinnostavat niin ei siltikään.

Seuraavaksi käsittelyyn tuleva Ilosaari oli ainakin itselleni viime vuonna mukava tapahtuma. Bad Religion, Unkle, DJ Shadow ja Faith No More olivat mainioita ja monen monta muutakin keikkaa tuli tuolla mulkoiltua, mutta siihen Ilosaaren reiluun meininkiin en silti niin päässyt sisään. Mukavaa tosiaan oli ja homma toimi, mutta en minä vaan erota tuota oikein mitenkään muista isoista festivaaleista. Samat ruokakojut, lavarakenteet ja meininki kuin muualla (keskimmäisestä en voi mennä takuuseen, mutta pointiina onkin se, etten vain näe noilla erityisen suurta eroa). Ilosaaressa esiintyjät ovat taas mukavan laajalti musiikin eri kentiltä ja kotimaiset esiintyjät ovat erittäin laadukkaita, mutta yksi pieni asia minua harmitti. Itseäni tuolla festarilla esiintyjistä eniten kiinnosti Aphex Twin, Red Sparrowes ja Cody Chesnutt, ja kuinka ollakkaan nuo kaikki kolme soittavat sunnuntaina samaan aikaan. Olisihan tuolla vielä nähtävissä Madness, Blackfield ja Siekkareiden paluu, mutta noiden eniten minua innostaneiden esiintyjien esiintyminen samaan aikaan ryssi minua niin paljon, että tänä vuonna jää menemättä.

Asia mikä saa aikaan aina aikaan hieman pientä kummastelua on se kun kerron, että viimeisen kuuden vuoden aikana on mielestäni laadukkain artistikattaus monena vuonna ollut Ruisrockissa. En tiedä miksi, mutta Turusta vaan tuntuu löytyvän minulle aina jotain kivaa. Myös tänä vuonna on näin, perjantai on täynnä kaikkea pikkukivaa kuten ehkä jo turhan moneen kertaan nähty The National ja Primus,Carpark North ja The Prodigy. Lauantaille ja sunnuntaille onkin sitten ripoteltu ne helmet Elbow, Anna Calvi, Fleet Foxes (joka on kyllä mielestäni hieman yliarvostettu, mutta en voi mitenkään kieltää etteikö niin hienon orkesterin näminen olisi mainiota) ja Mark Lanegan & Isobel Cambell. Ruisrockiin suuntaisin muuten todella mielelläni, mutta kun rahat eivät kaikkeen riitä, en pystyisi törsäämään kolmen päivän lippuun, enkä osaisi tuolta vain yhtä päivää valita. Vielä kun lisää päälle, että tuo viikonloppu on töiden suhteen hieman kinkkinen, en voi muuta kuin harmikseni jättää Turunreissun tänä vuonna tekemättä. Mutta tiedän, että varsin Elbow voi jäädä kaivamaan minua.

Joten mihinkä suurempaan festivaaliin sitten päädyin. Surukseni joudun sanomaan Flow festivalin. Flow on festivaali joka tuovuodesta toiseen juuri niitä orkestereita ja esiintyjiä Suomeen jotka minua kiinnostavat ja niiden joukosta löytyy paljon myös uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Tänä vuonna nähtävät Iron & Wine, Kanye West, Q-Tip, Battles, James Blake, Jamie Woon, Janelle Monae ja ties kuinka moni muu ovat melkoisia märkiä unia minulle ja minähän menen festivaaleille esiintyjiä katsomaan, niin mikä on sitten ongelma. Tällä festivaalilla se on se meininki. Katsokaas, te jotka ette minua tunnne ja ette ole sitä vielä havainneet, olen melkoinen juntti. Minä en vaan pysy hipstereiden blogien kyydissä vaikka kuinka yrittäisin. Minä en vaan koe tapahtumaa jonne menestyneet nuoret ihmiset tulevat näyttäytymään erityisen viihtyisänä. Tiedän vian olevan osittain minussa itsessäni. Koen ilmapiirin uhkaavana ja aggressiivisena vaikkei se sitä todellakaan ole. Minä vaan en osaa olla taidekoulujen tyyppien keskellä luonteva. Flow on todellakin sellainen festivaali mitä toivoisin osaavani olla kasaamassa, mutta en silti viihdy siellä erityisen hyvin. Tiedä tuota, tänä vuonna vain pitää purra huulta ja yrittää keskittyä niihin huumaavan upeisiin esiintyjiin mitä sieltä löytyy.

Minulla ei ollut tässä turinassa käsittelyssä kuin suuremmat tapahtumat. Suomen kesähän on täynnä mitä riemukkaampia festareita kuten Monsters of Pop(vähän syssymällä)Puntala-rock (järjestetäänkö sitä tänä vuonna), Wanajafest, Karmarock, Maailma Kylässä-festivaali ja jotkin Sahalahdessa järjestettävät epämääräiset karkelot, joten jos kuntoa riittää kannattaa katsastaa noita pienempiä tapahtumia myöskin. Pientä kannattaa kannattaa.